Onnistuneen avioliiton salaisuus?

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet naimisissa kohta 20 vuotta ja siihen liittyt sana: "RAKKAUS."  Vaikka mieheni sisar ja yksi veli eivät siedä minua ja myöskään  puolisoni lapset, niin emme anna periksi.  Puolisoni on ollut ennekin naimisissa, mutta nyt onnistuttiin näyttämään paskiaisille, että nyt onnistutaan, Pahat kielet rupisee, että raha ratkaisee, mutta eheiii, ei ratkaise. Sen olemme nähneet ja kokeneet. 

Olitko toinen nainen ja osallinen lasten kodin hajoamiseen vai mistä moinen?

Vierailija kirjoitti:

Kiihkeä, monipuolinen ja päivittäinen seksi. Kaikki muu tulee kylkiäisenä melkein automaattisesti. Siinä vaiheessa kun seksiä on kerran viikossa, voi jo katsoa eroprosessin alkaneen. Seuraavaksi huomaakin että sitä on enää kuukausiin eikä enää oikeastaan puhuta kotona... 

Pitää paikkansa, kun ollaan just tavattu. Kaksi-kolme vuotta kestää tuo seksihäperyys, sitten se hissustelee ja niin on meilläkin käynyt. Alussa olimme kuin kanit ja nyt 23-vuotta myähemmin, ollaan niin ihanasti yhdessä ja rakastellaan, mutta emme harrasta seksiä vaan rakastelemme. Emme harrasta mitään seksiä, harrastamme ruuanlaittoa, mökkeilyä, kukkien istutusta ja lintuja, emme seksiä. Olette varmaa ala-koululaisia, höhöhöhöhö

Pitää valita kumppani, jolla samanlaiset arvot. Meillä on auttanut myös se, että molembat ollaan kasvettu ehjässä perheessä ja nähty malli hyvästä parisuhteesta.

Sitoutuminen on tärkeintä. Pitkässä suhteessä on monenlaisia vaiheita. Kuivemman kauden jälkeen tulee taas intohimoisempi kausi. On ottanut kumppanin, jonka kanssa viihtyy ja huumori kohtaa, niin loppu on melko helppoa. Ja riitoihin ei kannata jäädä mässäilemään. Sovitaan ja jatketaan elämää. Ja jos haluan jotain, niin miehelle pitää kertoa. Rivien välistä ei osata lukea. Onnellisesti eletty 26 vuotta, lapset kasvatettu. Yhteiset unelmat on edelleen.

Toisen arvostus. Jos toisessa on paljon piirteitä, jotka ovat itselle tärkeitä, niin on helppo olla toisen kanssa ja kokea hänen seuransa arvokkaana. Jokainen ihminen arvostaa aina hieman eri asioita kun toiset, joten mitään universaalia piirrettä ei voi nostaa muiden yläpuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliittolupaus, anteeksianto, empatia, ystävyys ja että molemmat palvelevat toisiaan.

Etenkin ystävyys, yhteinen harrastus ja että palvellaan toinen toistamme. Pappi sanoi vihkiessään, että kilpailkaa toistenne palvelemisessa. Meillä saattaa mies olla pikkuisen voitolla. Yhdessä 54 vuotta. Kamala ajatus, että kohta tämä loppuu.

Sama täällä 54v naimisisissa ja pelko että varmasti eron hetki jo iän puolesta lähellä...

Pitkän liiton salaisuus olen minä joka pidän suhteen koossa.

Muutoin se on yhteinen omaisuus ja se että on taloudellisesti järkevämpää olla yhdessä vaikka taidetaan molemmat kaivata jotakin muuta.

Eroaminen olisi liian työläs prosessi ja olemme olleet jo niin kauan yhdessä että suhde on vain tottumus ja koska emme juurikaan riitele niin mikäs on saman katon alla ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on kahden hyvän anteeksiantajan liitto. Näin olen kuullut sanottavan.

26v yhdessä eikä vielä ole tarvinnut antaa mitään anteeksi. 

Eikö kummankaan?

Lojaalius, kumppanuus, omat makuuhuoneet, sopivassa määrin omat harrastukset, kaverit ja reissut. Ja omat rahat!

Pitkän parisuhteen onnistumisessa oleellisinta on se, että kumpikin pysyy elossa pitkään sen jälkeen kun suhde on alkanut.

Suhteen alussa tärkeitä asioita ovat molemminpuolinen kunnioitus sekä itseään että toista kohtaan, kumppanin arvomaailman ja ajattelutavan hyväksyminen, rakkaus.

Suhteen edetessä pitää hyväksyä myös muutos, sekä itsessään että kumppanissa. Myös arvot ja ajattelutavat voivat muuttua. Ne voivat muuttua enemmän samankaltaisiksi, tai samaan suuntaan, jolloin muutokset on helppo hyväksyä. Muutos voi myös viedä kumppaneiden arvomaailmoita eri suuntiin, jolloin hyväksyminen voi käydä jopa mahdottomaksi.

Erillisyys ja se, että kumpikaan ei koe omistavansa toista, eikä kumpikaan koe, että toinen omistaa hänet. Kumpikin on suhteessa aidosti omasta tahdostaan, ei vain suhteen alusta, vaan myös sitten kun voidaan puhua jo pitkästä parisuhteesta.

Eri pareilla varmaan vaatii erilaisia asioita. Itselläni ehkä rentoutta, opettelemista olemaan tyytyväinen ihan normi elämään.

Asuntolaina ja pelko siitä, että lapset tapaisi vain toista osapuolta.

Vierailija kirjoitti:

Se, että ollaan oikeasti ensisijaisesti ystäviä. Toki pitää olla ihastunut ja rakastunut, mutta sellaiset tunteet välillä heittelevät, aito ystävyys kantaa.

Pitää arvostaa toista. Toisen älyä, arvoja, työtä, kiinnostuksen kohteita. Halveksunta ja naureskelu johtavat rakkauden loppuun ennemmin tai myöhemmin.

Vastaan nyt tähän vanhaan kommenttiin...

Ensisijaisesti pitää olla rakastavaisia. Ystäviä puolisoilla on sitten avioliiton ulkopuolella. Avioliitto perustuu naisen ja miehen keskinäiselle rakkaudelle (en ota kantaa samaa sukupuolta olevien liittoihin, koska ei ole kokemusta). En katso, että mieheni on minun "ystäväni", vaikka onkin luotettuni ja tuntee minut paremmin kuin kukaan muu ihminen. Avioliitto on jotain ihan muuta, kuin kämppäkaveruus.

En halua hävetä lasteni edessä. Lapseni pitävät minua ja toista vanhempaansa niin tärkeinä, että jos eroaisin, eroaisin jollakin tasolla myös lapsistani ja sitä en halua. Haluan pitää lasteni kunnioituksen. Enkä halua mitään uusperhekuvioita.

Liittossamme ei ole mitään järkyttäviä ongelmia, vain jotain pienehköjä (tai miten sen ottaa, joillekin varmaan on isokin ongelma), joiden kanssa pärjään kyllä. Lasteni ei tarvitse kuitenkaan seurata sivusta mitään kauheita riitelyjä, pahoinpitelyä tai päihteiden käyttöä. Ja koskapa lapsillani on hyvä näin, olen asettanut omat intohimoni taka-alalle. Siis minulle eroamiseen ei riitä se, että "rakkaus on väljähtynyt tai kuollut". Mun mielestä on vähän lapsellista toivoa aina jotain suurta rakkautta, kun sen tietää, että pitkässä liitossa muututaan ja rakkaus väljehtyy aina omalla tavallaan.

Haluan, että lastenlapsillani on myös myöhemmin isovanhemmat, joiden luona vierailla. Uskon, että eläkkeellä meillä on myös ihan hauskaa yhdessä. Näen siis meillä tulevaisuutta.

Huumori ja kaksi vessaa.

Vierailija kirjoitti:

Seksi. Ellei sitä ole niin ei suhde ole edes suhde. Se on kämppissopimus.

Yleensä se seksi kuitenkin loppuu jossain vaiheessa ihan terveydellisistä syistä. Esimerkiksi omat vanhempani ovat molemmat niin sairaita ettei heillä mitään seksiä ole ollut enää aikoihin. Siihenkö olisi pitänyt erota?

Se auttaa, jos vaimo ei ole mikään lumppu - tai ainakaan käyttäydy kuin lumppu. Kaikenlainen turha flirtti ja "kaikkien kanssa" kaveeraaminen tappaa rakkauden melko hyvin.

Epätäydellisyys on avain onneen, täydellistä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Se auttaa, jos vaimo ei ole mikään lumppu - tai ainakaan käyttäydy kuin lumppu. Kaikenlainen turha flirtti ja "kaikkien kanssa" kaveeraaminen tappaa rakkauden melko hyvin.

No tuo pätee kyllä miehiinkin. Sitäpaitsi on myös pariskuntia joiden mielestä muiden kanssa flirttailu vain piristää suhdetta. Tässäkin tullaan siihen, että tärkeintä on omata samanlainen arvomaailma.

Sanoisin että oikea puolisovalinta ja sen lisäksi pitkämielisyys, tahto rakastaa ja paljon seksiä. Näillä on menty.