Lue keskustelun säännöt.
Pääseekö sinkkutavoista irti?
27.05.2022 |
Olen huomannut, että sinkkuna eläminen tarkoittaa sitä, että koko ajan vahvistuu yksinelämisen arki ja siihen liittyvät tavat. Käykö tässä niin, että jossain vaiheessa niistä tulee niin pysyviä, että vaikka tapaisi ihmisen, jonka kanssa haluaisi yhteiselämään, ei vaan enää itse sopeudu. Oletko tähän asiaan törmännyt? Onko ketään, joka olisi vielä vuosikymmenien sinkkuna elämisen jälkeen pystynyt tällaisen itse rakentamansa kynnyksen ylittämään?
Kommentit (25)
Sanovat, että miehille on vaikeampaa sopeutua parisuhteeseen jos on siinä ensimmäistä kertaa vasta yli kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonnekysymys. Jos on kovin itsekeskeinen ihminen, parisuhde onnistuu helpommin jonkun alistuvan ja epätoivoisen kanssa.
Monet kiltit kokevat huijarisyndroomaa. Kun parisuhdeasetelmaa rakennetaan, he vähättelevät omaa arvoaan, eivätkä siksi uskalla tuoda omia tarpeita ollenkaan esiin. Sitten kun parisuhde on muuttunut tavoiksi, muutokset on jo paljon vaikeampia.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tässä avioeroni jälkeen elellyt kuutisen vuotta yksin. Ihan heppoisin perustein en tähän ketään ottaisi saman katon alle, sen verran tottunut olen jo elämään yksin. Ikää tällä hetkellä 40 vuotta, introvertti erakkoluonne, eli oman tilan tarve on valtava. Saisi olla aika iso asunto, jotta suostuisin kenenkään kanssa yhteen muuttamaan, paitsi jos olisi pakko jostain syystä.
Äitini vannoi avioeron jälkeen vuosia ja vuosia, ettei ikinä ota miestä nurkkiinsa tai muuta yhteen. Varmaan lähemmäs 20 vuotta asusteli yksin ja oli vakaasti tyyt väinen siihen.Löysi kuitenkin varttuneempana oikein mukavan miehen. Oli sanonut myös, että hän ei sitten mitään "rakkauslässytystä" ala kuuntelemaan, mutta niin on kuitenkin suostunut olemaan "kultsi" ja "rakas". Aika herttaista :) Ovatkohan viis vuotta asuneet yhdessä, mies muutti äidin luo. Melko varm sti loppuun asti yhdessä. Hyvin heillä menee ja on aina rauha ja kunnioitus talossa, mies on hyvin lempeä ja myös osoittanut luotettavuutensa ja pitää myös meitä lapsia ja lapsen lapsia kuten ominaan. Aina voidaan soittaa myös hänelle jos tarvitsee apua. Kun asuivat vielä erillään (kaukosuhde) niin mutsi kiukutteli välillä kuin teinityttö ja heti kun mies oli paikalla niin muuttui ääni kellossa :D
Ei sitä ikinä tiedä. Kai tässä on itselläkin toivoa.
Minulla ei ole ollut pienimpiäkään vaikeuksia sopeutua. Tosin osansa ehkä sillä, että olen asunut ulkomailla monesti soluasunnoissa. Ennen nykyistä parisuhdetta ehdin asua täysin yksin yhtäjaksoisesti kahdeksan vuotta.