Nykypäivän työelämä

Työmyyrä kirjoitti:

Monella kympintytöllä ja maisterilla on enemmän avuja opisekeluun kuin työelämään. Opiskeluissa pärjää ahkeruudella tosin kuin työelämässä. Jos tekee kaiken mukisematta ja vieläpä pedantisti, palkkiona ei ole kiitosta tai lisää palkaa vaan lisää töitä. 

Töitä niin paljon, että lopulta aika ja voimavarat loppuvat ja tulee burn-out. Kannattaa siis olla tarkkana oman jaksamisensa kanssa. Uhrautumisesta ei palkita.

Joo, tää on varsin totta ja perin omituista, että ne jotka ajattelee firman parasta, yrittää kasvattaa liikevaihtoa ja parantaa kannattavuutta (joka on businessfirmassa kaiken a ja o) ja tekee sen eteen 12 h päiviä saavat sitten myös haukut kun kaikki ei mene täydellisesti.

Ne jotka suibailee jatkuvasti sieltä mistä rima on matalin, yekee virheitä virheiden perään, nostaa vaan etuisuuksia ja huilailee vastuuttomana pitkillä lomilla saavat kiitosta ja palkka juoksee vuodesta toiseen eikä kukaan kyseenalaista osaamista.

Ainakin asiantuntijaorganisaatioissa ja koulutettujen työyhteisöissä työpäivät on yhtä teatteria. Ihmisten oletetaan olevan kuin jotain robotteja, työmäärä on sairas, valtataistelu on käsinkosketeltavaa, vahvat ja kyynärpäitään häikäilemättömästi käyttävät pärjäävät ja etenevät. Toisia dissataan ja vähätellään julkisesti.

Siedä tai lähde.

Muo kans ärsyttää työelämässä nää arvot ja henkilöstön tyytyväisyys. Varsinkin kun johto päättää ja jättää henkilöstön tyytyväisyyden esimiehille. Ja kun se on tyytymätöntä niin esimiehen vikaan se on vaikka tyytymättömyys johtuisikin johtoryhmän tekemästä päätöksestä. Ihan liitteenä yltä ja alta tulevien vaatimusten kanssa esimiehet. Älkää koskaan ryhtykö esimieheksi keskijohtoon sillä olet todellakin keskellä. Esimiehet hän ei johdon mukaan ilmeisesti ole henkilöstöä

Työmyyrä kirjoitti:

Monella kympintytöllä ja maisterilla on enemmän avuja opisekeluun kuin työelämään. Opiskeluissa pärjää ahkeruudella tosin kuin työelämässä. Jos tekee kaiken mukisematta ja vieläpä pedantisti, palkkiona ei ole kiitosta tai lisää palkaa vaan lisää töitä. 

Töitä niin paljon, että lopulta aika ja voimavarat loppuvat ja tulee burn-out. Kannattaa siis olla tarkkana oman jaksamisensa kanssa. Uhrautumisesta ei palkita.

Tämä on totta. Auttoi paljon kun sisäisti tämän. Olen kympin tyttö ja maisteri ja aika pitkään uskoin siihen että ahkeruudella pärjään hyvin. Sitten tajusin että ahkeria riistetään ihan surutta. Ahkeruus palkitaan vain koko ajan lisääntyvällä työmäärällä, jota kannattaa vältellä kuin ruttoa.

Vaihdoin työpaikkaa ja olen siellä ottanut linjaksi, että asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Tänään työt loppui kesken työpäivän (kesällä näin käy aina), joten en mennyt auttamaan muita vaan piirtelin ja kuuntelin musiikkia sillä aikaa kun odotin josko töitä pääsisi jatkamaan. Mulla on oma huone, joten tämä on mahdollista. Muutenkin kannattaa ottaa sellainen asenne, että kyseessä ei ole sun sirkus eikä sun apinat.

Olet myynyt työpanostasi 8h edestä työnantajalle, eli sen enempää ei tarvitse tehdä. Älä vastaa puheluihin, älä hyväksy lisätöitä ja ennen kaikkea: älä vain auta muita (muut mielellään antaa ne työt sulle jatkossakin).

Vierailija kirjoitti:

Työmyyrä kirjoitti:

Monella kympintytöllä ja maisterilla on enemmän avuja opisekeluun kuin työelämään. Opiskeluissa pärjää ahkeruudella tosin kuin työelämässä. Jos tekee kaiken mukisematta ja vieläpä pedantisti, palkkiona ei ole kiitosta tai lisää palkaa vaan lisää töitä. 

Töitä niin paljon, että lopulta aika ja voimavarat loppuvat ja tulee burn-out. Kannattaa siis olla tarkkana oman jaksamisensa kanssa. Uhrautumisesta ei palkita.

Joo, tää on varsin totta ja perin omituista, että ne jotka ajattelee firman parasta, yrittää kasvattaa liikevaihtoa ja parantaa kannattavuutta (joka on businessfirmassa kaiken a ja o) ja tekee sen eteen 12 h päiviä saavat sitten myös haukut kun kaikki ei mene täydellisesti.

Ne jotka suibailee jatkuvasti sieltä mistä rima on matalin, yekee virheitä virheiden perään, nostaa vaan etuisuuksia ja huilailee vastuuttomana pitkillä lomilla saavat kiitosta ja palkka juoksee vuodesta toiseen eikä kukaan kyseenalaista osaamista.

Niinpä. Sama se on julkisella. Ainoa palkinto on lisää töitä. Eipä kiinnosta enää tehdä mitään muuta kuin se aivan minimi. Tosin sen haluan tehdä kunnolla.

Tällaisena umpi rehellisenä sosiaalisena introverttina työpaikasta on tullut kammotus, hikoiluttaa ja yököttää sinne meneminenkin.

On ollut opittava keksinään ja suoltamaan valkoisi valheita jotta miellyttää muita. Totta ei saa puhua eteenkin jos asiassa on jotain negatiivista. Kokeilin joskus ja sain valittajan ja vastarannan kiiskin maineen.

Opettelin valehtelemaan kirkkain silmin ja ennenkaikkea vaikenemaan mistään muusta kuin mitä kysytään.

Sittenkin pyrin sanomaan sen mitä johtajatar haluaa kuulla etten joudu hänen silmätikuksi.

Työpäivän päätteeksi olen ihan loppu kun olen koko tsto päivän vetänyt jotin hit...n teatteriesitystä.

Bönarissa kohta.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin asiantuntijaorganisaatioissa ja koulutettujen työyhteisöissä työpäivät on yhtä teatteria. Ihmisten oletetaan olevan kuin jotain robotteja, työmäärä on sairas, valtataistelu on käsinkosketeltavaa, vahvat ja kyynärpäitään häikäilemättömästi käyttävät pärjäävät ja etenevät. Toisia dissataan ja vähätellään julkisesti.

Siedä tai lähde.

Niin totta ja ihan arkipäivää - -

Uskokaa tai älkää, eräässä globaalissa monipalvelualan firmassa osa johtoportaastakin on persoonallisuushäiriöisiä vanhanaikaisella "johtaja määrää muut ovat hiljaa" tyylillä johtavia, pelon kulttuuri pitää porukan hiljaisena, on helpompi johtaa asiantuntijoita jotka eivät uskalla (tai enää viitsi) sanoa mitään mihinkään. Kaikki velloo negaatioissa ja etsitään vaan puutteita jotta päästään ilkeilemään. Keskijohtoa kohdellaan tosi eriarvoisesti.

Perfektionistit rankaisee alaisiaan ensimmäisen tilaisuuden tullen ja ovet käy kuin saluunassa. Luulisi että joku laskisi näin valtavalle rotaatiolle jo jonkun arvonkin.

"Persoonallisuushäiriöisiä vanhanaikaisella "johtaja määrää, muut ovat hiljaa" -tyylillä johtavia, pelon kulttuuri pitää porukan hiljaisena, on helpompi johtaa asiantuntijoita jotka eivät uskalla (tai enää viitsi) sanoa mitään mihinkään. Kaikki velloo negaatioissa ja etsitään vaan puutteita jotta päästään ilkeilemään."

Tuosta on itsellänikin kokemusta. Tajusin onneksi lähteä pois...

Paras on tosiaan hoitaa asiat vaan OK eikä parhaalla mahdollisella tavalla suurimmassa osassa tapauksia ja työpaikkoja. Ahkerat kulutetaan loppuun, joustavat ajateen piippuun. Pitää ronskisti sanoa EI ja pitää rajansa.

Ihannehan on itselleenkin se, että työni olisi oikeasti merkityksellistä ja auttaisi sekä muita, että minua itseäni. Mutta todellisuudessa asia ei mene näin kuin harvoissa paikoissa. Muutoin vain lihotetaan työnantajan tiliä, ja työnantaja yrittää venkoilla itselleen työntekijöitä mahdollisimman vähällä panoksella ja joustolla.

Mä en sopeutunut henkilöbrändäykseen, kilpailuun, itsensä markkinointiin, verkostoitumiseen, suosittelijoiden ruinaamiseen, epävarmuuteen jne. Siksi vaihdoin opiskelemaan alalle, missä on työntekijän/työnhakijan markkinat.

Henkilöbrändäys on naurettavaa pelleilyä ja oksimoroni nykyisessä ontossa tusinasomesopulikulttuurissa.

Se että porukat (eri tiimit tai organisaatiot) on eriarvoisessa asemassa aiheuttaa merkittävää närää ja eripuraa yrityksessä.

Nämä firman kiltin epäpätevän pomon siipien suojissa työskentelevät vapaamatkustajat ja suojatyöpaikoissa etuisuuksia keräävät tyypit  (13/32 | klo 21:23 | 7.6.2022) ovat juurikin niitä joista ne ahkerat, hyvin työnsä tekevät 10h noin 6 pv / vko:ssa painavat tunnolliset vastuun kantajat saavat kärsiä.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin asiantuntijaorganisaatioissa ja koulutettujen työyhteisöissä työpäivät on yhtä teatteria. Ihmisten oletetaan olevan kuin jotain robotteja, työmäärä on sairas, valtataistelu on käsinkosketeltavaa, vahvat ja kyynärpäitään häikäilemättömästi käyttävät pärjäävät ja etenevät. Toisia dissataan ja vähätellään julkisesti.

Siedä tai lähde.

Tämäpä kuulostaa tutulta.

Koskahan herätään siihen että kukaan ei jaksa sitä että pitää olla ns 24/7 tai ainakin kaikki valveillaoloaika töissä. Vaatimusta vaatimuksen päälle, mikään ei riitä ja teeppäs pienikin virhe tai joku puolivillaisesti niin esihenkilö pääsee huomauttamaan..... sehän se on just hyvää johtamista, etsitään jatkuvasti virheitä josta sitten hampaitten välistä sivalletaan kaikkien kuullen joku naseva kommentti. Syytetään asioista joiden kanssa sinulla ei alunperin ollut mitään tekemistä etkä voi niitä enää korjata.

Ihanaa.... siinä varmasti johtaja saa itselleen ylemmyyden tunnetta kun pääsee vähättelemään alaisiaan (Huom ei tiimiläisiä - vaan alaisia).

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä palkka ja mielenkiintoinen työ. Niiden avulla jaksan.

Firmassa on kiristetty henkilöstöstä huolehtiminen ja kaikki edut vuosien mittaan ihan minimiin. Pomo on periaatteessa mukava, mutta epäpätevä. Hän ei uskalla puuttua epäkohtiin ja olettaa, että ollaan itseohjautuvia: saadaan keskenään jaettua työt, sovittua ohjelmat, lomat jne. No eihän siitä mitään tule. Aiheuttaa henkilöstön kesken närää, töiden epätasaista jakautumista ym.

Itse olen jo pitkään ajatellut enää vain omaa etuani ja huolehtinut omasta jaksamisestani. Yhtään extraa en enää anna, en osaamista, joustamistani tai aikaani. Enkä pidä minkäänlaista kiirettä. Työni voisi tehdä neljässä tunnissa (ja aika usein teenkin).

Mutta tuohan kuulostaa unelmatyöpaikalta, kiva pomo, saa tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa ja vaikka olla tekemättä tai kun ei enää huvita ja alkaa väsyttää niin voi jättää homman kesken ja nostaa händyt pystyyn.

Vastuuta ei ole edes omista tekemisistä - sen kantaa joku muu yksikkö ja palkka juoksee.

Vaihtaisin osia koska tahansa :-)

Täällä monet kirjoittaa, että teet vain ihan minimin ja pitää olla rohkea sanomaan ei.

Mutta jos työtä on kertakaikkiaan liikaa eikä EI sanominen ole mahdollista. Jos teet työsi puolihuolimattomasti, niin KPI käyrät on heti kaakossa (eli alaspäin) ja sitten saat pomolta kyytiä.

Itse olen aina ollut sellaisessa busineksessa, jossa olen tulosvastuussa. Jos en tee työtäni hyvin se on heti mittaroitavissa. Jatkuva yt uhka ja potkujen pelko ajaa ihmisiä suorittamaan yli äärirajojensa.

Jos olisikin sellaisessa työssä (esim tukiyksikössä) jossa ei ole mitään taloudellista vastuuta ja työsopimus 37,5 h / vko niin mikä ettei, aina vois sanoa että työpäiväni on täynnä, jatkan huomenna. Voisin pitää puhelinta äänettömällä ja vastata vain ihan akuutteihin s posteihin.

Tai jos jossain projektissa tulee muutamia tunteja ylityötä niin seuraavalla viikolla olen koko perjantain tasoitusvapaalla, voisin pitää lomarahat vapaana ja työmatkoilla pyörähtää pikaiseen asiakaskohteessa ja lopun päivää köllötellä hotellissa.

Vastaus: lukemattomat lopputilit - nyt homma OK!

Vierailija kirjoitti:

Mä en sopeutunut henkilöbrändäykseen, kilpailuun, itsensä markkinointiin, verkostoitumiseen, suosittelijoiden ruinaamiseen, epävarmuuteen jne. Siksi vaihdoin opiskelemaan alalle, missä on työntekijän/työnhakijan markkinat.

Eri syyt mut sama ratkaisu. Kaikkien kannattais!

Vierailija kirjoitti:

Mä en sopeutunut henkilöbrändäykseen, kilpailuun, itsensä markkinointiin, verkostoitumiseen, suosittelijoiden ruinaamiseen, epävarmuuteen jne. Siksi vaihdoin opiskelemaan alalle, missä on työntekijän/työnhakijan markkinat.

En ole sopeutunut minäkään, mutta silti vielä 20 vuoden jälkeenkin sinnittelen mukana. Jotenkin ei inspiroi sekään, että jättäytyisi pois töistä ja nettotuloista lähtisi yli 2000 pois.

En usko, että on ilmaisia lounaita, vaan samat lainalaisuudet pätevät lähes kaikkialla. Vaikka joillain aloilla on ns. työnhakijan markkinat, ei siellä silti kelpaa kuka vaan. Halutaan oikeita osaajia, ja heitä, jotka osaavat vakuuttavasti markkinoida sen osaamisensa.

Uuvuttaa. Uuvuttaa se että koko työpäivä on suoritus. Hetkenkään taukoa ei saa, koska lounaallakin joku (yleensä pomo) tulee puhumaan työasioista. Ja lounas toki otetaan pois automaattisesti, eli sitä ei voi merkata työajaksi.

Puhelin soi koko ajan. Aina siellä on joku jolla on vaatimuksia ja valittamista. Työkavereilla on vain vaatimuksia ja valitusta koska kaikkien juttu on se tärkein mihin pitää reagoida heti. Iltaisin, viikonloppuna ja lomillakin saatetaan soittaa että voidaan "ihan nopeasti kysyä". Ja kellokortin takia tätäkään ei voi merkata työajaksi.

Pomo keksii kaikenlaista vaivalloista tehtävää pitkin päivää aivan älyttömillä aikatauluilla ja lopulta kun suunnittelen projektin x se tehdään täysin päinvastoin kuin neuvoin, pomo suuttuu ja mulle jää jälkien siivoaminen.

En jaksa enää. Kun töistä pääsee niin on ihan loppu sekä fyysisesti että henkisesti. Olen asiantuntijatöissä. Koulutus maisteri ja palkka 2300e. Olen kyllä julkisella, joten ainakin on suhteellisen varma työpaikka.

Nykypäivän työelämä on rankkaa varmaan joka tasolla.

Itse kuulun niihin joille työ on (oli) elämäntapa, nautin työstä ja siitä että nään työni tuloksia ja onnistumisia, sain siitä aina lisävirtaa.

Olen päässyt urallani melko pitkälle siihen nähden mikä on koulutustaustani ja mitä minä ehkä itsekin nuorena kuvittelin (saati sitten muut). Tämä ja kohtuu hyvä palkka + edut on motivoinut minua viimeiset 10 v jaksamaan. Työ on ollut joskus kivaa, oli aikoja jolloin oikein odotin loman loppupuolella työn alkamista ja työasioiden kimppuun pääsyä.

Viimeiset n 3 v ovat olleet kamalia ihan siitä syystä että työtä asiantuntijana ja lty tulosvastuullisena on vain ollut liikaa. Vaikka olisin saanut palkankorotuksenkin ei se olisi auttanut jaksamaan, ei ihminen määräänsä enempään kykene, aivot ja kroppa kertoo että nyt riittää.

Työssä mitä teen ei voi sanoa ei tai heittäytyä sellaiseksi että teen vain sen mitä on pakko rimaa hipoen. Jotain voi priorisoida taustalle ja siirtää myöhemmäksi, mutta pörssiyhtiössa (kuten muussakin liiketoiminnassa) on tiukat dead linet kaikelle kommentoinnille, raportoinnille, auditoinneille, budjetoinnille jne, ei niistä lipsuta. Raportti on oltava valmis xx aikana teet sen sitten vaikka yöllä, ei ole vaihtoehtoja (ihan sama vaikka olisit sairaana).

Usein lomillakin on taustalla joku stressaava tekijä (iso projekti) joko kesken, jollon stressaat sen onnistumisesta tai vasta alkamassa heti loman jälkeen (tämä pahin skenaario) jolloin joko teet tai ainakin ajattelet projektia vähintään puolet loma ajasta.

Ei siitä henkisesti eroon pääse vaikkei nyt fyysisesti koneen ääressä istukaan. Tällöin aivot ei koskaan pääse lepäämään stressistä. Tätä kun teet tarpeeksi pitkään, lopputulos ei voi olla muutakuin huono.

Mutta

Tätäkin jaksaisi paremmin jos oma esihenkilö olisi nykypäivän johtamistaidoilla varustettu, henkisesti tervepersoonainen, vakaa, luotettavaja positiivista ja turvallista ilmapiiriä organisaatioonsa luova henkilö, jolle uskaltaa sanoa asioita ja voi käydä hyvää ammattimaista / avointa keskustelua esim omasta tilanteesta ja työmäärästä.

Näin ei valitettavasti kohdallani ole.