Lue keskustelun säännöt.
Jatkuvaa pettymystä- pitäisikö erota
27.08.2015 |
Hei
Olemme olleet yhdessä 9 vuotta, meillä on 7 ja 1 vuotiaat lapset. Olemme selvinneet näiden 9 vuoden aikana melkoisista kriiseistä joiden syyt ovat enimmäkseen olleet ulkoisia. Näistä kriiseistä olemme valehtelematta aina selvinneet oman organisaatiokykyni ja neuvokkuuteni ansioista, mieheni on hyvin saamaton tapaus monella tapaa mutta on hyvä isä lapsillemme(ei juo tai lyö). Olemme vuosikausia keskustelleet siitä että perheemme velvollisuuksien tulisi jakautua tasaisesti miehelleni ja minulle, ja tietenkin oletuksena on se että molemmat huolehtivat omista asioistaan(omat laskut, menot, työasiat jne.)
Viimeisen 2 vuoden aikana on tapahtunut paljon. Oli keskenmenoa, häät (jotka jouduin järjestämään yksin "koska sä oot niin hyvä järjestämään asioita", ainoa asia jonka jätin mieheni kontolle meni sekin pieleen, koska hän ei saanut sitä aikaiseksi 3 kuukaudessa, jolloin jouduimme siirtämään koko hääpäivän) uusi raskaus, muutto omaan taloon ja irtisanominen.
Vuosi sitten romahdin raskausaikana, en jaksanut enää pyörittää yksin kotia, lapsia ja opiskella vaativaa alaa AMK:ssa samaan aikaan kun mieheni töistää tullessaan ottaa ensin 2h päikkärit ennenkuin minä hain tyttäremme päiväkodista ja tulin kotiin pyykkäämään,siivoamaan,tekemään ruokaa ja hoitamaan kaiken. siihen kaupanpäälle tein vielä lasten nukkumaanmenon jälkeen helvetillisen määrän koulutöitä, samaanaikaan kun mieheni istuu valehtelematta kokoajan jonkin ruudun ääressä lukemassa ties sun mitä keskusteluita tai muuta epäolennaista. Tuolloin hän neuvolassa ja jokapaikassa vannoi että kyllä hän muuttuu (tämä lupaus on kuultu ennenkin pienenpien kriisien yhteydessä) ja uskoine ttä nyt kun hän oikeasti näkee etten enää jaksa hoitaa kaikkea yksin, hän ryhdistäytyy. Niinkuin tekikin tasan siihen asti kun toinen tyttäremme syntyi, Tämän jälkeen hän alkoi pikkuhiljaa siirtymään samaan systeemiin kuin ennen että hän ei tee mitään ja minä teen kaiken (koska olen kotona?) eli valvon yöt ja päivät ja siivoan jnejne.
Nyt ostimme talon. ei mikään ihmeellisen iso laina, sopiva meidän tulotasollemme. Mies sai potkut YT:ssä yllättäen ( long story, force major) ja ensimmäinen asia minkä hän kertoo sen jälkeen oli se että ei hän koskaan saanut aikaiseksi liittyä liittoon, vakka tästäkin oli puhuttu.
Siinä oli joitain esimerkkejä meidän ongelmistamme, ja minä en oikeasti enää jaksa tätä että minulla on 3 lasta joista 1 käyttää kaiken aikansa terrorisoidakseen meidän elämää sillä ettei saa mitään aikaiseksi ja tämä liittojuttu oli viimeinen pisara minulle. Nyt harkitsen vakavasti eroa sillä lasten asioita voin hoitaa ja omiani mutta aikuinen mies ei saa mitään tehtyä ja hankkii kaikki muutkin ongelmiin samalla? ei käy. Mitä voin tehdä, hän on enemmän tai vähemmän tämän 9 vuoden aikana luvannut tasaisin väliajoiin että kyllä minä muutun. Ilmeisesti edes se että jouduin mt-toimistoon hänen takiaan ei riittänyt herättämään häntä? Mitä teen
Kommentit (4)
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 10:51"]
Ei pidä.
[/quote]
Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh mikä tilanne. Ei ihme että olet mitta täysi miestäsi ja varmaan koko tilannettanne.
Parastahan olisi, jos parisuhteissa asiat hoituisivat sopimalla ja sopimuksista kiinnipitämällä, mutta aika harvoin näin käy. Kuvaamasi tilanteenne on edennyt tosi pitkälle ja teillä on olult monenlaista surua ja vastoinkäymistä, joka olisi todennköisesti koetellut mitä tahansa parisuhdetta. Päällimämiseksi jää silti asetelmanne, jossa sinä kannat vastuuta kaikesta ja mies tuskin mistään. Tämän täytyy varmaankin muuttua, jotta päset toipumaan romahduksestasi.
Jos miehesi ei millään suostu muuttumaan, on sinun aina mahdollista muuttaa omaa toimintatapaasi. Se on vaikeata, ehkä epäreiluakin, mutta kannattaa parisuhteen ja lasten tulevaisuuden hyväksi. Kun lakkasit kantamasta päävastuuta, miehesi kykeni siihen. Ehkä voisit tehdä siitä pidempi kestoisen asteleman. Kun miehesi istuu ruudun ääreen, mene sinäkin oikaisemaan sohvalle. Kun hän ottaa nokoset, änge kylkeen pötkälleen, lapset vielä toiseen kainaloon.
Tuntuuko mahdottomalta? Voi olla, että yhtä mahdotonta on miehesi ruveta oma-aloitteisesti touhuilemaan ja järjestelemään. Siksi suosittelen teille pariterapiaa, jotta voisitte yhdessä hyödyntää tätä tuskaisaa tilannetta, sen sijaan että sinä käyt yksin hoidossa (taas kantaen vastuun yksin tilanteesta, joka on teidän yhteinen). Saisikohan mt-toimistosta sen kaltaista tukea? Voisit ainakin ottaa asian esiin seuraavalla käynnilläsi. Toivotan voimia matkaan - teille kaikille!
[quote author="lastenpsykiatri Janna Rantala" time="27.08.2015 klo 11:04"]
Huh mikä tilanne. Ei ihme että olet mitta täysi miestäsi ja varmaan koko tilannettanne.
Parastahan olisi, jos parisuhteissa asiat hoituisivat sopimalla ja sopimuksista kiinnipitämällä, mutta aika harvoin näin käy. Kuvaamasi tilanteenne on edennyt tosi pitkälle ja teillä on olult monenlaista surua ja vastoinkäymistä, joka olisi todennköisesti koetellut mitä tahansa parisuhdetta. Päällimämiseksi jää silti asetelmanne, jossa sinä kannat vastuuta kaikesta ja mies tuskin mistään. Tämän täytyy varmaankin muuttua, jotta päset toipumaan romahduksestasi.
Jos miehesi ei millään suostu muuttumaan, on sinun aina mahdollista muuttaa omaa toimintatapaasi. Se on vaikeata, ehkä epäreiluakin, mutta kannattaa parisuhteen ja lasten tulevaisuuden hyväksi. Kun lakkasit kantamasta päävastuuta, miehesi kykeni siihen. Ehkä voisit tehdä siitä pidempi kestoisen asteleman. Kun miehesi istuu ruudun ääreen, mene sinäkin oikaisemaan sohvalle. Kun hän ottaa nokoset, änge kylkeen pötkälleen, lapset vielä toiseen kainaloon.
Tuntuuko mahdottomalta? Voi olla, että yhtä mahdotonta on miehesi ruveta oma-aloitteisesti touhuilemaan ja järjestelemään. Siksi suosittelen teille pariterapiaa, jotta voisitte yhdessä hyödyntää tätä tuskaisaa tilannetta, sen sijaan että sinä käyt yksin hoidossa (taas kantaen vastuun yksin tilanteesta, joka on teidän yhteinen). Saisikohan mt-toimistosta sen kaltaista tukea? Voisit ainakin ottaa asian esiin seuraavalla käynnilläsi. Toivotan voimia matkaan - teille kaikille!
[/quote]
Tätä pariterapia-asiaa meille on useampikin auttava taho ehdottanut, mutta mieheni kokee ettei halua puhua kenenkään ulkopuolisen kanssa perheemme asioista, olemme hyvin stereotyyppinen ulkokultainen perhe, josta kukaan ei ulospäin uskoisi millaisessa ristiriidassa meillä eletään. Mies on jopa suutahtanut kun on tajunnut että olen kertonut parhaalle ystävällen(olemme tunteneet yli 10v) perheemme ongelmista. Ei hän koskaan ole agressiivinen.
Olen joskus pitänyt ns. vapaapäiviä etten puuhaile ihan hirveästi mitään,tällöin saan yleensä nopeasti palautetta että onpas täällä epäsiistiä. Kärsin ehkä hieman siitä että olen ikäni ollut sellainen "kiltti tyttö", hyvin pedantti ihminen.
Hankalaksi ympäristöön nähden tilanteen tekee se että tosiaan muiden silmissä hän on niiin hyvä mies, kun ei juo, käy huorissa(tätäkin kuulee), on kotona ja on niin kiltti. Joskus kun olen koettanut asiasta keskustella, kukaan ei usko minua kun sanon etten jaksa, kun hän on niin hyvä mies ja minä vain liian vaativa.
Ei pidä.