Lasten isä haluaa vuoroviikko-järjestelyn lasten kanssa koska ei ole varaa maksaa elatusmaksuja?
Erosta on kolme vuotta ja lapset jäivät mulle asumaan. Tapaamiset isän kanssa ovat sujuneet erittäin vaihtelevasti, liian usein isä on perunut iskä-viikonlopun lasten kanssa kiusaa tehdäkseen (minulle, on esim. lapsilta kuullut että äitille tulossa ystäviä kylään tms. ja siksi ei ole lapsia ottanut). Tähän mennessä lapset siis isällään joka toinen viikonloppu.
Keväällä uutta elatussopimusta tehdessä isä määrättiin maksamaan minimit eli hieman reilu 300 euroa / kk / kahdesta lapsesta. Tähän saakka elarit oli 100 / kk / kahdesta lapsesta ja loput tuli Kelalta. Exällä siis tulot nousseet. Kauhee vikinähän siitä alkoi, on kuitenkin maksanut ne mukisematta kunnes ilmoitti tällä viikolla että ei ole varaa maksaa elareita joten hänelle vuoroviikko-järjestely sopisi paremmin koska saisi sitten Kelalta asumistukea isompaan asuntoon jos vaikka toinen lapsi olisi virallisesti hänen luonaan kirjoilla. Ja ilmeisesti lapsilisät voisi sopia menevän puoliksi..? Tällä hetkellä hän asuu pienessä yksiössä niin varmasti tarvitsee isomman asunnon jos lapset olisi hänellä viikon kerrallaan.
Kysymus nyt on siis se että minun on hyvin vaikea luottaa tähänkään uuteen järjestelyyn kun tapaamisten kanssa on muutenkin ollut niin ja näin ja edelleen saa jännittää meneekö omat viikonloppusuunnitelmat ketuiksi koska hän ei lapsiaan haluakaan tavata. Mitä lastenvalvojan tapaamisessa mun kannattaisi ottaa esille, puoltaako ne automaattisesti vuoroviikkojärjestelyä, kysytäänkö lasten mielipidettä? Lapset on 10 ja 7-vuotiaat.
Ja toisekseen, otin asuntolainan talvella ja muutin isompaan asuntoon jotta lapsilla olisi omat huoneet, nyt mietin pitäisikö muuttaa takaisin pienempään koska onko järkeä asuttaa neljää huonetta ja keittiötä vain joka toinen viikko täydellä kokoonpanolla ja muutoin asuisin tässä yksin. Toki kallistakin tämän on mutta laskin että elatusapu ja lapsilisät kattaisi mainiosti asumiskuluja sen aikaa että lapset "muuttavat pois pesästä". Eli toki vaikuttaisi myös minun taloudelliseen tilanteeseen... Mutta koska exä on tuuliviiri niin en haluaisi hätiköityjä päätöksiäkään tehdä koska tänään hän haluaa näin, huomenna noin... Ja exä on edelleen katkera kun halusin erota joten on kiusaa tehnyt lasten kautta jo kaikki nämä kolme vuotta...
Tuloista varmaan tulee kyselyä niin itsellä nettotulot 1500 ja muistaakseni keväällä lasten isän tulot hieman alle 1900 eli aika pienituloisia ollaan molemmat.
Kommentit (50)
Neliö on kyllä iso kolmelle. Meitä on viisi ja asumme neliössä :) Miksi äiti ei voisi nukkua vuodesohvalla olkkarissa ja lapset samassa? Silloin riittäisi kaksiokin. Kolmio nyt ainakin.
Isä ei selvästikään ole ajatellut asiaa loppuun asti. Ei ole ajatellut ruoka-, vaate-, harrastuskustannuksia jne. Eikä sitä ajanmenoa vanhempainiltoihin, lasten sairasteluuhin jne. Vaikuttaa olevan pelkkä heitto vain tuo ehdotus.
Jos ruoeatte sitä oikeasti suunnittelemaan, sopikaa lastenvalvojalla pilkuntarkasti, miten harrastusvälineiden osto jaetaan (puoliksi siis). Sukset, luistimet, pyörät, talvikengät, kevättakit, jne jne. Ei pelkästään kuka maksaa, vaan myös kuka hankkii. Vanhempainillat, hammastarkastukset jne. Isällä ei varmaan ole mitään käsitystä miten aikaavievää hommaa tuo on. Jos lapset ovat puolet ajasta isällään, niin se ei käy, että kaikki tuo sysätään sinun viikoille.
Mutta valitettavasti vaikuttaa siltä, ettei isä ole tähän oikeasti valmis.
Onko lapsilta kyselty mielipidettä lainkaan vuorovko-systeemistä? Ja kait vanhemmat asuvat sillä tavoin lähekkäin, ettei esim.koulumatkat koidu liian työlääksi kummastakaan kodista?
Isä ei nyt tajua, että hänen tuloillaan etävanhempana olo on kaikista edullisin vaihtoehto.
Se on joko laskettu elatusmaksu tai kaikki kulut puoliksi. Jos isä maksaa kulut puoliksi niin varmaankin joutuisi lähes tuplat maksaan.
Voi kuule ne elarit on määritelty laissa.
Mitäpä tuo viikko/viikko sopimus muuttaisi mitään miksikään? Ei ole varaa maksaa, mutta olisi varaa olla lasten kanssa vuoroviikoin kun ei ole muitakaan sopimuksia ollut varaa noudattaa.
Meillä osa asunnottomista on just näitä joilla "ei ollut varaa". On se kumma kun sähkölaskukin täytyy maksaa siitä huolimatta että rahat on loppu tai kun mielummin käyttäisi rahansa vaikkapa uhkapeleihin tai 2000 euroa maksavaan sänkyyn.
Ihan sama ansaitseeko rahansa itse vai eleleekö tukien varassa niin ei se auta. Tietyt asiat on vaan tehtävä halusi tai ei.
Mua vaan ihmetyttää ap:n asenne että hän lähtee edes miettimään tuollaista järjestelyä. Jos exällä ei ole varaa maksaa niin silloin elastusmaksua on tarkastettava uudelleen.
Maksatko ap exäsi vuokrankin jos hän ilmoittaa ettei ole varaa maksaa ja otatko lainaa jos itselläsikään ei ole varaa maksaa hänen elämäänsä?
Lapsista kun oli kyse. Muutat pienempään asuntoon lasten kanssa jotta exälläsi olisi varaa elellä huolettomammin ilman lapsia.
Minua alkoi surettaa lasten puolesta. Äiti on hommannut asunnon, jossa lapsilla on omat huoneet. Viikko-viikko järjestelyllä molempien vanhemppien taloustilanne kiristyy, ja lasten olosuhteet huononee. Ihan älytöntä. Toivottavasti lastenvalvojakin näkee tämän, ja myös isä herää todellisuuteen. Viikko-viikko systeemi ei todellakaan tule hänelle halvemmaksi kuin elatusmaksut.
Siis kuvitteleeko isä ettei lapsista ole kuluja jos he asuvat hänen luonaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas yks mamma joka haluaa maksattaa elintasonsa exällään. Säälittävää.
Haloo, tuo äiti olisi valmis muuttamaan pienempään asuntoon, jos vuoroviikkosysteemi toimisi. Mies ei kuulosta luotettavalta - voi käydä niin, että lapset ovat äidillään koko ajan.
Ap älä lähde tuohon. Mutta voisitteko sopia vaikka sellaisesta, että lapset ovat joka toinen viikko vähän pidempään isän luona, esim to-su.
Ei tämä isä halua viettää enempää aikaa lastensa kanssa vaan haluaa päästä pienemmillä kuluilla.
Vierailija kirjoitti:
Siis kuvitteleeko isä ettei lapsista ole kuluja jos he asuvat hänen luonaan?
Eikä taatusti osaa kuvitella, miten paljon lapsista tulee työtä ja miten hänen ajankäyttö muuttuu. Itse en tuossa suostuisi viikko-viiko-jakoon, sillä mies on näyttänyt, että ei kykene lapsista huolehtimaan.
Useimmilla, joilla on lapsia, on ollut hyvin painavat syyt eroon.