Yksinäisenä elämä menee puoliteholla eteenpäin
Onko muita, joista tuntuu ettei yksinäisenä saa asioita aikaiseksi. Ei, vaikka olisi aikaa, terveyttä ja rahaa jne. Oon tässä ajatellu asioita ja todennut, että sillon kun on ihmisiä ympärillä, niin on itsekin paljon aktiivisempi ja innostuu asioista, mutta kun on kotona yksinään, niin mikään ei oikein huvita. Koko päivä saattaa kulua tekemättä käytännössä mitään. Mutta sit kun muistelen vuosien takaista aikaa kun oli esim kämppäkaveri, niin jo se pelkkä toisen ihmisen olemassaolo inspiroi vaikka lähteen lenkille tai tekemään jotain asioita. Siis en tarkota, että niitä olisi yhdessä tehnyt, vaan ylipäänsä innostu itse tekeen kaikenlaista. Mut nykyään, kun vaikka tulee töistä kotiin tai on vapaapäivä, on kauhean vaikea inspiroitua yhtään mistään!
Kommentit (50)
Ei raaski ottaa eläintä, kun työn takia se olisi pitkät päivät yksin kotona. Tai no sen reilun 9h työmatkoineen ja alan sääliin, että sielä se yksin on pienehkössä kerrostaloasunnossa :/
Vierailija kirjoitti:
Ei raaski ottaa eläintä, kun työn takia se olisi pitkät päivät yksin kotona. Tai no sen reilun 9h työmatkoineen ja alan sääliin, että sielä se yksin on pienehkössä kerrostaloasunnossa :/
Sitten uusiin ihmisiin tutustuminen... en suosittele aloittamaan deittailua väkisin. Voi joutua vain huonompaan mielentilaan. Mutten osaa auttaa, miten on helpoin tutustua, kun on jo työelämässä.
Kuulostaa tutulta. Itselläni on pari koiraa, joiden kanssa tulee käytyä ulkoilemassa. Koirissa on toisaalta se huono puoli, että jos on muutenkin kotiin jumiutuvaa tyyppiä, niin koirat sitovat sitten niihin kotirutiineihin entistä tiiviimmin. Itse usein arkisin mietin asioita mitä voisin viikonloppuna tehdä, mutta lopulta en sitten saa mitään aikaiseksi. Ehkä kyse on vanhenemisestakin, joskus kun on sellainen kiireinen viikonloppu (esim. sukulainen tulee kylään ja on paljon touhuttavaa), niin maanantaina tuntuu ettei päässyt ollenkaan lepäämään ja työviikko on tavallista vaikeampi sen takia.
Yksinäisyys on mielentila. Jos seura auttaa tilanteeseen, niin aloita uusi tai löydä uudelleen vanha mielekäs ja sosiaalinen harrastus.
Kyllä se on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin kasvokkain kun melkein kaikki tuijottaa kännykkää koko ajan.
Tuo yksinäisyys tuolla otsikossa oli ehkä vähän liian voimakas sana. Kyllä mulla ystäviä on ja nähdään, mutta koska monet ystävistä on parisuhteessa/perheellisiä niin yhdessäolo on tietty rajallisempaa kuin mitä aikanaan on ollut ja sitten ne ystävät, jotka on samassa elämäntilanteessa (eli sinkkuja) on myös työssäkäyviä, eikä työvuorot, lomat, vapaapäivät aina osu yksiin, joten myös sitä ns yksinäistä aikaa kertyy viikkoon/kuukauteen tosi paljon. Toisinaan siitä ihan nauttiikin, mutta sitten jotenki semmonen olo jää tosi helposti päälle pitkäksi aikaa, ettei niitä yksinolonaikoja jaksa mihinkään järjelliseen hyödyntää, eikä mikään nappaa ja lopulta se ajatus takaraivossa on, että Äh..mitä väliä 😅
No joo..asenteestahsn kaikki lopulta on kiinni. Pitäs vaan tsempata ja orientoitua, mut joku siinä on vaikea ja vaan lannistuu tähän yksinoloon
Ap
Tiedän tunteen, elämässäni on ollut kaksi pitkää parisuhdetta, olin silloin aikaansaavampi kuin yksin eläessä. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, Suomessa kukaan ei oikeastaan välitä kenestäkään. On paljon yksinäisyyttä mutta miten se korjataan, siinäpä pulma. Sitten kun olet paljon yksin, et osaa enää hakeutua mihinkään missä on ihmisiä, koska itseäni ainakin hävettää tämä yksinäisyys. En ole mikään reppana, mutta varmaan monet ajattelevat, että tuossa tuo reppana menee. Olen paljon kotona ja käyn yksin ulkoilemassa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen, elämässäni on ollut kaksi pitkää parisuhdetta, olin silloin aikaansaavampi kuin yksin eläessä. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, Suomessa kukaan ei oikeastaan välitä kenestäkään. On paljon yksinäisyyttä mutta miten se korjataan, siinäpä pulma. Sitten kun olet paljon yksin, et osaa enää hakeutua mihinkään missä on ihmisiä, koska itseäni ainakin hävettää tämä yksinäisyys. En ole mikään reppana, mutta varmaan monet ajattelevat, että tuossa tuo reppana menee. Olen paljon kotona ja käyn yksin ulkoilemassa.
Tarpeeksi kauan kun on parisuhteessa, ei se enää riitä yksinään.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen, elämässäni on ollut kaksi pitkää parisuhdetta, olin silloin aikaansaavampi kuin yksin eläessä. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, Suomessa kukaan ei oikeastaan välitä kenestäkään. On paljon yksinäisyyttä mutta miten se korjataan, siinäpä pulma. Sitten kun olet paljon yksin, et osaa enää hakeutua mihinkään missä on ihmisiä, koska itseäni ainakin hävettää tämä yksinäisyys. En ole mikään reppana, mutta varmaan monet ajattelevat, että tuossa tuo reppana menee. Olen paljon kotona ja käyn yksin ulkoilemassa.
Joo, tähän tulokseen olen tullut, että toisesta ihmisestä saa hyvällä tavalla energiaa myös omaankin elämään. Siis varmasti joku nyt voi tästä esittää poikkipuolisen kommentin, jos on esim huonoja ihmissuhteita. Mutta olettaen, että esim parisuhde on tasapainoinen, niin varmasti tuo semmosta positiivista energiaa elämään mitä yksinelävänä ei saa kokea
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen, elämässäni on ollut kaksi pitkää parisuhdetta, olin silloin aikaansaavampi kuin yksin eläessä. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, Suomessa kukaan ei oikeastaan välitä kenestäkään. On paljon yksinäisyyttä mutta miten se korjataan, siinäpä pulma. Sitten kun olet paljon yksin, et osaa enää hakeutua mihinkään missä on ihmisiä, koska itseäni ainakin hävettää tämä yksinäisyys. En ole mikään reppana, mutta varmaan monet ajattelevat, että tuossa tuo reppana menee. Olen paljon kotona ja käyn yksin ulkoilemassa.
SINÄ tarvitset toista ihmistä, ei ihminen. Itse koen yksinoloni täydelliseksi - voi tehdä aina mitä haluaa ja mennä minne haluaa.
Oli viime kesänä suhteessa. Tänä kesä yksin. Olen ollut yksin suurimman osan elämääni. Matkustellut, tehnyt kaikkea muutakin. Nyt kun mietin minne lähtisi kesälomalla ei tullutkaan innostusta. Ei vaan huvita. Tuntuu vaan tyhjältä. Ei löydä enää sitä, samaa iloa kun ennen kun oli seurustellut.
Koita käydä joka päivä jossain töiden lisäksi. Kirjasto, lenkki, lähikauppa, leipomo, kampaamo, ravintola, leffaan, teatteri, museo, kuntosali yms. harrastus jne jne. Itsekin olen yksinäinen, mutta olen saanut tsempattua itseni aktiivisemmaksi ja nyt ulos lähteminen tulee päivittäin ihan automaattisesti. Tärkeintä on saada itsensä liikkeelle ja pidettyä itsensä aktiivisena.
Voin samaistua. Töissä ja kodin ulkopuolella käyn paljon paremmin tehoilla kuin yksin kotona. Tuntuu että viikonloppu ja mitään erityista saanut aikaan ku tietokoneella ja kotona olla. Huomenna onneksi töihin se pitää hyvin mielen virkeenä(Ei siis itse työ vaan ne ihmiset siellä) Mutta olen tyytyväinen elämääni ja harvoin poden huonoa omatuntoa. Kaverit on kans kaukana tai sit omaa elämää viettämässä. Whatsapin kautta tietysti yhteydessä sillo tällöin.
En tarvitse ketään. Yksin on hienoa olla. Töissä epämiellyttävintä on pakollinen sosiaalisuus
Minulla aivan päinvastoin. Kun on ihmisiä ympärillä en saa aloitettua mitään. Yksin sujuu kaikki nopeasti ja tehokkaasti, oli sitten siivous tai silitys, puutarha tai lenkkeily. En voi sietää kenenkään kanssa kauppaan menoakaan tai lorvia jossain nk. shoppailureissulla. Haluan keskittyä yksin tekemisiini ja inspiksiä riittää, en tarvitse ketään kalkattamaan ja keskeyttämään omaa ajatuksenjuoksuani. Silti olen sosiaalinen ja kutsun ystäviä usein kotiini ja teatterissa sekä oopperassa on tietty mukava olla hyvässä seurassa kuten myös ulkona syömässä käydessä.
En voi samaistua. Yksin on rentoa ja rauhallista, toisten kanssa jatkuvaa stressiä ja säätämistä. Ei enää koskaan, olen loppuelämäni ilolla yksin.
Olen kuin 1lk. Eli olen hankinut ison kellon ja aikatauluttanut päiväni kellon mukaan.niin herämisen ulkoilun kuin syömisen ja nukumaan menon.Joten ole reipas ja rohkea.Elämää silti täysi. Kuntelen paljon kuulokeilla radio nostalaakia.Joten en veltoile en ole saamaton vaikka yksinäinen ja yksin asun.Asenne se ratkaiseen .
Hanki koira, jos sulla on aikaa olla kotona.