Lue keskustelun säännöt.
Naiset, joiden AINOA puheen ja keskustelunaihe ovat omat LAPSET.
05.06.2022 |
Joka ikinen aamu kuljen kävelymatkan työpaikalleni.
Kävelyseurakseni tulee naapuritalon rouva matkalla omaan työpaikkaansa.
Kiva saada seuraa muutoin,
mutta AINOA puheen aihe on joka ikinen päivä ovat--- lapset.
Papatus ja monologi alkaa heti: lissu-lasse ei taaskaan meinannu herötö ettei meinatty ehtii tarhaan, mari-mikael hakus pitsaa aamupalalla, blaa blaa blaa, opettaja kertoi että meidän larssi-susanna se vasta reippaasti...
Olen yrittänyt vaihtaa puheenaihetta mutta eih, ei mitään muuta kun sitkeästi samaa maanista levyä...
Viimeksi sanoi suoraan ja ystävällisesti että puhutaanko jostain muusta vaihteeksi, vaikka millaisesta musiikista sinä tykkäät tai ehditkö koskaan katsoa mitän hyviä ohjelmia tai ukea kirjaa? Paintoin etten jaksa kuulla joka ikinen päivä aiheesta lapset. Olisi kiva itsekin osallistua jutteluun eikä vain kuunnella kun toinen papattaa yksityiskohtaisesti lapsiensa arkirutiineista ja käyttäytymisestä eikä edes kuuntele jos yritän jotan sanoa vaan jatkaa samaa yksinpuhelua,ja että se alkaa rassaamaan hermoja pikkuhiljaa.
No mitä tapahtui?
Katosi hetken epäuskoisen näköisenä minua, oli hetken hiljaa, vetäisi henkeä ja hihkaisi
(muuttaen ääntään takaisin sellaiseksi lässyttäväksi millaisella lapselle puhutaan) :
" Mirkalla on tänään metsäretki!"
Luovutin.
Uppouduin taas lapsipapatuksen maaniseen hyrinään vieressä.
Seuraavana aamuna lähdin aikaisemmin.
Sain vihdoinkin nauttia heräävästä kesäisestä luonnon kauneudesta ja lintujen laulusta ympärillä,
ilman raporttia jonkun täysin tuntemattoman ristomatin ripulista.
Kuinka noiden puolisot kestää ? Mitä joillekin naisille tapahtuu synnytyksen jälkeen? Muuttuvatko he pelkästään äideiksi jotja elävät lastensa kautta, muutako ei ole?
Kyllä ekan lapsen kohdalla tietty ymmärtää että eletään kuplassa, että kaikki on ihanaa ja ihmeellistä mitä tapahtuu, mutta . . . .
Minkälainen mahtoi tuokin nainen olla ennen kun tuli äidiksi, mistä hän piti, puhui ja kiinnostui?
Kommentit (26)
Minusta on tullut tuollainen. Tai ei onneksi ihan yhtä paha. Ensinnäkin, papattaja olen jo valmiiksi, höpötän ja lörpöttelen koska en siedä kiusallista hiljaisuutta ja tuttavilta en osaa oikein kysyä ihmeitä koska pelkään olevani tungettelevaa tai kysyväni jotain mistä paljastuu etten joskus aiemmin kuunnellut kunnolla (esim. lomasuunnitelmia, kun entä jos siitä just eilen lounaspöydässä puhuttiin) tai ohjaavani keskustelua suuntaan jossa toiselle paljastuu miten tyhmä olen (esim. ajankohtaisista uutisista kysyminen edellyttäisi että itsekin osaa tarvittaessa muotoilla jonkun ajatuksen niihin liittyen). Höpöttäminen ja kysymättömyys on siis sosiaalista jännittämistä.
Ja sitten nuo lapset. Voi p*rse. Toivoin ettei minusta tulisi sellaista, mutta melkein aiheesta kuin aiheesta tulee mieleen joku jokin lapsiin liittyvä asia, tapahtuma, sanominen, tilanne, koska kuten joku sanoi, ne täyttää elämän varsin tehokkaasti. Ja sit se pulpahtaa suusta kun mitään muutakaan sanottavaa ei ole. Välillä tajuan purra kieltä ajoissa ja uskallan esittää jonkun turvalliselta tuntuvan jatkokysymyksen keskustelukumppanin tuomaan aiheeseen liittyen, ja yritän kyllä kehittyä tässä, mutta ai että välillä saa hävetä ihteensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos töissä naispuolinen kolleega saa lapsen niin kanssakäyminen loppuu minun osaltani heti. En halua nähdä enää yhtään "Hei katso miten söpösti meidän Leevi kakkaa"-kuvaa.
Hyi hitto 🤢
Vierailija kirjoitti:
Jep, nämä papattajat saattaa kesken puhelun (jonka itse soittavat sinulle) tokaista puheesi päälle, kun kerrot vastaavasti omasta päivästäsi ihastuneena :
Leena syö pitsaa !
Ja joo, on lapsia mutta ne eivät papattajia kiinnosta.
Vielä pahempi on, kun ollaan puhelimessa ja se toinen alkaa kesken kaiken siinä puhumaan lapselleen: kulta, äiti on nyt puhelimessa! Odota vielä hetki! Katson tässä samalla sinua kun keikut siinä hienosti sohvalla! Äitipä hakee sulle tässä samalla mehua! Ja itse odotat siellä luurin toisessa päässä että pääset sanomaan asiasi, tai siis sitä, että puhekumppani kuuntelisi.
Noiden mammojen äo tipahtaa kyllä monta yksikköä äidiksi tulemisen jälkeen. Jos se on koskaan kovin korkealla ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tullut tuollainen. Tai ei onneksi ihan yhtä paha. Ensinnäkin, papattaja olen jo valmiiksi, höpötän ja lörpöttelen koska en siedä kiusallista hiljaisuutta ja tuttavilta en osaa oikein kysyä ihmeitä koska pelkään olevani tungettelevaa tai kysyväni jotain mistä paljastuu etten joskus aiemmin kuunnellut kunnolla (esim. lomasuunnitelmia, kun entä jos siitä just eilen lounaspöydässä puhuttiin) tai ohjaavani keskustelua suuntaan jossa toiselle paljastuu miten tyhmä olen (esim. ajankohtaisista uutisista kysyminen edellyttäisi että itsekin osaa tarvittaessa muotoilla jonkun ajatuksen niihin liittyen). Höpöttäminen ja kysymättömyys on siis sosiaalista jännittämistä.
Ja sitten nuo lapset. Voi p*rse. Toivoin ettei minusta tulisi sellaista, mutta melkein aiheesta kuin aiheesta tulee mieleen joku jokin lapsiin liittyvä asia, tapahtuma, sanominen, tilanne, koska kuten joku sanoi, ne täyttää elämän varsin tehokkaasti. Ja sit se pulpahtaa suusta kun mitään muutakaan sanottavaa ei ole. Välillä tajuan purra kieltä ajoissa ja uskallan esittää jonkun turvalliselta tuntuvan jatkokysymyksen keskustelukumppanin tuomaan aiheeseen liittyen, ja yritän kyllä kehittyä tässä, mutta ai että välillä saa hävetä ihteensä."
Pelkän tekstisi perusteella vaikutat ihanteelliselta ja sivistyneeltä keskustelukumppanilta. Osaat eritellä kiinnostavasti ajatuksiasi ja reflektoida niitä.
Olisi ihanaa kävellä kaltaisesi kanssa töihin aamuisin. Terv. Ap
Lasten isä on yleensä häivytetty kasvottomaksi ja persoonattomiksi tyypiksi taustalle, joka lähinnä parhaimmillaan reagoi johonkin lapseen liittyvään asiaan.
Äiti on useinmiten se joka tekee ja havainnoi ja papattaa.
Sitten samantyyppiset supermamit ihmettelee huuli pyöreänä , kun ukko kokee virkistyvänsä ja heräävänsä eloon kuin samea lampi johon virtaa raikasta vettä, kun joku muikkeli random (kukatahansa oikeastaan) älyää kysyä hältä: mitä sulle muuten kuuluu? Kotona kun ei muuten puhuta kun lapsiin liitttyvistä asioista ja "ne ajat ny on ohi kun ukon kaa deittailtiin" . Ukko rakastuu kun "tajuaa olevansa ihminen ja elossa"
Happy end.
Sen jälkeen (ero,lapset jakoon) ukko huomioidaan vasta papatuksessa kun ei älynny pukea kuriksia, kun syöttää väärää ruokaa, kun antoi taas limua vissiin, päläpälpälä....
uusi nainen ei osa kasvattaa....