Ystäväni lapsi " terrorisoi" lastani

Minusta tässä keskustelussa on ohitettu se, ettei toisen lasta ole niin helppo aina estää ja käskeä! Alkuperäisen kysymyksen esittäjällähän oli itsellään lapsi, joka ei töninyt (ainakaan vielä) ja ongelmana oli ystävän lapsen käytös. Ihmiset ovat kuitenkin yllättävän herkkänahkaisia oman lapsensa suhteen.

Meillä on pari tällaista äiti-lapsi tuttavuutta, joissa toinen lapsi on aina oman lapseni kimpussa. Toinen näistä on erittäin hyvä ystäväni ja toinen vähän etäisempi tuttu. Kummankaan lapsen toimintaan en oikein uskalla puuttua, koska minusta se olisi lähinnä tämän äidin tehtävä. Puhun nyt siis tilanteista, jossa istumme (äidit) vaikka hiekkalaatikon reunalla ja lapset leikkivät molempien silmien edessä. Kaverini lapsi ottaa minun lapseltani lapion tai läpsäisee tätä ja kaverini ei sano mitään, vaikka näkee! Hän selvästikin ajattelee siis jotenkin, ettei tuon ikäisten (lapset juuri 2-vuotiaita) toimiin pidä puuttua tai mitä nyt sitten ajatteleekaan, mutta en minä kehtaa puuttua toisen lapsen tekemisiin jos hänen äitinsä ei näe asiaan syytä. Oma lapseni ei juurikaan ota toisilta, mutta jos on joskus ottanut, puutun asiaan heti ja palauttaa lelut. Minun omaa sydäntäni vaan raastaa, kun vaadin omalta lapseltani virheetöntä käytöstä ja sitten hän oppii, että maailma on sellainen paikka, jossa häneltä saa kuitenkin viedä leluja. (Erikseen ovat tilanteet, joissa toisen lapsen äiti ei ole paikalla tai ei huomaa tilannetta, silloin kyllä ojennan tasapuolisesti toisiakin lapsia.)

En pidä toisten lapsia riiviöinä ja uskon että tilanteita saattaa tulla meidänkin lapsen kohdalla vielä esiin. Mutta kyllä lapsilla on myös tempperamenttieroja, ja silloin ns. kiltimmät ja hiljaisemmat lapset jäävät epäreiluun asemaan, jos oletetaan lasten jotenkin selvittävän itse sotkunsa. Usein juuri näiden reippaiden lasten vanhemmat tuntuvat olevan sellaisella kannalla, että antaa lasten " selvittää itse" tai muuten vain selviytyä tilanteista, koska heidän lapsensa osaavat usein myös reagoida jos heiltä otetaan tavara, heitä lyödään tms. Minun rauhallinen lapseni taas esimerkiksi sano mitään, jos häneltä otetaan tavara. Ja jos häntä lyödään, niin näyttää vain säikähtyneeltä ja siirtyy kauemmas.

Eli ei tässä mitään neuvoa nyt tullut, mutta halusin vaan kiinnittää huomion siihen, että toivoisi kaikkien olevan tosi tarkkana juuri omien lastensa kanssa eikä olettaa että toiset puuttuisivat.

onnimanni2:

Useimmiten molemmat kuitenkin jollain lailla vaikuttavat noiden tilanteiden syntymiseen.

Olen kyllä ihan eri mieltä tästä edellisestä lauseesta. Todella monta kertaa olen nähnyt pikkulapsia, jotka käyvät toisten lasten kimppuun ilman MITÄÄN aihetta. Lapsilla on siis jonkilainen tönimis-, lyömis-, nipistelemis- tms vaihe päällä ja he käyvät toisten lasten kimppuun ilman, että tilannetta edeltäisi esim. kiista leluista.

Itselläni on yksi lapsi ja kuitenkin kokemusta kummassakin roolissa olemisesta, eli tönivän/raapivan lapsen äitinä sekä tönittävän lapsen äitinä.



Vielä reilu puoli vuotta sitten oma vajaa 1,5-vuotias poikani sai usein kaverin lapselta osakseen tönimistä yms. Poika oli omaa poikaani paljon isompi fyysisesti vaikka ikäeroa oli vain 2kk. Meidän poika ei tuolloin vielä kävellyt ja vaikutti kai vauvalta tämän toisen pojan mielestä. Lisäksi oma poikani on hitaasti lämpeävää sorttia, ujohko ja hieman arka aina uusissa tilanteissa. Näihin tilanteisiin puututtiin aina molemmin puolin, yleensä tönivän lapsen äiti oli itse ensimmäisenä puuttumassa, jos aihetta oli. Ja itsekin olin tuntosarvet pystyssä, koska meidän pojalla oli tapana (on vieläkin..) ottaa toista naamasta kiinni hermostuessaan, jos esim. toinen lapsi vei lelun kädestä tms.



Nyt asutaan eri paikkakunnalla ja veljelläni on 3kk vanhempi poika kuin omani. Ovat luonteeltaan ihan erilaisia. Meidän poika on 2-v ja on jo melkoisen reipas, varsinkin tutussa seurassa. Ja pippurinen kuin mikä. Ja on, voi niin monta kertaa tarttunut serkkuaan naamasta kiinni ja saanut naarmuja aikaan. Eikä tietysti aina ole ollut vanhempaa näkemässä. Ei sillä, että syyllistä tarvisi etsiä tyyliin, jos minun poikani tarttui naamasta, siihen on varmasti syy, ehkäpä teidän lapsi provosoi.. Pyrin aina kieltämään lastani ja torumaan ettei noin saa tehdä. Että toiselle tulee pipi jne. Ja sitten annan vaikka huomiotani enemmän tälle lapselle jota omani on satuttanut. (nämä serkukset osaavat kyllä halutessaan myös " pyytää anteeksi" juuri halaamalla. Ja enimmäkseen leikkivät nätisti keskenään ja halailevat vähän väliä toisiaan:))



Nämä on ikäviä tilanteita mutta olen huomannut tosiaan ettei meidän lapsi ole mitenkään poikkeava vaikka näin käyttäytyykin. Veljeni vaimo taas jaksaa aina moittia, että taas tuli naarmu heidän poikaan ja kerran jopa sanoi omalle pojalleen, että tartu sinäkin kiinni serkkusi naamasta, niin hän tietää mille se tuntuu!!! Jep jep, tosi oikea tapa kasvattaa.



Silti meidänkin lasta tosiaan toisinaan tölvitään ja tönitään ja jos ei toista äitiä ole paikalla, minä kyllä puutun asiaan. Ja vaikka toisen äiti olis paikalla muttei puutu, kyllä minä sanon asiasta lapselle, nätisti. Jos vaikka ottaa lelun lapseni kädestä niin puutun asiaan sanomalla ettei saa ottaa toisen kädestä.



Minusta se kyllä kuuluu asiaan, että tarvittaessa sitten toistenkin lapsia opastetaan vaikkei omat vanhemmat siihen näkisikään tarvetta.



Tulipas sekavasti selitettyä.

Yrittäkää tavata ns. neutraalilla maaperällä, kuten perhekerhossa, perhekahvilassa, puistossa jossa ei kummallakaan omia leluja mukana, jne. Meillä toimi! Kaverin ja mun lapsen välillä oli ihan samanlaista tönimistä ja lelujen rosvoamista aikaisemmin, mutta kun alettiin järkätä tapaamiset niin että ei oltu kenenkään omalla alueella, niin homma alkoi toimia. Osaltaan varmaan auttoi vieras ympäristö ja molemmille uudet lelut, ja se että lapsia oli muitakin. Kyllä edelleen joskus tulee nahinaa, mutta kiellotkin tuntuvat menevän perille paremmin kun ei olla kotioloissa! Ja äidit saa vaihtaa kuulumisia kahvikupposen äärellä, välillä jopa täysin ilman häiriötä :)

Kyllä jos aikuinen haluaa opettaa lasta pyytämään anteeksi, pienen kohdalla voi aikuinen esittää sen anteeksipyynnön. Jos pieni laitetaan pyytämään anteeksi, oppii kyllä tavan, mutta ei välttämättä ymmärrä tätä varsinaisesti anteeksipyyntöä ja sitä mitä se oikeastaan pitää sisällään. Voiko lapsi jopa oppia vaan sen " automaattina" , joka on helppo sanoa, mutta ei tarvitse myöhemminkään ajatella sitä tarkemmin? Meillä on otettu anteeksipyyntö lapsille vasta niin että lapsi jo ymmärtää tuon anteeksipyynnön. Sitä ennen äiti on pyytänyt anteeksi lapsen puolesta, varsinkin vielä silloin kun lapsi ei osaa puhua. Mutta tilanteisiin puututaan silti ja oikaistaan toiminta. En itse osaa pitää anteeksipyyntöä eleenä joka korjaa vääryyden. Sen vääryyden korjaamiseen tarvitaan toiminta, esim. juuri sen lelun palauttaminen. Pelkkä anteeksipyyntö ei kuittaa tilannetta.



Mainitsit halaamisesta, itse en kannata sitä. Toiset lapset eivät välttämättä tykkää kun toinen tulee halaamaan. Varsinkin jos toinen on juuri läppäissyt tai vienyt lelun ja tulee sen jälkeen halamaan, voi tuntua toisesta todella uhkaavalta. Lisäksi on lapsia jotka voivat olla ujoja tai eivät halua toista lähelleen. Tällöin halaaminen anteeksipyyntönä voi vaan pahentaa tilannetta ja toinen käsittää sen väärin ja siitä tulla uusi konfliktitilanne. Joillekin lapsille voi jo tuon ohjatun kädestä kiinni pitämisen tapa olla liikaa ja eivät tykkää siitäkään. Teillä taitaa olla yleinen tapa sitten tuo fyysinen kontakti kaveripiirissä? Meillä on sattunut sen verran kohdalle erilaisia lapsia ja kaikki eivät todellakaan ole pitäneet fyysisestä kontaktista, että pidän suullista anteeksipyyntöä parempana.

Halaaminen on musta ihan ok JOS tuntee toisen lapsen ja tietää että tämä ei pidä sitä tunkeilevana eleenä. Meillä parin ystäväperheen kanssa lapset halaa joskus riidan päätteeksi kun on osottautunut että se on hyvä konsti. Yksi lapsistamme ei taas voi sietää sitä että vieras (aikuinen tai lapsi) tulee halaamaan. Tämä vain pahentaa tilannetta.



Ja anteeksipyynnöstä. Meidän esikoinen oppi pyytämään anteeksi monien mielestä varmaan aika myöhään (tosin hän oli sen verran rauhallinen, ettei sitä hirveästi edes olis tarvittu) mutta sitten hän todella tarkoitti sitä, ymmärsi mitä anteeksi tarkoittaa ja oppi myös itse hetken aikaa mietittyään pyytämään anteeksi ilman kehotusta. Keskimmäinen taas tietää sanan anteeksi mutta se on hänelle tosiaan vähän sellanen että " mitä tahansa saa tehdä jos pyytää sitten anteeksi" -juttu vielä toistaiseksi. Kuopuskin jos pyytelee anteeksi (1v6kk) mutta ihan väärissä paikoissa ;-)



Mitä tulee lapsiin, mä olen myös sitä mieltä, että ei hyvinkään usein " kummassakin osapuolessa" ole vikaa vaan nimenomaan toisessa. Isompien, koululaisten, riidat on jo erilaisia, ja niissä sitten molemmissa onkin luultavasti vikaa (en nyt puhu koulukiusaamisesta vaan kahdenvälisistä riidoista). Toiset lapset ovat fyysisempiä, tavaroitaan ja reviiriään ahkerammin puolustavia kuin toiset. Me olemme päässeet helpolla, koska omat lapsemme eivät ikinä ole kiusanneet vieraita, tuossa mielessä. He eivät vain ole sen luonteisia, että kävisivät tönimään ja läpsimään. Mutta se on luonnekysymys, ehkä toisinaan kasvatuskysymys mutta harvemmin.



Kyllä minä aina sanon vieraille lapsille jos käyvät päälle, eikä siitä ole kukaan loukkaantunut. Sanon sen myös sellaisin elein ja sellaisella äänensävyllä, että lapsessa ei ole mitään vikaa mutta hänen käytös juuri sillä hetkellä ei ollut kivaa. Mulle muutaman " rasavillin" äiti on ollut suorastaan huojentunut, että minäkin katson, ettei hänellä ole koko ajan 100% vastuu.



Pidän myös aina mielessä, että kun kyse on parivuotiaasta niin hän ei vielä ole tuhma tai ilkeä ja että kaikenlaisista pienistä tönijöistä voi kasvaa vaikka miten hyvätapaisia lapsia ja aikuisia.

Ratkaisua en ole keksinyt eli auttaa en voi.

Meillä kaverilla 2 ja 3.9v. pojat jotka molemmat lyövät,purevat,potkivat yms.

Heidän äitinsä vain katsoo päältä ja toteaa että katso nyt pian ::: antaa sinulle takaisin.

Ja meidän tyttö on kauhuissaan kun toinen hakkaa. Hänelle kun on opetettu ,että KETÄÄN EI SAA LYÖDÄ! Eikä hän myöskään lyö.



Nämä veljekset harrastavat tuota toisten kiusaamista oltiin sitten heillä kotona,puistossa tai toisen lapsen kotona.

Ihan sama . Jos eivät saa tahtoaan läpi potkivat,purevat lyövät - mikä nyt kullloinkin tuntuu parhaimmalta keinolta selvittää tilanne.

Toinen kaverini kertoi ,että ei mennyt kuin n.3 min kun olivat leikkimökissä niin jo oli lyöty heidän 5-vuotiasta tyttöä lapiolla.



Kerran puistossa puutuin kiusaamiseen ,kun olin koko kesän seurannut miten tyttömme sai joka päivä vuoroin lapiosta vuoroin ämpäristä päähänsä tai sitten hiekkaa silmiinsä. Poikia sinä päivänä heidän isänsä vahtimassa ja suuttui kun kielsin heidän poikaansa heittämästä hiekkaa...

Nykyisin emme kovin usein tapaa kun muuttivat kauemmas ,mutten voi aina kieltäytyä kylä kutsuista.



Noinkohan pojat jo olisivat rauhoittuneet kun heidän ala-asteen opettaja äitinsä palasi syksyllä töihin ja pojat meneivät päiväkotiin ... jokohan uskaltaisi vastata kylä kutsuun myöntävästi.



En väitä etteikö meidän lapsi joskus omisi tavaroita tms. mutta ei hän koskaan kyllä ketään lyö eikä ansaitse tulla lyödyksi tavallisten leikkitilanteiden aikana.



Tähänkin voisivat viisaammat valistaa minua ,että miten menetellä moisten pikku terroristien seurassa joilta kotona puuttuu kuri?

Minusta te vanhemmat selvitätte asian omalla käytöksellänne. Miten reagoitte lapsen terrorisointiin? Toisen lapsen äiti ja sinä?Minusta lapselle pitää alusta asti opettaa, että kaikki töniminen, läpsiminen yms on ehdottomasti väärin. Esim. keskeytetään leikki ja käsketään pyytää anteeksi. Jos ei homma tosiaan toimi tämänkään jälkeen niin sitten lähdetään kotiin ja mietitään siellä, miten kaverin luona oikein käyttäydytään. Näin lapsi oppii vähitellen, että väkivalta on ehdottoman väärin eikä siitä seuraa mitään kivaa, pikemminkin leikkien keskeytymistä ja kotiin lähtöä. Näettekö muuten kaikki tilanteet? Oletko aivan varma, että kyse on täysin yksipuolisesta terrorisoimisesta? Useimmiten molemmat kuitenkin jollain lailla vaikuttavat noiden tilanteiden syntymiseen. Mutta ymmärrän huolesi, koska joskus olen itsekin rajoittanut hieman joidenkin lasten näkemistä, jos ovat olleet rajumman puoleisia. Mutta näissä tapauksissa en ole tuntenut siis lasten äitejä hyvin, että olisin voinut kunnolla heidän kanssa keskustella. Jos te olette hyviä ystäviä, voitte asiasta puhua ja yhdessä saada ikävän vaiheen loppumaan. Tuo tönimisvaihe tulee kaikille yleensä jossain vaiheessa jonkinlaisena kokeiluna,mutta siihen pitää puuttua lujasti, ettei jatku. Oma lapsesi varmasti alkaa käyttäytyä jossain vaiheessa myös niin eikä silloin kyllä pidä vetää johtopäätöstä, että tämä toinen lapsi olisi tavan opettanut. Kuten itsekin totesit, hän on varmasti aivan normaali uhmaikäinen lapsi eikä mikään " terroristi" sanan varsinaisessa merkityksessä.

parivuotiaalle joka kokeilee rajojaan eli mitä on mahdollista ja luvallista tehdä. Väärään käytökseen pitää aikuisen heti puuttua ja lapsen on pyydettävä anteeksi tekojaan. Näin hän pian oppii mitä saa tehdä ja mitä ei ja mitä vääristä teoista seuraa.

Eli minulla on neljävuotias ja kaverilla juuri pari vuotias. _Aina_ kun olemme siellä kylässä niin jossain vaiheessa (ellei lähes koko kylässäoloajan) tämä kaksivuotias terrorisoi, lyö, tönii, ottaa tavaroita kädestä, tai rikkoo esim. lego- tai junarataleikit yms. lapseltani.

Äitinsä kovasti selittää kuinka kaksivuotias ei vielä osaa leikkiä yhdessä, vaan ainoastaan ns. rinnakkain ja kun sanoja ei vielä ole niin helposti sitten turhautuu ja juuri tällä terrorisoinnilla sitten koittaa saada asiansa sanottua.

Jos lapseni esim. leikkii junaradalla saattaa tämä toinen lätkiä lelulla tai kädellä päähän tai rikkoa radan tai viedä junat.

Tämä kaksivuotias kyllä istuu jäähyllä ja hänelle asiasta sanotaan ettei noin saa tehdä mutta silti on hetken kuluttua taas samoissa puuhissa.

Itseäni vaan surettaa oma lapseni joka ei saa hetken rauhaa ollessamme siellä ja onkin nyt alkanut välttämään mukaan tulemista kun sinne menen. Jää mielummin isänsä kanssa kotiin.

Ei kai neljävuotiaan tarvitse hyväksyä läpsimistä sen vuoksi että toinen on niin " pieni" ettei ymmärrä.

Raivostuttavaahan tämä on mutta ei tuolle ainakaan näytä menevän perille ettei saa lyödä yms. Tarvitsee kai vaan odottaa että kasvaa tarpeeksi.

Meillä on 1 v 7 kk ikäinen lapsi, joka on nyt jonkin aikaa töninyt ja läpsinyt, eikä oikein mikään tunnu tehoavan. Olen miehen kanssa miettinyt, pitäisikö välttää vierailuja " kilttien lasten" perheisiin kunnes pahin vaihe on ohi, mutta toisaalta uskon, että lapsi oppii parhaiten sosiaalisissa tilanteissa, kun asiaan puututaan ja toinenkin lapsi selvästi pahoittaa mielensä. Mutta ikävää tämä on meillekin. :(



Kumpi teidän mielestänne muuten on parempi taktiikka: kielto ja esim. jäähy vain päiväkodin käyttämä " nyt otit vähän kovaa, silitä mieluummin näin" ?

Meillä vastaavaa on tapahtunut naapurin lapsen toimesta. Naapurissa on aivan samanikäinen lapsi kuin oma poikani, mutta yhdessäolosta ei tule yhtään mitään. Naapurin lapsen leikkiminen on pelkkää kiusantekoa. Jos ollaan hiekkalaatikolla, naapurin poika rikkoo kaikki poikani tekeleet. Jos potkitaan palloa, heittää naapurin poika sitä tahallaan päin. Ja muutenkin leikkiminen on yhtä tönimistä, hatun päästä repimistä, sylkemistä jne. Pojat ovat jo kohta nelivuotiaita, mutta tällaista se on ollut jo kaksi vuotta. Nykyisin oma poika ei edes halua viettää aikaansa tuon naapurin riiviön kanssa, mutta naapurin muksu taas aina hakeutuu ulkoillessamme meidän seuraan. Teillä on onneksi sellainen tilanne, että ystäväsi on yhtä harmistunut lapsensa touhuista. Meillä kun taas naapurit eivät näe oman poikansa touhuissa mitään pahaa.

niin on kaikilla parempi mieli. Omat lapset ovat siis olleet temperamenttisia, vilkkaita ja uhmakkakaita - pahin alkaa tosin olla ohi. Meilläkin ovat olleet käytössä ehdottomat kiellot, jäähnyt, poislähdöt, lelutakavarikoinnit, ynnä muut supernannyjen suosittelemat lahjonta- ja kiristyskeinot. Mutta toiset lapset vaan ovat uhmakkaampia kuin toiset, ja vasta iän myötä käytös on rauhoittunut. Samankaltaisen temperamentin tai muuten vaan luonnostaan puolensa pitävien lasten kanssa leikit sujuivat hyvin. Hiljaisemmat ja aremmat suorastaan provosoivat lapsia kiusaamaan. Osaksihan kiusaamisessa on syynä huomion hakeminen ja sitä saa kun saa toisen itkemään ja suuret anteeksipyytelysessiot käyntiin ¿ vaikkei parivuotias anteeksipyytelyjä vielä edes täysin ymmärrä.

Tuollaista se pikkulasten kanssa on. Ainakin minun kokemukseni mukaan (kaksi lasta, nuorin 2-vuotias). Ei siinä mielestäni muu auta, kun kytätä lapsia koko ajan ja puuttua (myös estää) jokaiseen huonoon käytöksen esiintymään. Hyvä olisi myös koettaa viedä 2-vuotiaan huomiota muualle. Monesti siitä lyömisestä yms. tulee 2-vuotiaan kanssa itseään tehostava kierre: kielletään ja torutaan -> lapsi kokeilee mitä tapahtuu, jos taas tekee niin -> jne... Meidän 2v:n kanssa auttaa, kun keksii muuta tekemistä lapselle (tyrkyttää kirjaa tai muuta kiinnostavaa leikittävää tai menee itse lasten kanssa leikkimään).



Sehän juuri on otollinen tilanne tällaisille selkkauksille, kun äidit rupeavat juomaan kahvia ja keskittyvät toisiinsa, kun on illuusio, että voi nyt kaikessa rauhassa tässä jutustella lasten leikkiessä keskenään. Se on toiveajattelua... silloin just lapset rupeavat nahistelemaan keskenään (sekin vaikuttaa kenen kotona ollaan, että kuka alkaa nahistella. Omista leluista ollaan mustasukkaisia herkästi tuossa iässä).



Varmasti tuolla 2-vuotiaalla menee tuo vaihe muutamassa kuukaudessa ohi... ja sitten sinun lapsellesi tulee se vaihe ja taas ollaan saman ongelman edessä.



Kärsivällisyyttä, ymmärtämystä ja jatkuvaa puuttumista tilanteeseen vaan.

Samaa mieltä edellisten kanssa. ERITYISESTI EEPU osui minusta naulan kantaan: se vaikuttaa, kenen kotona ollaan. Jos usein ootte juuri kyseisen lapsen luona ja leikitte hänen leluillaan niin oma lapsi voi leikkiä kiltisti kivoilla, uusilla leluilla ja tämä toinen lapsi olla mustasukkaisen hädissään omistaan! Ja se ymmärrys on avainsana! Ei kannata hätäisesti tuomita toista lasta ja ajatella sinisilmäisesti omastaan! Vuoroitellen ne lapset on kiltteja ja tuhmia. Tietenkin ikäkausi vaikuttaa paljon, kun on uhma ja muutenkin vaikeaa, kaipaa myös ymmärrystä eikä pelkkää tuomitsemista. Napakat kiellot, poistumiset, muuhun puuhaan ohjaamiset, mitä muutkin suosittelivat, allekirjoitan.Mutta pyritään pois siitä ajattelusta, että " ei minun lapseni ikinä!" . Vaihe tulee ja menee kaikille yleensä.Joillakin helpommin joillakin vaikeammin.

meillä on rauhallinen 2-vuotias tyttö, kaveripariskunnalla vilkas vuoden vanhempi tyttö. Viime kesänä oli aina riitaa ja tappelua kun tytöt " leikkivät" yhdessä - isompi koetteli rajojaan ja otti lelua kädestä, töni ja läpsi. Meidän pieni taas alkoi huutaa heti, kun isompi vähän lähestyi ja loukkaantui verisesti, kun isompi yritti ottaa kontaktia vaikka koskemalla.



Tytöillä ei siis sopinut temperamentit yhteen ollenkaan. Isomman vanhemmat koittivat mielestäni hienosti hillitä lastaan, johdonmukaisesti kielsivät ja käyttivät jäähyllä. Minä taas yritin rohkaista omaa tyttöäni, joka oli selvästi päättänyt, että en kyllä leiki tuon kanssa.



Sitten meidän tyttö aloitti hoidon ja nykyään sujuu leikit kyseisen tytön kanssa paremmin. Tyttömme on hoidossa tottunut pitämään puoliaan, eikä maailma enää kaadu jos toinen ottaa lelun tms. Isommankaan ei tarvitse enää töniä ja läpsiä saadakseen meidän tytön huomiota.



Eli aika auttaa ja kokemukset muista leikkikavereista. Huonoa käytöstä ei tarvitse sallia ystävänkään lapselta.

Jos lasten kemiat ei synkkaa yhteen, niin tapaisin ystävääni silloin kun lapset eivät ole mukana. Piste.



Ja tämähän vaatii järjestelyjä, mutta eihän tuokaan yhdessäolo ole mistään kotoisin. Ehkä lapset isompana viihtyvät paremmin yhdessä.

yhteisleikkiä, niin sanoisin että pitää vaan kestää puolin ja toisin, sovitella, mutta turha ottaa mitään elämää suurempaa stressiä tai lopettaa kyläilyjä. Jokainen (aikuisen) hermoja raastava tilanne on lapselle oppia. Varsinkin jos ei ole sisaruksia, niin missäs nuo pienet sitten " oppivat" jos eivät toistensa luona...



Tietenkin on temperamenttieroja mutta niitähän on kaikenikäisillä, joidenkin kemiat vaan eivät sovi yhteen, jnejne... Mutta nuo taaperot nyt ovat aika avoimia kirjoja vielä.

n1979:

Meillä on 1 v 7 kk ikäinen lapsi, joka on nyt jonkin aikaa töninyt ja läpsinyt, eikä oikein mikään tunnu tehoavan. Olen miehen kanssa miettinyt, pitäisikö välttää vierailuja " kilttien lasten" perheisiin kunnes pahin vaihe on ohi, mutta toisaalta uskon, että lapsi oppii parhaiten sosiaalisissa tilanteissa, kun asiaan puututaan ja toinenkin lapsi selvästi pahoittaa mielensä. Mutta ikävää tämä on meillekin. :(

Kumpi teidän mielestänne muuten on parempi taktiikka: kielto ja esim. jäähy vain päiväkodin käyttämä " nyt otit vähän kovaa, silitä mieluummin näin" ?

Sitten tuohon n1979 kysymyksiin. Ensinnäkään ei tuon ikäinen opi siitä että toinen selvästi pahoittaa mielensä, sillä ei tuon ikäinen ymmärrä vielä toisten tunteita/reaktioita, kun ei oikein vielä ymmärrä omiansakaan. Ei tulisi mieleenkään laittaa vielä noin pientä jäähylle, koska siitä vain perusturvallisuus järkkyisi ja lapsi hätääntyisi. Meillä siirrytty jäähyilyihin vasta 3v paikkeilla. 1,7v on vielä sen verran pienempi lapsi, että minusta kielto ja asiasta poistaminen riittää (siis myös toimintaa, ei pelkkä kielto jossei auta). Tämän jälkeen huomion kiinnittäminen toisiin asioihin on aika toimiva pienillä. Tietenkin lapselle on hyvä opettaa mitä voi tehdä ja miten toimia tietyissä tilanteissa ja puuttua jo ennen kuin tekee jotain (ilmeistä ja eleistä voi huomata aikeita) ja ohjata oikeaan toimintaan ja kehua.

Sitten ihan yleisesti:

Ja vielä jos tuntuu ettei mikään tehoa, niin sitten kannattaa seurata todella lapsen käytösmallia ihan vaikka vieressä lähes koko ajan- tosin silloin ei oikein kahvipöytään ehdi rauhass istumaan. Tällöin ehtii puuttumaan ajoissa, ei vasta jälkikäteen ja ohjata sitä lasta oikeaan toimintaan. Tällöin saa aihetta lapsen kehumiseen (juuri oikeaan aikaankin), joka on usein paljon tehokkaampaa kuin negatiivisesta toiminnasta huomioiminen kieltämällä. Tarpeen olisi varmaan saada tuo tietty käytöskierre katki ja positiivinen sävy touhuihin.

Tekisi mieli provosoivasti kirjoittaa etten todella ymmärrä sitä etteikö vanhempien toiminnassa mikään auta. Eivät vanhemmat voi nostaa käsiään ilmaan ja antautua ja antaa tilanteen vain jatkua. Jossei itsellä ole riittävästi paukkuja tilanteen setvimiseen, niin sitten kannattaisi ottaa yhteyttä vaikka perheneuvolaan yms. josta saa lisää apuja miten toimia. Se että odottaa iän hoitavan tilanteet, ei taida olla ihan paras taktiikka. Kyllä se ikä auttaa monessa asiassa, mutta samalla tilalle voi tulla jotain muuta iän mukaista ongelmaksi koettua käytöstä.

toruminen ja jäähy vai " ei noin vaan näin" -taktiikka. Mielestäni riippuu hyvin paljon iästä ja lapsen kehityksestä. Varsinkin pienelle on mielestäni ehdottomasti parempi ei " noin vaan näin" -taktiikka. Ja sekin ohjatusti, ei vain sanoilla vaan estetään lyömästä ja autetaan silittämään tms.



Mielestäni tuntuisi kurjalta käskeä 2 vuotiasta joka ei muutenkaan vielä osaa paljoa puhua, käskeä pyytämään anteeksi. Pienen kanssa tosin ehkä voi kokeilla (mitä mieltä muut olette?) tapaa että käsketään pyytämään anteeksi ja sitten mennään pyytämään yhdessä anteeksi ja aikuinen sanoo sen " Anteeksi" kun lapsi ei vielä osaa.



Ja sitten, kun anteeksi pyydetään, pitää muistaa kertoa lapselle että nyt on toimittu oikein kehua. Ja pienten lasten kanssa ei voi olettaa että lapset osaa leikkiä nätisti, vaan lasta joka lyö ja tönii voi ohjata leikkimään nätistikin.



Jos esim. kaverin lapsi " terrorisoi" ja tönii omaani, niin voisin toimia vaikka siten että kun kaveri tulee kylään ohjaan lasta leikkimään jollain lelulla _ennen_ kuin töniminen tms alkaa. Ja yritän antaa huomiota myös tälle kaverin lapselle. Sitten jos olen jo leikittänyt kaverinkin lasta, minusta on varsin luontevaa ottaa kaverin lasta kädestä kiinni ja sanoa ettei saa lyödä. Pienestä kyllä yleensä huomaa aikeen jo ennen kuin lyönti ehtii perille. Ja kun toinen ei ole ehtinyt vielä lyödä (vaikka onkin meinannut) ei minusta asiasta kannata tehdä sen suurempaa numeroa vaan koittaa ohjata muihin leikkeihin.