Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Päästään pimahtanut yhden lapsen äiti
16.05.2022 |
Onko teillä kokemusta siitä, että joku tuttava pimahtaa lapsen myötä. Entinen hyvä kaveri on aivan seonnut lapsensa myötä. Haluaa olla Maailman Paras Äiti.
Lasta viedään lapsimozartin tunneille, lapsi on hädin tuskin 2v mutta vauvauintipaikkaa ja päiväkotia on jo vaihdettu, kun kukaan ei pysty vastaamaan heidän vaatimuksiinsa🙄 ja tarjoamaan Sitä Parasta. Lapsi on siis vaihtanut jo asuntoa, harrastuksia ja jopa päiväkotia.
Muille (kahden ja kolmen lapsen äideille) hän jakaa pyytämättä kasvatusneuvoja. Lähettää linkkejä ilman tekstiä passiivis-aggressiivisellä tyylillä että meidän pitäisi lukea ja omaksua jotain hölö-hölö-mielipiteitä Iltalehdestä, kun tämä Omasta mielestään lapsiasiantuntija niin päättää.
Kaikki someen julkaisut on taapero siellä, taapero täällä kehittävissä retkikohteissa🤭 Aaaaarghhhh
Onko muilla kokemusta vastaavasta että kiva tavallinen ihminen sekoaa täysin?
Voiko masennus oikeilla näin että suorittaa asiaansa ja jakaa muillekin neuvoja, joita muut eivät juuri häneltä halua, sen takia, kun hän ei ole kasvattaa edes omaa lastaan, joka on kauhea riehuja.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihan mun lapsettomalta siskoltani. Kummallinen tarve nähdä kaikki vihamielisten lasien läpi.
Kateutta?
Joo, selkeää kateutta, kun on huolissaan lapsen hyvinvoinnista ja jaksamisesta
Niinku oikeesti on vaihtanut kerran päiväkotia eikä ole jymähtänyt puolivuotiaana tavoitteelliseen harrastukseen😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kannalta olis hyvä jos sais nyt mahdollisimman monta sisarusta. Ei olis äitillä sit aikaa olla kokoajan yhden lapsen kimpussa vaan sais kaikki lapset vuorollaan hetken hengähtää. Kuulostaa vauvan kannalta uuvuttavalta
Niin että kaikki olis laiminlyötyjä?
T se tyypillinen keskimmäinen johon kukaan ei ikinä kiinnittänyt huomiota
Puolison lapsuuden perheessä juuri se keskimmäinen on äitinsä mussukka.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihan mun lapsettomalta siskoltani. Kummallinen tarve nähdä kaikki vihamielisten lasien läpi.
Kateutta?
Joo, selkeää kateutta, kun on huolissaan lapsen hyvinvoinnista ja jaksamisesta
Niinku oikeesti on vaihtanut kerran päiväkotia eikä ole jymähtänyt puolivuotiaana tavoitteelliseen harrastukseen😂😂😂
Nauretaan yhdessä ap:lle, koska 2-vuotias taapero joutui vaihtamaan päiväkotia, koska ei ollut siellä huomion keskipiste. Nauretaan myös ap:lle, koska 2-vuotiaalle laitetaan useita harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihan mun lapsettomalta siskoltani. Kummallinen tarve nähdä kaikki vihamielisten lasien läpi.
Kateutta?
Buahahhah joo kateellinen teidän curling-vanhemmuudesta🤭
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Katkera mamma siellä. Teitä siis vaivaa se että kaverisi lapsi harrastaa tavoitteellisesti ja jos pelipäivä on teidän lapsen synttärinä niin priorisoivat peliänsä teidän lapsen synttäreiden sijaan. No huh huh. Katkeraa menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihan mun lapsettomalta siskoltani. Kummallinen tarve nähdä kaikki vihamielisten lasien läpi.
Kateutta?
Joo, selkeää kateutta, kun on huolissaan lapsen hyvinvoinnista ja jaksamisesta
Millä tavoin lapsen hyvinvointi tai jaksaminen on vaarassa? Kuulostaa ihan tuikitavalliselta kaksivuotiaan elämältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.
Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen sellaisen naisen, joka vauvana vei joka päivä lastaan eri harrastuksiin. Oli vauva-uintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa yms. Kysyi multa, mitä meidän vauva tekee? Sanoin, että on vauva. Käytiin toki joskus seurakunnan kerhossa ja sitten taaperona muskarissa. Myöhemmin on lapselle tullut muita harrastuksia. Ei tullut tämänkään äidin lapsesta mitään älykköä vaikka vei 5 päivänä viikossa eri harrastuksiin.
Suomessa taidetaan kylla hengailla paljon koti ja leikkipuisto akselilla.
Itse vein ja vien lastani paivittain uimaan, muskariin, kerhoihin, retkille, museoon yms.
Nyt 4v kay pitkat paivat koulua ja sen lisaksi harrastaa balettia, tennista ja kay tyttojen kerhossa.
Nyt kun lahestyy 5v ja kesa lahestyy mennaan koulun jalkeen usein lekkimaan kavereiden kanssa.
Mutta taalla kaikki lapset ovat yhta aktiivisia! Meilla on viela vahan harrastuksia.
Onhan se kauhea tahti, mutta kaikki on kivaa ja hauskaa. Mihinkaan en pakota paitsi koulu on pakollinen.
En osaa sanoa kumpi on oikea tapa kasvattaa lasta. Samanlaisia heista kasvaa aikuisina.
Itse katson etta annan mahdollisuuksia ja lapsi paattaa jaksaako vai ei.
Ja koulun puolesta olen tyytyvainen etta totutin aktiiviseen elemaan. Ois muuten raskasta jaksaa 6.5h koulupaivia.
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen sellaisen naisen, joka vauvana vei joka päivä lastaan eri harrastuksiin. Oli vauva-uintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa yms. Kysyi multa, mitä meidän vauva tekee? Sanoin, että on vauva. Käytiin toki joskus seurakunnan kerhossa ja sitten taaperona muskarissa. Myöhemmin on lapselle tullut muita harrastuksia. Ei tullut tämänkään äidin lapsesta mitään älykköä vaikka vei 5 päivänä viikossa eri harrastuksiin.
Mitä pahaa siinä on? Päivät kotona on sikapitkiä ja moni masentuu sinne kotiin täysin.
Miksi kuvittelet hänen tavoitelleen lapsestaan neroa vain koska hän liikkui ihmisten ilmoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Kyseessä oli pienen maalaispaikkakunnan joukkue, eikä missään vaiheessa tullut mieleen, että meno muuttuu kuin futisäitien elämäksi. Ilmeisesti ei tullut monella muullakaan, koska joukkue hajosi noin vuoden sisällä näistä pakkoharjoitukset 4 kertaa viikossa muutoksesta..
Urheiluharrastuksissa monet vanhemmat ovat vuosikausia niin tiiviisti mukana, että lapsen lopettaessa harrastukseen tulee joko järkytyksenä tai ilona se aika mikä vapautuu. Osalla harrastuksen tuomat ystävyyssuhteet katkeaa harrastuksen loppuessa ja yhtäkkiä kesällä ei olekaan Cup reissuja ympäri Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Kyseessä oli pienen maalaispaikkakunnan joukkue, eikä missään vaiheessa tullut mieleen, että meno muuttuu kuin futisäitien elämäksi. Ilmeisesti ei tullut monella muullakaan, koska joukkue hajosi noin vuoden sisällä näistä pakkoharjoitukset 4 kertaa viikossa muutoksesta..
Urheiluharrastuksissa monet vanhemmat ovat vuosikausia niin tiiviisti mukana, että lapsen lopettaessa harrastukseen tulee joko järkytyksenä tai ilona se aika mikä vapautuu. Osalla harrastuksen tuomat ystävyyssuhteet katkeaa harrastuksen loppuessa ja yhtäkkiä kesällä ei olekaan Cup reissuja ympäri Suomea.
Niin, hyvä vanhempi miettii ennakkoon ja hänelle tulee mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen sellaisen naisen, joka vauvana vei joka päivä lastaan eri harrastuksiin. Oli vauva-uintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa yms. Kysyi multa, mitä meidän vauva tekee? Sanoin, että on vauva. Käytiin toki joskus seurakunnan kerhossa ja sitten taaperona muskarissa. Myöhemmin on lapselle tullut muita harrastuksia. Ei tullut tämänkään äidin lapsesta mitään älykköä vaikka vei 5 päivänä viikossa eri harrastuksiin.
Suomessa taidetaan kylla hengailla paljon koti ja leikkipuisto akselilla.
Itse vein ja vien lastani paivittain uimaan, muskariin, kerhoihin, retkille, museoon yms.
Nyt 4v kay pitkat paivat koulua ja sen lisaksi harrastaa balettia, tennista ja kay tyttojen kerhossa.
Nyt kun lahestyy 5v ja kesa lahestyy mennaan koulun jalkeen usein lekkimaan kavereiden kanssa.Mutta taalla kaikki lapset ovat yhta aktiivisia! Meilla on viela vahan harrastuksia.
Onhan se kauhea tahti, mutta kaikki on kivaa ja hauskaa. Mihinkaan en pakota paitsi koulu on pakollinen.
En osaa sanoa kumpi on oikea tapa kasvattaa lasta. Samanlaisia heista kasvaa aikuisina.
Itse katson etta annan mahdollisuuksia ja lapsi paattaa jaksaako vai ei.
Ja koulun puolesta olen tyytyvainen etta totutin aktiiviseen elemaan. Ois muuten raskasta jaksaa 6.5h koulupaivia.
Jonkinlaista suorittamista 24/7/365? Miten mielikuvitus kehittyy, kun kukaan ei ole sanomassa mitä seuraavaksi tehdään vaan tekemiset pitää itse keksiä? Miten siedetään tylsyyttä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Kyseessä oli pienen maalaispaikkakunnan joukkue, eikä missään vaiheessa tullut mieleen, että meno muuttuu kuin futisäitien elämäksi. Ilmeisesti ei tullut monella muullakaan, koska joukkue hajosi noin vuoden sisällä näistä pakkoharjoitukset 4 kertaa viikossa muutoksesta..
Urheiluharrastuksissa monet vanhemmat ovat vuosikausia niin tiiviisti mukana, että lapsen lopettaessa harrastukseen tulee joko järkytyksenä tai ilona se aika mikä vapautuu. Osalla harrastuksen tuomat ystävyyssuhteet katkeaa harrastuksen loppuessa ja yhtäkkiä kesällä ei olekaan Cup reissuja ympäri Suomea.Niin, hyvä vanhempi miettii ennakkoon ja hänelle tulee mieleen.
Huono vanhempi ei kuuntele lastaan 😌
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen sellaisen naisen, joka vauvana vei joka päivä lastaan eri harrastuksiin. Oli vauva-uintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa yms. Kysyi multa, mitä meidän vauva tekee? Sanoin, että on vauva. Käytiin toki joskus seurakunnan kerhossa ja sitten taaperona muskarissa. Myöhemmin on lapselle tullut muita harrastuksia. Ei tullut tämänkään äidin lapsesta mitään älykköä vaikka vei 5 päivänä viikossa eri harrastuksiin.
Suomessa taidetaan kylla hengailla paljon koti ja leikkipuisto akselilla.
Itse vein ja vien lastani paivittain uimaan, muskariin, kerhoihin, retkille, museoon yms.
Nyt 4v kay pitkat paivat koulua ja sen lisaksi harrastaa balettia, tennista ja kay tyttojen kerhossa.
Nyt kun lahestyy 5v ja kesa lahestyy mennaan koulun jalkeen usein lekkimaan kavereiden kanssa.Mutta taalla kaikki lapset ovat yhta aktiivisia! Meilla on viela vahan harrastuksia.
Onhan se kauhea tahti, mutta kaikki on kivaa ja hauskaa. Mihinkaan en pakota paitsi koulu on pakollinen.
En osaa sanoa kumpi on oikea tapa kasvattaa lasta. Samanlaisia heista kasvaa aikuisina.
Itse katson etta annan mahdollisuuksia ja lapsi paattaa jaksaako vai ei.
Ja koulun puolesta olen tyytyvainen etta totutin aktiiviseen elemaan. Ois muuten raskasta jaksaa 6.5h koulupaivia.Jonkinlaista suorittamista 24/7/365? Miten mielikuvitus kehittyy, kun kukaan ei ole sanomassa mitä seuraavaksi tehdään vaan tekemiset pitää itse keksiä? Miten siedetään tylsyyttä?
Suomessa vallitsee todella outo myytti siitä, että laiskottelemalla ja tylsyydellä synnytetään neroutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Kyseessä oli pienen maalaispaikkakunnan joukkue, eikä missään vaiheessa tullut mieleen, että meno muuttuu kuin futisäitien elämäksi. Ilmeisesti ei tullut monella muullakaan, koska joukkue hajosi noin vuoden sisällä näistä pakkoharjoitukset 4 kertaa viikossa muutoksesta..
Urheiluharrastuksissa monet vanhemmat ovat vuosikausia niin tiiviisti mukana, että lapsen lopettaessa harrastukseen tulee joko järkytyksenä tai ilona se aika mikä vapautuu. Osalla harrastuksen tuomat ystävyyssuhteet katkeaa harrastuksen loppuessa ja yhtäkkiä kesällä ei olekaan Cup reissuja ympäri Suomea.Niin, hyvä vanhempi miettii ennakkoon ja hänelle tulee mieleen.
Huono vanhempi ei kuuntele lastaan 😌
Ja se lapsi nimenomaan halusi keskittyä siihen tuppukylän urheiluseuraan ja tiesi sen jo alle kouluikäisenä?
Vai ajautuiko hän tilanteeseen koska äiti ei hoksannut ajoissa?
Veikkaan jälkimmäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Niin meilläkin harrastettiin kerran viikossa, mistä ennustajaeukkona olisin osannut ennustaa että sama joukkue muuttuu muutaman vuoden kuluttua parin vitipään takia tavoitteelliseksi kilpajoukkueeksi?
Toivottavasti teidän telinejumppajoukkuetta ei muuteta kilparyhmäksi, kiersin kaukaa kaikki tuon lajityypin joukkueet niihin liitettyjen syömishäiriöongelmien takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy enemmän persoonallisuuteen, kuin siihen, että on yhden lapsen äiti.
Olen itse yhden lapsen äiti ja meidän 8-vuotias harrastaa yhtä harrastusta. Se ei ole minkään seuran harrastus, vaan sanotaanko näin, että esimerkiksi metsästys tai kalastus. Eli sellainen, johon pääsee viikottain perheen toisen vanhemman kanssa. Joskus saattaa olla muutaman kerran viikossa, riippuen vähän vuodenajasta.
Ystävälläni on kolme lasta ja hän on juuri kuvailemasi kaltainen. Jokaisella lapsella on jotain harrastuksia ja vanhimmalla (8 vuotias) on harrastus kolmesti viikossa + pelipäivät viikonloppuna. Ja ne pelit "on niin tärkeitä", että jättävät mm. meidän lapsen synttärit väliin, "koska pelipäivä". Ihan uskomatonta. Noh, eipä enää niin hyviä ystäviä ollakaan. Lisäksi, hän aina korostaa, kuinka heidän kaksi vanhinta on käynyt englanninkielisen päiväkodin. Onhan näitä..
MUTTA sitten ei ollenakaan puhuta siitä, että hänen lapsellaan esim. on R-vika, ei ole oppinut lukeen ensimmäisen luokan aikana jne. Kaikki tälläinen vain lakaistaan puheista pois ja puhutaan pelkästään "positiivista" ja "energisistä" asioista. Mielestäni todella vahingollista!
Eikös se ole hyvä, että lapsilla on harrastuksia? Mitä ihmettä sinä oikein paheksut? Yhdellä lapsella on vähän tavoitteelisempi harrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa? Mitä väärää siinäkin sitten on?
Tuo synttärit homma kuulosti vähän kurjalta, omatkin vanhempani eivät päästäneet minua parhaan kaverini synttäreille, koska harrastus oli samaan aikaan. Eli jossain asioissa voisi vähän höllentää, varsinkin jos pyyntö on tullut ihan lapselta itseltään, että hei äiti ja isä, haluaisin mennä kaverini synttäreille. Voihan myös olla, että lapsi itse on halunnut mennä sinne peliin mieluummin kuin lapsesi synttäreille, onhan niitä pelejä varten treenattu hikihatussa. Ken tietää.
Ja minusta hienoa, että vanhemmat keskittyvät lapsessaan positiivisiin juttuihin! Miksi siitä R-viasta pitäisi puhua ja kiinnittää siihen huomiota määräänsä enempää? Luultavasti käy jossain puheterapeutille ja tekee ehkä kotona jotain ääntämisläksyjä, eikös asia silloin ole hoidossa?
Lapselle vahingollistahan se olisi voivotella pitkin kyliä, että voi voi kun sillä on R-vika, nyt on elämä pilalla jos R-vikaa ei saada hoidettua pois. Kun oikeasti loppujen lopuksi jollain R-vialla ei ole mitään väliä tai sillä että ekalla luokalla ei oppinut lukemaan. Väliä on sillä, että lapsesta kasvaa hyvä itsetuntoinen ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja osaa ottaa itsensä lisäksi myös muut huomioon.
Ongelma on siinä, että valitettavan monet vanhemmat jotenkin elävät sen lapsen harrastuksen kautta. Ei nähdä sitä, että lapsi ei jaksa tai tulee valtava kriisi, kun lapsi haluaa murrosiän alkaessa lopettaa harrastuksen.
Meillä harrastus alkoi ja loppui lapsen omasta toiveesta. Kiva joukkueurheilu laji muuttuikin tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, harjoituksia neljät viikolla ja pelit viikonloppuna. Ikää 11 v. Ihan järjetöntä touhua. Harrastusjoukkueella samat harjoitusmäärät. Koko joukkue lopulta hajosi.Miksi sitten ylipäätään laitoit lapsen sinne? Onhan tuo tiedossa alusta asti?
Meillä nimenomaan esimerkiksi telinejumppaa on harrastettu harrastusluontoisesti kerran viikossa, koska ei haluttu tuota. Sen lisäksi on sitten saaneet harrastaa erilaisia juttuja aina kunkin hetken mielen mukaan. Ovat oppineet uimahyppäämään ja käyneet arkkitehtikoulua.
En kyllä tunne ketään jolle lapsne harrastuksen lopettaminen olisi ollut kriisi. Päinvastoin.
Niin meilläkin harrastettiin kerran viikossa, mistä ennustajaeukkona olisin osannut ennustaa että sama joukkue muuttuu muutaman vuoden kuluttua parin vitipään takia tavoitteelliseksi kilpajoukkueeksi?
Toivottavasti teidän telinejumppajoukkuetta ei muuteta kilparyhmäksi, kiersin kaukaa kaikki tuon lajityypin joukkueet niihin liitettyjen syömishäiriöongelmien takia.
Ei muuttunut. Seurassa oli harrastusryhmät ja kilparyhmät erikseen.
Ja mun lapsilla yleensä kaksi liikunta- ja yksi taideharrastus, joten jos jokin tippui pois, ei se mitään haitannut.
Alue: Aihe vapaa
Joo, selkeää kateutta, kun on huolissaan lapsen hyvinvoinnista ja jaksamisesta