Lue keskustelun säännöt.
En jaksa sitä, että näen miestä n. tunnin päivässä.
12.10.2006 |
Mies siis rakentaa ja käy töissä. Minä olen kahden lapsen kanssa päivät kotona. Ei siis mitään juttuseuraa, muuta ku tämä av ;)
Hoidan kotitöitä niin paljon kun ehdin yms.
Ennen kun ruvettiin rakentamaan, niin mies sanoi että pitää vapaapäiviä, ettei mene tontille lainkaan. Mutta mites kävikään? Jokainen päivä menee tontilla. Yhdessä vaiheessa jo sanoin että mulle riittää ja etsin omaa asuntoa jonne muutan lasten kanssa.
No, mies varmaan tajusi että täytyy varmaan viettää myös aikaa perheen kanssa ja lupasi viettää v-loput kotona. Ja kuinkas taas kävikään??? Mies lupautuu v-loppuisin ylitöihin!!!
Että näin mukavasti.
Voiko parisuhde toimia, jos näkee toista vaan n. tunnin päivässä (illalla kun tulee töistä)? Lapset ei näe isäänsä jos eivät ole silloin hereillä. Ja mies ei paljoo mun kans juttele. Tuntuu että silloinkin kun mies on kotona, niin juttelen itsekseni...
Mitä mä teen? Tuntuu että tunnen miestä kohtaan vain pelkästään ystävyyttä.
Kommentit (22)
Miksi pitää heti ajatella eroa, kun kyse on kuitenkin vain tilapäisestä asiasta. Toki miehesi on aika törttö, jos ei pidä lupauksiaan ja tekee viikonloppuisin vielä ylitöitäkin, mutta mitä jos katsoisit itseäsi peilistä? Oletko hänelle mukavaa seuraa, jonka kanssa mielellään viettää aikaa, vai murjotatko hänelle koko ajan? Ehkä hän pakenee raksalle ja töihin kodin viileää illmapiiriä.
Vakava keskustelu voisi olla paikallaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pariskunnat eroavat ennen kuin ehtivät edes kunnolla kotiutua taloihinsa. Tsemppiä ap:lle kuitenkin, ei teidän tilanne ikuisesti kestä.
Varmaan miehelläsikin on rankkaa. Olisit ylpeä ukostasi, kehu sitä vähän kun jaksaa vielä leipätyönsä lisäksi raataa taloa perheelleen.
Entä mikä on rahatilanteenne? Perheenne elättäminen ja talonrakennusvelka taitavat painaa päälle aika tavalla! Vaikka sinä teetkin arvokasta työtä, se tiettyy taloudessa jos kahden palkkapussin sijaan kotiin tulee vain yksi.
Ja pidän itsestäni huolta ja olen ihmisten mielestä mukava ja iloinen. En siis näytä kaikkia murheita ulospäin. Pidän kaiken sisälläni.
Ja tuntuu siltä, että kun päästään uuteen taloon, niin ei ne tunteet tai mikään muutu elämässä. Paitsi tietty se, että on uus talo.
Ja omaa aikaa en saa. Piti saada viime v-loppuna, mutta kuinkas taas kävikään? Olimme anopilla ja mies meni nukkumaan ja minä tietty hoidin sitten lapsia sielläkin, vaikka piti mennä niin, että minäkin saisin levättyä. Että näin!
Ja mies ei nyt näytä ymmärtävän sitä, että minäkin olen väsynyt. En fyysisesti mutta henkisesti! Mies vaan käskee nukkumaan! Missä välissä???
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta välillä tuntuu siltä, että talo on tärkeämpi ku perhe.
Minäkin varmasti jaksaisin paremmin, jos pääsisin edes lenkille taikka salille YKSIN! Taikka kampaajalle, vaikka se maksaakin jonkun verran, mutta jaksaisin taas paremmin.
ap
Harmi juttu, että yleensä rakentaminen on perheissä stressaavinta aikaa. Se tietysti yleensä toteutetaankin silloin, kun lapset pieniä ja pitäisi töitä tehdä.
(Hyvä syy siihen, etten itse koskaan halua itse rakennettua taloa - ei meidän suhteemme sitä kestäisi!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten te yleensä pystytte elämään kun kaikesta pitää rutista...
Sitten kun on vapaata niin sitten on sitä vapaata!!!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en tosiaankaan kehtaisi valittaa, vaan olisin kiitollinen. Ihan itsekseenkö se mies rakentamisen aloituksesta päätti?
ja kyllä, yhdessä päätimme rakantamisesta, mutta myös SOVITTIIN että PERHE TULEE KAIKEN EDELLE!!! Ja minä tässä vaan valitan kun mies ei pidä lupauksiaan. Ai ai, tyhmä minä kun haluan että perhe viettäisi aikaa välillä yhdessä vaikkapa lenkkeilyn merkeissä.
Mutta minähän olen niiiin itsekäs ettäh!!! Ja mies se vaan rakentaa työn ohessa kun minä olen vaan kotona, löhöilen sohvalla tai muu7ta vastaavaa??? HUH
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:
ja kyllä, yhdessä päätimme rakantamisesta, mutta myös SOVITTIIN että PERHE TULEE KAIKEN EDELLE!!! Ja minä tässä vaan valitan kun mies ei pidä lupauksiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotta lapsi/lapset saivat olla vähän isänsä kanssa, niin mentiin sinne raksalle välillä vähäks aikaa.
Ei se ollut kummallekaan herkullinen tilanne. Rakennuksen alussa meillä oli pieni esikoinen ja mä odotin toista. Rakennuksen loppupuolella oli jo toinen lapsi syntynyt (joka taisteli elämästä ja kuolemasta jne). Meillä oli siis kaks projektia samaan aikaan, ison omakotitalon rakennus ja pieni vauva josta ei tiennyt montako tuntia elää. Ja esikoisestakin täyty pitää huolta. Se oli kyllä ihan kaaosta ja kamalaa aikaa.
Mutta siitä kaikesta selvittiin. Kyllä minä ainakin raksaleskenä ymmärsin, että mies tekee isoo duunii raksalla ja minä hoidan himaa ja muksuja ja se oli itsestään selvyys. Ei tullut mieleenkään alkaa miehelle naputtamaan lastenhoidosta tai kotitöistä tai siitä miten vähän meille jää yhteistä aikaa.
AP, ajattele sitä kaikkea aikaa minkä voitte olla yhdessä kun talo vihdoin valmistuu. Kyllä tämä ´vaikea´ hetki on sen arvoista. Vaikutat aika negatiiviselta, laita lapset viikoksi hoitoon (ihan minne vaan) ja lähde viikon lomalle yksinäs vaikka erämökkiin lappiin, jotta saat olla rauhassa.
Kerronpas oman tarinani noin 14 vuoden takaa...
Meillä oli tuolloin talon rakennus myös menossa ja mies tietysti AINA raksalla, jos ei ollut töissä. Miellä oli kaksi lasta (2v ja ½v) ja odotin kolmatta...
No sitten sattui niin että mieheni joutuinkin vuoden pituiselle kursille toiseen kaupunkiin ja oli AINA viikot pois ja viikonloput raksalla...ja kun ei tuota talonrakennusta voinut keskenkään jättää niin MINÄ oli KAIKKI viikot raksalla!! Aamulla lähdin ensimmäisellä linja-autolla lasten kanssa kotiini (siis lasten mummolaan) ja jätin lapset äidilleni ja tulin isäni kanssa raksalle...Ja vasta n. klo 22 aikoihin oli taas lasten kanssa linaj-autossa menossa kotiin nukkumaan...Voit vain arvata että KAADUIN sänkyyn ja nukuin aamuun kuin tukki, jolloin kaikki alkoi taas alusta!! En nähnyt miestäni KOSKAAN, enkä juuri edes ehtinyt puhelimessä vaihta kuulumisia...silloin kun ei edes ollut kännyköitä:/
No talo tuli valmiiksi tuon vuoden aikana ja ehdimme muuttaakin uuteen kotiimme (siis minä ja lapset, kun mies oli edelleenkin siellä kurssilla) ja sitten syntyikin pian tuo kolmas lapsemme...Niinpäs minulla oli keskeneräinen syksysateita märkä piha ja 3 alla 3 -vuotiasta lasta ja olin YKSIN uudessa kodissamme, enkä tuntenut ketään naapureita:(
Tuosta kaikesta on nyt aikaa n. 14 vuotta ja edelleen olemme ONNELLISESTI naimisissa ja asumme tässä itse rakentamassamme " unelma" kodissa!:) Lapsia on tullut vuosien saatossa lisää ja nyt niitä temmeltää täällä 7 poikaa, noiden 3 lisäksi:) Ja elämme varmaanki elämämme parasta aikaa, kummankin vahemman mielestä! Tosin minulla ei KOSKAAN tuolloinkaan käynyt mielessäkään että eroaisin, vaan ajattelin aina että kyllä tämä elämä taas joskus " normalisoituu" ...
Eli ei siis kannata alkaa nyt ensimmäisenä miettimään eroa! Se tuskin helpottaa elämääsi kuitenkaan lopulta ollenkaan, väittäisin että päinvastoin!! Kovasti vain tsemppiä kestää tuo rankka rakennusaika, kyllä se entinen " yhteys" siihen puolisoon sitten taas löytyy kun pääsette jatkamaan elämää yhdessä omassa kodissanne!:)
t. hunajakuu
kuopus kun keikkuu samalla tässä sylissä:)
t. hunajakuu
tarpokaa eteenpäin vaan.
Mun mies teki yötyötä puolitoista vuotta ja sen lisäksi vielä päivätöitäkin. Tuli siis kotiin vain peseytymään, pikaisesti syömään ja nukkumaan. Näin noin tunnin päivässä miestä. Se oli kamalan raskasta aikaa, nyt ihmettelen miten jaksoin hoitaa lapsemme aivan yksin. Mutta jaksoin ja olen ylpeä siitä. Nyt elämäntilanteemme muuttunut ja mies päivätyössä. Yhteinen elämämme on ihanaa ja perheemme on vakiintunut ihanasti. Lapsen ja isän suhde parantunut ja lähentynyt.
Olen onnellinen että minä jaksoin sen ajan yli, ja että mies jaksoi tehdä töitä niin kamalissa oloissa. Se aika on nyt ohi, ja olemme kaikki onnellisia.
Toivon,että myös muut jaksatte vaikeiden aikojen yli. Tärkeää kotona olevalle on myös keksiä paljon tai sopivasti menoa/tekemistä päiville, jotta myös se sosiaali elämä pysyy kunnossa.
Me ollaan asuttu nyt kaksi kuukautta uudessa jota rakennettiin puolitoista vuotta. Itse olin myös koko sen ajan joko raskaana tai hyvin pienen lapsen äiti (ja myös kolmen isomman). Raskaus ei sujunut ongelmitta ja päättyi sectioon, itse pääsin rakennukselle apuun vasta ihan loopuvaiheessa, 2-3kk ennen muuttoa. Mies tottakai oli rakennuksella aina kun ansiotyöstään repesi, hän kun on itse sekä putki -että sähkömies eli teki ihan kaiken itse.
Olin ihan varma, että parisuhteemme ei kestä rakentamista (yhden rakentamisen se on jo ennen tätä kestänyt), olimme molemmat niin loppu kun vaan voi... Mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Piha toki on tekemättä, laatikoita ja kaaosta on vieläkin sisällä, pikkuisen kesken vielä puolin ja toisin muutenkin, mutta nyt on jo joitan hetkiä miehen ja yleensä perheen kanssa saatu olla yhdessä. Kyllä se helpottaa, usko pois!!! Ja myös minä neuvon myös sinua välillä menemään rakennukselle!!
Meillä koko rakenusprojekti on alusta asti hoidettu yhdessä. Mä en ymmärrä perheitä missä nainen ei osallistu yhtään rakennushankkeeseen tai siis ymmärrän että lasten kanssa ei paljon rakenneta koska itelläkin on kolme lasta mutta luulen että monessa perheessä juuri se hiertää välejä kun vaimo on ihan ulkona koko raksajutusta. Olisko mahdollista että joskus saisit lapset hoitoon ja menisit itse mukaan raksalle? Ei se rakentaminen niin vaikeeta ole etteikö naisetkin siihen pystyisi. ;) Tutustut kaikkiin piirrustuksiin niin alat hahmottaa mitä milloinkin raksalla tapahtuu. Ite kun olen aika paljon raksalla ollut mukana lastenkin kanssa niin tiedän että se rakentaminen vie mukanaan siis kun raksalta tulee niin on olo että pitäs taas mennä kun äkkiähän sen ja sen jutun siitä tekis ja kohta olis valmista ja pääsis muuttamaan. Sunki mies haluaa varmaan vaan äkkiä talon valmiiksi että saa sitten viettää perheen kanssa aikaa ja ymmärrän sua hyvin että alkaa vituttaa koko raksa ku se täyttää koko elämän. Mullekkin on tullu pari kertaa jo tunne että mähän en halua sinne edes muuttaa että muuttakoon mies sinne kun se kerran on niin tärkeetä, mutta taas kun sinne ite menee ja tekee jotain mitä voi sitten ihastella ja intoilla että tossa mä sit voin istua takan ääressä ni taas jaksaa vähän eteen päin. Se saattais auttaa että teette lapsille hiekkiksen ja muuta tekemistä raksalle ja joskus meette sinne koko perhe. Vaadit mieheltä että sillon hän pääsee raksalle mutta perhe tulee mukaan ja välissä grillataan tai tehään muuta pientä yhdessä ja hän päästää sut tekemään jotain talon hyväksi myös. :) Ja jos mahdollista niin lapset hoitoon ja meet vähän pomottamaan äijiä ja näytät niille että pysyy se naulapyssy naisenkin kädessä ;)
T: ei me nyt jouluksi muutetakkaan ehkä sitten ensi kesänä hih ;)
Paitsi lapsia on enemmän ja asutaan " korvessa." Rakennus meilläkin ja yrittäjällä toitä riitää. Kämppäkavereita lähinnä ollaan. Mies käy vain nukkumassa ja syömässä. Kiva.