Onko täällä ketään joka ollut yli 10 vuotta yhdessä ja suhde edelleen toimiva ja sitä ehdottomasti haluaa jatkaa yhä?

Vierailija kirjoitti:

18v yhdessä. Meillä ei ole läheisyyttä eikä oikeastaan enää hyvää seksiäkään. Mies on myös alkoholisti. Silti haluan jatkaa suhdetta koska en takuulla enää keski-ikäisenä löytäisi ketään muutakaan. Ikää minulla 39v ja mies pian 45v.

Höpsis. 39-vuotias on varsin mainiossa iässä joten hyvin sinulla olisi aikaa joku toinen löytää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...Alussa itkin yksinäisyyttä ja läheisyyden puutetta, mies jotenkin tunnekylmä, eikä ymmärrä mistä edes puhun....

Herää jälleen kysymys, että minkä ihmeen takia olet kuitenkin halunnut jatkaa tuossa suhteessa, jos jo alussa olet itkenyt yksinäisyyttä????

Hyvä kysymys. Kai alunperin toivoin että mies muuttuisi. Hän sai minut myös ajattelemaan että vaadin liikaa, kuuta taivaalta, ja että ei minun ole edes mahdollista saada sellaista suhdetta jossa olisi lämpöä ja läheisyyttä, jos sellaisia on edes olemassa. Hän puhui siihen tyyliin että naiset ja miehet ovat vaan erilaisia, ja samat ristiriidat on kaikissa suhteissa, ja jotenkin uskoin häntä, koska kuitenkin hyvääkin oli suhteessa Olen osittain turtunut tilanteeseen, mutta aika ajoin se vaivaa minua suuresti ja suren tätä asiaa tosi paljon. T. Ap

Tämä kuulostaa niin surulliselta. Muistathan, että vain itseään voi muuttaa, ei toista. Suhteita, joissa on lämpöä ja läheisyyttä päivittäin, on myös olemassa. Ei se ole kuun vaatimista taivaalta vaan ihan normaalia parisuhteen hoitoa.

Näinpä. Mies tosiaan pitää minua tosi vaativana, kun tällaisen kiiltokuvasuhteen perään haikailen. En ole kuulemma realistinen. Olen katsonut liikaa naisten hömppä romanttisia sarjoja jne. Näin hän on aina ylipuhunut minut ja saanut minut unohtamaan turhat tarpeeni. Onhan se varmaan surullista, minulla ei ole kokemusta muista pitkistä suhteista, joten vaikea sanoa mikä on todellisuus. T. Ap

Kyllä. Tapasimme jo teineinä ja nyt olemme olleet 11v yhdessä ja saaneet yhden lapsen. Totta kai kaikilla on joskus vaikeaa ja olemme välillä olleet eroamassakin vaikkakaan emme kumpikaan kovinkaan tosissamme. Olemme molemmat aika helposti tulistuvia, mutta lepymme nopeasti. Uskon että syy miksi olemme niin onnellisia on se, että haluamme molemmat rehellisesti toisillemme vain hyvää emmekä kilpaile keskenämme. Olemme toistemme hyvät ystävät ja tykkäämme todella paljon tehdä asioita yhdessä vaikka tietysti myös omaa aikaa tarvitsee jokainen. Puhumme myös kaikesta rehellisesti.

Ja sanoisin että läheisyys ja kipinä on sellainen yhteenliimaava juttu ainakin meidän kohdallamme, jos se puuttuisi niin uskoisin että kaikki tuntuisi jotenkin laimeammalta. Sen kipinän ei todellakaan tarvitse sammua vaikka olisi pitkään yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Ja sanoisin että läheisyys ja kipinä on sellainen yhteenliimaava juttu ainakin meidän kohdallamme, jos se puuttuisi niin uskoisin että kaikki tuntuisi jotenkin laimeammalta. Sen kipinän ei todellakaan tarvitse sammua vaikka olisi pitkään yhdessä.

Mutta miten se onnistuu? Ei vsrmaan mitenkään jos toinen ei halua edes läheisyyttä.

Miehen kanssa pian 30 vuotta ja ei meillä ole erityisen vaikeaa ollut koskaan. Seksiä, läheisyyttä, naurua, yhdessä tekemistä. Miehen seura on parasta mitä on. Joskus on ollut lyhyitä kausia että on ärsyttänyt toinen mutta ne on mennyt nopeasti ohi.

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 35 vuotta ja ikinä suhteessa oli ei ole tuntunut rämpimiseltä. Toki on joskus ollut vaikeita aikoja, mutta yhdessä niistäkin on ponnistelut eteenpäin.

Jos et saa suhteesta sitä tukea ja rakkautta mitä haluat, kannattaa erota

Kiitos kommenteista. Nämä kaikki todistavat sitä mitä olen epäillytkin. Se mitä mieheni on minulle puhunut, ei ole pitänyt paikkansa. Hän ei joko tiedä, tai valehtelee. Hyviä suhteita on olemassa, eikä se kaikilla ole sellaista rämpimistä. Ja läheisyys on jotain mitä voi myös odottaa. Se ei ole jotain ihmeellistä hurlmuheitä, jota on vain romanttisissa komedioissa. Mieheni siis vähättelee koko asiaa täysin ja pitää minua jotenkin tyhmänä kun edes odotan jotain sellaista. Kerta toisensa jälkeen hän on turhautuneena kysynyt minulta, että mitä oikein tarkoitan läheisyydellä. Hänellä ei siis ole mitään hajua siitä mitä tarkoitan. Vaikka olen kerta toisensa jälkeen antanut esimerkkejä, silti hän on aina yhtä pihalla. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sanoisin että läheisyys ja kipinä on sellainen yhteenliimaava juttu ainakin meidän kohdallamme, jos se puuttuisi niin uskoisin että kaikki tuntuisi jotenkin laimeammalta. Sen kipinän ei todellakaan tarvitse sammua vaikka olisi pitkään yhdessä.

Mutta miten se onnistuu? Ei vsrmaan mitenkään jos toinen ei halua edes läheisyyttä.

Eihän se pakottamalla tule. Läheisyys on sellainen automaattinen reaktio toiseen: Tuo tuoksuu ja näyttää niin hyvältä, ettei pysty pitämään näppejään erossa. Ja ihmisenä se on niin mieletön, että sen HALUAA saada tuntemaan olonsa rakastetuksi.

En väitä, etteikö onnellisissa suhteissa voisi olla etäisempiä kausia. Kun suhteen perusta on kuitenkin henkisessä ja fyysisessä läheisyydessä, se on helppo löytää aina uudelleen. Ankkuri on klisee, mutta kuvaa mielestäni hyvin tervettä parisuhdetta: välillä voidaan ajautua kauemmas toisesta, mutta ankkuri pitää kiinni perusasioissa.

Kaikki eivät kykene muodostamaan toimivia suhteita.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Nämä kaikki todistavat sitä mitä olen epäillytkin. Se mitä mieheni on minulle puhunut, ei ole pitänyt paikkansa. Hän ei joko tiedä, tai valehtelee. Hyviä suhteita on olemassa, eikä se kaikilla ole sellaista rämpimistä. Ja läheisyys on jotain mitä voi myös odottaa. Se ei ole jotain ihmeellistä hurlmuheitä, jota on vain romanttisissa komedioissa. Mieheni siis vähättelee koko asiaa täysin ja pitää minua jotenkin tyhmänä kun edes odotan jotain sellaista. Kerta toisensa jälkeen hän on turhautuneena kysynyt minulta, että mitä oikein tarkoitan läheisyydellä. Hänellä ei siis ole mitään hajua siitä mitä tarkoitan. Vaikka olen kerta toisensa jälkeen antanut esimerkkejä, silti hän on aina yhtä pihalla. T. Ap

Tulin sanomaan, että tunnistan itseni jossain määrin ap:n kirjoituksesta. Mies sai minut tuntemaan, että minussa on aina jotain vikaa. En tuntenut itseäni hyväksytyksi, halutuksi tai rakastetuksi. Yritykseni puhua asioista tyrmättiin, koska eihän se ole niin kuin minusta tuntuu. Omia ongelmiaan mies ei koskaan myöntänyt, vika oli aina jossain muussa kuin hänessä. 

Neuvoni onkin: eroa. Kärvistelin siinä umpisurkeassa suhteessa yli 10 vuotta, kunnes vihdoin tajusin lähteä. Uutta pitempää suhdetta ei ole toistaiseksi, mutta mikä tärkeämpää olen nyt onnellinen ja sinut itseni kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...Alussa itkin yksinäisyyttä ja läheisyyden puutetta, mies jotenkin tunnekylmä, eikä ymmärrä mistä edes puhun....

Herää jälleen kysymys, että minkä ihmeen takia olet kuitenkin halunnut jatkaa tuossa suhteessa, jos jo alussa olet itkenyt yksinäisyyttä????

Hyvä kysymys. Kai alunperin toivoin että mies muuttuisi. Hän sai minut myös ajattelemaan että vaadin liikaa, kuuta taivaalta, ja että ei minun ole edes mahdollista saada sellaista suhdetta jossa olisi lämpöä ja läheisyyttä, jos sellaisia on edes olemassa. Hän puhui siihen tyyliin että naiset ja miehet ovat vaan erilaisia, ja samat ristiriidat on kaikissa suhteissa, ja jotenkin uskoin häntä, koska kuitenkin hyvääkin oli suhteessa Olen osittain turtunut tilanteeseen, mutta aika ajoin se vaivaa minua suuresti ja suren tätä asiaa tosi paljon. T. Ap

Jäin itse sillä mielikuvalla "muillakaan ei ole aina kivaa ja parisuhteessa riittää että välillä on kivaa( malliin joskus lomilla ja pyhinä)" yli 15 vuodeksi tunnekylmän tyypin kanssa yhteen. Ei olisi kannattanut. Eli varovainen neuvoni, eroa. Tämä ei tule muuttumaan vaikka hetkellisesti mies ehkä tsemppaisi( yleensä silloin kun haluat lähteä) ja heräät tähän samaan ongelmaan muutaman vuoden päästä uudestaan ja pohdit taas eroa. 

Jotkut naiset on vaan hankalia ja heidän kanssa on miltei mahdotonta olla pitkässä parisuhteessa. Miehen elämän tärkein päätös on vaimon valitseminen. Valitettavasti hyviä naisia on ei riitä läheskään kaikille miehille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...Alussa itkin yksinäisyyttä ja läheisyyden puutetta, mies jotenkin tunnekylmä, eikä ymmärrä mistä edes puhun....

Herää jälleen kysymys, että minkä ihmeen takia olet kuitenkin halunnut jatkaa tuossa suhteessa, jos jo alussa olet itkenyt yksinäisyyttä????

Hyvä kysymys. Kai alunperin toivoin että mies muuttuisi. Hän sai minut myös ajattelemaan että vaadin liikaa, kuuta taivaalta, ja että ei minun ole edes mahdollista saada sellaista suhdetta jossa olisi lämpöä ja läheisyyttä, jos sellaisia on edes olemassa. Hän puhui siihen tyyliin että naiset ja miehet ovat vaan erilaisia, ja samat ristiriidat on kaikissa suhteissa, ja jotenkin uskoin häntä, koska kuitenkin hyvääkin oli suhteessa Olen osittain turtunut tilanteeseen, mutta aika ajoin se vaivaa minua suuresti ja suren tätä asiaa tosi paljon. T. Ap

Jäin itse sillä mielikuvalla "muillakaan ei ole aina kivaa ja parisuhteessa riittää että välillä on kivaa( malliin joskus lomilla ja pyhinä)" yli 15 vuodeksi tunnekylmän tyypin kanssa yhteen. Ei olisi kannattanut. Eli varovainen neuvoni, eroa. Tämä ei tule muuttumaan vaikka hetkellisesti mies ehkä tsemppaisi( yleensä silloin kun haluat lähteä) ja heräät tähän samaan ongelmaan muutaman vuoden päästä uudestaan ja pohdit taas eroa. 

No sepä se. Kun mies tosiaan hetkellisesti saattaa tsempata, mutta hyvin pian taas on sama tilanne kuin ennenkin. Ja mies tyytyväinen suhteeseen, kun ei edes kaipaa tai HALUA läheisyyttä tai tunnetason yhteyttä. T. Ap

Ollaan oltu yhdessä 14 vuotta ja edelleen olen joka päivä onnellinen miehestäni.

Meillä on läheisyyttä joka päivä ainakin vähän (vaikka kaksi pientä lasta verottavatkin vähän seksielämää), mutta aina on aikaa halille, hipaukselle tai pyllyn läpäytykselle.

Joku täällä kyseli millainen on ihana pitkän suhteen mies. Oma mieheni ei ole mikään super tunneälykäs eikä aina tajua mistä tuulee, mutta meillä on hyvä keskustelyhteys ja tuomme molemmat herkästi esiin jos joku mättää ja korjaamme sen. Vielä ei ole tullut niin isoa ongelmaa eteen ettei oltaisi sitä yhdessä ratkottu. Hän on joustava, hellä, kiltti ja vastuuntuntoinen. Sellainen turvallinen peruskallio johon voin aina tukeutua. Hän hoitaa lapset, työskentelee vaativissa asiantuntijatehtävissä, rakastaa ruoanlaittoa ja telkkarisarjamaratoneja. Paras ystäväni ja elämäni rakkaus <3.

Ei nyt noin pitkään, mutta vajaa 9v yhdessä. Elämä ei ole aina ruusuista, mutta kai tää menettelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Nämä kaikki todistavat sitä mitä olen epäillytkin. Se mitä mieheni on minulle puhunut, ei ole pitänyt paikkansa. Hän ei joko tiedä, tai valehtelee. Hyviä suhteita on olemassa, eikä se kaikilla ole sellaista rämpimistä. Ja läheisyys on jotain mitä voi myös odottaa. Se ei ole jotain ihmeellistä hurlmuheitä, jota on vain romanttisissa komedioissa. Mieheni siis vähättelee koko asiaa täysin ja pitää minua jotenkin tyhmänä kun edes odotan jotain sellaista. Kerta toisensa jälkeen hän on turhautuneena kysynyt minulta, että mitä oikein tarkoitan läheisyydellä. Hänellä ei siis ole mitään hajua siitä mitä tarkoitan. Vaikka olen kerta toisensa jälkeen antanut esimerkkejä, silti hän on aina yhtä pihalla. T. Ap

Tulin sanomaan, että tunnistan itseni jossain määrin ap:n kirjoituksesta. Mies sai minut tuntemaan, että minussa on aina jotain vikaa. En tuntenut itseäni hyväksytyksi, halutuksi tai rakastetuksi. Yritykseni puhua asioista tyrmättiin, koska eihän se ole niin kuin minusta tuntuu. Omia ongelmiaan mies ei koskaan myöntänyt, vika oli aina jossain muussa kuin hänessä. 

Neuvoni onkin: eroa. Kärvistelin siinä umpisurkeassa suhteessa yli 10 vuotta, kunnes vihdoin tajusin lähteä. Uutta pitempää suhdetta ei ole toistaiseksi, mutta mikä tärkeämpää olen nyt onnellinen ja sinut itseni kanssa. 

Nyt kun eroa olen väläytellyt taas uudemman kerran, niin mies on entistä enemmän alkanut puhua siitå kun minulla on niin paljon ongelmia. Olen kokenut niin paljon kaikkea traumaattista, ja tottahan se on. Mutta ei tämä suhde ainakaan ole parantanut oloani, eikä mieheni ole toisaalta koskaan ollut myöskään kovin huolissaan jaksamisestani tai voinnistani. Tilanteeseen nähden olen hoitanut osuuteni esimerkillisesti suorastaan. Kantanut vastuun perheestä, kodista, raha-asioista, parisuhteesta. Väärin olen tehnyt, kun en ole ollut tyytyväinen mieheni panokseen ja olen halunnut suhteelta enemmän. Olisi pitänyt olla vaan hiljaa ja tyytyväinen. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jotkut naiset on vaan hankalia ja heidän kanssa on miltei mahdotonta olla pitkässä parisuhteessa. Miehen elämän tärkein päätös on vaimon valitseminen. Valitettavasti hyviä naisia on ei riitä läheskään kaikille miehille.

Miksi ap:n miehen kaltaiselle kylmälle kalalle pitäisikään löytyä hyvää naista? Hyvä nainen menee hukkaan huonon miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu yhdessä 14 vuotta ja edelleen olen joka päivä onnellinen miehestäni.

Meillä on läheisyyttä joka päivä ainakin vähän (vaikka kaksi pientä lasta verottavatkin vähän seksielämää), mutta aina on aikaa halille, hipaukselle tai pyllyn läpäytykselle.

Joku täällä kyseli millainen on ihana pitkän suhteen mies. Oma mieheni ei ole mikään super tunneälykäs eikä aina tajua mistä tuulee, mutta meillä on hyvä keskustelyhteys ja tuomme molemmat herkästi esiin jos joku mättää ja korjaamme sen. Vielä ei ole tullut niin isoa ongelmaa eteen ettei oltaisi sitä yhdessä ratkottu. Hän on joustava, hellä, kiltti ja vastuuntuntoinen. Sellainen turvallinen peruskallio johon voin aina tukeutua. Hän hoitaa lapset, työskentelee vaativissa asiantuntijatehtävissä, rakastaa ruoanlaittoa ja telkkarisarjamaratoneja. Paras ystäväni ja elämäni rakkaus <3.

Ihanan kuuloinen mies! Tämä vastuuntuntoisuus näyttää toistuvan näissä kuvauksissa. Kiltteys on myös piirre, jota tunnekylmällä ei välttämättä ole. Tunnekylmä saattaa olla tosi ilkeä..

Minulla kokemusta kahdesta avioliitosta, josta toinen kesti 20 v ja nykyinen kymmenettä vuotta menossa.

Pitkässä suhteessa on normaalia, ettävälillä etäännytään, ja sitten lähennytään. Se on aaltoliikettä. Mutta sanoisin, ettei se etäännys nyt vuosua kestä, vaan viikkoja tai kuukausia.