Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Vierailija kirjoitti:

Kun mummuni kuoli (pappa oli yhä elossa) niin mummun sisko oli tullut heti haukkana paikalle ja vienyt koruja, turkin, kalliit hajuvedet ja muuta. Pappa ei ollut osannut kieltää kun suri mummua ja seuraavana päivänä itki meille kun mummun sisko tuli ja vei paljon tavaroita :( kun luettiin testamenttia, niin mummu oli siihen kirjoittanut että siskolleen ei anna mitään/siskolle ei pidä antaa mitään koska hän varasti usein mummulta ja kohteli muutenkin huonosti. Mutta, ei saatu tavaroita ym mitä hän vei takaisin koska oli myynyt jo kaiken.

Kai tuosta olisi rikosilmoituksen voinut tehdä.

Oi ihanat, tämä on timanttista Kalevauva-materiaalia!

Tämä oli tavallaan surkea tarina: Mies peri varakkaan äitinsä. Oli ns. poikamies, mutta oikeasti asui toisen miehen kanssa. Tämä mies oli aikanaan jäänyt äitinsä kanssa kaksin isän hylättyä perheensä toisen naisen takia. Äiti taas oli perinyt sitten omat vanhempansa myöhemmin ja tämä poika sitten peri äitinsä. Ei mitään kontaktia ollut isän uuteen perheeseen. Ei edes ollut nähnyt isäänsä sen jälkeen, kun isä lähti pojan ollessa 3v. joskus 60-luvulla.

Sairastui syöpään tuossa 2010-luvun alussa ja se eteni nopeasti eli eli vain viikkoja toteamisen jälkeen. Tajusi, että hänethän perii ne isän uuden liiton lapset eli sisaruspuolet, joihin ei mitään kontaktia + vielä menisi sinne äidiltä tulleet rahat. (äiti olisi kuollut uudelleen, jos olisi tietänyt, mihin rahat meinaa mennä) Laittoi tämän pitkäaikaisen "ystävänsä" hakemaan tililtä rahaa ja hankkimaan juristin äkkiä sinne kuolinvuoteelle. Testamentti tehtiin tämän miesystävän hyväksi. Olivathan he olleet ystäviä lähes 30 vuotta, asuneet samassa asunnossakin 20 vuotta. No, tämä mies sitten kuoli. Mitä teki nämä "sisarukset"? Veivät oikeuteen testamentin, koska se ei kuulemma edusta heidän velipuolensa tahtoa vaan tämä paha asuinkumppani on pakottanut toisen heikossa kunnossa allekirjoittamaan itselleen paperin... KEHTASIVATKIN! Eivät olleet koskaan edes tavanneet tätä velipuolta ja kyse oli toisen elämänkumppanista vuosikymmenten ajalta. En tiedä, miten asia päättyi. Toivottavasti miesystävä sai pitää kaiken.

Perinteinen: Vanhuksen rahat kyllä kelpasi ulkopuoliselle, erästä uskonnollista lahkoa edustavalle henkilölle, mutta hautajaiset tai hautapaikka ei enää jaksanutkaan kiinnostaa. Olivat kuulemma hyviä ystäviä. 

Kyseessä oli siis isoisäni lapsettoman siskon perintö, joka oli testamentattu suvun ulkopuoliselle pariskunnalle. Mummoni sai onneksi pelastettua osan rahoista, koska edunsaajapariskunnan toinen osapuoli oli menehtynyt ennen isotätini kuolemaa ja näin testamentti oli siltä osin "mitätön".

Ja siis juu, saahan sitä rahat testamentata kelle vaan, mutta tuo uskonnon varjolla rahan haaliminen yksinäisiltä vanhuksilta on kyllä irvokasta. Tulisi edes hautajaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Antakaa ne lahjat jo eläissänne. Testamentitkin ovat monasti kiistettävissä. Varma on varmaa, vasta kun tekee lahjoituksen, sille kenelle haluaa perintönsä jättää. Lahjaveroja ei kannata pelätä.

Omassa perheessäni sisarusten kesken, kukaan ei halua mitään materiaa. Riitoja ei voi tulla. Haluamme toisillemme vain parasta.

Kyllä näistäkin syntyy riitaa.

Sain 30 vuotta sitten äidin sukuraamatun (olin ainoa, joka arvostaa vanhoja tavaroita) ja Päätalon Iijoki sarjan.

Siskoni on nyt nostanut asiasta metelin, että minua kuopuksena on lellitty ja olen saanut jo ennakkoperinnön.

Suunnittelen juuri, että kesän aikana ketään Päätalon autoon ja käyn viemässä ne siskon talon portaille. Pitäkööt minun puolesta. Raamatunkin saa, jos haluaa. Sillä ei ole kuin muistoarvo

Perintöä odotellessa.

Puolisoni on perinnyt jo isänsä ja setänsä. Mulle on ihan sama jääkö perittävää.

Kun tekee tarpeeksi monta lasta perintö jää pieneksi. Voi jopa joutua maksumieheksi.

Minä olen tyytyväinen, että vanhempani ovat elossa ja hyvässä kunnossa.

Itselläkään ei montaa työvuotta enää jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli tavallaan surkea tarina: Mies peri varakkaan äitinsä. Oli ns. poikamies, mutta oikeasti asui toisen miehen kanssa. Tämä mies oli aikanaan jäänyt äitinsä kanssa kaksin isän hylättyä perheensä toisen naisen takia. Äiti taas oli perinyt sitten omat vanhempansa myöhemmin ja tämä poika sitten peri äitinsä. Ei mitään kontaktia ollut isän uuteen perheeseen. Ei edes ollut nähnyt isäänsä sen jälkeen, kun isä lähti pojan ollessa 3v. joskus 60-luvulla.

Sairastui syöpään tuossa 2010-luvun alussa ja se eteni nopeasti eli eli vain viikkoja toteamisen jälkeen. Tajusi, että hänethän perii ne isän uuden liiton lapset eli sisaruspuolet, joihin ei mitään kontaktia + vielä menisi sinne äidiltä tulleet rahat. (äiti olisi kuollut uudelleen, jos olisi tietänyt, mihin rahat meinaa mennä) Laittoi tämän pitkäaikaisen "ystävänsä" hakemaan tililtä rahaa ja hankkimaan juristin äkkiä sinne kuolinvuoteelle. Testamentti tehtiin tämän miesystävän hyväksi. Olivathan he olleet ystäviä lähes 30 vuotta, asuneet samassa asunnossakin 20 vuotta. No, tämä mies sitten kuoli. Mitä teki nämä "sisarukset"? Veivät oikeuteen testamentin, koska se ei kuulemma edusta heidän velipuolensa tahtoa vaan tämä paha asuinkumppani on pakottanut toisen heikossa kunnossa allekirjoittamaan itselleen paperin... KEHTASIVATKIN! Eivät olleet koskaan edes tavanneet tätä velipuolta ja kyse oli toisen elämänkumppanista vuosikymmenten ajalta. En tiedä, miten asia päättyi. Toivottavasti miesystävä sai pitää kaiken.

Miksi kirjoitat "ystävä", sehän oli hänen kumppaninsa.

Ei-perillinen kävi vuosia tätillään kun niin kauhiasti tykkäsi siitä (naurua). Samalla hävisi tavaraa arvokkaammasta päästä, pikkuhiljaa. Tätin kuoltua luuli saavansa perinnöksi jotain, mieluimmin kaiken, ei saanut mitään, lapset perivät kuten kuuluikin. Täti oli tajunnut tämän varkaan luonteen ..

Omien vanhempiensa kuoltua olisi halunnut aivan kaiken, tuhkatkin pesästä, ihan vain muiden sisarusten kiusaksi. Tätä perintökiistaa käydään kai maailman tappiin.

Kaikkea se ahneus ja narsismi teettää.

Kun meille kaukana asuville ilmoitettiin, että saamme mennä asuntoon ja valita itsellemme, mitä haluamme. Oli kiva yllätys, kun huomattiin sitten, olivat vaihtaneet kaikki tavarat johonkin halvempaan. Esim. sellaisen puisen seinäkellon, joka kerran viikossa täytyy vetää ja joka tunnin välein lyö äänekkäästi, olivat vaihtaneet johonkin muoviviritelmäseinäkellon. Piirongin tilalla joku halpis lipasto. Astiaston tilalla jotain varmaan kirppikseltä ostettuja astioita, ei edes täyttä sarjaa. Räsymatot muovimattoihin. Ei tunnistettu enää samaksi asunnoksi. Meni kyllä välit tuon tempun jälkeen.

Veljeni vaimo jaksoi vahdata  Arabian kannua jo äidin eläessä. Aina jos se siirrettiin eri paikkaan, niin kysyi äidiltä missä se kannu on. Olisi mennyt kotiinsa perintöjä vahtimaan.

Perintöä ei edes vielä ole ja siitä on riidelty muutaman sukulaisen toimesta jo 10 vuotta. Nämä haluavat itselleen isovanhempien talon ja tontin. Isoisä kuoli pari vuotta sitten ja riitely vain eskaloitui. Mummo oli hädissään, että viedäänkö häneltä talo alta. Eivät sentään niin törkeitä ollut, mutta viime talvena taas riitely alkanut kun mummo sairastui ja joutui sairalaan pariksi päiväksi. Aivan törkeitä ihmisiä, saas nähdä mitä tapahtuu kun mummosta viimein aika jättää...

Maalaishäissä parikymmentä vuotta sitten kuulin tuoreen aviovaimon sanovan aviomiehelleen, että kun sinun vanhempasi kuolevat niin me otetaan se kaappikello meidän olohuoneeseen.

Isäni kuoltua veljeni ja hänen vaimonsa toivat iäkkäälle leskelle (äidilleni) lakikirjan, josta tämä kuulemma saa itse lukea kuinka perinnönjako sujuu. Kyllä siinä äidillä mieli pahoittui ja isää ei oltu vielä haudattukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isänpuoleiset isovanhempani kuolivat jo muutama kymmenen vuotta sitten. Heidän omaisuutensa jaettiin perunkirjan mukaan koska heillä ei ollut testamenttia. Kukin heidän lapsistaan sai oman osuutensa ja homma hoidettiin täysin lain mukaan. No kun äitini kuoli ja isäni siirtyi palvelutaloon asumaan hänen siskonsa keksi että vanhempieni omaisuudesta kuuluu hänelle joku tietty osuus. Täti tuli vartavasten katsomaan isääni palvelutaloon tätä varten - minä ja veljeni olimme paikalla koska tiesimme että täti voi käydä hankalaksi. Kesti hetkisen kun selitimme tädille että hän ei ole saamassa yhtään mitään koska isämme oli vielä elossa. Kun isä sitten kuoli eipä häneltä edes jäänyt juuri mitään perintöä koska nekin rahat mitä vanhemmillamme oli menivät melkein kaikki heidän hoitokuluihinsa. Eli ihan siihen mihin pitikin.

Tätisi ei perinyt isääsi. Hän oli isäsi vanhempien perillinen.

Niin juuri. Sisarus on perillinen ainoastaan, jos perittävällä ei ole omia lapsia eli rintaperillisiä. Aina löytyy huijareita, jotka koettavat kepillä jäätä josko saisi rahastettua tietämättömiä.

Jokaisen pitää siis opetella ulkoa PERINTÖKAARI ja tehdä TESTAMENTTI ja AVIOEHTO, niin pystyy pitämään kiinni omista oikeuksistaan.

Sisarus ei ole perillinen, mikäli vainaja on avioliitossa. Vaikka lapsettomassa liitossa. Ilman testamenttiakin aviopuoliso perii puolisonsa.

Tällaisissa tapauksissa kannattaa tehdä keskinäinen testamentti ja jäljellejäävä voi sitten menetellä miten haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakamaton pesä, talo ulkorakennuksineen, metsää, peltoa, jopa oma lampi. Perikunnan ulkopuolinen sukulainen olisi halunnut pesän ilmaiseksi itselleen. Hän olisi omasta mielestään sen niin ansainnut ja me perikunnan jäsenethän emme sillä mitään tee. Just joo. Veti muuten hiljaiseksi että jollakin on tuollaiseen ehdotukseen pokkaa.

Maalaisilla on pokkaa ja talot ovat siellä jo totutusti ilmaisia. Minä kun hoidin hoivakotiin muuttaneen isäni asioita, niin paikallisen kyläseuran puheenjohtaja olisi halunnut hakea ilmaiseksi pois kuljeksimasta niin isän auton, peräkärryn, polkupyörän kuin kompostorinkin. Myin kaikki Torissa isän puolesta, paitsi kompostorin vein omalle mökilleni.

Appiukon perikunnalle kävi vähän vastaavasti. Vainajalta jäi mm. Noin 15 vuotta vanha henkilöauto. Ystävällinen naapuri tuli juttelemaan, että hän oikeastaan tarvitsisi tuollaista autoa. Hän voisi ottaa sen ilmaiseksi ja perusteluna oli, että edesmennyt appiukko oli auton ostanut, ei perikunta. Yksi vainajan lapsista otti lopulta auton.

Käyttäjä42376 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä on 3 täyssisarusta. Äiti kuoli aikaisemmin ja isä 2010. Vanhin veli teetti salaa perunkirjoituksen kahdestaan tutun tuomarinsa kanssa. Jaettavaa ei paljon ollut, mutta vastoin lakiahan tuo oli ja tuntui pahalta. Kun sain selville niin soitin kyseille tuomarille niin hänen mukaansa tuo tuntui hänestä ja veljestämme parhaalta. 

Mikä ihmeen tuomari tekee perunkirjoutuksia? Tuomarit toimivat virassa oikeusistuimissa ja tulkitsevat siellä voimassaolevaa lainsäädäntöä ja antavat sen perusteella tuomioita. Toki voivat vapaa-ajallaan tehdä sivutoimia, mutta silloin yksityishenkilöinä. Jos asiantuntijapalvelua halutaan hyödyntää perunkirjoituksessa, silloin käytetään asianajajaa tai lakimiestä. 

Puhekielessä molempia kutsutaan tuomareiksi.

Eräs mummo kuoli keväällä ja perilliset tulivat jakamaan rintamamiestalon irtaimistoa. Toiselta puolelta Suomea tullut perillinen kaatoi ensi töikseen pihalta parikymmentä viinimarjapensasta koska tiesi, ettei pääse syksyllä niitä poimimaan ja näin ollen ei halunnut, että lähempänä asuvatkaan niitä saisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmillani oli maatila. Vanhin veli sai tilan sisarustensa suostumuksella. Muut sisarukset saivat nykyrahassa mitattuna parinkymmenen tuhannen euron rahasummat. Ihan oikeinhan se meni näennäisesti. Veli piti tilaa muutaman vuoden ja alkoi sen jälkeen kokopäivätoimiseksi alkoholistiksi. Vajaassa viidessätoista vuodessa tila oli juotu ja maat myyty taloa lukuunottamatta.

Niin? Oman omaisuutensa saa hävittää ihan miten parhaaksi näkee.

Näin on, mutta tässä tilanteessa ei toteutunut vainajan toive tilan jatkamisesta. Muut sisarukset ostettiin pois murto-osalla tilan arvosta. Tyhmyyttään suostuivat.

Vävykokelas oli kiinnostunut vain apen rahoista.

Sai kieroilua kaiken käteisenä viidentoista vuoden aikana. Nyt hallitsee varastetulla rahalla avokkiaan.

Perinnön jakamisessa ihmisistä tulee monasti yksiä perkeleitä, vaikka normaalissa arjessa ovat ihan kivoja ihmisiä.

Muutaman tonnin perinnöstä käy 3 henkeä veristä sotaa, sivusta sain seurata.