Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1792)
Perittävänö olisi asuntoosake pk-seudulla minulle ja siskolleni. Äiti ja isäpuoli kumpikin yli 80 v. ja alkavasti höppänöitä kumpikin. Tehneet keskinäisen testamentin.
Eiköhän ne asuntorahat mene jommankumman hoitokotimaksuihin jossain vaiheessa. Jos äiti kuolee ensin pyydän lakiosani asunnosta. Isäpuolen kuollessa asunto jää äidille, joka tuskin selviää kunnolla ison neliön putkirempan ja vastikkeen maksuista eläkkeellään yksin. Eli myy srn sitten ja asuntorahat turvaa hoitokotimaksut joksikin aikaa jos sinne joutuu.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavni suvussa käynyt seuraavasti. Pariskunnan vaimo kuoli. Leskeksi jäänyt mies oli viinaan menevä ja muutenkin vähän reppana. Pariskunnan aikuiset lapset koittivat huolehtia isästään ja ostivat isälleen yksiön asuttavaksi. Perintöjä ei siis ollut, aikuiset lapset omilla rahoillaan ostivat kimpassa asunnon isälleen.
Nuorin lapsista oli tuolloin vielä teini-ikäinen eikä tietenkään osallistunut asunnon ostamiseen mitenkään, ei maksanut lanttiakaan. Sitten isä aikanaan kuoli, teininkin jo ollessa aikuinen. No niinpä vain tämä nuorimmainen vaati isän asunnon myynnistä saman osuuden kuin sisaruksensa. Ei millään tajunnut, että ei ole reilua kun ei ole osallistunut maksamiseen. Kuulemma suku ei halua olla tekemissä enää tuon kuopuksen kanssa.
Sehän, että perii,ö myös kuopus, riippuu siitä, kenen nimissä asunto oli. En tiedä onko mahdollista, että sen kuopuksen osuus, olisi voitu laskea ennakkoperinnöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä perinnönjaossa riidellään rakkaudesta. Ei-suosittu lapsi pitää kynsin ja hampain kiinni kaikesta, ettei lellikki taas saa enemmän kaikkea, ja lellikki paheksuu, miksi toinen haluaa perintöä, vaikka ei ollut yhtä paljon yhteydessä.
Tai sitten kun ei olla pidetty yhteyttä, se papparaisen pientila muuttuu lastenlasten mielissä kartanoksi. Lentojätkä pappa ökyrikkaaksi yms. Ja sitten tullaan toiveikkaana jaolle ja petytään kun mitään ei ole kuin sätkävehkeet, tyhjä viinapullo ja raamattu. Sekä raappahousut. Paha miniähän on kaiken vienyt.
Juuri näin. Oma tapaus: isovanhemmat myi tilansa vanhemmilleni 50-luvulla. Sedät ja tädit sai rahaa tai kesämökkitontit. Yhden tädin leski joi lasten osuuden. Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu.
80-luvulla nämä isän kuolleen siskon lapset + muitakin serkkuja tulivat isoisän kuoltua vaatimaan että tila myyntiin ja rahat jakoon. Ei meinannut mennä jakeluun että vain kuolleen omaisuutta voi periä.
Siis mitä ei olisi pitänyt antaa ”Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu”
”Juuri näin. Oma tapaus: isovanhemmat myi tilansa vanhemmilleni 50-luvulla. Sedät ja tädit sai rahaa tai kesämökkitontit. Yhden tädin leski joi lasten osuuden. Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu.
80-luvulla nämä isän kuolleen siskon lapset + muitakin serkkuja tulivat isoisän kuoltua vaatimaan että tila myyntiin ja rahat jakoon. Ei meinannut mennä jakeluun että vain kuolleen omaisuutta voi periä.”
Onko tämä huonosti kirjoitettu, vai onko teillä väärinymmärrys? Isoisän kuoltua kaikki suoraan alenevassa polvessa olevat henkilöt ovat kuolinpesän osakkaita ja saamassa osuutensa perinnöstä. Myös serkkusi, vaikka heidän äitinsä/isänsä olisi kuollut siitä ”välistä”.
Toisin sanoen jos isoisäsi lapsista joku on kuollut, tämän kuolleen rintaperilliset astuvat perilliseksi hänen sijaansa.Ymmärsin että jonku perillisen mies joi perintörahat.
En ymmärtänyt että nainen olisi ollut kuollut.
Kumma ettei kukaan serkkujen vanhemmista, elikkä perillisistä, muistuttanut lapsiaan että ovat jo perineet aikoinaan.
Se oli kyllä kun kukaan ei muistanut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se menee. Jos myyn metsätilani toiselle lapsistani, minun pitää makaa sille toiselle jotain?
Jos myyn metsät vaikka naapurin Jaakolle, pitääkö minun maksaa lapsilleni jotain?
En ymmärrä.
Ei tarvi maksaa mitään muuta kun verottajalle. Jäljelle jäävät rahat menee sinun tilille, eikä se kuulu muille.
Mutta sitten kun kuolet, niin alkaa tappelu rahoista.
Yleensä tällaiset asiat kannattaisi kuitenkin hoitaa ja sopia etukäteen, kun kaikki asianosaiset ovat vielä hengissä. Sillä tavalla perittäväkin pystyy myös itse vaikuttamaan tilanteeseen.
Tätä hoidetaankin nyt etukäteen.
Asun asunnossa josta puolet kuuluu lapsille äitinsä jäljiltä ja toisen puolen omistan minä.
Suunnitelma toimii näinikkään: ostan lapseni ulos asunnosta. Myyn asunnon ja muutan vuokrayksiöön. Riittää mulle hyvin. Tyttäreni ostaa käypään hintaan metsätilan (poikaa ei kiinnosta).
Näin kaikki merkittävä omaisuus on muutettu rahaksi ja perinnönjako on helppo.
Metsätilan osalta muutosta onpi vain se että maaomaisuuteni muuttuu rahalliseen muotoon. Elikkä pojulla ei ole mitään tekemistä metsäpalstojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se menee. Jos myyn metsätilani toiselle lapsistani, minun pitää makaa sille toiselle jotain?
Jos myyn metsät vaikka naapurin Jaakolle, pitääkö minun maksaa lapsilleni jotain?
En ymmärrä.
Ei tarvi maksaa mitään muuta kun verottajalle. Jäljelle jäävät rahat menee sinun tilille, eikä se kuulu muille.
Mutta sitten kun kuolet, niin alkaa tappelu rahoista.
Yleensä tällaiset asiat kannattaisi kuitenkin hoitaa ja sopia etukäteen, kun kaikki asianosaiset ovat vielä hengissä. Sillä tavalla perittäväkin pystyy myös itse vaikuttamaan tilanteeseen.
Tätä hoidetaankin nyt etukäteen.
Asun asunnossa josta puolet kuuluu lapsille äitinsä jäljiltä ja toisen puolen omistan minä.
Suunnitelma toimii näinikkään: ostan lapseni ulos asunnosta. Myyn asunnon ja muutan vuokrayksiöön. Riittää mulle hyvin. Tyttäreni ostaa käypään hintaan metsätilan (poikaa ei kiinnosta).
Näin kaikki merkittävä omaisuus on muutettu rahaksi ja perinnönjako on helppo.
Metsätilan osalta muutosta onpi vain se että maaomaisuuteni muuttuu rahalliseen muotoon. Elikkä pojulla ei ole mitään tekemistä metsäpalstojen kanssa.
Eräs epäselvyyksiä maaomaisuuden kohdalla perinnöissä on juuri se, että ihmiset kuvittelevat että kerran omistettu maaomaisuus (myyty sukulaiselle) olisi yhä perittävän omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki halusivat minulle testamentatun posliiniastiaston, arvo n. 600 €. Kiistelyyn kyllästyttyäni avasi ikkunan ja heitin posliinit pihalle, toinen kerros.
Poistuessani heti paikalta kehotin niitä suut auki tuijottajia keräämään ulkoa "omansa". En tiedä miten jako onnistui, emme ole olleet yhteydessä ;)
Naurettavaa käytöstä, sinultakin. Jes ainakin pääsit ownaamaan ne!
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se menee. Jos myyn metsätilani toiselle lapsistani, minun pitää makaa sille toiselle jotain?
Jos myyn metsät vaikka naapurin Jaakolle, pitääkö minun maksaa lapsilleni jotain?
En ymmärrä.
Ei kummassakaan tilanteessa tarvitse maksaa toiselle lapselle tai lapsille mitään.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se menee. Jos myyn metsätilani toiselle lapsistani, minun pitää makaa sille toiselle jotain?
Jos myyn metsät vaikka naapurin Jaakolle, pitääkö minun maksaa lapsilleni jotain?
En ymmärrä.
Ei tarvitse maksaa toiselle lapsistasi.
Menee niin, että sitten kun sinusta aika jättää, kauppasummana saamasi rahat, jos niitä on, menevät jakoon lapsillesi eli siinä tilanteessa se toinenkin lapsistasi mahdollisesti saa "osansa" metsätilan myynnistä.
Mummo jakoi omaisuuttaan ennen kuolemaansa äidilleni ja enolleni. Äiti lahjoitti oman osuutensa suoraan minulle, eno piti oman itsellään. Jälkeenpäin serkut olivat minulle vihaisia, että kun sain sitä ja sitä mummon omaisuudesta. No, minkä minä sille voin, että äitini lahjoitti osuutensa minulle ja olen ainoa lapsi ja että heidän isänsä ei laittanut heille mitään eteenpäin. Lahjaverot maksoin, niin kuin kuuluukin.
Köyhä mummo kuoli, mitään perittävää ei ollut: lopulta tapeltiin huonekaluista mitä on jokainen kierrätyskeskus pullollaan. Pappa siis asui talossa yhä, mutta lapset halusivat viedä huonekalut. Mummolla oli postikatalogin rihkamakoruja ja hän piti niitä aina - korvakorut, kaulakoruja ja pari sormusta. Niitä ei riisuttu kuoleman jälkeen. Kunnes setä kävi katsomassa vainajaa ja harrasti vähän ruumiinryöstöä. Jäi tietenkin kiinni, korut piti ilmeisesti saada serkkutytöilleni perinnöksi. Sitten tapeltiin monta päivää siitä "saako" pappa haudata mummon korut päällään, setä ei olisi niitä millään halunnut palauttaa.
Papan ilme oli hautajaisissa melkoinen. Edes aidot timanttikorut ei olisi olleet tuon väännön arvoisia. Lasten käytöksestä ja välittömästä sekoamisesta olisi voinut luulla että suurikin herttuatar on kuollut. Olisi naurattanut jos ei papan takia olisi itkettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen laittanut merkille, että pienistä perinnöistä riidellään eniten. Se kertoo paljon.
Jotkut riitelevät koko perinnän asianajajille.
Vtu mulle ei kerrottu 60 vuoteen että mun veljistä yks on annettu adoptioon. Sain vahingossa tietää. Kaikki muut kyllä tiesi. Jopa maaseudulla koko kylä varmaan.