Vammaisen oikeus parkkeerata rivitaloasunnon oven eteen?
Kysyn lähiomaisen puolesta, jos joku tietäisi. Vammautuminen v. 2018. Muutti kerrostalosta rivitaloon, että pystyy paremmin liikkumaan ja kävelemään ulkona, joka on osa kuntoutusta. Kädet toimii, toinen jalka laahaa eli rollaattori apuvälineenä. Pari vuotta sitten tuli iloinen käänne, kun vammaispalvelut myönsi autoon muutostyöt: ajonhallintalaitteet ja kääntyvä istuin. Siinähän meni kesän yli aikaa, että sai teetettyä ne, mutta nyt on autoillut 1,5 v. ajan. Tai autoilisi enemmänkin, jos pystyisi.
Ongelma on parkkipaikka. Hän ei pääse autoon tai autosta pois, koska parkkiruudut ovat ahtaat. Auton etuovi pitää saada kunnolla auki. Pystyy itse nostamaan rollan kyytiin ja autosta tukea ottamalla siirtymään kuljettajan paikalle. Viime syksystä alkaenkin säilyttänyt autoa lähinnä oman asunnon edessä. Taloyhtiöltä tuli kirje talvella, että autoa ei saa pitää ulko-oven edessä, koska traktori auraa jalkakäytävän ja auton perä on edessä, ulottuu siis 20-30 cm jalkakäytävän puolelle. Asia ratkaistiin niin, että silloin kun lähisukulaiseni on lähdössä jonnekin, minä käyn ajamassa hänen autonsa parkkipaikalla pois ruudusta ja taas kun palaa, käyn ajamassa sen takaisin ruutuun. Nyt on kesä tulossa ja hän haluaisi tehdä päiväreissuja kesämökille ja muutenkin liikkua enemmän. Ehti pitää muutaman viikon autoa ovensa edessä (lumien sulamisen jälkeen) ja nyt on uusi ongelma. Naapuri on valittanut, että auton perä tulee jalkakäytävän puolelle ja jalkakäytävälle ei saa parkkeerata edes invaluvalla.
Tietäisikö joku, mitä pitää tehdä? Mitä vaihtoehtoja? Minä en pysty olemaan koko kesää valmiudessa, että kävisin autoa siirtämässä pois parkkiruuduista ja takaisin siihen. Vammaispalveluista kävi joku sosiaaliohjaaja (?) ja totesi, että henkilökohtaista avustajaa ei saa siksi, jos tarvitsee apua auton siirrossa, koska henkan tehtäviin ei kuulu asiakkaan auton siirto. Hän oli kai ehdottanut, että kun lähellä oleva koulu on kiinni kesän, niin pitää autoa siinä parkissa. Kävin katsomassa ja siellä on ihan selvä kielto, että klo 8-16 vain henkilökunnan lupalapulla. Oletan, että invatunnus ei korvaa hlökuntalupaa,
Otan hyviä vinkkejä vastaan, mitä kannattaa tehdä.
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi neuvotella taloyhtiön ja naapureiden kanssa, että mistä löytyisi sopiva parkkipaikka hänelle.
Sitä on selvitetty jo yhtiökokouksessa silloin kun auton muutostyöt oli tehty. Parkkipaikkoja ei saada pihalle lisää ja kaikki paikat on tällä hetkellä varattuja. Parkkipaikat ovat talvella ahtaita myös muiden auton omistajien tarpeisiin, esim. lapsiperheillä. Jos niitä levennetään, lämmitystolpat osuu väärin ja joku joutuisi luovuttamaan oman paikkansa levennyksen takia. Siihen tuskin suostuu kukaan. Voihan sen asian toki viedä uudestaan yhtiökokoukseen, mutta mitä se hyödyttää. Jokainen tuijottaa omaan napaansa.
-ap
No sulla on kyllä rakentava asenne. Oikeastiko jonkun pitäisi luopua autopaikastaan toisen hyväksi? Sehän on vaan ongelman siirtämistä muille, ei ratkaisemista.
Kannattaa muuttaa sellaiseen taloon, joka sopii omiin tarpeisiin.
Onko pakko käyttää omaa autoa niin paljon? Julkinen liikenne kuitenkin toimii hänen kohdallaan, jos rollalla pääsee liikkumaan. Yksityisautoilu ei ihmisoikeus, eivätkä kaikki terveetkään ihmiset autoile. Läheisellä voi olla mahdollisuus myös invamopoon, oikein näppärä peli liikkua ja pääsee kotiovelta suoraan kauppaan. Isompia kesäreissuja me tavallisetkin ihmiset hoidetaan taksilla, julkisilla ja kimppakyydeillä. Jos saan arvata, läheisesi on mies, joka vaan periatteesta halua kulkea millään muulla kuin omalla autolla.

Ei se ole minun asenteeni, älä viitsi edes yrittää vääntää sanoja. Kyse ei ole edes minun taloyhtiöstäni. Kerroin vaan keskustelun, joka heidän yhtiökokouksessaan on käyty, että myös muut kokevat parkkipaikat liian ahtaiksi (esim. lapsiperheet), mutta niitä ei ole päätetty leventää, koska yksi paikka vähemmän jäisi autoille ja myös sähkötolppia jouduttaisiin siirtämään. Ei tämä minun asenteisiini liity, mitä jossain taloyhtiössä keskustellaan aiheesta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on voi voi. Sairaiden hyysäminen on muutenkin mennyt liian pitkälle.
Muistathan tämän kommenttisi sitten, kun itsellesi tulee jokin jatkuvaa hoitoa vaativa sairaus tai vamma. Naapurille, kaupunginvaltuutetulle, kävi köpelösti. Oli ajamassa alas kaupungin terveyspalveluja ja jälkeenpäin tuli paha sisäelinvaurio ja myöhemmin aivoinfarkti.
Muistan kyllä ja nautin kun saan tuhlata veronmaksajien rahoja. Reiluinta olisi, kun parantumattomasti sairaiden tukeminen jätettäisiin eutanasiaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos on invakortti ja kortti auton kojelaudalla niin saa parkkeerata lähes minnevaan jos ei ole invapaikkaa. Äidilläni on invakortti ja koskaan ei ole tullut sanomista kun ei nyt poikittain parkkeeraa kulkuväylälle.
Ei saa Invakortillakaan parkeerata minne vaan, se on fakta.
Invakortin käyttökin säädelty Tieliikennelaissa.
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko käyttää omaa autoa niin paljon? Julkinen liikenne kuitenkin toimii hänen kohdallaan, jos rollalla pääsee liikkumaan. Yksityisautoilu ei ihmisoikeus, eivätkä kaikki terveetkään ihmiset autoile. Läheisellä voi olla mahdollisuus myös invamopoon, oikein näppärä peli liikkua ja pääsee kotiovelta suoraan kauppaan. Isompia kesäreissuja me tavallisetkin ihmiset hoidetaan taksilla, julkisilla ja kimppakyydeillä. Jos saan arvata, läheisesi on mies, joka vaan periatteesta halua kulkea millään muulla kuin omalla autolla.
Varmasti on tässä tapauksessa pakko käyttää omaa autoa.
Sinne kesämökille kun ei pääse julkisella liikenteellä, bussit eivät edes läheltä jokaisen kesämökkiä.
Ja miksei muka vammaisellakin saisi olla autoa, tarviihan sitä kaupassa käynteihinkin, tuskin tämä tapauksen henkilö, pystyisi raahaamaan kauppakasseja kävellen, tai mitään muutakaan.
Mutta tuo on kinkkinen juttu, ja olisi pitänyt ottaa huomioon jo, kun taloon muuttaa, että miten pystyy auton parkkiin laittamaan.
Ja taloyhtiöissä todellakin pitää olla aivan selkeät ja estöötömät kulkuväylät sekä huoltoliikenteelle, että pelastusajoneuvoille, kuten ambulansseille, palolaitosten suurille autoilla ja niin edelleen.
Ikävää tämän invalidin puolesta, tosi ikävää. Mutta ei voi mitään, kun säännöt ja lait sanelee käytännön.
Onko siinä parkkipaikalla laitapaikkoja, joissa olisi toisella sivulla enemmän tilaa? Toki ne ovat muiden asukkaiden käytössä, mutta jos parkkipaikkojen vaihtoa saisi puhumalla eteenpäin?
Eiks kukaan reunapaikalla oleva haluu vaihtaa?
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko käyttää omaa autoa niin paljon? Julkinen liikenne kuitenkin toimii hänen kohdallaan, jos rollalla pääsee liikkumaan. Yksityisautoilu ei ihmisoikeus, eivätkä kaikki terveetkään ihmiset autoile. Läheisellä voi olla mahdollisuus myös invamopoon, oikein näppärä peli liikkua ja pääsee kotiovelta suoraan kauppaan. Isompia kesäreissuja me tavallisetkin ihmiset hoidetaan taksilla, julkisilla ja kimppakyydeillä. Jos saan arvata, läheisesi on mies, joka vaan periatteesta halua kulkea millään muulla kuin omalla autolla.
Hörönlörön. En ole kenenkään tavallisen ihmisen tehneen lomareissuja taksilla tai kimppakyydillä.
Uutta asuntoa katselemaan, jossa tämäkin asia kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko käyttää omaa autoa niin paljon? Julkinen liikenne kuitenkin toimii hänen kohdallaan, jos rollalla pääsee liikkumaan. Yksityisautoilu ei ihmisoikeus, eivätkä kaikki terveetkään ihmiset autoile. Läheisellä voi olla mahdollisuus myös invamopoon, oikein näppärä peli liikkua ja pääsee kotiovelta suoraan kauppaan. Isompia kesäreissuja me tavallisetkin ihmiset hoidetaan taksilla, julkisilla ja kimppakyydeillä. Jos saan arvata, läheisesi on mies, joka vaan periatteesta halua kulkea millään muulla kuin omalla autolla.
En ole ap, mutta vammaisten ihmisten lakiperusteiset oikeudet pohjautuvat siihen, että vammastaan huolimatta on mahdollista tehdä samoja asioita kuin ilman vammaa olisi. Jos vammainen henkilö tarvitsee taksikyytiä liikkumiseen, yhteiskunta maksaa, mutta se on todella kallista yhteiskunnalle ja rahoitetaan verovaroilla, meidän kaikkien yhteisillä. Muistan lukeneeni jostain kaupungista selonteon, että vammaispalveluille tuli keskimäärin kustannuksia vaikeavammaisten henkilöiden autoavustuksista alle 1000/hlö ja taksilla liikkumisen kustannukset olivat viisinkertaiset per hlö vuodessa.
Vaikeavammaisella on subjektiivinen oikeus liikkumista tukeviin palveluihin, mikäli hän ei pysty suoriutumaan arjen ja vapaa-ajan kulkemisista julkisen liikenteen turvin. Tuon ap:n lähiomaisen tapauksessa ei pysty, jos on saanut oikeuden auton muutostöihin. Niitä ei nimittäin myönnetä kenellekään, joka pystyy käyttämään julkisia. Muistetaanpa, että rollaattorilla liikkuviakin on erilaisia. Toinen pystyy kävelemään juuri ja juuri 10 metriä kerrallaan, eikä pysty nousemaan yhtään rappusta. Joku toinen kävelee rollaattorin turvin vaivatta kilometrinkin. Jos toinen jalka todella laahaa, ei siis nouse kunnolla maasta edes kävellessä ja voi olla täysin tunnoton tai virheasennossa, julkiseen liikennevälineeseen nouseminen ja sieltä pois siirtyminen on täysi mahdottomuus.
T. Omaishoitaja
Vierailija kirjoitti:
Se on voi voi. Sairaiden hyysäminen on muutenkin mennyt liian pitkälle.
Kunnes sinulta itseltäsi menee jalat alta.
Toivoisi tietysti, että joku viitsisi paneutua asiaan sen selviämiseen asti. Tarvitseeko oven olla aivan auki ulos astumisen vai rollaattorin takia? Onko parempi pysäköidä perä vai keula edellä? Jos astuisi ulos kepin kanssa ja käyttää muuten kokoontaitettavaa rollaa?
Muuttaa sellaiseen rivitaloon, missä on autotalli/-katos/-paikka asunnon edessä.
Yksityisautoilu, tuo pyhä lehmä ja valkoisen miehen etuoikeus. Kulkeeko pali-bussit tai palvelulinja? Yleensä aina kulkee ja invat liikkuu näillä. Rolla mahtuu kyytiin ja sillä voi liikkua kohteessä. Ei oma auto ole pakollinen kenellekään, jos on, täytyy muuttaa sellaiseen asuntoon ja paikkaan, jossa julkiset toimii. Miksi yksittäisen invan takia pitäisi muuttaa koko taloyhtiön systeemit ja parkkipaikka? Jonkun lapsiperheen luovuttaa katospaikkansa, ei hyvänen aika sentään.
Jos mökille meno omalla henkilöautolla on ihmisoikeus, minäkin vaadin tästä lähtien sellaista. Eli ei ole varaa hankkia ajokorttia eikä autoa, mutta haluan mökkeillä korvessa ja kulkea sinne omalla Hummerilla. Mitä kautta alan hoitaa asiaa, sieltä vammaispalveluistako?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi neuvotella taloyhtiön ja naapureiden kanssa, että mistä löytyisi sopiva parkkipaikka hänelle.
Sitä on selvitetty jo yhtiökokouksessa silloin kun auton muutostyöt oli tehty. Parkkipaikkoja ei saada pihalle lisää ja kaikki paikat on tällä hetkellä varattuja. Parkkipaikat ovat talvella ahtaita myös muiden auton omistajien tarpeisiin, esim. lapsiperheillä. Jos niitä levennetään, lämmitystolpat osuu väärin ja joku joutuisi luovuttamaan oman paikkansa levennyksen takia. Siihen tuskin suostuu kukaan. Voihan sen asian toki viedä uudestaan yhtiökokoukseen, mutta mitä se hyödyttää. Jokainen tuijottaa omaan napaansa.
-ap
No sulla on kyllä rakentava asenne. Oikeastiko jonkun pitäisi luopua autopaikastaan toisen hyväksi? Sehän on vaan ongelman siirtämistä muille, ei ratkaisemista.
Ei se ole minun asenteeni, älä viitsi edes yrittää vääntää sanoja. Kyse ei ole edes minun taloyhtiöstäni. Kerroin vaan keskustelun, joka heidän yhtiökokouksessaan on käyty, että myös muut kokevat parkkipaikat liian ahtaiksi (esim. lapsiperheet), mutta niitä ei ole päätetty leventää, koska yksi paikka vähemmän jäisi autoille ja myös sähkötolppia jouduttaisiin siirtämään. Ei tämä minun asenteisiini liity, mitä jossain taloyhtiössä keskustellaan aiheesta.
-ap
Sinä kirjoitit että jokainen tuijottaa omaan napaansa. Oliko se siis suora lainaus jonkun muun suusta?
Auttaisiko, jos se pensasaita poistettaisiin tarvittavalta matkalta?
Siihen voisi laittaa metalliverkko- tai lauta-aidan pensasaidan äärimmäisen laidan mukaan, jos puskan syvyyden antama tila riittäisi autosta pois pääsemiseen?
Vierailija kirjoitti:
Muuttaa sellaiseen rivitaloon, missä on autotalli/-katos/-paikka asunnon edessä.
Tuohan se meille vammaisille onkin hyvä vaihtoehto. Muuttoa muuton perään. Huomaa sarkasmi.
Vaikeavammaisellakin on rahatalous. Tulot ei päätä huimaa. Jos on omistusasunto, kuten aloituksen henkilöllä ilmeisesti on, jos yhtiökokouksiin osallistuu, se entinen asunto pitää ensin saada myytyä. Ja löytää sellainen sopivan hintainen asunto, josta pääsee liikkumaan ja jossa nököttää autotalli tai katos asunnon edessä. Onko sellaisia asuntoja paljonkin olemassa, jos nyt kuvitellaan, ettei olisi varaa ostaa omakotitaloa? Ja omakotitalo muutenkin on paha, kun on pihatöitä ja lumitöitä, jotka ei meiltä vammaisilta onnistu. Osa autotalleista on niin ahtaita, että hyvä kun terve ihminen mahtuu autoon menemään. Meilläkin isäntä mahtuu autotalliin mutta se auto on ensin ajettava ulos, että minä pääsen kyytiin.
Teidän vammattomien on ilmeisesti mahdoton tajuta, että se auton ovi on saatava kunnolla auki, jos jalat ei toimi. Voit kokeilla laittaa kipsin toiseen jalkaan lonkasta varpaisiin ja harjoitella sitten autosiirtymiä ja kertoa sen jälkeen, miten paljon auton ovea piti saada auki. Ap:n omaisella täytyy olla vaikea jalkavamma, jos autoon on tarvittu kääntöistuin.
Ja asunnoista vielä, että moni ei huoli vuokralle vaikeavammaista, kun siihen asuntoon joutuu teettämään esteettömyyden takia remontteja, esim. luiskaa ulko-ovelle, kaiteita sisälle, kahvoja vessaan, ehkä kiinteän suihkutuolin tai jopa wc-pöntön vaihto, kynnysten poisto, keittiössä hyllyjen ja kaappien korkeuden säätö, mahdollisesti liesi oikealle korkeudelle jne. Moni vaikeavammainen käyttää osittain pyörätuolia esim. keittiöhommissa. Harva pystyy kyykistelemään tai kumartelemaan kastumatta. Meillä meni 2 vuotta etsiessä vuokra-asuntoa, jossa voi tehdä tarvittavat asunnonmuutostyöt ja josta pääsen liikkumaan pihalle. Rappusia kun ei voi olla ainuttakaan. Terveet vammattomat huuteli, miksi ette muuta sinne tai tänne. Kyllä me käytiin katsomassa kaikkea mahdollista. Joko puuttui hissi tai ulkona oli muutama rappunen tai mieheni autolle ei ollut paikkaa tai asunto ei olisi soveltunut esteettömään asumiseen edes muutostöiden jälkeen.