Lue keskustelun säännöt.
isovanhempien ero
14.10.2006 |
vanhempani ovat eroamassa, huonosti on mennyt niin kauan kuin pystyn muistamaan. itselläni ei siis niin väliä, mutta kuinka kertoa pienelle, kohta nelivuotiaalle pojalle, ettei mummulaa metsineen enää ole? ja ettei mummu ja pappa asu enää samassa talossa.. sydän särkyy jo pelkästä ajatuksesta, mummula on pojalle kovin tärkeä kaikin puolin.
jos jollakin on kokemuksia vastaavasta, ottaisin kiitollisena vastaan.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat muutti alkukesästä erilleen. Huonosti oli mennyt jo pitemmän aikaa, oon varmaan teini-iästä asti odottanu, että koska ne eroaa. Eli ei se yllätyksenä tullut. Mulla on myös 4-vuotias poika, jolle sitten selitettiin, että mummi ja vaari muutti omiin koteihin. Ei se niin kovasti ihmetelly, kyseli tietysti kaikenlaista, mutta ei mitenkään huolestuneeseen sävyyn. Kerrottiin niin paljon kuin tarvitsi, niin vähän kuin mahdollista: hyvä sääntö ylipäätään. Ei mainittu sanaa ' ero' lapsen kuullen, vaan että ne muutti omiin koteihin. Eikä tietenkään saa puhua pahaa lapsen kuullen, ei kummastakaan isovanhemmasta eikä itse tilanteesta, ne pitää jättää aikuisten välisiksi asioiksi, tosin tähän tilanteeseen ei kyllä edes liity minkäänlaista haukkumisen tarvetta, mutta siis noin yleensä. Ei meillä poika ainakaa ahdistunu asiasta. Mun vanhemmilla tosin oli asunto kaupungissa ja muuttivat omiin asuntoihinsa samaan kaupunkiin, eli se ero ei sillä tavalla ollu niin suuri ku teillä, ku on oikein oma, tietty paikka, joka on kuin muistomerkki. Mutta lasta voi ohjata epäolennaisempiin asioihin, tavallaan innostaa, että sitten mennään kattomaan mummin ja vaarin uusia koteja ja viedään vaikka niille tupaantuliainen tai askartelu yms. Kyllä se varmasti hyvin menee, kaikilla on nykyään eronneita tuttavapiirissään, ei se ole niin ihmeellistä enää.