On aivan mahtavaa rakastua uudelleen vanhaan ukkorähjäänsä!

Aina välillä katselee tuota kalsarisillaan hiippailevaa pörröpäätä sormiensa välistä ja ihmettelee, kuinka vapaaehtoisesti hänen kanssaan aikoinaan alttarille käveli. Samat pinttyneet tavat ja ennakkoluulot (kevytlenkki on pahaa, itäeurooppalaiset ovat brutaalia rotua, kiiltävät hiukset ovat sama kuin rasvaiset hiukset, vesihanan kahvaa täytyy painaa lopuksi niin että tiskipöytä heilahtaa, ettei vaan jää hana tiputtamaan ja yleensäkin jos ei älyllä niin voimalla, ym...). Sitten vain yhtäkkiä, yleensä silloin kun itsellä on vaikeuksia ja huolia, oma miehenretale osoittautuukin taas maailman ihanimmaksi, kultaisimmaksi, sukulaissieluisimmaksi olennoksi maan päällä. Sitä ymmärtää, että eihän kukaan muu minusta niin huolehdi kuin hän eikä kukaan anna näe omia puutteitani yhtä kauniissa valossa kuin hän. Jopa raivostuttava munanrapsutus kalsarin läpi telkkaria katsottaessa kuulostaa taas korvissani hopeatiukujen helinältä. :)



Kiitos kun luitte ja jaoitte hellät rakkauden tunteeni. Nyt sohvalle nallekarhuni viereen.