Onko pinnallisuus ja kauneuden ihannointi, vähäjärkisyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Tasot on olemassa.

Minä luulen, että ne on vain joillain, mutta ei kaikilla. Ja jos ei ole pinnallinen, niin ei ole tasojakaan minkä mukaan määritellä ja kaikki on samalla viivalla. Mutta jos on pinnallinen, niin sitten ihmisten ulkomuodot arvostellaan ja pisteytetään sekä tasot määritellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä. Se on vain pinnallisuutta. Tietysti pinnallisen kauneuden ajatteluun ja huoltamiseen käytetty aika on pois paljosta muusta.

Liian usein kuitenkin ulkonäköön satsaavat tuppaavat vaatimaan muilta samaa. Ja tässä on monesti myöskin vaara narsismille, missä aletaan ulkokuorta palvomaan. Liian yleistä tämmöinen ja näkee myös sitä, että tupaavat olemaan hyvinkin itsekriittisiä puutteiden suhteen.

Olin lähes kymmenen vuotta sitten onnettomuudessa, jossa sain kasvoihini vaurioita joiden myötä pinnallisuudesta ja kauneuden tavoittelusta oli pakko luopua. Ennen onnettomuutta stressasin ulkonäöstä, vaatteista ja jostakin yhdestä kulmakarvasta tuntikausia päivässä ja peili kului saman verran. Toipumista siivitti todella paha kriisi ja itsemurha-ajatukset, mutta niiden mentyä huomasin tuolta ulkonäön miettimiseltä vapautuneen aivan valtavasti resursseja kaikkeen muuhun. Esimerkiksi itseni sivistämiseen, uutisten seuraamiseen, lukemiseen. Aloin nähdä maailman ja muut ihmiset ihan erilaisena ja eri tasolla.

En tällä tietty väitä, että kaikki huolitellut ja kauniit ihmiset välttämättä viettäisivät päivästä tuntikausia peilin edessä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, tämähän on huomattavasti moniulotteisempi asia. Oman ulkonäön vaikutusta muihin ihmisiin ei voi täysin kiistää. Ulkonäkö kertoo meistä esim. sairaudet, elämänhallinnan (hauska sana muuten, koska kukaan ei voi hallita elämää ;)) sekä kulttuurista riippuen myös henkilön aseman yhteisössään, jne.

Jos kieltää ulkonäön vaikutukset, ei tule ottaneeksi huomioon sitä, että muut tekee omia päätelmiään henkilön ulkonäöstä ja täten se voi olla esteenä esim. työelämään pääsemisessä, parinvalinnassa sekä yhteisöön kuulumisessa. Me ihmiset olemme siinä mielessä laumasieluja, että ellemme omaa vahvaa ulkopuolisuuden tunnetta niin meillä on tarve kokea kuuluvuutta johonkin sekä tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi.

Kun tähän vielä sekoittaa värit ja niiden vaikutuksen ihmisiin niin saadaan ihan hauska pieni lankakerä henkilön ulkonäöstä ja sen vaikutuksesta meihin.

Oletteko muuten miettineet, miksi poliisi pukeutuu siniseen tai miksi poliitikot suosivat sinistä pukua? Se ei ole sattumanvaraista.

Minä luulen, että olen päässyt jo pisteeseen milloinka en katso enää ihmisen ulkonäköön, vaan teen arvion ihmisen sisuksen perusteella. JOten voisi sanoa, että kiistän ulkonäön vaikutuksen omaan arviooni. Tokihan ulkonäöstä voi tehdä havaintoja esim terveyden tai puhtauden suhteen jne, mutta en sisällytä tätä havaintoa ihmisarviooni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä. Se on vain pinnallisuutta. Tietysti pinnallisen kauneuden ajatteluun ja huoltamiseen käytetty aika on pois paljosta muusta.

Liian usein kuitenkin ulkonäköön satsaavat tuppaavat vaatimaan muilta samaa. Ja tässä on monesti myöskin vaara narsismille, missä aletaan ulkokuorta palvomaan. Liian yleistä tämmöinen ja näkee myös sitä, että tupaavat olemaan hyvinkin itsekriittisiä puutteiden suhteen.

Olin lähes kymmenen vuotta sitten onnettomuudessa, jossa sain kasvoihini vaurioita joiden myötä pinnallisuudesta ja kauneuden tavoittelusta oli pakko luopua. Ennen onnettomuutta stressasin ulkonäöstä, vaatteista ja jostakin yhdestä kulmakarvasta tuntikausia päivässä ja peili kului saman verran. Toipumista siivitti todella paha kriisi ja itsemurha-ajatukset, mutta niiden mentyä huomasin tuolta ulkonäön miettimiseltä vapautuneen aivan valtavasti resursseja kaikkeen muuhun. Esimerkiksi itseni sivistämiseen, uutisten seuraamiseen, lukemiseen. Aloin nähdä maailman ja muut ihmiset ihan erilaisena ja eri tasolla.

En tällä tietty väitä, että kaikki huolitellut ja kauniit ihmiset välttämättä viettäisivät päivästä tuntikausia peilin edessä.

Hyvä kun selvisit onnettomuudesta ja tsemppiä sinulle! Tosiaan, kuulostaa siltä, että sinulla meni arvot vähän uusiksi tuon tapauksen takia. Muuten havaintosi siitä taitaa olla tosi ja pitää monien kohdalla paikkansa. Minun mielestä myös se, että alkaa kannattamaan sisäistä ihmistä tietoisesti, voi vapauttaa tästä ulkonäön palvonnasta ja niinkuin sanottua, silloin voi löytää ihmisyydeksi ihan uudet tuulet kuin ennen vanhaan. Luulen että tämmöinen kasvaminen ihmisenä on myös välttämätöntä mikäli haluaa olla aidosti hyveellinen ihminen.

Säälittää tyypit, jotka arvottaa vain ulkonäköä ja pilaavat elämänsä, kun vanheneminen alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Säälittää tyypit, jotka arvottaa vain ulkonäköä ja pilaavat elämänsä, kun vanheneminen alkaa.

Niin. Minua eniten tässä ajatuksia herättää se, että miten paljon nämä ehtivät aiheuttaa muille huonoa oloa pinnallisuudella ennenkuin oppivat vanhemmiten nöyrtymään ja ennenkuin arvot menevät uusiksi.