Miehen äärimmäisen tiukat ehdot yhteenpaluulle
2,5 vuotta sitten jätin miehen ja erosimme kahdeksan vuoden avioliitosta. Mies ei olisi halunnut erota ja miehellä on eri näkemys suhteemme loppumisesta ja minä olin pettäjä vaikka aloitin uuden suhteen vasta kun eropaperit oli laitettu vireille. Uusi mies paljastui väkivaltaiseksi joten erosin ja otin omaa aikaa. Lähennyin ex-miehen kanssa uudestaan ja nyt aloitamme uudelta pohjalta käymme terapiassa luottamuksen turvaamiseksi ja estääksemme ettei sama toistu. Mies sanoi että petin kun olimme vielä naimisissa vaikka eropaperit oli vetämässä mutta asia oli puoleltani selvä mutta mies näkee asian erilailla ja terapiassa sanoi että luottaa minuun 70/100. Lapsia ei ole ja olemme molemmat sitoutuneet suhteeseen, myös minä. Ehkä ansaitsin opetuksen uuden miehen kanssa ennen kuin tajusin minkälaisen kultakimpaleen olin jättänyt. Mies on sanonut ettei ymmärrä miksi minua on kohdeltu kaltoin henkisesti ja fyysisesti. Ehdot yhteenpaluulle ovat olleet terapiaan meno, luottamuksen varmistaminen, kihlojen tarkastelu myöhemmin mutta en saa juurikaan käydä yksin missään ja kotonakin mies määrää mitä saan tehdä. Tiukkoihin ehtoihin kuuluu sekin etten saa koskea tiettyihin vaatteisiin, vihkisormukseen, hääpukuun joita mies säilyttää muistona ja työpaikkakin on samassa yrityksessä ja puhelimen sain mieheltä. Ymmärrän että luottamus ei ole 100% mutta mitä voin tehdä? Rakastan miestä enkä halua erota uudestaan koska erityisesti miehelle ero oli kauhein kokemus ikinä.
Kommentit (72)
Kontrolloimallako se luottamus syntyy? No ei kyllä synny. Teit typerästi lähtiessäsi, jos mies on tosiaankin kultakimpale. Epäilen sitä kuitenkin, koska ette ole yksimielisiä eron syistä. Oliko syynä mustasukkaisuus, rajoittaminen ja kontrollointi?
Terapiaa tarvitsette kumpikin, mutta myös rehellisen ja avoimen keskustelun siitä, miksi erositte.
Muuten kaikki luottamuksen rakentamiset ovat hukkaanheitettyä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan,ei kukaan alistuisi tuollaiseen.
En minä alistu ja asioista käydään vielä keskustelua. Ap
Miksi edes harkitset palaavasi yhteen sellaisen miehen kanssa, joka haluaa alistaa sinua, kontrolloida sinua ja menemisiäsi, käyttää sinuun jotain sairasta valtaa ja joka harjoittaa henkistä väkivaltaa?
Ja mikähän syy miehelläsi olisi edes luottaa sinuun?
Aivan, ei yhtään mikään.
Siis uskoiko noin monin palstalainen tuon ap:n lähettämän trolli tekstin?
Että oikein neuvomaan ruvettiin, kun teksti meni mammojen päähän kuin alkoholi ja häkä.
Voi kiesus tämän palstan porukkaa!
Ei aivoja ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä lähde tuohon kuvioon. Sairasta.
Toiselle miehelle on hankittu lähestymiskielto enkä aio pettää enään. Ap
Ethän sinä ole pettänyt tähänkään asti, kun kerran eronkin jo olitte laittaneet vireille! Tämä sun exäsi, jonka kanssa nyt yrität yhteenpaluuta, kuulostaa sairaalta kontrollifriikiltä.
Miksi erosit hänestä alunperin, jos nyt noilla ehdoilla olisit valmis yhteen palaamaan?

Täällä ei koskaan voi tietää mikä on totta ja mikä ei. Mutta jos on edes 5% mahdollisuus, että tämä aloitus on totta, niin ap:lle on pakko puhua järkeä, koska hän voi olla vaarassa.
Sinkuus, yksilöterapia ja kolmas mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä lähde tuohon kuvioon. Sairasta.
Toiselle miehelle on hankittu lähestymiskielto enkä aio pettää enään. Ap
Paljastit itsesi. Enään. ENÄÄN!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä lähde tuohon kuvioon. Sairasta.
Toiselle miehelle on hankittu lähestymiskielto enkä aio pettää enään. Ap
Ethän sinä ole pettänyt tähänkään asti, kun kerran eronkin jo olitte laittaneet vireille! Tämä sun exäsi, jonka kanssa nyt yrität yhteenpaluuta, kuulostaa sairaalta kontrollifriikiltä.
Miksi erosit hänestä alunperin, jos nyt noilla ehdoilla olisit valmis yhteen palaamaan?
Jos hän itse sanoo pettäneensä, niin mikä sinä olet vastaan vänkäämään? Tiedätkö muka asioista paremmin? Tuskinpa vain.
Minusta tuo yhteenpaluu ei kuulosta nyt kovin hyvältä idealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä lähde tuohon kuvioon. Sairasta.
Toiselle miehelle on hankittu lähestymiskielto enkä aio pettää enään. Ap
Ethän sinä ole pettänyt tähänkään asti, kun kerran eronkin jo olitte laittaneet vireille! Tämä sun exäsi, jonka kanssa nyt yrität yhteenpaluuta, kuulostaa sairaalta kontrollifriikiltä.
Miksi erosit hänestä alunperin, jos nyt noilla ehdoilla olisit valmis yhteen palaamaan?
Jos hän itse sanoo pettäneensä, niin mikä sinä olet vastaan vänkäämään? Tiedätkö muka asioista paremmin? Tuskinpa vain.
Ap ei ole pettänyt, mies on vaan kokenut omistavansa aapeen.
Mulla oli nuorempana poikaystävä joka itse halusi erota musta. Just kun aloin eron jälkeen katselemaan muita ja menemään eteenpäin niin tää mies alkoi itkemään mua takas. Olin just mennyt sänkyyn toisen kanssa.
Mies koki tämän pettämisenä ja sain siitä kuulla myöhemmin vähän väliä, vaikka mä olin suhteessa se joka yritti vielä puhua järkeä mutta mies itse halusi sinnikkäästi erota.
Mitä järkeä tuollaisessa suhteessa?
En näe tuollaisella suhteella tulevaisuutta. Mies on ymmärretävästikin loukkaantunut, että etenit ja korvasit hänet toisella niin äkkiä. Nyt hän on kontrolloiva ja mustasukkainen mikä ei ole hyvä merkki. Parempi jatkaa eri teillä.
Taivas varjele, mihin jotkut on valmiita ryhtymään ihan vaan siks, ettei "tarvii olla yksin". Tosin toivon tän olevan provo, mut kyllähän noita ihmisiä löytyy, jotka on valmiita tyytymään ihan mihin tahansa kunhan vaan on joku.
Ap erositteko te sun ihastuttua toiseen mieheen? Sitten kun eropaperit oli vireillä, sait virallisesti aloitettua suhteen tuohon ihastuksen kohteeseen? Näinkö tässä kävi, että jätit hyvän miehen hetken huuman vuoksi? Tottakai miehesi haluaa nyt kostaa sen sinulle jotenkin eikä luota sinuun.
Sairas käytös on sairasta käytöstä, vaikka sitä kuinka selittelisi, että mutkun pitää ymmärtää miestä...
Ootko ajatellut että ihmisen ei ole mikään pakko olla parisuhteessa, eikä suhteessa oleminen ole mikään merkkipaalu tai saavutus elämässä? Ainakaan kaikille. Itse en ymmärrä mikä hinku monilla on saada parisuhde. Itse en suostuisi mistään hinnasta tuollaiseen! Oma elämä on niin arvokas, ja itsetunto on hyvä että en alistuisi mokomaan.
>>en saa juurikaan käydä yksin missään ja kotonakin mies määrää mitä saan tehdä<<
Juokse ja lujaa.
En minä alistu ja asioista käydään vielä keskustelua. Ap