3-vuotias lapsemme ei suostu
tekemään kakkaa muualle kuin vaippaan. Muutoin ei ole tarvinnut vaippaa parin ikävuoden jälkeen. Se tässä mietutyttää, että annanko vaan vaipan niin kauan kuin haluaa vai olenko antamatta, että olisi pakko lopulta käydä potalla.
Potalle häntä ei saa oikein kakka-asiassa istumaankaan? Pissat kyllä tekee pottaan ihan normaalisti. Muutaman kerran olen kokeillut, että en anna vaippaa, niin on pantannut monta päivää, siihen saakka, kunnes olen taas antanut periksi. Olen miettinyt, että tärkeintä on kuitenkin saada tarpeensa tehtyä vaikka sitten vaippaan.
Vatsa on ollut aika kovalla aina ja panttaaminen oli jossain vaiheessa ongelma muutenkin, vaipankin kanssa. Tällä hetkellä lapsi tekee kakan suht säännöllisesti n. 2-3 pv välein ihan oma-alotteisesti, jos vaan annan vaipan. Aamuisin on ollut käytssä Levolac jo muutaman kuukauden ja uskoisin, että auttaa. Kuitupitoista ruokaa on yrtietty aina tarjota, mutta puuronkin kanssa aamuisin on välillä vähän niin ja näin, ei oikein uppoa, harvakseltaan kyllä. Luumuja ei suostu syömään missään muodossa.
Kun kysyy, miksi ei pottaa suostu tekemään, niin sanoo, että pyllyyn sattuu. Arvelisin, että johtuu juuri kovasta ulosteesta. Onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Kuinka olette toimineet? Kuinka minun kannattaisi asiassa toimia? Tekeekö kakat vielä kouluiässäkin vaippaan vai jääkö se jossain vaiheessa itsekseen pois? Tätä asiaa olen miettinyt niin paljon ja aina vaan mietin uudestaan annanko vielä vaipan vai en...
Kommentit (14)
Eli, kun tekee kakan pottaan ekan kerran, saa jotain mieleistä. Meillä riitti se kerta ja sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Ja meillä tosiaan oltiin jo 3-v. ja vuoden verran oli kakkaamisväli 5 pv juuri tämän pottakammon ja kovan vatsan takia.
Tsemppiä! Tiedän, kuinka kurja " ongelma" tuo on.
kun poika opetteli kuivaksi pissat kyllä teki pottaan mutta kakat tuli yleensä housuun/vaippaan. Keksin sitten että lahjon poikani tarroilla eli kun kakt tuli pottaan sai poika yhden (aluksi 2) tarraa vihkoonsa, meillä tu auttoi tosi hyvin ja vajaassa viikossa poika hiksasi että kun hän kakkaa pottaan han saa tarroja ja sen jälkeen enään kakannut housuihin vaan aina halusi potalle. Kannattaa ainakin kokeilla jos auttaisi myös teillä=)
olemme yrittäneet, mutta ei auta. Sanoo vaan, että ei halua sitä mitä luvataan :( Kiitokset nopeista vastauksista ja lisää vinkkejä ja kokemuksia lukisin mielelläni. Tuntuu, että olemme ihan umpikujassa asian kanssa.
Meil oli sama juttu.. sit rupes ihteäni ottamaan pattiin. Otin esille kaksi pottaa ja pienen lahjonta taktiikan.. istuttiin molemmat potalla ja kisa kumpi voittaa. Niinhän se kävi et poika voitti ;). Oli tikkarin ansainnut. Siitä se sit alkoi. Puoli päivää siinä meni.. mut pysyin tiukkana ja en laittanut vaippaa vaikka poika huusi. Kyllä kannatti ;) Nyt poika istuu pöntöllä ja kakkii ;)
Meil ei suostunu ku vaippaan tekeen.. lahjontaa.. meil sai sit valita jonkun isomman lelun mikä sit ostettiin... ja vieläki hän muistaa, miksi sai tän lelun..
Itse laihdutin levolacilla, ja anukseni tuli aivan sairaan kipeäksi jatkuvasta ripuloinnista. :(
Mikään muu ei auttanut. Muutamana päivänä jouduin laittamaan pienoisperäruiskeen, ja sitten pidin huutavaa lasta väkisin vessassa. Sen jälkeen rupesi käymään itse. Lapsi tosin erityislapsi ja ilmeisesti ei vain uskaltanut istua pöntölle.
tyttö kyllä muistaa, mitä on palkinnoksi luvattu, mutta ei auta :( Sanoo päivittäin, että huomenna tulee kakka pottaan. Sitä odotellessa... AP
meilläkin pikkusiskon kakkaamisasiat sujuisivat ongelmitta ja isosisko voisi ottaa hänestä mallia. Olen ajatellutkin, että se voisi olla hyvä keino oppia, jos ei muuten. Pienemmällä nyt ikää 1,6kk ja istuskelee mielellään potalla, mutta tuotoksia ei ole sinne vielä aikaan saanut ;)
Sanottiin, että kun kakka tulee pottaan niin saa yllätyksen. Hyvin meni ja yllätykset alkoi loppua. Aikaa meni vajaa 2 viikkoa. Sinä aikana tuli muutamat kakat housuihin ja muutamana päivänä panttasi, mutta loppujen lopuksi tosi nopeasti lähti tilanne selviämään kun en vaan antanut vaippaa takaisin ja vein potalle.
Jos teillä ongelma on kova kakka, niin levolacia reilusti ja muutenkin kuitupitoista ruokaa. Meillä auttoi se että annettiin esim. puuron seassa vauvojen luumusosetta.
Tärkeintä on pitää kakka löysähkönä niin kauna, että lapsi oppii olemaan pelkäämättä kovaa kakkaa.
Lisäksi lahjontaa peliin ja ei todellakaan sitä vaippaa takaisin. Tsemppii!