+~40 vuotiaat ja tulot/varallisuus
Hei, haluaisin suhteuttaa hieman omaa tilannetta muihin noin saman ikäisiin missä mennään ja mitä kannattaisi seuraavaksi tehdä. Lähinnä mietityttää omat sijoitukset, onko ns liikaa velkaa vai tilanne tulevaisuuden (eläkeiän) kannalta hyvä.
Bruttotulot noin 5300 josta jää verojen (+vapaa autoetu ja pääomatulojen verotuksen jälkeen) netto noin 3000e. Puskuritilillä rahaa 10t ja sen aion siellä aina pitää/kerryttää jos jotain isompaa tarvitsee käyttää välillä. Tällä hetkellä kaksi sijoitusasuntoa jotka tuottavat molemmat siten että lainanlyhennys ja yhtiövastike kuittaantuvat suoraan vuokran summalla. Hyvät uudet taloyhtiöt, ei tiedossa remppoja.
Asuntolainaa omaan kotiin oma osuus (50%) noin 225t (juuri otettu, ei ole ehditty lyhentää juuri mitään). Ei muita velkoja (visa/autolaina tms kk-maksuja). Vielä 5 vuotta sitten minulla ei ollut kuin tuulen huuhtoma takapuoli kaiken vieneen eron jälkeen. Säästöjä silloin oli sen verran (8t) että sain omaan asuntoon käsirahan joka nykyisin vuokralla. Tarkoituksena on maksaa nykyistä kotia jossa asumme ja säästää samalla käsirahaa seuraavaan sijoitusasuntoon. Se 10t on nyt puskuritilillä, ei tarvetta isommin siihen koskea, mihin kannattaisi alkaa jatkossa laittaa se noin 600e/kk (jonka tähän asti olen laittanut aina säästötilille) sijoitusasunnon säästöjä varten? Säästöaika realiteetti olisi max 1,5vuotta jolloin voisin seuraavan sij.asunnon ostaa. Eli ei ehkä mihinkään rahastoon/osakkeisiin koska sijoitusaika on lyhyt, mutta mihin? Puolisolla hieman paremmat tulot kuin itsellä, kulutkin ovat kovat koska asuminen meidän kotipaikkakunnalla maksaa paljon ja koska inflaatio niin ruoka ja kaikki maksaa entistä enemmän.
Miten muilla menee? Onko vinkkejä mitä kannattaisi tehdä kun tiedossa on että taloustilanteeni tulee vähintään samana pysymään ja lähivuosina paranemaan 300-500e/kk brutto.
Kommentit (24)
Velkaa 2000 e, tulot 700 e/kk, ei säästöjä, asun vuokralla enkä omista yhtään mitään. Kohta loppuu saippuakin.
Omaisuuden arvo noin 130 000 euroa, lainaa suunnilleen saman verran. Muutama kälynen tonni osakkeissa, loppu on asunnoissa: yksi sijoitusasunto ja yksi oma. Nettotulot n. 2200 euroa kuussa. Auto on sentään velaton. Tarkoitus hankkia lisää sijoitusasuntoja kunhan vakuus riittää. Olen maksanut kaiken yksin, en ole siis koskaan ollut parisuhteessa ja saanut kulujen jakajaa.
Ikä 43, nettotulot vajaa 3000 euroa. Velaton asunto 250 000. Tilillä puskuria 20 000, sijoitusten arvo tällä huonolla hetkellä n. 60 000. Velaton käyttöauto tämän hetkiseltä arvoltaan n. 50 000, muutama harrasteajoneuvo jotka yhteensä n. 70 000. Ei mitään muutakaan velkaa.
SW-kehittäjä?