Te jotka "käsittelette tunteenne", miten sen teette?

Pysähdyn miettimään tunnettani, etsin siihen syyn kaivellen mieltäni niin pitkään, että päädyn itseeni. Ulkopuolisilla tekijöillä on tietty vaikutusta tunteen syntymiseen, mutta tunne on kuitenkin oma luomukseni, joten syy siihen löytyy minusta.

Käyttää aivoja eikä lillu tunteiden vietävänä.

tunnistaa omat tunteet vihan,ilon katkeruuden ym. vaikeampaa kuin luulis. vaikeaa on joskus saada  selkeyttä tilanteisiin ,joissa joku on ilkeä ilman syytä. tai jos joutuu pettymään johonkin tykkäämäänsä ihmiseen.

sillon pitää miettiä, että toinen ei pidä sinusta ja se tuntuu pahalta, mutta täytyy vaan sitten hankkia parempia kavereita ja vaihtaa esim.inhottavat työkaverit toiseen työpaikkaan. jos siellä olisi kivempaa.pyrin siihen ,et miettiminen ja käsittely selventää omat tunteet ja johtaa johonkin parempaan ja fiksunpaan tekemiseen.en siis kiukuttele tai muuten riehu.tosin välillä totean, et olis pitäny suuttua ja kiroilla, jos joku ilkeilee. eikä vain tyynesti kuunnella.

koronan ja sodan riehuessa. tulee lehtiotsikoista. joskus voimaton olo. sillon pitää keskittyä arkipäivän hoitoon ja omaan elämään .eikä mennä heti tunteeella paniikkiin. suomes meni koko maa paniikkiin ja ylilyönteihin.analysointi ja maalaisjärki unohtui.sen kun muistais aina et rauhoittuu hieman ja sit miettii mitä tehdä.

Hyvä ketju.

Katson mikä on tilanne (tunteelle nimi) ja mistäs moinen, jos pääsen jyvälle.

Joka tapauksessa menee ohi yhtä nopeasti kuin tulee.

up

Mun yleisin tunne nykyään on ahdistus ja häpeä. Ikävä kyllä masentuneena ei parempaa näe.(Vielä. Lääkitys on). Välillä tulee parempia päiviä, välillä synkempiä. Käsittelen kaikkia tunteita itsetutkiskelemalla ja hyväksymällä ja kieltämättä kaikki tunteet ja ajatukset mitä pintaan tulee. Paljon kumpuaa lapsuudesta erinäisistä häpeäkokemuksista. Kun näitä saan tunnistettua, kropassa tuntuu sitten kuin joku solmu olisi avautunut. Hankaliin, kokonaisvaltaisiin tunteisiin yritän päästä kiinni/läpi vähän "raottamalla" sitä tunnetta ettei se heti tulvahta päälleni, jolloin mieli blokkaa ja kiellän sen uudestaan. Tällöin tunne pakkaantuu taas ahdistukseksi kroppaan.

Yksi keino on avata solmuja on kehoskannaus. Käyn jokaisen ruumiinosan läpi makuulla silmät suljettuina ja varsinkin jos on joku jumi, mikä ei ole tullut fyysisenä vaivana voi olla merkki tunnelukosta. Tarttumalla tähän tuntemukseen ja "tutkimalla" sitä jokaisesta suunnasta saattaa avata tunnelukon. Ihminen kun on psykofyysinen kokonaisuus.

Sitten yksi keino mitä teen on analysoimalla(mitä teen aivan liikaa) tunnetta ja tuntemuksia, jolloin pääsen joskus käsiksi tunteen lähteelle esim. Häpeäkokemuselle lapsuudesta.

Joskus käytän "tyhjä tuoli"-metodia jolloin voin päästä käsiksi todella hankaliin asioihin.

Sano ne ääneen tavalla, jonka voisit sanoa jollekin toisellekin. Tunteiden "sanottaminen" on yllättävän vahva keino, ja selittää mm. terapian vaikutusta. Tärkeää tietää paitsi se tunne, niin sen alkuperä ja kohde. Nämä jos saa lauseeseen, on pitkällä.

Minulla ei ollut lapsuudenkodissa tilaa tuntea " hankalia" tunteita ja myös miehen sukulaisten mielestä minun pitäisi aina vain joustaa ja myötäillä.

Onneksi nykyään on saatavilla paljon tietoa siitä, että tunteilla on tärkeä viesti ja kaikki tunteet ovat inhimillisiä ja tärkeitä. Olisi kamalaa olla tunteeton.

Mietin mitä tunne kertoo:olen vihainen, mitä haluan muuttaa tilanteessa? Olen kateellinen, mitä haluaisin sellaista mitä toisella on. Kannan syyllisyyttä, mitä tein mitä en enää halua tehdä.

Omille lapsille pidetään onneksi jo alakoulussa tunnetaitotunteja ja sanon heille että saat olla vihainen/ kateellinen/ syyllinen.

Ensin terapiassa purin suojautumiskeinot, joilla olin välttänyt tunteita, jotka olivat lapsuudenkodissa kiellettyjä. Totuttelin tunteisiin lukemalla sekä kirjoittamalla niistä.  Mietin, mitä tunteet tarkoittavat, mikä niiden viesti on. Arjessa vahvistin tunneyhteyttä pysähtymällä välillä kuuntelemaan, miltä päivän tapahtumat olivat tuntuneet, ja muistuttamalla itseäni, että on hyväksyttyä tuntea. Opettelin ilmaisemaan niitä terveillä tavoilla, mistä mulla ei entuudestaan ollut esimerkkiä. Nykyään ei tarvitse sen kummemmin enää tunteita käsitellä, tunnen ja ilmaisen vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan viinaa, nollaan tilanteen ja maanantaina kaikki on normaalisti taas.

Paitsi ettei ole, koska viina tuhoaa tunteidenkäsittelytaitosi.

onhan noita ryyppääviä, suorastaan alkkiksia kirjailijoita, runoilijoita ja muitaki taiteilijoita jopa kliseeksi asti. sinäkö meinaat että eipäs ole??

Yritän todella _tuntea_ sen tunteen. En selittele sitä pois, ettei se mitään ole. En ala tekemään jotain muuta. Vaan keskityn siihen tunteeseen, yritän paikantaa, missä kohtaa kehoa tunne tuntuu. Yritän siis paisuttaa tunteen vielä pahemmaksi. Koska sitten se päästää nopeiten otteensa. Kun vain kestää tuon 5-20 minuuttia. 

Yleensäkin koitan itseä kohtaan olla rehti, ja vaikeissa tunteissa juttelen (vaikka ääneen jos tuntuu siltä) itseni kanssa ja käyn jutut läpi huolella

Mietin miksi joku asia saa minut esim suuttumaan ja onko siihen edes syytä. Joku mekanismi siellä taustalla aina on. Voihan olla että itse kuvittelen jotain esim negatiivista tai positiivista joka ei vastaa todellisuutta tai kerään sellaisia merkkejä joita itse haluan poimia ja jätän ne jotka kumoaisivat sen toisen pois tai käsitän jotain väärin. Saman asian voi ottaa niin monella tavalla. Joskus huomaa miten jonkun ihmisen oma negatiivisuus värittää sen jutun paljon mustemmaksi mitä se on samalla tavalla positiivisuus voi harhauttaa ja ihmisille on taipumus myös ajatella mustavalkoisesti. Esimerkkinä vaikka venäläiset. Aika moni ihminen näyttää ajattelevan että kaikki venäläiset on nyt ansainneet kaikkea pahaa ja vihaa vaikka eihän se niin mene. Surua käsittelen altistamalla itseni sille. En mene karkuun esim läheisen kuoleman kohdalla vaan mietin sitä niin monta päivää kuin se vaatii että hyväksyn sen. Toki säätelen sitä niin että esim työssä pidän itseni työmoodissa ja kotona suren. Lähtökohta on se että ei tunteissa ole mitään pahaa. Kaikki niistä on sallittuja. On jossain kohtaa ihan oikein vihastua. Itseen kannattaa tutustua ja miettiä oman ajattelun taustoja kyseenalaistaa niitä yms. On umpimielistä elää sokeasti tunteiden mukaan kun järki pitäisi viine kädessä ohjata estämällä ylilyöntejä. Olen huomannut itseäni tutkiessa etten omaa mitään kovin korkeaa kateellisuuden tunnetta mutta oikeudenmukaisuuden tunne on vahva.

Otan tunteesta mielessäni tukevan otteen ja hakkaan sen päätä seinään.

Siten että työkkärin tantat soittaa parin kuukauden välein ja pakottaa miettiin mun vit.umaista tilannetta.

Terveys menny ja eläkkeelle ei pääse jos hengittää.

Sitten näitten keskustelujen jälkeen vedän pään täyteen ja riitelenkotona ja lopuksi sammun kadulle.

Kiitos vaan näistä traumojen aukirepimisistä "hyvinvointi yhteiskunnalle".

Mietin sitä tunteita herättävää asiaa niin kauan ja monelta kannalta, ettei lopulta enää ole tarvetta ajatella sitä koko ajan ja voin keskittyä muihin asioihin.

Joskus voin myös puhua asiasta muille, mutta valitettavasti se ei aina toimi. Muut kun usein väittävät vastaan ja ovat sitä mieltä, ettei minulla pitäisi olla sellaisia tunteita, joita minulla on. Eikä siitä tietenkään ole apua.

Kuten muutkin analysoin, olen itselleni rehellinen, puhun viisaan ystävän kanssa, kirjoitan päiväkirjaa.

Lisäksi mm. luen akuutista aiheesta psykologiaan liittyviä artikkeleita ja kirjoja, toki kriittisesti peilaten, sopivatko ne minulle. Jos tulee vahva tunne (esim. viha) muistan jo nykyään että yleensä sen takana on piilossa muita tunteita, tunnustelen niitä. Muistelen myös, miten olen aikaisemmin selvinnyt vastaavista tilanteista.

Ja yritän puhua itselleni ystävälliseen sävyyn.

On myös tärkeää kysyä itseltään mitä oikeasti tiedän ja mitä luulen. Vahvassa tunnetilassa yleensä kuvittelee kaikkien luulojensa ja pelkojensa olevan totta. Jos ei voi luopua pelkäämästä voi kuitenkin ottaa pikku etäisyyden sanomalla itselleen, ett oikeasti en vielä tiedä miten tämä asia on tai miten se menee. Pienikin etäisyys rauhottaa ja antaa mahdollisuuden hiukan tutkia tilannetta sen sijaan että olisi vain virran vietävänä.

Annan tunteen tulla, en pelkää, pakene tai kiellä sitä esim. toksinen positiivisuus, kun tsempataan vaan hampaat irvessä, että kivaa on, mikään ei ole paskaa eikä ikävää. 

Toisaalta terapeutti on opettanut myös huomaamaan sitä, että kaikki tunteet eivät tule luonnostaan, ne ovat niin kiellettyjä, että on alitajuisesti kieltänyt ne itseltään. Niitä voi sitten lempeillä keinoilla herätellä pintaan. 

Sen olen terapeutilta oppinut myös, että negatiivisten tunteiden kieltäminen johtaa myös hyvien tunteiden latistumiseen ja kuolemiseen ja ihminen saattaa alkaa vihata itseään tai masentua. Vihan pitää antaa tulla ja suunnata se oikeaan kohteeseen.