Lue keskustelun säännöt.
Mistä addiktiot johtuu?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Addiktio on laastari, jolla peitetään ikävät tunteet.
Tai oireet. Paljon on hoitamattomia ja melko hallitsemattomia häiriöitäkin ihmisillä, joita sitten yritetään lääkitä sillä mitä vähänkään oloa helpottavaa käteen satutaan saamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
aivot tottuu saamaan pieniä kemiallisia sykäyksiä esimerkiksi uhkapelivoitosta, päihteistä tai ihan mistä tahansa, niin syntyy käyttäytymismalleja, joita toistamalla saa hyvän olon hetkellisesti
Alla on usein kuitenkin jokin trauma, siis sellainen menetys elämässä, jota ei kyetä käsittelemään, joka työnnetään ehkä kokonaan pois tietoisuudesta ja kaikenlainen riippuvuuskäytös helpottaa kivun unohtamista. Se tyhjä merkityksetön olo mikä käsittelemättömästä traumasta tulee täytetään päihteellä tai toiminnallisella riippuvuudella.
Varmaan on erikseen geneettistäkin alttiutta mutta hyvä kasvuympäristö ja aidosti välittävät vanhemmat ovat hyvä suoja riippuvuuksia vastaan. Edes yksi aikuinen välittävä ihminen, jolle voi puhua kaikesta. Aikuisena tätä tehtävää paikkaa sitten monelle terapeutti. On tavallaan oireellista että elämme aikaa, jossa ulospäin on näytettävä itseriittoiselta ja haavoittumattomalta, vaikka sisäisesti niin moni on loukattu ja rikki.
Mikään määrä terapeutteja ei riitä korjaamaan sitä rakkausvajetta mistä ihmiset kärsivät.
Kulttuurin pitäisi muuttua ja ihmissuhteiden (ystävyydet, pitkät parisuhteet) arvostusta tulisi elvyttää.
Meidän pitäisi jaksaa välittää toisistamme enemmän kuitenkin niin, ettemme kadottaisi rajojamme, uhrautuisi liikaa. Nykyään kenelläkään ei tunnu olevan aikaa toisten murheiden kuunteluun - paitsi erikseen koulutetulla ja maksullisella terapeutilla. Päihteestä tulee hyvin monelle läheisen ihmissuhteen korvike ja paras kaveri, johon voi "aina" luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Addiktio on laastari, jolla peitetään ikävät tunteet.
Jos on addiktoitunut esim. kahviin tai sokeriin niin eihän sillä mitään itkua peitellä vaan elimistö on tottunut niihin aineisiin ja ilman niitä alkaa tuntea vieroitus oireita. Keho vaan pyytää lisää ja lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Addiktio on laastari, jolla peitetään ikävät tunteet.
Jos on addiktoitunut esim. kahviin tai sokeriin niin eihän sillä mitään itkua peitellä vaan elimistö on tottunut niihin aineisiin ja ilman niitä alkaa tuntea vieroitus oireita. Keho vaan pyytää lisää ja lisää.
Ja se pyytää lisää ja lisää, koska se saa mielihyvää näistä aineista. Niin yksinkertaista se on
jokin mikä antaa aivoille mielihyväpalkkion, saa haluamaan sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Addiktio on laastari, jolla peitetään ikävät tunteet.
Jos on addiktoitunut esim. kahviin tai sokeriin niin eihän sillä mitään itkua peitellä vaan elimistö on tottunut niihin aineisiin ja ilman niitä alkaa tuntea vieroitus oireita. Keho vaan pyytää lisää ja lisää.
Ja se pyytää lisää ja lisää, koska se saa mielihyvää näistä aineista. Niin yksinkertaista se on
jokin mikä antaa aivoille mielihyväpalkkion, saa haluamaan sitä.
Niin mielihyvää pakko-oireisiin, mutta eihän se aina negatiivista mieltä tuo. Kroppahan se huutaa Hoosiannaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aivot tottuu saamaan pieniä kemiallisia sykäyksiä esimerkiksi uhkapelivoitosta, päihteistä tai ihan mistä tahansa, niin syntyy käyttäytymismalleja, joita toistamalla saa hyvän olon hetkellisesti
Ja nää, etenkin uhkapelaaminen, nostaa nimenomaan dopamiinitasoa.
AIvot rakastavat dopamiinia. Pitoisuudet nousevat, kun ihastut, uhkapelaat, kala nappaa onkeen, tuotteessa lukee "uutuus", luet kirjaa, jossa on pääosassa arvoitus, saat elämäsi alennusmyyntilöydön jne.
Me teemme paljonkin asioita, koska aivomme haluavat dopamiinia. Se näyttelee suurta osaa myös peruselämässämme: kun koeläimillä ei ole dopamiinia aivoissa, ne eivät enää jaksa edes nousta ylös tai syödä. Elämästä puuttuu merkitys niillekin ilman tuota ihmeainetta.
Kun ihminen on täynnä dopamiinia, hän on innoissaan, hänessä on virtaa, hän tekee asioista, on voimainsa tunnossa, elämä tuntuu upealta. Näitä kaikkia tuntemuksia on juurikin ihastuneella ihmisellä.
On siis kaikki syyt siihen, että pitää dopamiinitasonsa hyvinä. Nykyäänhän luullaan, että masennus liittyy serotoniinin vähyyteen aivoissa ja lääkeet perustuvat tähän. En ihmettelisi, vaikka jo kohta koko homma mullistuisi ja tajuttaisiin, että itse asiassa dopamiini on se, jota masentuneen, ei mitään jaksavan haahuilijan aivot kaipaavat.
Aivot kaipaavat lääkkeiden sijaan apua neuroinflammaation (mikrogliassa) taltuttamiseen. Se että monoamiiniteoria (serotoniinivaje aivoissa) korvataan dopamiinimallilla ei ratkaise ongelmaa, vaan tuo vain helpotusta oloon. Ensinnäkin hoito, joka keskittyy oireen hoitamiseen eikä etiologisen syyn taltuttamiseen, on lähtökohtaisesti vaillinainen. Toiseksi serotoniinin ja dopamiinilla on omat lepotasonsa eri osissa aivoja. Ei ole lääkettä, joka lisäisi serotoniinia tai dopamiinia tietyssä spesifissä osassa aivoja, jolloin vääjäämättä osassa aivoja tulee olemaan liialliset tasot välittäjäaineita (seroa ja muita välittäjäaineita vapautetaan presynaptisesta neuronista yhden sijaan 2 tai enemmän, jolloin myös näiden välittäjäaineiden tasot pakotetaan lääkkeellä pois normaalista tasosta).
Jo nykyisin huippuklinikoilla masennusta hoidetaan neuroinflammaationa tulehdusta alentavilla lääkkeillä sekä roimilla elintapamuutoksilla. 50 vuoden sisällä monoamiiniteoriaa tullaan muistelemaan lähinnä psykiatrian harha-askeleena. Lääkeyhtiöiden soveltava tutkimus ja tuotekehitys suuntautuvat yhä enenevämmin kohti neurotulehduslääkkeitä. Lähteet: Standfordin lääketieteellinen tiedekunta ja biologian laitos. Tiede-lehti. Markus J. Rantalan masennuksen biologia -teos sekä Pubmedin useat julkaisut. Neurologi David Pearlmutterin teokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aivot tottuu saamaan pieniä kemiallisia sykäyksiä esimerkiksi uhkapelivoitosta, päihteistä tai ihan mistä tahansa, niin syntyy käyttäytymismalleja, joita toistamalla saa hyvän olon hetkellisesti
Ja nää, etenkin uhkapelaaminen, nostaa nimenomaan dopamiinitasoa.
AIvot rakastavat dopamiinia. Pitoisuudet nousevat, kun ihastut, uhkapelaat, kala nappaa onkeen, tuotteessa lukee "uutuus", luet kirjaa, jossa on pääosassa arvoitus, saat elämäsi alennusmyyntilöydön jne.
Me teemme paljonkin asioita, koska aivomme haluavat dopamiinia. Se näyttelee suurta osaa myös peruselämässämme: kun koeläimillä ei ole dopamiinia aivoissa, ne eivät enää jaksa edes nousta ylös tai syödä. Elämästä puuttuu merkitys niillekin ilman tuota ihmeainetta.
Kun ihminen on täynnä dopamiinia, hän on innoissaan, hänessä on virtaa, hän tekee asioista, on voimainsa tunnossa, elämä tuntuu upealta. Näitä kaikkia tuntemuksia on juurikin ihastuneella ihmisellä.
On siis kaikki syyt siihen, että pitää dopamiinitasonsa hyvinä. Nykyäänhän luullaan, että masennus liittyy serotoniinin vähyyteen aivoissa ja lääkeet perustuvat tähän. En ihmettelisi, vaikka jo kohta koko homma mullistuisi ja tajuttaisiin, että itse asiassa dopamiini on se, jota masentuneen, ei mitään jaksavan haahuilijan aivot kaipaavat.
😅 Dopamiiniagonistia saa kyllä jo purkista. Niitä käytetään Parkinsonin taudin ja RLS:n hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aivot tottuu saamaan pieniä kemiallisia sykäyksiä esimerkiksi uhkapelivoitosta, päihteistä tai ihan mistä tahansa, niin syntyy käyttäytymismalleja, joita toistamalla saa hyvän olon hetkellisesti
Ja nää, etenkin uhkapelaaminen, nostaa nimenomaan dopamiinitasoa.
AIvot rakastavat dopamiinia. Pitoisuudet nousevat, kun ihastut, uhkapelaat, kala nappaa onkeen, tuotteessa lukee "uutuus", luet kirjaa, jossa on pääosassa arvoitus, saat elämäsi alennusmyyntilöydön jne.
Me teemme paljonkin asioita, koska aivomme haluavat dopamiinia. Se näyttelee suurta osaa myös peruselämässämme: kun koeläimillä ei ole dopamiinia aivoissa, ne eivät enää jaksa edes nousta ylös tai syödä. Elämästä puuttuu merkitys niillekin ilman tuota ihmeainetta.
Kun ihminen on täynnä dopamiinia, hän on innoissaan, hänessä on virtaa, hän tekee asioista, on voimainsa tunnossa, elämä tuntuu upealta. Näitä kaikkia tuntemuksia on juurikin ihastuneella ihmisellä.
On siis kaikki syyt siihen, että pitää dopamiinitasonsa hyvinä. Nykyäänhän luullaan, että masennus liittyy serotoniinin vähyyteen aivoissa ja lääkeet perustuvat tähän. En ihmettelisi, vaikka jo kohta koko homma mullistuisi ja tajuttaisiin, että itse asiassa dopamiini on se, jota masentuneen, ei mitään jaksavan haahuilijan aivot kaipaavat.
Aivot kaipaavat lääkkeiden sijaan apua neuroinflammaation (mikrogliassa) taltuttamiseen. Se että monoamiiniteoria (serotoniinivaje aivoissa) korvataan dopamiinimallilla ei ratkaise ongelmaa, vaan tuo vain helpotusta oloon. Ensinnäkin hoito, joka keskittyy oireen hoitamiseen eikä etiologisen syyn taltuttamiseen, on lähtökohtaisesti vaillinainen. Toiseksi serotoniinin ja dopamiinilla on omat lepotasonsa eri osissa aivoja. Ei ole lääkettä, joka lisäisi serotoniinia tai dopamiinia tietyssä spesifissä osassa aivoja, jolloin vääjäämättä osassa aivoja tulee olemaan liialliset tasot välittäjäaineita (seroa ja muita välittäjäaineita vapautetaan presynaptisesta neuronista yhden sijaan 2 tai enemmän, jolloin myös näiden välittäjäaineiden tasot pakotetaan lääkkeellä pois normaalista tasosta).
Jo nykyisin huippuklinikoilla masennusta hoidetaan neuroinflammaationa tulehdusta alentavilla lääkkeillä sekä roimilla elintapamuutoksilla. 50 vuoden sisällä monoamiiniteoriaa tullaan muistelemaan lähinnä psykiatrian harha-askeleena. Lääkeyhtiöiden soveltava tutkimus ja tuotekehitys suuntautuvat yhä enenevämmin kohti neurotulehduslääkkeitä. Lähteet: Standfordin lääketieteellinen tiedekunta ja biologian laitos. Tiede-lehti. Markus J. Rantalan masennuksen biologia -teos sekä Pubmedin useat julkaisut. Neurologi David Pearlmutterin teokset.
Nykyään puhutaan, että on erilaisia masennuksia, ei yhtä masennusta johon purisi samat keinot.
Samoin voi ajatella, että addiktiokin liittyy hyvin usein muihin ongelmiin, kuten masennukseen, sivullisuuteen,stigmaan jne. Eli addiktio peittää kaikenlaista alleen ja tarjoaa eräänlaisen vaihtoehtoisen todellisuuden, poispääsyn ahdistavista realiteeteista/tunteista/takaumista, joita ei kyetä (yksin) käsittelemään. Vireystilaa voi säädellä addiktiolla, toisaalta (riippuen päihteestä) se myös lamaa ja ehkä mahdollistaa nukkumisen. Pitkittynyt unettomuus mikä on yleistä post-traumaattisessa stressissä on hyvin uuvuttavaa ja moni koettaa tainnuttaa sitäkin kemikaaleilla.
Omana lajinaan on ehkä sellainen opioidiriippuvuus, joka on syntynyt ikäänkuin vahingossa tyypillisesti selkä- tai muuhun hermokipuun määrätyn vahvan kipulääkkeen seurauksena. Eli hyvin vahvasti jää vaan siihen euforiaan ja rentouteen kiinni. Usa ihan hätää kärsimässä näiden (tavallisten) ihmisten kanssa, kun siellä hövelisti lääkärit määräilleet reseptikipulääkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dopamiinista esim runkkaat pornolle niin jäät koukkuun siihen kun saat yliluonnollisen lastin hyvän olon hormooneja mikä sekoittaa sitten sut ja jäät koukkuun kaiken lisäksi! :) Myös vaikka makeisiin jos koukussa niin ne tuottaa näitä.
Kun ei löydä itselleen paikkaa maailmassa, jossa on hyvä olla. Sitä tuskaa peitellään riippuvuuksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aivot tottuu saamaan pieniä kemiallisia sykäyksiä esimerkiksi uhkapelivoitosta, päihteistä tai ihan mistä tahansa, niin syntyy käyttäytymismalleja, joita toistamalla saa hyvän olon hetkellisesti
Ja nää, etenkin uhkapelaaminen, nostaa nimenomaan dopamiinitasoa.
AIvot rakastavat dopamiinia. Pitoisuudet nousevat, kun ihastut, uhkapelaat, kala nappaa onkeen, tuotteessa lukee "uutuus", luet kirjaa, jossa on pääosassa arvoitus, saat elämäsi alennusmyyntilöydön jne.
Me teemme paljonkin asioita, koska aivomme haluavat dopamiinia. Se näyttelee suurta osaa myös peruselämässämme: kun koeläimillä ei ole dopamiinia aivoissa, ne eivät enää jaksa edes nousta ylös tai syödä. Elämästä puuttuu merkitys niillekin ilman tuota ihmeainetta.
Kun ihminen on täynnä dopamiinia, hän on innoissaan, hänessä on virtaa, hän tekee asioista, on voimainsa tunnossa, elämä tuntuu upealta. Näitä kaikkia tuntemuksia on juurikin ihastuneella ihmisellä.
On siis kaikki syyt siihen, että pitää dopamiinitasonsa hyvinä. Nykyäänhän luullaan, että masennus liittyy serotoniinin vähyyteen aivoissa ja lääkeet perustuvat tähän. En ihmettelisi, vaikka jo kohta koko homma mullistuisi ja tajuttaisiin, että itse asiassa dopamiini on se, jota masentuneen, ei mitään jaksavan haahuilijan aivot kaipaavat.
Aivot kaipaavat lääkkeiden sijaan apua neuroinflammaation (mikrogliassa) taltuttamiseen. Se että monoamiiniteoria (serotoniinivaje aivoissa) korvataan dopamiinimallilla ei ratkaise ongelmaa, vaan tuo vain helpotusta oloon. Ensinnäkin hoito, joka keskittyy oireen hoitamiseen eikä etiologisen syyn taltuttamiseen, on lähtökohtaisesti vaillinainen. Toiseksi serotoniinin ja dopamiinilla on omat lepotasonsa eri osissa aivoja. Ei ole lääkettä, joka lisäisi serotoniinia tai dopamiinia tietyssä spesifissä osassa aivoja, jolloin vääjäämättä osassa aivoja tulee olemaan liialliset tasot välittäjäaineita (seroa ja muita välittäjäaineita vapautetaan presynaptisesta neuronista yhden sijaan 2 tai enemmän, jolloin myös näiden välittäjäaineiden tasot pakotetaan lääkkeellä pois normaalista tasosta).
Jo nykyisin huippuklinikoilla masennusta hoidetaan neuroinflammaationa tulehdusta alentavilla lääkkeillä sekä roimilla elintapamuutoksilla. 50 vuoden sisällä monoamiiniteoriaa tullaan muistelemaan lähinnä psykiatrian harha-askeleena. Lääkeyhtiöiden soveltava tutkimus ja tuotekehitys suuntautuvat yhä enenevämmin kohti neurotulehduslääkkeitä. Lähteet: Standfordin lääketieteellinen tiedekunta ja biologian laitos. Tiede-lehti. Markus J. Rantalan masennuksen biologia -teos sekä Pubmedin useat julkaisut. Neurologi David Pearlmutterin teokset.
Nykyään puhutaan, että on erilaisia masennuksia, ei yhtä masennusta johon purisi samat keinot.
Samoin voi ajatella, että addiktiokin liittyy hyvin usein muihin ongelmiin, kuten masennukseen, sivullisuuteen,stigmaan jne. Eli addiktio peittää kaikenlaista alleen ja tarjoaa eräänlaisen vaihtoehtoisen todellisuuden, poispääsyn ahdistavista realiteeteista/tunteista/takaumista, joita ei kyetä (yksin) käsittelemään. Vireystilaa voi säädellä addiktiolla, toisaalta (riippuen päihteestä) se myös lamaa ja ehkä mahdollistaa nukkumisen. Pitkittynyt unettomuus mikä on yleistä post-traumaattisessa stressissä on hyvin uuvuttavaa ja moni koettaa tainnuttaa sitäkin kemikaaleilla.
Tästä tulikin mieleeni omakohtainenkin kokemus ja havainto siitä että olen koko elämäni uskonut ja minulle on uskoteltu että kärsin unettomuudesta, johon en ole vahvoja lääkityksiä mm geeniperimäni vuoksi suostunut ottamaan, mutta kas kun löysin aikatauluista vapaamman työn niin eihän minulla mitään unettomuutta olekaan! on vain aamuihin painottuvan työelämän takia valvotettu minua aivan väärään aikaan ja näin aiheutettu ns. keinotekoinen unettomuus ja toki siitä seurannut mm. alemmuuden tunteita ja muita jatko-ongelmia. Monikohan on koukuttunut unilääkkeisiinkin aivan turhaan kun yhteiskunta vimmatusti yrittää pakottaa häpeän keinoinkin kaikki samaan muottiin? Edes kouluissa ei kiinnitetä huomiota alavalintoja pohdittaessa yksilöllisiin unirytmeihin, saati työelämässä mikä tabu jos ei ole ns. aamuihminen, vaan se on vaan perusoletus jonka kanssa sitten yritetään vaan pärjätä, vaikka lääkkeiden voimalla, vaikka luonnollisiakin järjestelykeinoja unettomuuden ehkäisyyn ja hoitoon olisi.
Ihmisillä on myös taipumus taantua tapojen vietäväksi. On todella hyvä taito tiedostaa omat huonot tavat ja niiden systemaattinen purkaminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen itse että esimerksiksi ylipaino johtuu addiktiosta ruokaan. Miksiköhän joillekin se tulee ja joillekin ei?
Addiktio on laastari, jolla peitetään ikävät tunteet.