Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa että on saanut vääränlaisen kasvatuksen lapsena....
07.06.2022 |
En varsinaisesti halua moittia vanhempiani, sillä he varmaan tekivät parhaansa mutta en silti ole voinut välttyä katkeruuden tunteilta kasvatukseeni liittyen. Tuntuu että minun kohdallani on luovutettu ja epäonnistuttu, koska vanhempieni käyttämät kasvatusmenetelmät eivät selvästikään toimineet minuun kuten sisaruksiini.
Muista sisaruksista poiketen minä olen ujo enkä ole oppinut ottamaan vastuuta mistään koska pelkään ja minulla on todella huono itsetunto ja nyt aikuisena arki on todella haastavaa ja tuntuu etten selviydy oikein mistään. Uhriudun helposti ja elämäni on täynnä ongelmia ja syitä miksi en pysty...toisin sanoen en menesty elämässäni.
Nyt tuntuu epäreilulta että minun tehtäväkseni näillä eväillä on jäänyt itseni kasvattaminen siltä osin jossa vanhempani epäonnistuivat ja se tuntuu musertavan isolta työltä ja uhrin asemasta käsin palaan jatkuvasti siihen että syytän vanhempiani "miksi he eivät voineet tehdä tätä asiaa kanssani toisin" tai "kunpa he vain olisivat" niin minulla ei olisi nyt näin vaikeaa...
Kommentit (89)
Näytät olevan matkalla kohti ymmärrystä siitä, mitä oikeasti olet ja haluat olla. Älä syytä enää vanhempiasi siitä, mitä olet nyt. Vanhempasi ohjelmoivat sinua aikansa, mutta nyt voit itse lopullisesti päättää, mitä otat siitä mukaan ja mitä jätät pois, mitä teet tai olet toisin.
Ota itse vastuu siitä, mitä olet tai haluat olla. Se on aikuisuutta ja valinnan vapautta. Ja valintahan se on uhriutuminenkin, mutta se on vastuuton valinta, jossa pysyt "häkissä" vapaaehtoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:ta, minäkin olisin ujona ja epävarmana tarvinnut kannustusta ja rohkaisua. Mutta sain "karaistusta" ja moitteita siitä ettei saa olla ujo ja pelkuri, lisäksi vähättelyä saavutuksista, jotten vaan ylpisty.. olen myös hieman katkera, ehkä nyt vanhemmiten oppinut ymmärtämään etteivät vanhemmat varmaan pahuuttaan tuollaisia olleet, luultavasti saaneet oman kasvatuksensa tuollaisena ja siirtivät nyt sitä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet samassa vaiheessa missä minä olin vuosi sitten. Suosittelen ihan rohkeasti tunnustamaan itsellesi, että olet pettynyt ja vihainen vanhemmillesi. Anna tunteiden tulla. Sen jälkeen voit alkaa työstämään anteeksiantoa ja ymmärrystä siitä, että lapsuus oli ja meni eikä sitä voi muuttaa. Olet nyt aikuinen ja lapsuus on lapsuus. Epäreiluuden ja katkeruuden tunteissa vellominen ei pidemmän päälle ole lainkaan järkevää.
Sama kuin koulukiusatut vellovat muistoissa pitkälle aikuisuuteen, muistelevat asiaa ja kehräävät kostofantasioita. Todellisuudessa asia on niin ettei niitä lapsia ole enää olemassa, on aika päästää irti ja katsella tilannetta kauempaa, aikuisen silmin.
Miten voi katsoa "aikuisen silmin" jos ei ole oikein koskaan kasvanut aikuiseksi tai se "kasvu" on jotenkin häiriintynyt?
No joskus joutuu keksimään jotain ihan itsekin. Lue, keskustele, kokeile.
Vierailija kirjoitti:
Lyhyt terapiassa ala sylistä! . Nyky hetki on tärkein.Koko elämäsi voit märehtiä ,sylistää lapsuus,tai parisuhteesi,erosi.Avaa uusia ovia.Opettele kiitolisuus.Lapsudella ei ole nyky hetken kanssa mitään tekemistä.Lue netistä aihe vaikka Ben Furman:MENEISYYS EI SANELE TULEVAISUTTA!
Todellakin menneisyys sanelee tulevaisuuden. Omalta osaltani näin keski-ikäisenä moni ovi on sulkeutunut lopullisesti, enkä voi sille enää yhtään mitään. Elämäni on ollut yhtä kaaosta ja sotkujen selvittelyä traumaattisesta lapsuudesta johtuen. Mitään kunnon työuraa ei ole ollut monista koulutuksista huolimatta, parisuhteet eivät ole onnistuneet, olen yksin, työtön, tt-tuella, en saanut haluamaani perhettä. Yrittämisen puutteesta minua ei voi syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti sisaruksesi ovat myös tyytymättömiä omalta osaltaan. Yleensä traumaperheiden kaikilla lapsilla on jotain häikkää. Kaikki ei vain näy ulospäin.
Ei ole mikään traumaperhe, ihan normaali perhe. Ja tokihan kaikilla on aina jotain missä kohtaa kokevat että vanhemmat eivät ole onnistuneet täysin, mutta nämä muut sisarukset pärjäävät elämässään eikä heillä ole ollenkaan kaltaisiani vaikeuksia elämässä. Ei minullakaan ole mitään sellaista ns. itse aiheutettua kuten päihteiden käyttöä tai velkoja tai mitään sellaista.
-ap
Oletko miettinyt, että taipumuksesi uhriutua ja syyttää muita vaikeuksistasi estää sinua näkemästä omia mahdollisuuksiasi?
Juuri siksi ne sisarukset pärjäävät, kun eivät takerru muiden virheisiin vaan keskittyvät omaan tekemiseen.
Aloituksellasi yrität vahvistaa ennakkokäsitystäsi, että vanhemmat ovat syyllisiä sen sijaan että tekisit jotain oman onnesi eteen.
Kyllä tavallaan juuri niinhän se on, että uhrin asemaan asettumalla on mahdotonta tarttua mihinkään mahdollisuuksiin, koska näkee itsensä kykenemättömänä. En varsinaisesti hae aloituksellani vahvistusta näkemykseeni, koska se on sitä jo nyt ja tiedostan osin että sen vahvistaminen on haitallista itselleni ja haluaisin siitä eroon, mutta samalla koen että en nyt pysty itsekään toimimaan paremmin kuin vanhempani kanssani ja koska se on niin, on helpompaa syyttää heitä kuin itseäni.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet samassa vaiheessa missä minä olin vuosi sitten. Suosittelen ihan rohkeasti tunnustamaan itsellesi, että olet pettynyt ja vihainen vanhemmillesi. Anna tunteiden tulla. Sen jälkeen voit alkaa työstämään anteeksiantoa ja ymmärrystä siitä, että lapsuus oli ja meni eikä sitä voi muuttaa. Olet nyt aikuinen ja lapsuus on lapsuus. Epäreiluuden ja katkeruuden tunteissa vellominen ei pidemmän päälle ole lainkaan järkevää.
Sama kuin koulukiusatut vellovat muistoissa pitkälle aikuisuuteen, muistelevat asiaa ja kehräävät kostofantasioita. Todellisuudessa asia on niin ettei niitä lapsia ole enää olemassa, on aika päästää irti ja katsella tilannetta kauempaa, aikuisen silmin.
Miten voi katsoa "aikuisen silmin" jos ei ole oikein koskaan kasvanut aikuiseksi tai se "kasvu" on jotenkin häiriintynyt?
No joskus joutuu keksimään jotain ihan itsekin. Lue, keskustele, kokeile.
Olen tehnyt kaikkea näitä. Olen mm. käynyt terapisassa, mutta se on ollut aika hyödytöntä kohdallani.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:ta, minäkin olisin ujona ja epävarmana tarvinnut kannustusta ja rohkaisua. Mutta sain "karaistusta" ja moitteita siitä ettei saa olla ujo ja pelkuri, lisäksi vähättelyä saavutuksista, jotten vaan ylpisty.. olen myös hieman katkera, ehkä nyt vanhemmiten oppinut ymmärtämään etteivät vanhemmat varmaan pahuuttaan tuollaisia olleet, luultavasti saaneet oman kasvatuksensa tuollaisena ja siirtivät nyt sitä eteenpäin.
Kiitos, harmi että meitä on muitakin vaikka tokihan se jollaintavalla on lohdullistakin etei ole ainut. Minullakin juuri noin että karaistiin ja se kannustaminen oli sellaista että aloin tuntemaan olevani jotenkin vääränlainen ujouteni tähden ja opin sitä piilottamaan esimerkiski sanomalla että en haluakaan tehdä monia asioita vaikka oikeasti en uskaltanut ja vaikka se söi sisältä. Toisaalta vanhempani myöskin pelottelivat ja varoittelivat myöskin monilla asioilla että jos vain uskaltaisin tehdä jotain mitä halusin, niin siitä voisi seurata sitä tai tuota ja sitten katuisin. Nykyisin en uskallakaan tehdä sitten mitään enkä myöskään halua, koska pelkään :/
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että saattaisit hyötyä terapiasta tms keskusteluavusta. Asia selvästi vaivaa sinua, ja olisi hyvä päästä käymään sitä läpi jonkun ammattilaisen kanssa. Osaava terapeutti osaa antaa sinulle myös työkaluja asian työstämiseen itsenäisesti.
Vanhempien ja lasten temperamentit/persoonat eivät aina kohtaa, ja on ihan todistettu fakta, että vanhemmat kykenevät olemaan "parempia" vanhempia sellaisille lapsilleen joiden temperamentti ja persoona/luonne on lähellä vanhemman omaa. Kenties teillä ei ole "kemiat" ihan täysin kohdanneet vanhempiesi kanssa? Sehän ei varsinaisesti ole kenenkään "vika", mutta on ymmärrettävää että asia on jäänyt vaivaamaan sinua.
Juuri tältä minusta on aina tuntunutkin että ihan kuin olisi syntynyt väärille vanhemmille ja vielä nykyäänkään en koe oloani luontevaksi kummankaan vanhemman seurassa yksin. Sisaruksieni kanssa ei tätä tunnetta ole ja siksi jos tapaan vanhempiani heidän seurassaan tunne katoaa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
[
Olen tehnyt kaikkea näitä. Olen mm. käynyt terapisassa, mutta se on ollut aika hyödytöntä kohdallani.
-ap
OIkeanlaisen terapeutin ja terapiamuodon löytäminen voi olla joskus pitkä ja kivinen prosessi, ja voi vaatia useita eri kokeluita eri terapeuttien kanssa ennen kuin löytyy se itselle sopiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoterapiassa voisit kasvattaa itse itseasi kohti haluamiasi ominaisuuksia. Et voi ikuisesti syyttää vanhempiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet samassa vaiheessa missä minä olin vuosi sitten. Suosittelen ihan rohkeasti tunnustamaan itsellesi, että olet pettynyt ja vihainen vanhemmillesi. Anna tunteiden tulla. Sen jälkeen voit alkaa työstämään anteeksiantoa ja ymmärrystä siitä, että lapsuus oli ja meni eikä sitä voi muuttaa. Olet nyt aikuinen ja lapsuus on lapsuus. Epäreiluuden ja katkeruuden tunteissa vellominen ei pidemmän päälle ole lainkaan järkevää.
Sama kuin koulukiusatut vellovat muistoissa pitkälle aikuisuuteen, muistelevat asiaa ja kehräävät kostofantasioita. Todellisuudessa asia on niin ettei niitä lapsia ole enää olemassa, on aika päästää irti ja katsella tilannetta kauempaa, aikuisen silmin.
Miten voi katsoa "aikuisen silmin" jos ei ole oikein koskaan kasvanut aikuiseksi tai se "kasvu" on jotenkin häiriintynyt?
No joskus joutuu keksimään jotain ihan itsekin. Lue, keskustele, kokeile.
Olen tehnyt kaikkea näitä. Olen mm. käynyt terapisassa, mutta se on ollut aika hyödytöntä kohdallani.
-ap
Yritä enemmän. Vaihda terapeuttia tai terapiamuotoa. Vaikutat tekstisi perusteella henkilöltä joka ulkoistaa vastuun itsestään muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei luonnetta voi kasvatuksella muuttaa. Saman kasvatuksen ovat sisaruksesi saaneet - he menestyvät. Sinä olet sinä - voit itse vaikuttaa miten toimit nyt ja jatkossa. Ihan turha muita syyttää omista epäonnistumisistaan. Ihmiset nousevat ja menestyvät vaikka olisivat olleet koko lapsuuden rikoksen uhreina.
Ottaahan se päähän, kun joutuu itse tekemään vanhempien työn. Anna sen v*tuttaa ja ajatusten kuten "mikseivät he" ja "kunpa he vain" tulla ja mennä. Lopulta kyllästyt ja alat tehdä, mikä tarpeen on, ihan vain siksi, jotta oma elämäsi helpottuu. Vaikka se epäreilua onkin, mutta ei voi muutakaan jos ei halua kärsiä loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko varma että olisit erilainen jos olisit saanut erilaisen kasvatuksen? Ehkä tuo vetelä vastuunsiirtelijä-uhri onkin aito sinä, eikä vain väärän kasvatuksen tulosta.
En usko että olisin varsinaisesti erinlainen, mutta se miten käsittelisin asioita ja pystyisin toimimaan eri tilanteissa voisi olla erinlaista ja ratakaisevassa asemassa siinä että elämäni olisi monilta osin toisin jos vanhempani olisivat osanneet kasvattaa ja tukea minua oikeaan suuntaan. Niin uskon.
-ap
Onhan se kätevää, että voi vielä aikuisenakin perustella oman elämänsä vastoinkäymisiä sillä, että ne ovat vanhempien aikanaan aiheuttamia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että olet jumittunut tuohon rakkaaseen selitykseesi vähän liikaa. Uhriutuminen ei ole mikään kaunis luonteenpiirre ja voi muodostua esteeksi esim. ihmissuhteissa. Masennus tuontyyppisestä ajattelusta seuraa lähes väistämättä. Sitä varmaan aikansa voi velloa noissa uhritunteissa, mutta sitten pitäisi kuivata kyyneleensä ja kääriä hihansa ja alkaa elää elämäänsä. Joskus saattaa olla, että voit nähdä lapsuudessasi jopa jotain positiivista. Usein on kyse näkökulmasta.
-eri
Kaavattaminen ei ole helppo juttu. Jos on kovin tiukka esim. koulumenestyksen vaatimisessa, itse voi luulla olevansa fiksu vanhempi, mutta se saattaa tehdä lapsesta ns. suorittajan, joka ostaa rakkautta ja huomiota työllään ja arvosanoillaan.
Hän itse ei koe olevansa rakastamisen arvoinen. Sama henkilö menestyy ja kun tulee vaikkka työstä irtosanominen, tällainen ihminen voi hyvinkin reagoida itsemurhalla.
Ujous on luonteenpiirre, mutta huono itsetunto on kasvatuksen tulos.
Vaikka sisaruksesi tuntuvat pärjäävän paremmin, heidät on ehkä kasvatettu toisin, tai sitten heillä on erilainen onnekkaampi geenipaketti - parempi resilienssi vastoin käymisiä vastaan. Kaikkihan me ei nujerruta vaikka olosuhteet olisi huonot.
Kysäise äidiltäsi millainen vauva-aikasi oli. Ehkä äidillä oli masennusta tai olit koliikkivauva. Mikä tahansa on voinut vaikuttaa hoitoon.
Huomaa että monella täällä on oma henkinen kasvu vielä melko vaiheessa, silloin ei siedä muiden keskeneräisyyttä tai ärsyttävyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa että monella täällä on oma henkinen kasvu vielä melko vaiheessa, silloin ei siedä muiden keskeneräisyyttä tai ärsyttävyyksiä.
Moni ei myöskään kestä vanhempana ajatusta siitäettä ottaisi vastuuta omasta kasvatuksestaan jos se on epäonnistunut. Moni vanhempi suuttuu jos aikuinen lapsi palaa takaisin puolustamaan itseään lapsena vaikka sanomalla että se mitä teit minulle silloin oli väärin ja teoillasi oli seurauksia jotka näkyivät näin.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko varma että olisit erilainen jos olisit saanut erilaisen kasvatuksen? Ehkä tuo vetelä vastuunsiirtelijä-uhri onkin aito sinä, eikä vain väärän kasvatuksen tulosta.
Joku narskumamma vauhdissa, tuollaisiahan te olette. Ja 11 yläpeukkua 😅
Kuulostaa siltä että saattaisit hyötyä terapiasta tms keskusteluavusta. Asia selvästi vaivaa sinua, ja olisi hyvä päästä käymään sitä läpi jonkun ammattilaisen kanssa. Osaava terapeutti osaa antaa sinulle myös työkaluja asian työstämiseen itsenäisesti.
Vanhempien ja lasten temperamentit/persoonat eivät aina kohtaa, ja on ihan todistettu fakta, että vanhemmat kykenevät olemaan "parempia" vanhempia sellaisille lapsilleen joiden temperamentti ja persoona/luonne on lähellä vanhemman omaa. Kenties teillä ei ole "kemiat" ihan täysin kohdanneet vanhempiesi kanssa? Sehän ei varsinaisesti ole kenenkään "vika", mutta on ymmärrettävää että asia on jäänyt vaivaamaan sinua.