Ystäväni lapsi " terrorisoi" lastani
Hyvän ystäväni lapsi on n.kaksivuotias ja omani vähän nuorempi. Joka kerta kun tapaamme, joutuu lapseni jatkuvan tönimisen, repimisen ja kaatamisen kohteeksi. Oma lapseni ei ole koskaan ketään satuttanut. Ymmärrän hyvin että kyseessä on vain uhmaikäinen lapsi jonka äitikin on harmissaan lapsensa käyttäytymisestä. Nyt vain on minulle alkanut itselle tulemaan paha mieli lapseni puolesta, jota kokoajan kaltoinkohdellaan ja joka alkaa jo olemaan varuillaan tämän lapsen kanssa peläten mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mitä tekisitte tässä tilanteessa tai onko mitään edes tehtävissä? Miten ohjaisitte omaa lastanne näissä tilanteissa ja puuttuisitte toisen lapsen tekemisiin? Pelottaa että oma lapseni alkaa " terrorisoimaan" muita nähtyään tarpeeksi tällaista käytöstä, nyt kun siihen ei tosiaan ole koskaan vielä tarvinnut puuttua.
välttämättä tarvita. Meillä ei pojat ole puhuneet 2v. iässä vielä mitään mutta ovat jo 1v. iästä osanneet pyytää anteeksi. Jos ovat ottaneet toisen kädestä lelun olen kehottnut viemään lelun takaisin ja pyytämään anteeksi jolloin lapsi on vienyt lelun takaisin ja halannut. Meillä ainakin kuin myös koko lähipiirillä halaaminen tarkoittanut anteeksi pyyntöä kuin myös ele jolla korjaa tapahtuneen vääryyden. Ja tietenkin aikuinen on siinä mukana sillä eihän pienen voi olettaakkaan toimivan täysin itsenäisesti ja siinä kun pieni pyytää omalla tavallaan anteeksi voi aikuinen vielä sanallisesti sanoa sen anteeksi niin pienikin oppii sanan merkityksen ja käytön. Tietysti jotkut lapset pelkäävät jos tullaan halaamaan mutta silloin aikuinen voi ohajat anteeksipyytäjän vaikka ottamaan kädestä tms.
Itseäni on ärsyttänyt kovasti eräs äiti aikanaan pihassamme joka aina sanoi kun poikansa 2½v. teki pahijaan esim. satutti toista lasta että ei sille mahda mitään kun ei osaa edes pyytää vielä anteeksi kun on niin pieni. Muuten poika kyllä osasi vaikka mitä ja puhua pulputtikin ja ihan hyvin. Mutta äidin mielestä 2v. oli liian nuori vielä opettelemaan anteeksipyytämistä. Meidän muiden lapset sitten oli ihan äimän käkenä kun yksi sai tehdä mitä lystää ja muut joutuivat ainakin pyytämään anteeksi. Ja ei se anteeksipyytäminen välttämättä helppoa ole isommaltakaan. Kaverin eskaripoika istui kerran tunnin penkillä kun ei halunnut pyytää anteeksi heitettyään hiekkaa pienemmän silmiin.