Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Päästään pimahtanut yhden lapsen äiti
16.05.2022 |
Onko teillä kokemusta siitä, että joku tuttava pimahtaa lapsen myötä. Entinen hyvä kaveri on aivan seonnut lapsensa myötä. Haluaa olla Maailman Paras Äiti.
Lasta viedään lapsimozartin tunneille, lapsi on hädin tuskin 2v mutta vauvauintipaikkaa ja päiväkotia on jo vaihdettu, kun kukaan ei pysty vastaamaan heidän vaatimuksiinsa🙄 ja tarjoamaan Sitä Parasta. Lapsi on siis vaihtanut jo asuntoa, harrastuksia ja jopa päiväkotia.
Muille (kahden ja kolmen lapsen äideille) hän jakaa pyytämättä kasvatusneuvoja. Lähettää linkkejä ilman tekstiä passiivis-aggressiivisellä tyylillä että meidän pitäisi lukea ja omaksua jotain hölö-hölö-mielipiteitä Iltalehdestä, kun tämä Omasta mielestään lapsiasiantuntija niin päättää.
Kaikki someen julkaisut on taapero siellä, taapero täällä kehittävissä retkikohteissa🤭 Aaaaarghhhh
Onko muilla kokemusta vastaavasta että kiva tavallinen ihminen sekoaa täysin?
Voiko masennus oikeilla näin että suorittaa asiaansa ja jakaa muillekin neuvoja, joita muut eivät juuri häneltä halua, sen takia, kun hän ei ole kasvattaa edes omaa lastaan, joka on kauhea riehuja.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Kyseessä oli pienen maalaispaikkakunnan joukkue, eikä missään vaiheessa tullut mieleen, että meno muuttuu kuin futisäitien elämäksi. Ilmeisesti ei tullut monella muullakaan, koska joukkue hajosi noin vuoden sisällä näistä pakkoharjoitukset 4 kertaa viikossa muutoksesta..
Urheiluharrastuksissa monet vanhemmat ovat vuosikausia niin tiiviisti mukana, että lapsen lopettaessa harrastukseen tulee joko järkytyksenä tai ilona se aika mikä vapautuu. Osalla harrastuksen tuomat ystävyyssuhteet katkeaa harrastuksen loppuessa ja yhtäkkiä kesällä ei olekaan Cup reissuja ympäri Suomea.Niin, hyvä vanhempi miettii ennakkoon ja hänelle tulee mieleen.
Huono vanhempi ei kuuntele lastaan 😌
Ja se lapsi nimenomaan halusi keskittyä siihen tuppukylän urheiluseuraan ja tiesi sen jo alle kouluikäisenä?
Vai ajautuiko hän tilanteeseen koska äiti ei hoksannut ajoissa?
Veikkaan jälkimmäistä.
Kilparyhmissä harrastusmäärät ovat sellaisia, että ne haittaavat jo koulunkäyntiä. En todellakaan missään vaiheessa kuvitellut harrastuksesta ammattia.
Riittävän paljon esimerkkejä miten koulut jää pahimmillaan kesken ja huonoilla arvosanoilla suoritetuiksi ja sitten "tähdet" pörräävät jossain puulaakijoukkueissa. Vanhemmat toki maksavat edelleen.
Siksipä just vanhempien pitää olla hereillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Niin meilläkin harrastettiin kerran viikossa, mistä ennustajaeukkona olisin osannut ennustaa että sama joukkue muuttuu muutaman vuoden kuluttua parin vitipään takia tavoitteelliseksi kilpajoukkueeksi?
Toivottavasti teidän telinejumppajoukkuetta ei muuteta kilparyhmäksi, kiersin kaukaa kaikki tuon lajityypin joukkueet niihin liitettyjen syömishäiriöongelmien takia.Ei muuttunut. Seurassa oli harrastusryhmät ja kilparyhmät erikseen.
Ja mun lapsilla yleensä kaksi liikunta- ja yksi taideharrastus, joten jos jokin tippui pois, ei se mitään haitannut.
Täällä ei ollut kilparyhmää vaan harrastusryhmä muutettiin sellaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Niin meilläkin harrastettiin kerran viikossa, mistä ennustajaeukkona olisin osannut ennustaa että sama joukkue muuttuu muutaman vuoden kuluttua parin vitipään takia tavoitteelliseksi kilpajoukkueeksi?
Toivottavasti teidän telinejumppajoukkuetta ei muuteta kilparyhmäksi, kiersin kaukaa kaikki tuon lajityypin joukkueet niihin liitettyjen syömishäiriöongelmien takia.Ei muuttunut. Seurassa oli harrastusryhmät ja kilparyhmät erikseen.
Ja mun lapsilla yleensä kaksi liikunta- ja yksi taideharrastus, joten jos jokin tippui pois, ei se mitään haitannut.
Täällä ei ollut kilparyhmää vaan harrastusryhmä muutettiin sellaiseksi.
No minäkin laitoin lapseni mökkikunnan seuraan, jotta se harrastus oli harrastus. Ja sellaisena pysyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Kyseessä oli pienen maalaispaikkakunnan joukkue, eikä missään vaiheessa tullut mieleen, että meno muuttuu kuin futisäitien elämäksi. Ilmeisesti ei tullut monella muullakaan, koska joukkue hajosi noin vuoden sisällä näistä pakkoharjoitukset 4 kertaa viikossa muutoksesta..
Urheiluharrastuksissa monet vanhemmat ovat vuosikausia niin tiiviisti mukana, että lapsen lopettaessa harrastukseen tulee joko järkytyksenä tai ilona se aika mikä vapautuu. Osalla harrastuksen tuomat ystävyyssuhteet katkeaa harrastuksen loppuessa ja yhtäkkiä kesällä ei olekaan Cup reissuja ympäri Suomea.Niin, hyvä vanhempi miettii ennakkoon ja hänelle tulee mieleen.
Huono vanhempi ei kuuntele lastaan 😌
Ja se lapsi nimenomaan halusi keskittyä siihen tuppukylän urheiluseuraan ja tiesi sen jo alle kouluikäisenä?
Vai ajautuiko hän tilanteeseen koska äiti ei hoksannut ajoissa?
Veikkaan jälkimmäistä.
Kilparyhmissä harrastusmäärät ovat sellaisia, että ne haittaavat jo koulunkäyntiä. En todellakaan missään vaiheessa kuvitellut harrastuksesta ammattia.
Riittävän paljon esimerkkejä miten koulut jää pahimmillaan kesken ja huonoilla arvosanoilla suoritetuiksi ja sitten "tähdet" pörräävät jossain puulaakijoukkueissa. Vanhemmat toki maksavat edelleen.Siksipä just vanhempien pitää olla hereillä.
Tiedäthän erittäin kilpailuhenkisen ihmistyypin? Mennään sokeasti eteenpäin näkemättä kokonaisuutta.
Ehkä kaveri haluaa jakaa mielenkiintoisena pitämiään artikkeleita henkilöiden kanssa, joiden arvelee ehkä arvostavan. Miksi tämän pitäisi olla mitenkään aggressiivista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Kyseessä oli pienen maalaispaikkakunnan joukkue, eikä missään vaiheessa tullut mieleen, että meno muuttuu kuin futisäitien elämäksi. Ilmeisesti ei tullut monella muullakaan, koska joukkue hajosi noin vuoden sisällä näistä pakkoharjoitukset 4 kertaa viikossa muutoksesta..
Urheiluharrastuksissa monet vanhemmat ovat vuosikausia niin tiiviisti mukana, että lapsen lopettaessa harrastukseen tulee joko järkytyksenä tai ilona se aika mikä vapautuu. Osalla harrastuksen tuomat ystävyyssuhteet katkeaa harrastuksen loppuessa ja yhtäkkiä kesällä ei olekaan Cup reissuja ympäri Suomea.Niin, hyvä vanhempi miettii ennakkoon ja hänelle tulee mieleen.
Huono vanhempi ei kuuntele lastaan 😌
Ja se lapsi nimenomaan halusi keskittyä siihen tuppukylän urheiluseuraan ja tiesi sen jo alle kouluikäisenä?
Vai ajautuiko hän tilanteeseen koska äiti ei hoksannut ajoissa?
Veikkaan jälkimmäistä.
Kilparyhmissä harrastusmäärät ovat sellaisia, että ne haittaavat jo koulunkäyntiä. En todellakaan missään vaiheessa kuvitellut harrastuksesta ammattia.
Riittävän paljon esimerkkejä miten koulut jää pahimmillaan kesken ja huonoilla arvosanoilla suoritetuiksi ja sitten "tähdet" pörräävät jossain puulaakijoukkueissa. Vanhemmat toki maksavat edelleen.Siksipä just vanhempien pitää olla hereillä.
Tiedäthän erittäin kilpailuhenkisen ihmistyypin? Mennään sokeasti eteenpäin näkemättä kokonaisuutta.
Tiedän. Olen itsekin kilpailuhenkinen, mutta lasten harrastuksissa en sitä ole. Koulunkäynnin suhteen olen ollut kyllä todella tiukka. Vain parhaat koulut ja vain kunnollista koulunkäyntiä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kaveri haluaa jakaa mielenkiintoisena pitämiään artikkeleita henkilöiden kanssa, joiden arvelee ehkä arvostavan. Miksi tämän pitäisi olla mitenkään aggressiivista?
Koska ap on kateellinen ja kokee alemmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Niin meilläkin harrastettiin kerran viikossa, mistä ennustajaeukkona olisin osannut ennustaa että sama joukkue muuttuu muutaman vuoden kuluttua parin vitipään takia tavoitteelliseksi kilpajoukkueeksi?
Toivottavasti teidän telinejumppajoukkuetta ei muuteta kilparyhmäksi, kiersin kaukaa kaikki tuon lajityypin joukkueet niihin liitettyjen syömishäiriöongelmien takia.Ei muuttunut. Seurassa oli harrastusryhmät ja kilparyhmät erikseen.
Ja mun lapsilla yleensä kaksi liikunta- ja yksi taideharrastus, joten jos jokin tippui pois, ei se mitään haitannut.
Täällä ei ollut kilparyhmää vaan harrastusryhmä muutettiin sellaiseksi.
No minäkin laitoin lapseni mökkikunnan seuraan, jotta se harrastus oli harrastus. Ja sellaisena pysyi.
Tämäkin on varmasti jonkun mökkikunta, mutta niin vain muutaman aktiivivanhemman (äidin) myötä joukkue pilattiin.
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen sellaisen naisen, joka vauvana vei joka päivä lastaan eri harrastuksiin. Oli vauva-uintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa yms. Kysyi multa, mitä meidän vauva tekee? Sanoin, että on vauva. Käytiin toki joskus seurakunnan kerhossa ja sitten taaperona muskarissa. Myöhemmin on lapselle tullut muita harrastuksia. Ei tullut tämänkään äidin lapsesta mitään älykköä vaikka vei 5 päivänä viikossa eri harrastuksiin.
Jaa, minäkin olin kuopuksen kanssa aina jossain. Joko vauvauinnissa, muskarissa, perhekahviloissa, perhekerhoissa tms. Ihan vain siksi että minulla olisi seuraa. En tiennyt että tämä on väärin. Enkä ole moisesta kuvitellut, että lapsestani joku nero tulisi. Itse kaipasin seuraa, sillä puolisoni teki töitä kellon ympäri ja olin aivan yksin kotona.
Ja nimenomaan neuvolastakin kehoitettiin menemään rohkeasti tapahtumiin ja avoimeen toimintaan mukaan. Se että sinä et kaivannut muiden seuraa yhtä paljon, ei tarkoita etteivätkö muut kaipaisi ja haluaisi mennä ilman, että se on jotain lapsen neroksi tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Niin meilläkin harrastettiin kerran viikossa, mistä ennustajaeukkona olisin osannut ennustaa että sama joukkue muuttuu muutaman vuoden kuluttua parin vitipään takia tavoitteelliseksi kilpajoukkueeksi?
Toivottavasti teidän telinejumppajoukkuetta ei muuteta kilparyhmäksi, kiersin kaukaa kaikki tuon lajityypin joukkueet niihin liitettyjen syömishäiriöongelmien takia.Ei muuttunut. Seurassa oli harrastusryhmät ja kilparyhmät erikseen.
Ja mun lapsilla yleensä kaksi liikunta- ja yksi taideharrastus, joten jos jokin tippui pois, ei se mitään haitannut.
Täällä ei ollut kilparyhmää vaan harrastusryhmä muutettiin sellaiseksi.
No minäkin laitoin lapseni mökkikunnan seuraan, jotta se harrastus oli harrastus. Ja sellaisena pysyi.
Tämäkin on varmasti jonkun mökkikunta, mutta niin vain muutaman aktiivivanhemman (äidin) myötä joukkue pilattiin.
Mutta lapsillasi oli varmasti myös muita harrastuksia joten tuo ei ollut ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen sellaisen naisen, joka vauvana vei joka päivä lastaan eri harrastuksiin. Oli vauva-uintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa yms. Kysyi multa, mitä meidän vauva tekee? Sanoin, että on vauva. Käytiin toki joskus seurakunnan kerhossa ja sitten taaperona muskarissa. Myöhemmin on lapselle tullut muita harrastuksia. Ei tullut tämänkään äidin lapsesta mitään älykköä vaikka vei 5 päivänä viikossa eri harrastuksiin.
Jaa, minäkin olin kuopuksen kanssa aina jossain. Joko vauvauinnissa, muskarissa, perhekahviloissa, perhekerhoissa tms. Ihan vain siksi että minulla olisi seuraa. En tiennyt että tämä on väärin. Enkä ole moisesta kuvitellut, että lapsestani joku nero tulisi. Itse kaipasin seuraa, sillä puolisoni teki töitä kellon ympäri ja olin aivan yksin kotona.
Ja nimenomaan neuvolastakin kehoitettiin menemään rohkeasti tapahtumiin ja avoimeen toimintaan mukaan. Se että sinä et kaivannut muiden seuraa yhtä paljon, ei tarkoita etteivätkö muut kaipaisi ja haluaisi mennä ilman, että se on jotain lapsen neroksi tekemistä.
Kun mulla oli vain yksi lapsi, todellakin kävin joka päivä jossakin. Näyttelyissä, museoissa, harrastuksissa jne.
Kuka hullu jaksaa kököttää siellä koti-leikkipuisto-seurakunnan kerho -akselilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi aloittajaa häiritsee se niin paljon jos joku haluaa suorittaa äitiyttä? Laittaa someen juttuja tekemisistään ja harrastaa? Tuleeko tämä turhautumisesi siitä että koet olevasi huonompi jos et tee samaa? Ihan turhaan. Kannattaa hyväksyä että jokaisella on oma tyyli olla äiti ja se on ihan ok. Sinulla on oma tyyli ja toisella on oma tyyli. Ei kannata niistä linkeistä kierroksia vetää, lähetä jotain linkkejä vaikka siivoamiseen tms liittyvään aina vastauksena hänelle niin pikkuhiljaa loppuu ne linkkien lähetykset.
Kasvatus neuvoihin voi laittaa vastauksena kukkien hoitovinkkejä tms. Loppuu sitten nekin.
Voihan se olla että aloittajan kaverille on iskenyt paniikki siitä että nyt pitää kasvattaa tästä lapsesta menestyjä että pärjää ja on onnellinen. Voi olla että rentoutuu vuoden parin päästä.. Tai sitten ei.. minkäs teet. Koita olla sinä miettimättä hänen elämää, ei se auta mitään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Menee sitten ohi, kun ukko nostaa kytkintä ja joutuu ihan oikeasti pärjäämään sen lapsen kanssa yksin, ajan kysymys. Tuollaisilla tuppaa olemaan vaikeuksia saada pidettyä kumppani tyytyväisenä, kokemusta on.
Vauvantekokone on tuollaisen naisen synonyymi.
M32
Ehei tuo ole vauvantekokone. Sellainen saa monta lasta peräkkäin, koska ei käytä ehkäisyä. Lapsia ei silloin ehdi hoitaa ihan pilkulleen parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2-vuotias ei vielä tarvitse mitään "tavoitteellista" harrastusta, varsinkaan jos on täyspäiväisesti päiväkodissa. Kotona pitää olla turvallista ja mahdollisuus rauhoittua rauhassa päiväkodin hälinän jälkeen. Ihme hössötystä nykyään osalla vanhemmuus.
Vierailija kirjoitti:
2-vuotias ei vielä tarvitse mitään "tavoitteellista" harrastusta, varsinkaan jos on täyspäiväisesti päiväkodissa. Kotona pitää olla turvallista ja mahdollisuus rauhoittua rauhassa päiväkodin hälinän jälkeen. Ihme hössötystä nykyään osalla vanhemmuus.
Aivan. Kaksivuotiaan kanssa voi nimenomaan kokeilla erilaisia "harrastuksia" ja pitää hauskaa, kuten tuo äiti juuri tekee.
Meillä miunn äitini ja siskoni jaksoi riehua siitä, että lasta ei saa viedä satubalettiin. Se oli puoli tuntia musiikin tahdissa liikehtimistä ja sekin oli ihan järkyttävän hirveää ja lasta kuormittavaa, muka.
No jos kiinnostaa ja jaksaa niin mikäpä siinä. Mutta kummalle ne harrastukset sitten lopulta on, lapselle vai äidille?
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kannalta olis hyvä jos sais nyt mahdollisimman monta sisarusta. Ei olis äitillä sit aikaa olla kokoajan yhden lapsen kimpussa vaan sais kaikki lapset vuorollaan hetken hengähtää. Kuulostaa vauvan kannalta uuvuttavalta
Olen muuten samaa mieltä, mutta se on vaan helposti vauvan äidin työuran kannalta hankalaa. Mutta kaksikin lasta jo tasoittaa noita höyryjä!
Vierailija kirjoitti:
No jos kiinnostaa ja jaksaa niin mikäpä siinä. Mutta kummalle ne harrastukset sitten lopulta on, lapselle vai äidille?
Mitä pahaa on siinä että äiti ei istu kotona vankilassa vaan saa nähdä muita ihmisiä ja liikkua jossain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen sellaisen naisen, joka vauvana vei joka päivä lastaan eri harrastuksiin. Oli vauva-uintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa yms. Kysyi multa, mitä meidän vauva tekee? Sanoin, että on vauva. Käytiin toki joskus seurakunnan kerhossa ja sitten taaperona muskarissa. Myöhemmin on lapselle tullut muita harrastuksia. Ei tullut tämänkään äidin lapsesta mitään älykköä vaikka vei 5 päivänä viikossa eri harrastuksiin.
Suomessa taidetaan kylla hengailla paljon koti ja leikkipuisto akselilla.
Itse vein ja vien lastani paivittain uimaan, muskariin, kerhoihin, retkille, museoon yms.
Nyt 4v kay pitkat paivat koulua ja sen lisaksi harrastaa balettia, tennista ja kay tyttojen kerhossa.
Nyt kun lahestyy 5v ja kesa lahestyy mennaan koulun jalkeen usein lekkimaan kavereiden kanssa.Mutta taalla kaikki lapset ovat yhta aktiivisia! Meilla on viela vahan harrastuksia.
Onhan se kauhea tahti, mutta kaikki on kivaa ja hauskaa. Mihinkaan en pakota paitsi koulu on pakollinen.
En osaa sanoa kumpi on oikea tapa kasvattaa lasta. Samanlaisia heista kasvaa aikuisina.
Itse katson etta annan mahdollisuuksia ja lapsi paattaa jaksaako vai ei.
Ja koulun puolesta olen tyytyvainen etta totutin aktiiviseen elemaan. Ois muuten raskasta jaksaa 6.5h koulupaivia.Jonkinlaista suorittamista 24/7/365? Miten mielikuvitus kehittyy, kun kukaan ei ole sanomassa mitä seuraavaksi tehdään vaan tekemiset pitää itse keksiä? Miten siedetään tylsyyttä?
Lapsi on omatoiminen. Pienesta pitaen leikkinyt aamuisin yksikseen omia mielikuvitusleikkejaan.
On matkustettu paljon ja on viihdyttanyt itseaan tuntitolkulla automatkoilla.
Yksi ei sulje toista.
Mutta tv:ta ei katsota, siinapa on se aika kun kehittaa omaa mielikuvitustaan.
Suorittamista voi olla. Eletaan sentaan suorittamiskeskeisessa yhteiskunnassa, jossa pitaa tehda toita elakseen.
Lapsia on niin erilaisia. Toisille sopii meno ja meininki ja toisille oma leikkihuone.
Alue: Aihe vapaa
Kilparyhmissä harrastusmäärät ovat sellaisia, että ne haittaavat jo koulunkäyntiä. En todellakaan missään vaiheessa kuvitellut harrastuksesta ammattia.
Riittävän paljon esimerkkejä miten koulut jää pahimmillaan kesken ja huonoilla arvosanoilla suoritetuiksi ja sitten "tähdet" pörräävät jossain puulaakijoukkueissa. Vanhemmat toki maksavat edelleen.