Uskotko, että aidosti toisiaan rakastanut pariskunta voi jatkaa ystävinä eron jälkeen?

Täällä moni tuntuu pitävän anteeksiantamista itsestään selvänä. Sehän riippuu ihan siitä, että miten elämä kohtelee paskaa kokenutta ihmistä eron jälkeen. Jos löydät uuden parisuhteen, saat perhettä, työasiat on kunnossa jne, niin eihän sinulla ole syytä kantaa kaunaa vanhoista, koska olet saanut parempaa tilalle. Jos taas et saa hyvää elämää tilalle ja esim tiedät, että sillä paskantekijällä elämä hymyilee ja hän nauttii asioista joista sinäkin haaveilit, niin voin luvata, että kyllä on ihan vetun vaikeaa painaa vanhat paskat villaisella ja ajatella ettei mitään tapahtunutkaan.

Ne katkeruuden arvostelijat on aina noita "elämä hymyilee-tyyppejä", jotka ovat saaneet parempaa tilalle ja oikein mainostavat, että kyllä minäkin olen vanhat kaunat haudannut. Voi jee, kylläpä on saavutus kun on saanut sitä parempaa tilalle. Lähinnä olisi ihmeellistä jos siinä tilanteessa vielä jaksaisi olla menneistä katkera. Kaikille vaan ei käy yhtä hyvin siinä jatkoelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet voi laimeta ensin toisella ja kyllä ne lopulta laimenee toiseltakin. Voi olla, että sitten vain eletään rinnakkain, kunnes tulee ero mieleen. Eron jälkeen voi olla luontevaa turvautua toisen apuun ja kyläillä, jos mitään riitaa ei ole ollut. Huomataan, että tuttu ja turvallinen ex on hyvä ystävä.

Miten aidot rakkauden tunteet laimenee, jos ei riitaakaan ole ollut? Olet voinut kyllä tuntea jotain, mutta syvää rakkautta se ei todellakaan ole ollut.

Uskon, koska tiedän omasta kokemuksesta että eron jälkeen voi jatkaa ystävinä. Olimme ystäviä monta vuotta ennen kuin aloimme seurustella ja perustimme perheen. Olemme ystäviä taas eron jälkeen ja olemme varmaan kuolemaan asti.

Vierailija kirjoitti:

Minulle paskat tehnyt exä yritti tulla tuttavallisesti puhumaan kerran kaupungilla kun sattumalta törmättiin. Totesin rauhallisesti että olet minulle yhtä kuollut kuin seitsemän vuotta sittenkin (tuolloin erottiin). Hän totesi jotain, että meinaatko olla katkera koko loppuelämäsi? Totesin edelleen rauhallisesti, että meistä kumpikaan ei tarvitse toista elämäänsä, ei nyt eikä tulevaisuudessa, joten meillä ei ole mitään puhuttavaakaan.

Itse vielä totesi aikoinaan, että hänessä on vika ja sitten ruikuttaa myöhemmin synninpäästöä. Voin sanoa että sitä ei tipu koskaan, niin paljon itse yritin ja laitoin itseäni likoon aikoinaan.

Onko teillä lapsia? Jos yhteisiä lapsia on, niin vuosikausien vihottelu on kyllä tosi ikävää. 

Kaikenlaista skeidaa avioliitossa on ollut, jos erotaan, muutenhan ehkä oltaisiin edelleen yhdessä. Tilanteita on niin kovin monenlaisia, eivätkä kaikki edes halua antaa anteeksi.

Itselleni sellainen tilanne olisi esimerkiksi kaksoiselämä eli systemaattinen valehtelu. Se vaikuttaa luottamukseen kaikkia kohtaan, kun läheisin ihminen valehtelee häikäilemättömästi ja pitkään. Sille taas ei voi mitään, jos rakastuu toiseen tai rakkauden tunne puolisoa kohtaan vain loppuu. Siitä olisi helpompi päästä yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle paskat tehnyt exä yritti tulla tuttavallisesti puhumaan kerran kaupungilla kun sattumalta törmättiin. Totesin rauhallisesti että olet minulle yhtä kuollut kuin seitsemän vuotta sittenkin (tuolloin erottiin). Hän totesi jotain, että meinaatko olla katkera koko loppuelämäsi? Totesin edelleen rauhallisesti, että meistä kumpikaan ei tarvitse toista elämäänsä, ei nyt eikä tulevaisuudessa, joten meillä ei ole mitään puhuttavaakaan.

Itse vielä totesi aikoinaan, että hänessä on vika ja sitten ruikuttaa myöhemmin synninpäästöä. Voin sanoa että sitä ei tipu koskaan, niin paljon itse yritin ja laitoin itseäni likoon aikoinaan.

Onko teillä lapsia? Jos yhteisiä lapsia on, niin vuosikausien vihottelu on kyllä tosi ikävää. 

Kaikenlaista skeidaa avioliitossa on ollut, jos erotaan, muutenhan ehkä oltaisiin edelleen yhdessä. Tilanteita on niin kovin monenlaisia, eivätkä kaikki edes halua antaa anteeksi.

Itselleni sellainen tilanne olisi esimerkiksi kaksoiselämä eli systemaattinen valehtelu. Se vaikuttaa luottamukseen kaikkia kohtaan, kun läheisin ihminen valehtelee häikäilemättömästi ja pitkään. Sille taas ei voi mitään, jos rakastuu toiseen tai rakkauden tunne puolisoa kohtaan vain loppuu. Siitä olisi helpompi päästä yli.

Jos taas minun pitäisi valita, niin kaksoiselämää viettäneestä kumppanista pääsisin paljon helpommin yli kuin siitä, ettei mitään varsinaisia suuria ongelmia olisi ollut ja siitä huolimatta oma kumppani olisi rakastunut toiseen tai hänen tunteensa hiipuvat.

Kyllä voi, mutta se vaatii sen, että erotessa saadaan asiat käsiteltyä eikä kummallekaan jää mitään hampaankoloon. Lisäksi se vaatii roppakaupalla aikaa.

Ai minä taas olen ajatellut että sen rakkauden takia olemme pysyneet ystävinä. Kumpikin koki meidän välisen ihmisuhteen merkitykselliseksi ja ettei sitä kannatta vaan pois heittää.

Enemmän olen ajatellut että toisen ihmisen pystyy elämästään poistamaan ne joilla ei pahemmin tunteita sitä toista kohtaan ollut.

En usko,mutta ei se uskon kappale ole. Mikä kerran on rikki mennyt,sitä ei ehjäksi saa.Limaa ,limaus ei kestä.Hajoaa uudeleen.

Aluksi en uskonut. Tunteet oli pinnassa ja ero oli valtava kriisi. Nyt 7,5 vuotta myöhemminkin, monien raastavien itkien valvottujen öiden ja sängyssä itkien vietettyjen päivien ja muun valtavan tuskan ja kärsimyksen jälkeen, olemme päässeet exän kanssa hyviin toimiviin väleihin. Ero voi olla myös ihmistä kasvattava kriisi vaikka se tuntuisikin, etenkin aluksi, turhalta erolta maailman rakkaimmasta ihmisestä ( pl oma lapsi). Eli lopultakin USKON.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle paskat tehnyt exä yritti tulla tuttavallisesti puhumaan kerran kaupungilla kun sattumalta törmättiin. Totesin rauhallisesti että olet minulle yhtä kuollut kuin seitsemän vuotta sittenkin (tuolloin erottiin). Hän totesi jotain, että meinaatko olla katkera koko loppuelämäsi? Totesin edelleen rauhallisesti, että meistä kumpikaan ei tarvitse toista elämäänsä, ei nyt eikä tulevaisuudessa, joten meillä ei ole mitään puhuttavaakaan.

Itse vielä totesi aikoinaan, että hänessä on vika ja sitten ruikuttaa myöhemmin synninpäästöä. Voin sanoa että sitä ei tipu koskaan, niin paljon itse yritin ja laitoin itseäni likoon aikoinaan.

Onko teillä lapsia? Jos yhteisiä lapsia on, niin vuosikausien vihottelu on kyllä tosi ikävää. 

Kaikenlaista skeidaa avioliitossa on ollut, jos erotaan, muutenhan ehkä oltaisiin edelleen yhdessä. Tilanteita on niin kovin monenlaisia, eivätkä kaikki edes halua antaa anteeksi.

Itselleni sellainen tilanne olisi esimerkiksi kaksoiselämä eli systemaattinen valehtelu. Se vaikuttaa luottamukseen kaikkia kohtaan, kun läheisin ihminen valehtelee häikäilemättömästi ja pitkään. Sille taas ei voi mitään, jos rakastuu toiseen tai rakkauden tunne puolisoa kohtaan vain loppuu. Siitä olisi helpompi päästä yli.

Jos taas minun pitäisi valita, niin kaksoiselämää viettäneestä kumppanista pääsisin paljon helpommin yli kuin siitä, ettei mitään varsinaisia suuria ongelmia olisi ollut ja siitä huolimatta oma kumppani olisi rakastunut toiseen tai hänen tunteensa hiipuvat.

Hyvä osoitus siitä, että nämä asiat koetaan hyvin yksilöllisesti. Kaksoiselämässä olisi se karmeus, että olisi elänyt tietämättään valheessa eli ei huomannut mitään. Joten mikä takaa, etteikö sama toistuisi myöhemmin eli olisi vaikeus luottaa enää kehenkään.

Täällä on aika paljon katkeria ihmisiä kirjoittelemassa, jotka hyökkäävät vastakkaista sukupuolta vastaan. Heillä ehkä on tuollaisia kokemuksia, että luottamus on petetty todella pahasti, luulisin. 

Kun ihmisellä on perusluottamus ja häntä on rakastettu lapsena, niin sellainen pääsee koettelemuksista helpommin läpi. Lapsuus vaikuttaa niin hirveän paljon kaikkeen ihmisen elämässä, vaikka sitä ei arjessa tiedosta. Rakkauden puutetta lapsuudessa on vaikea paikata ja sitä etsitään vääristä asioista ja ihmisistä.

Avioliittoni ei loppunut rakkauden puutteeseen. Hän on lasteni isä ja elämäni suurin rakkaus. Mutta hän on alkoholisti, joka ei päässyt ikinä kuiville ja yhteiselo vaan oli mahdotonta.

Nykyään tuen häntä isyydessä ja elämässä ja olen aina hänen ystävä, mutta oman jaksamiseni takia rajat ovat tiukat. Puhelu loppuu sillä sekunnilla kun kuulen hänen olevan kännissä. Lasten tapaamiset peruuntuu myös heti, jos hän ei ole selvin päin. Mutta muuten autan häntä kaikessa missä tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni tuntuu pitävän anteeksiantamista itsestään selvänä. Sehän riippuu ihan siitä, että miten elämä kohtelee paskaa kokenutta ihmistä eron jälkeen. Jos löydät uuden parisuhteen, saat perhettä, työasiat on kunnossa jne, niin eihän sinulla ole syytä kantaa kaunaa vanhoista, koska olet saanut parempaa tilalle. Jos taas et saa hyvää elämää tilalle ja esim tiedät, että sillä paskantekijällä elämä hymyilee ja hän nauttii asioista joista sinäkin haaveilit, niin voin luvata, että kyllä on ihan vetun vaikeaa painaa vanhat paskat villaisella ja ajatella ettei mitään tapahtunutkaan.

Ne katkeruuden arvostelijat on aina noita "elämä hymyilee-tyyppejä", jotka ovat saaneet parempaa tilalle ja oikein mainostavat, että kyllä minäkin olen vanhat kaunat haudannut. Voi jee, kylläpä on saavutus kun on saanut sitä parempaa tilalle. Lähinnä olisi ihmeellistä jos siinä tilanteessa vielä jaksaisi olla menneistä katkera. Kaikille vaan ei käy yhtä hyvin siinä jatkoelämässä.

Mistä menneistä olet katkera? Ja kauanko erosta on? 

Monilla tuntuu olevan erosta sellainen kokemus, että se on aina dramaattinen ja riitaisa, ja siihen liittyy luottamuksen pettämistä ja/tai huonoa kohtelua. En itsekään usko luottamuksellisen ystävyyden säilymiseen, jos kuka tahansa ihminen elämässäni kohtelee minua huonosti tai pettää luottamukseni pahasti, oli se sitten kumppani, ystävä, sisarus, vanhempi tai muu läheinen ihminen.

Parisuhde voi päättyä ihan vaan vaikka siihen, että toinen alkaa haluta lapsia ja toinen tietää, että ei missään nimessä halua, vaikka molemminpuolinen rakkaus olisi syvää ja vahvaa. Siinä on vaan pakko tehdä ratkaisu suhteen päättämisestä molemmille mahdollisimman pehmeällä tavalla. Sekin on tuskallista, mutta ei se päätä ystävyyttä entiseen kumppaniin.

Kyllä se on mahdollista. Ex-mieheni oli paras ystäväni ja rakastettuni 15 vuotta, kunnes huomasimme että halusimme loppuelämältämme eri asioita. Lähdimme eri teille, mutta ystävyys on säilynyt jo yli 10 vuotta. Miksi kantaa kaunaa rakkaalle ihmiselle, ja menettää hänet elämästään kokonaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. Meille kävi exän kanssa noin. Vaikeaa oli välissä mutta vuosi myöhemmin kumpikin löysi tahollaan uuden rakkauden. Erosimme enemmän tai vähemmän yhteisestä päätöksestä, ei niin että toinen olisi jättänyt toisen.

Tuossa on malliesimerkki siitä, jossa en usko olleen missään vaiheessa sitä aitoa ja syvää rakkautta. Sellaiset suhteet vain eivät pääty millään yhteisratkaisuilla.

Samaa mieltä. Jos kumpikin oikeasti rakastaa, niin ei ole syytä erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle paskat tehnyt exä yritti tulla tuttavallisesti puhumaan kerran kaupungilla kun sattumalta törmättiin. Totesin rauhallisesti että olet minulle yhtä kuollut kuin seitsemän vuotta sittenkin (tuolloin erottiin). Hän totesi jotain, että meinaatko olla katkera koko loppuelämäsi? Totesin edelleen rauhallisesti, että meistä kumpikaan ei tarvitse toista elämäänsä, ei nyt eikä tulevaisuudessa, joten meillä ei ole mitään puhuttavaakaan.

Itse vielä totesi aikoinaan, että hänessä on vika ja sitten ruikuttaa myöhemmin synninpäästöä. Voin sanoa että sitä ei tipu koskaan, niin paljon itse yritin ja laitoin itseäni likoon aikoinaan.

Onko teillä lapsia? Jos yhteisiä lapsia on, niin vuosikausien vihottelu on kyllä tosi ikävää. 

Kaikenlaista skeidaa avioliitossa on ollut, jos erotaan, muutenhan ehkä oltaisiin edelleen yhdessä. Tilanteita on niin kovin monenlaisia, eivätkä kaikki edes halua antaa anteeksi.

Itselleni sellainen tilanne olisi esimerkiksi kaksoiselämä eli systemaattinen valehtelu. Se vaikuttaa luottamukseen kaikkia kohtaan, kun läheisin ihminen valehtelee häikäilemättömästi ja pitkään. Sille taas ei voi mitään, jos rakastuu toiseen tai rakkauden tunne puolisoa kohtaan vain loppuu. Siitä olisi helpompi päästä yli.

Jos taas minun pitäisi valita, niin kaksoiselämää viettäneestä kumppanista pääsisin paljon helpommin yli kuin siitä, ettei mitään varsinaisia suuria ongelmia olisi ollut ja siitä huolimatta oma kumppani olisi rakastunut toiseen tai hänen tunteensa hiipuvat.

Hyvä osoitus siitä, että nämä asiat koetaan hyvin yksilöllisesti. Kaksoiselämässä olisi se karmeus, että olisi elänyt tietämättään valheessa eli ei huomannut mitään. Joten mikä takaa, etteikö sama toistuisi myöhemmin eli olisi vaikeus luottaa enää kehenkään.

Täällä on aika paljon katkeria ihmisiä kirjoittelemassa, jotka hyökkäävät vastakkaista sukupuolta vastaan. Heillä ehkä on tuollaisia kokemuksia, että luottamus on petetty todella pahasti, luulisin. 

Kun ihmisellä on perusluottamus ja häntä on rakastettu lapsena, niin sellainen pääsee koettelemuksista helpommin läpi. Lapsuus vaikuttaa niin hirveän paljon kaikkeen ihmisen elämässä, vaikka sitä ei arjessa tiedosta. Rakkauden puutetta lapsuudessa on vaikea paikata ja sitä etsitään vääristä asioista ja ihmisistä.

Toki on joutunut elämään sinänsä valheessa, mutta silti toinen on kokenut sinut niin tärkeäksi, ettei ole vakavassa mielessä luopunut. Tässä tulee ehkä se ero ajatusmaailmassa, että sinä lienet nainen ja minä taasen mies. Varsinkin mies pystyy esim pettämään ilman, että tuntee mitään tunteita sitä seksikumppania kohtaan eikä ikinä vaihtaisi vakavassa mielessä häntä siihen omaan "oikeaan kumppaniinsa". Jos taas tunteet hiipuu, niin silloin sillä omalla kumppanilla on oikeasti kaikki vakavat tunteet kuolleet sinua kohtaan. Se on minulle paljon pahempi ajatus. Toki molemmat asiat ovat perseestä ja perusteltuja syitä eroon.

Kun näitä kommentteja lukee, niin en yhtään ihmettele että nykyään valitetaan ettei löydy kunnon parisuhteita. Vaatimukset kumppanille ovat katossa ja samalla parisuhteita tunnutaan pitävän luontevana kulutustavarana, että kestää jos kestää ja jos ei kestä, niin sekin on ihan jees. Sitten vain valitetaan ja taas samalla asenteella kohti uusia pettymyksiä.

Minä ainakin lopetan suhteen heti jos mies rupeaa änkyröimään ja esittää omaa tahtoa.

T: av-mamma

Miksi kukaan edes haluaa jatkaa exän kanssa ystävänä? Oma lukunsa toki jos on esim lapsia, mutta mikäli ei mitään pakottavaa tarvetta ole yhteyksiä ylläpitää, niin en ymmärrä asiaa. Minä ainakin haluan jatkaa elämääni puhtaalta pöydältä. Sanotaanko siinä sitten sille uudelle kumppanille, että pyysin tuon mun exän Tiinan/Antin meidän kanssa iltaa viettämään kun se on niin hyvä tyyppi. Voidaan vaikka vetää kimppakivaa sitten illan päälle muutaman juoman jälkeen.

Tiedän, ettei monikaan tästä nyt ymmärrä pointtia, joten väännetään vielä pähkinänkuoressa rautalanhasta: Et sinä kuitenkaan voi olla exän kanssa kovin läheisissä väleissä jos vielä elämässäsi vakavamman jutun jonkun toisen kanssa haluat. Sama siis jättää suoraan vanha taakseen ja katsoa vain eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle paskat tehnyt exä yritti tulla tuttavallisesti puhumaan kerran kaupungilla kun sattumalta törmättiin. Totesin rauhallisesti että olet minulle yhtä kuollut kuin seitsemän vuotta sittenkin (tuolloin erottiin). Hän totesi jotain, että meinaatko olla katkera koko loppuelämäsi? Totesin edelleen rauhallisesti, että meistä kumpikaan ei tarvitse toista elämäänsä, ei nyt eikä tulevaisuudessa, joten meillä ei ole mitään puhuttavaakaan.

Itse vielä totesi aikoinaan, että hänessä on vika ja sitten ruikuttaa myöhemmin synninpäästöä. Voin sanoa että sitä ei tipu koskaan, niin paljon itse yritin ja laitoin itseäni likoon aikoinaan.

Onko teillä lapsia? Jos yhteisiä lapsia on, niin vuosikausien vihottelu on kyllä tosi ikävää. 

Kaikenlaista skeidaa avioliitossa on ollut, jos erotaan, muutenhan ehkä oltaisiin edelleen yhdessä. Tilanteita on niin kovin monenlaisia, eivätkä kaikki edes halua antaa anteeksi.

Itselleni sellainen tilanne olisi esimerkiksi kaksoiselämä eli systemaattinen valehtelu. Se vaikuttaa luottamukseen kaikkia kohtaan, kun läheisin ihminen valehtelee häikäilemättömästi ja pitkään. Sille taas ei voi mitään, jos rakastuu toiseen tai rakkauden tunne puolisoa kohtaan vain loppuu. Siitä olisi helpompi päästä yli.

Jos taas minun pitäisi valita, niin kaksoiselämää viettäneestä kumppanista pääsisin paljon helpommin yli kuin siitä, ettei mitään varsinaisia suuria ongelmia olisi ollut ja siitä huolimatta oma kumppani olisi rakastunut toiseen tai hänen tunteensa hiipuvat.

Hyvä osoitus siitä, että nämä asiat koetaan hyvin yksilöllisesti. Kaksoiselämässä olisi se karmeus, että olisi elänyt tietämättään valheessa eli ei huomannut mitään. Joten mikä takaa, etteikö sama toistuisi myöhemmin eli olisi vaikeus luottaa enää kehenkään.

Täällä on aika paljon katkeria ihmisiä kirjoittelemassa, jotka hyökkäävät vastakkaista sukupuolta vastaan. Heillä ehkä on tuollaisia kokemuksia, että luottamus on petetty todella pahasti, luulisin. 

Kun ihmisellä on perusluottamus ja häntä on rakastettu lapsena, niin sellainen pääsee koettelemuksista helpommin läpi. Lapsuus vaikuttaa niin hirveän paljon kaikkeen ihmisen elämässä, vaikka sitä ei arjessa tiedosta. Rakkauden puutetta lapsuudessa on vaikea paikata ja sitä etsitään vääristä asioista ja ihmisistä.

Toki on joutunut elämään sinänsä valheessa, mutta silti toinen on kokenut sinut niin tärkeäksi, ettei ole vakavassa mielessä luopunut. Tässä tulee ehkä se ero ajatusmaailmassa, että sinä lienet nainen ja minä taasen mies. Varsinkin mies pystyy esim pettämään ilman, että tuntee mitään tunteita sitä seksikumppania kohtaan eikä ikinä vaihtaisi vakavassa mielessä häntä siihen omaan "oikeaan kumppaniinsa". Jos taas tunteet hiipuu, niin silloin sillä omalla kumppanilla on oikeasti kaikki vakavat tunteet kuolleet sinua kohtaan. Se on minulle paljon pahempi ajatus. Toki molemmat asiat ovat perseestä ja perusteltuja syitä eroon.

Kyllä, nainen olen. Ja tuossa tosiaan on kyse siitä, olisiko rutto vai kolera parempi vaihtoehto.

Itse en niinkään ajattele siltä kannalta, että onko salasuhteessa tunteita vai ei, vaan sitä, että olisin ollut valehtelijan kanssa yhdessä, mahdollisesti hyvinkin pitkään. Tosin se hyvä puoli tuossa olisi, että rakkaus kyllä loppuisi siihen paikkaan. Rakkaus perustuu kunnioitukseen ja valehtelijaa ei voi kunnioittaa miehenä eikä ystävänä. 

Minun oma suhteeni alkoi pettämisellä eli mieheni tapasi minut ja kertoi heti mitä oli tapahtunut exälleen. Ei valehdellut kenellekään. Vuosikausia puolisojaan pettäneitä voi ymmärtää joissain tilanteissa, mutta sellaisen kanssa en olisi yhdessä enää päivääkään. 

Tunteiden hiipuminen ja rakkauden loppuminen olisi minun mielestäni sikäli helpompi, että merkit siitä olisivat varmaankin jo olleet olemassa pitkään. Jolloin ero voisi olla helpotus, kun epävarmuus loppuu. Itse ainakin tunnistan varmasti sellaisen tilanteen, ettei minua rakasteta niin kuin kuuluu. Omakin rakkaus loppuu silloin, minut on sillä tavalla rakennettu, etten pysyisi rakastamaan ketään, joka kohtelee ei-rakastavasti. Varmaankin siksi, että minua on lapsena ja nuorena rakastettu eli koen itseni rakastamisen arvoisena.