Sain huonon lapsuuden kotiäidin lapsena

Riippuu joissain tapauksissa lapsimäärästäkin, meillä oli 5 lasta, niin kyllä siinä yhdelle naiselle työtä riittää.

Nythän monet naiset valittaa siitä kuinka he uupuvat lopullisesti kun työpäivän jälkeen alkaa se lasten ja kodinhoito, toinen työvuoro.

Voihan kotiäidinkin lapsella olla kavereita? Sisaruksia, joiden kanssa harjoitella sosiaalisia taitoja? Kerhoja/puistoja, joissa käydä kohtaamassa ikätovereita.

Harrastuksia?

Tänä päivänä varhaiskasvatus on semmoista hullunmyllyä, todella paljon jollakin tavalla reagoivia/oireilevia/rajattomia/yms. Lapsia. Että kyllähän se opettaa selviämistä, kun päivittäin taistelee tilastaan. Väistelee nyrkkejä ja hampaita. On huudossa ja metelissä.

Toki, oppii siellä myös ryhmässä olemista, ja leikkitaitoja. Jos sattuu ryhmään opettaja, joka arvostaa leikin tärkeyttä oppimistilanteena, eikä lyö päivää täyteen oppimistilanteita.

7 vuotias on kuitenkin vielä pieni lapsi, joka ehtii kyllä oppimaan paljon. Vaikka ei olisikaan ollut pienestä pitäen mukana oravanpyörässä.

Toki, jos kaikki ryhmässä toimiminen, ja ikätovereiden kanssa toimiminen alkaa vasta siinä vaiheessa, voi se olla työlästä.

Ehkä on turhaa syyttä kotiäitejä, tai uraäitejä. Tilanteet on aina perhekohtaisia. Niin moni asia vaikuttaa. Aikuisena kuitenkin pitäisi itse ottaa vastuu omasta elämästää, lapsuutta syyttelemättä.

Vanhempina meistä jokainen tekee varmasti virheitä, minä ainakin. Niistä voi kuitenkin oppia. Halutessaan.

Surullista on nykyaikainen vanhemmuuden suorittaminen. Yritetään tehdä "ohjeiden" mukaan, ja joka tuutista tulee ohjeita jatkuvalla syötöllä. Maalaisjärki on monella täysin kadonnut. Lapsista on tämän myötä tullut kurittomia päällepäsmäreitä, jotka määräilevät ja hankaloittavat koko perheen arkea. Esim. Vessassa käynnin ongelman on lisääntyneet, samoin syöminen, nukkuminen. Nämä ovat myös asioita joissa lapsi pystyy käyttämään valtaa vanhempiaan kohtaan.

Mutta, tiedollisilta taidoiltaan tämän päivän lapset ovat taitavampia, osataan lukea nuorempina. Tiedetään paljon asioita monista aiheista, lasketaan, ja osataan kirjaimet pienenä yms.

Mutta kuinka tärkeitä taitoja ne on ennen koulua? Jos lapsi ei sitten osaa köydä pöntöllä? Kakkaaminen on joka kerta iso show, kun on niin hankalaa normaalisti toimittaa? Nukkuminen on yhtä taistelua illasta ja yöstä toiseen? Aikuista ei kuunnella, eikä kunnioiteta? Jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin oli sosiaalisista taidoista puutetta kun päivät pitkät vain äidin kanssa. Vaikutti kaverisuhteisiin pitkään, ehkä vielä aikuisenakin. Omille lapsille en todellakaan halunnut samaa.

Niin oli mullakin. Olin ujo ja arka luonteeltani eikä ennen koulua käyty missään kerhoissa, päiväkodissa tms. Ei se sitten ihme ollut, että heti kun menin ekalle jouduin kiusatuksi. En yhtään osannut olla toisten lasten kanssa.

Täällä kolmas. Aiemmin minulla oli kaverisuhteita, mutta en itse muista niistä mitään. Olin alle nelivuotias, kun me muutettiin ja uudessa paikassa asui vain vanhuksia naapurustossa. Kaksi lapsiperhettä oli, mutta he oli vanhempia kuin me ja nekin muutti pois ennen minun kouluikää. Veljen kanssa ei oikein yhteistä ollut eikä vanhemmat tehneet meidän kanssa yhtään mitään. Oli tosi kurja aloittaa koulu, kun toiset tunsivat toisensa ja itse olin ulkopuolinen.

Sama mulla. Kotiäidin kanssa kotona, sisko kuusi vuotta nuorempi, joten hänestä ei seuraa varhaislapsuudessa. Koulussa kiusattiin kaikki yhdeksän luokkaa. En osannut puolustaa itseäni, vaikken edes ole hiljainen enkä arka. Olin tottunut aikuisten fiksuun käytökseen, jäin vain tuijottamaan kiusaajia. Tuntuu, että vasta lukiossa olin yksi toisista ja tunsin mitä se on, kun hyväksytään porukkaan. Moni ei edes tiedä tunnetta, kun on ikäänkuin hylkiö, jota ei oteta mihinkään mukaan. Sellainen olin yläasteella.

Ja jos lapsi olisikin ujo ja arka, parempi opetella ryhmässä oleminen jo päiväkodissa. Koulussa toiset ovat jo paljon edellä sosiaalisissa taidoissa, jos opettelun jättää vasta kouluun.

Ja toinen juttu on se, että kyllä se äitikin on kaikesta vähän pihalla, kun jää kotiin. Oma äitini meni vanhoilla päivillään vielä töihin ja kehittyi persoonana ihan huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin oli sosiaalisista taidoista puutetta kun päivät pitkät vain äidin kanssa. Vaikutti kaverisuhteisiin pitkään, ehkä vielä aikuisenakin. Omille lapsille en todellakaan halunnut samaa.

Sun sosiaaliset taidot vois olla ihan yhtä pas kat vaikka olisit päässytkin tarhan tädin huomaan.

Luonteenpiirteet ei katoa sormia napsuttelemalla ja ryhmässä remuamalla. Saattaisit silti olla täälä itkemässä kuinka jäit tarhassa vahvempien jalkoihin, ei otettu leikkeihin mukaan ja yökastelu jatkuu traumaperäisen stressin takia edelleen.

Itse kävin pitkän päivähoitouran. Kouluun asti. Silti olin arka, en oppinut käyttämään kyynärpäitä, en remuamaan enkä huutamaan. Koulussa oli tyyliin 1 kaveri kerralla. Suosittu en koskaan ollut. Että se siitä sosiaalistumisen riemuvoitosta. Ei se päiväkotiura sun luonnetta muuta.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itsekin yhden, joka piti lapset kotona kouluikään. Eivät edes käyneet kerhoissa. Lapset ovat nyt teini-iässä ja vähän alle, ja ovat vieläkin tosi arkoja ja ahdistuneita ihmisten seurassa. Koulu sujuu ok, mutta minun on vaikea nähdä heillä itsenäistä tulevaisuutta.

Tiedän itsekin yhden. Eivät myöskään käyneet edes kerhoissa. Nämä lapset eivät oppineet kiusaamaan, lyömään, vähättelemään, syrjimään ja kantelemaan.

Oikein rohkeita, iloisia ja sosiaalisia ovat, menestyvät koulussa ja on luultu että ovat asuneet lapsuudessa ulkomailla kun kielipäätäkin löytyy ja rohkeutta puhua vierailla kielillä. Eivät koskaan pienenäkään vierastaneet uusia ihmisiä ja juttelevat luontevasti tuntemattomienkin kanssa.

Työllistyivät helposti ja matkustelevat maailmalla.

Voit koko elämäsi märehtiä huno lapuus.Seraavana huono kumpani EX mies.Siis sylistä aina elämässä muita. Menyttä et saa takaisin on fakta.Sinun ei tarvitse roikotaa sitä elämäsässi.Asenne sen ratkasee ota haltun tämä päivä ja ja ala elä tätä päivää.Kukan ihminen ei kehity märehtimällä huono äiti ,huono,anoppi,mummo,appi ukki isä,Tai mies. lapsuus ymm.Jatka elämää,Nykyhetki on minunkin ystävä ja märehtiät nakkan heti elämästäni pois,Joilla ei kykyä elää tätä hetkeä .Ei tässä muilakaan helpoa lapsutta tai elämä ole ollut, mutta etenpäin menään.

Joopa joo. Minä en ollut koskaan päiväkodissa ja se oli vain ja ainoastaan hyvä asia. Päiväkoti ei ole todellakaan mikään autuus vaan hyvä vanhemmuus, oli se sit kotiäidin kasvattamana tai päiväkodissa olevan lapsen kasvattamana. Mun lapset eivät myöskään olleet päiväkodissa ja ovat hyvätapaisia, empaattisia ja sosiaalisia, suvaitsevaisia nuoria.

Saat kertoa miten lapsuutesi on ollut paska, mutta älä hyvä ihminen väitä sitä kotiäitiyden syyksi.

Joo, kun minä olen tällainen. Äidin vika. Ja vielä ne huonot perintötekijätkin ehkä. Oi, äiti kurja raukka, miks minut synnytit...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Shh, ei kotiäitiyttää saa kritisoida.

Saa todellakin vai montako syrjäytynyttä Suomeen halutaan lisää?

Minun äitini oli ilmeisesti vastentahtoisesti kotiäitinä ja teki ruoat, siivosi, pyykkäsi jne sekä lopun ajasta luki ja poltti tupakkaa. Näin jälkikäteen ihmettelen sitä, ettei kummallakaan vanhemmalla mitään mielenkiintoa opettaa minulle kirjaimia tai numeroita eikä tietenkään lukea satuja. Ei kerrottu oikeasta eikä vasemmasta. Kellonaikojakaan ei opetettu. Ei opetettu mitään!

Isä käytännössä niin juoppo että pystyi kuitenkin pitämään juuri ja juuri työnsä. Hänestäkään ei ollut miksikään virikkeiden tuojaksi.

Säälin kaikkia lapsia, jotka joutuvat elämään yhtä henkisesti köyhässä ympäristössä lapsuutensa. Kun syntyy nuorempi lapsi niin vanhemmilla on vielä vähemmän mielenkiintoa muita kohtaan.

Häh? Siis jouduitko käymään kotikoulua? Mä olin myös kotiäidin lapsi ja muistelen lapsuutta lämmöllä. Suurin osa kavereiden äideistä taisi myös pitää kodista huolta.

Minä kävin lapsena päiväkodissa ja perhekerhoissa ja silti minua kiusattiin, en oppinut sos taitoja ja syrjäydyin. Nämä on kyllä enimmäkseen vanhempieni aikaansaannosta minullakin, meinaan vain että ei se pelkkä kotiäitiys ehkä kaikkea selitä vaan joku ongelma perhesuhteissa muutoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ryyppäsikö sun äippä?

Ei. Hän oli absolutisti. Muuten vaan kiusasi eikä osannut opettaa yhtään mitään.

Eikö aikuisena pitäisi alkaa jo itse opiskelemaan asioita, etenkin jos äiti ei osannut. Kun olet oppinut jotain voit siirtää oppimaasi äidillesi, näin opitte molemmat. Entäs isi, onko hän oppinut mitään.

Ainokainen lapseni on opettanut minua paljon,  josta olen sanomattoman onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Voihan kotiäidinkin lapsella olla kavereita? Sisaruksia, joiden kanssa harjoitella sosiaalisia taitoja? Kerhoja/puistoja, joissa käydä kohtaamassa ikätovereita.

Harrastuksia?

Tänä päivänä varhaiskasvatus on semmoista hullunmyllyä, todella paljon jollakin tavalla reagoivia/oireilevia/rajattomia/yms. Lapsia. Että kyllähän se opettaa selviämistä, kun päivittäin taistelee tilastaan. Väistelee nyrkkejä ja hampaita. On huudossa ja metelissä.

Toki, oppii siellä myös ryhmässä olemista, ja leikkitaitoja. Jos sattuu ryhmään opettaja, joka arvostaa leikin tärkeyttä oppimistilanteena, eikä lyö päivää täyteen oppimistilanteita.

7 vuotias on kuitenkin vielä pieni lapsi, joka ehtii kyllä oppimaan paljon. Vaikka ei olisikaan ollut pienestä pitäen mukana oravanpyörässä.

Toki, jos kaikki ryhmässä toimiminen, ja ikätovereiden kanssa toimiminen alkaa vasta siinä vaiheessa, voi se olla työlästä.

Ehkä on turhaa syyttä kotiäitejä, tai uraäitejä. Tilanteet on aina perhekohtaisia. Niin moni asia vaikuttaa. Aikuisena kuitenkin pitäisi itse ottaa vastuu omasta elämästää, lapsuutta syyttelemättä.

Vanhempina meistä jokainen tekee varmasti virheitä, minä ainakin. Niistä voi kuitenkin oppia. Halutessaan.

Surullista on nykyaikainen vanhemmuuden suorittaminen. Yritetään tehdä "ohjeiden" mukaan, ja joka tuutista tulee ohjeita jatkuvalla syötöllä. Maalaisjärki on monella täysin kadonnut. Lapsista on tämän myötä tullut kurittomia päällepäsmäreitä, jotka määräilevät ja hankaloittavat koko perheen arkea. Esim. Vessassa käynnin ongelman on lisääntyneet, samoin syöminen, nukkuminen. Nämä ovat myös asioita joissa lapsi pystyy käyttämään valtaa vanhempiaan kohtaan.

Mutta, tiedollisilta taidoiltaan tämän päivän lapset ovat taitavampia, osataan lukea nuorempina. Tiedetään paljon asioita monista aiheista, lasketaan, ja osataan kirjaimet pienenä yms.

Mutta kuinka tärkeitä taitoja ne on ennen koulua? Jos lapsi ei sitten osaa köydä pöntöllä? Kakkaaminen on joka kerta iso show, kun on niin hankalaa normaalisti toimittaa? Nukkuminen on yhtä taistelua illasta ja yöstä toiseen? Aikuista ei kuunnella, eikä kunnioiteta? Jne.

  Aamulla oli aloitus, jossa nainen kyseli, että eikö jo 4-vuotias voisi laittaa aamupalan, pukeutua ja mennä itse hoitopaikkaan että hän saisi nukkua pidempään. Että tällaisia juttuja täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Shh, ei kotiäitiyttää saa kritisoida.

Saa todellakin vai montako syrjäytynyttä Suomeen halutaan lisää?

Minun äitini oli ilmeisesti vastentahtoisesti kotiäitinä ja teki ruoat, siivosi, pyykkäsi jne sekä lopun ajasta luki ja poltti tupakkaa. Näin jälkikäteen ihmettelen sitä, ettei kummallakaan vanhemmalla mitään mielenkiintoa opettaa minulle kirjaimia tai numeroita eikä tietenkään lukea satuja. Ei kerrottu oikeasta eikä vasemmasta. Kellonaikojakaan ei opetettu. Ei opetettu mitään!

Isä käytännössä niin juoppo että pystyi kuitenkin pitämään juuri ja juuri työnsä. Hänestäkään ei ollut miksikään virikkeiden tuojaksi.

Säälin kaikkia lapsia, jotka joutuvat elämään yhtä henkisesti köyhässä ympäristössä lapsuutensa. Kun syntyy nuorempi lapsi niin vanhemmilla on vielä vähemmän mielenkiintoa muita kohtaan.

Lukemaan ja laskemaan oppimista varten on koulu. Et kai sä sentään kouluikäisenä äitisi kanssa kotona ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Shh, ei kotiäitiyttää saa kritisoida.

Saa todellakin vai montako syrjäytynyttä Suomeen halutaan lisää?

Minun äitini oli ilmeisesti vastentahtoisesti kotiäitinä ja teki ruoat, siivosi, pyykkäsi jne sekä lopun ajasta luki ja poltti tupakkaa. Näin jälkikäteen ihmettelen sitä, ettei kummallakaan vanhemmalla mitään mielenkiintoa opettaa minulle kirjaimia tai numeroita eikä tietenkään lukea satuja. Ei kerrottu oikeasta eikä vasemmasta. Kellonaikojakaan ei opetettu. Ei opetettu mitään!

Isä käytännössä niin juoppo että pystyi kuitenkin pitämään juuri ja juuri työnsä. Hänestäkään ei ollut miksikään virikkeiden tuojaksi.

Säälin kaikkia lapsia, jotka joutuvat elämään yhtä henkisesti köyhässä ympäristössä lapsuutensa. Kun syntyy nuorempi lapsi niin vanhemmilla on vielä vähemmän mielenkiintoa muita kohtaan.

No kuulostaa kyllä enemmän siltä, että sulla on kehityksellistä haastetta. Ei alle kouluikäisille tarvitse välissin opettaa mitään, ne oppii koulussa. Eikä sua varmaan patteriin oltu sidottu. Miksi et muka itse leikkinyt, ulkoillut jne.? Asuitteko eristyksessä?

Helpompi syyttää vanhempia kuin myöntää omat ongelmat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan kotiäidinkin lapsella olla kavereita? Sisaruksia, joiden kanssa harjoitella sosiaalisia taitoja? Kerhoja/puistoja, joissa käydä kohtaamassa ikätovereita.

Harrastuksia?

Tänä päivänä varhaiskasvatus on semmoista hullunmyllyä, todella paljon jollakin tavalla reagoivia/oireilevia/rajattomia/yms. Lapsia. Että kyllähän se opettaa selviämistä, kun päivittäin taistelee tilastaan. Väistelee nyrkkejä ja hampaita. On huudossa ja metelissä.

Toki, oppii siellä myös ryhmässä olemista, ja leikkitaitoja. Jos sattuu ryhmään opettaja, joka arvostaa leikin tärkeyttä oppimistilanteena, eikä lyö päivää täyteen oppimistilanteita.

7 vuotias on kuitenkin vielä pieni lapsi, joka ehtii kyllä oppimaan paljon. Vaikka ei olisikaan ollut pienestä pitäen mukana oravanpyörässä.

Toki, jos kaikki ryhmässä toimiminen, ja ikätovereiden kanssa toimiminen alkaa vasta siinä vaiheessa, voi se olla työlästä.

Ehkä on turhaa syyttä kotiäitejä, tai uraäitejä. Tilanteet on aina perhekohtaisia. Niin moni asia vaikuttaa. Aikuisena kuitenkin pitäisi itse ottaa vastuu omasta elämästää, lapsuutta syyttelemättä.

Vanhempina meistä jokainen tekee varmasti virheitä, minä ainakin. Niistä voi kuitenkin oppia. Halutessaan.

Surullista on nykyaikainen vanhemmuuden suorittaminen. Yritetään tehdä "ohjeiden" mukaan, ja joka tuutista tulee ohjeita jatkuvalla syötöllä. Maalaisjärki on monella täysin kadonnut. Lapsista on tämän myötä tullut kurittomia päällepäsmäreitä, jotka määräilevät ja hankaloittavat koko perheen arkea. Esim. Vessassa käynnin ongelman on lisääntyneet, samoin syöminen, nukkuminen. Nämä ovat myös asioita joissa lapsi pystyy käyttämään valtaa vanhempiaan kohtaan.

Mutta, tiedollisilta taidoiltaan tämän päivän lapset ovat taitavampia, osataan lukea nuorempina. Tiedetään paljon asioita monista aiheista, lasketaan, ja osataan kirjaimet pienenä yms.

Mutta kuinka tärkeitä taitoja ne on ennen koulua? Jos lapsi ei sitten osaa köydä pöntöllä? Kakkaaminen on joka kerta iso show, kun on niin hankalaa normaalisti toimittaa? Nukkuminen on yhtä taistelua illasta ja yöstä toiseen? Aikuista ei kuunnella, eikä kunnioiteta? Jne.

  Aamulla oli aloitus, jossa nainen kyseli, että eikö jo 4-vuotias voisi laittaa aamupalan, pukeutua ja mennä itse hoitopaikkaan että hän saisi nukkua pidempään. Että tällaisia juttuja täällä.

No se nyt oli selvä provo.

Varhaiskasvatuksen lastemhoitajana sanoisin, että parempi lapsuus se kotona on kuin nykyresurssien päiväkotimaailmassa. Mikäli vanhempi on siis ihan ns. normaali, tavallinen äiti/isä. Päiväkodissa oleminen on todella kuormittavaa lapsille, eikä tue kaikkien lasten sosiaalisten taitojen oppimista. Pienemmät ryhmät ja enemmän kasvattajia sekä lyhyemmät päivät, niin lapset hyötyisivät enemmän hoidosta.

Eikä kaiken tarvitse olla niin ehdotonta. Jos perheen valinta on kotiäitiys, niin nykyään on kerhoja ja mahdollisuus käydä päiväkodissa puolipäiväisesti, joten sosiaalisia taitoja pääsee kyllä oppimaan.

Yksi fiksuin ja ihanin eskari vuosien takaa oli ollut kotihoidossa eskariin asti, mutta oli kyllä käynyt kerhoissa. Ei hämellä ollut huonot sosiaaliset taidot, päinvastoin. Käytösongelmaiset ovat usein niitä lapsia, jotka ovat aloittaneet hoidon 1-vuotiaana ja tekevät pisimpiä päiviä päiväkodissa. Päiväkoti ei sovi kodin korvikkeeksi, vaan se tulisi olla mielestäni enemmän kuin ulkomailla, että lapset tekevät lyhyttä päivää.

Toki sinulle ei varmaan kotona olo sopinut ihan sen vuoksi, että et kokenut äitiäsi hyväksi äidiksi? Itse olin kotona n. 5-vuotiaaksi ja niin oli kyllä 80-luvulla suurin osa naapuruston lapsistakin. En jäänyt ilman kavereita kotona olemisen vuoksi.