Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jatkuvat pettymykset parisuhteessa, miten eteenpäin?

Vierailija
14.05.2022 |

Onko täällä ketään kellä olisi ollut samanlaista? Meillä on kolme lasta, mies on 8-16 töissä ja minä osa-aikaisena siellä sun täällä.

Tilanne on se, että emme tee yhdessä juuri mitään. Joskus jos olen vapaalla, saatetaan käydä pikalounaalla kahdestaan, ja muutaman kerran ollaan käyty jossain kodin lähellä koiran kanssa kävelyllä (kuopus on eskarissa ja harjoittelee vasta yksinoloa).

Viime kesälle olin pyytänyt viikonlopuksi koiralle hoitajan ja lapsille myös, ja olisin halunnut miehen kanssa mennä asuntomessuille. Mies ei sitten halunnut lähteä, koska talon rakennus oli alkamassa.

Miehen 40-vuotiaslahjaksi hommasin lentoliput, ja siis yhdessä katsottiin ajankohta. Talon rakentamisen aikana meillä on mennyt sukset ristiin useamman kerran. Miehelle sitten tuli työmatka samaan aikaan kuin meidän yhteinen reissu olisi ollut. Lentolippujen siirto olisi maksanut saman verran kuin uudet liput, joten ne vaan jäi käyttämättä. Mies ymmärtää, että minua harmittaa, mutta ei tee elettäkään minkään asian suhteen että meillä olisi joku uusi juttu mitä odottaa.

Illat kuluu taloa laittaessa (asutaan täällä jo), tai mies on sohvalla telkkaria tai puhelinta katsoen. Kun tulee nukkumaan, ja sanon että kaipasin hänen seuraansa, mies tiuskii että "mähän oon nyt tässä".

Minä koen olevani turha ja näkymätön. Jo vuoden olen hoitanut kodin ja lapset, ollut toki väsynyt ja muuta. Mies vain elää omaa elämäänsä, eikä suostu ainakaan myöntämään että olisi itse väsynyt arjessaan. Hänen elämänsä on kuulemma mukavaa näinkin, ja minä odotan liikoja. Kuulemma kukaan muu nainen ei ole tällainen kuin minä 😞

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äijällä liikaa duunia ja taloprojektia pukkaa. Alkaa mehut mennä. Sitten, kun hoet hyvää hyvyyttäsi hänelle, niin se alkaa muuttua negatiiviseksi hänen päässään.

Vierailija
2/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehesi on umpiväsynyt, päivät töissä, illat remppaa taloa ja uniajalla kuuntelee naisen valitusta. Stressiä pukkaa. Eikä se tästä ainakaan hetkeen helpotu.

Kannattaa varmaan sopia tuollaiset ulkomaanmatkat etukäteen eikä ylläriksi keskelle arjen kiireitä.

Mikä pakko sinun on siellä kotona nyhjätä jos kuopuskin jo eskarissa? Ota se aika itsellesi, ulkoile, näe ystäviä, harrasta. Kuulostaa siltä, että odotat vain miestäsi ja kaipaat seuraa. Sanoit että mies elää vain omaa elämäänsä mutta tiedossahan tuo oli jo ennen remppaa, että silloin yhteinen aika on kortilla ja joustoa ja ymmärrystä pitää riittää tai sitten teettää ne remontit ulkopuolisilla työntekijöillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa siltä että miehesi on ihan loppu.

Mutta onhan sanomattakin selvää että ei teillä voi olla omaa aikaa jos on 3 lasta, taloprojekti ja molemmilla päälle vielä oma työ.

En moiti - ymmärrän täysin.

Itse en jaksais yhtään tollasta ruuhkavuosirallia enää.

Ja muistan elävästi sen tunteen kun kaipaa ihan kamalasti oman puolison seuraa ja hellyyttä sitä saamatta, se oli kamalaa. Tosin meillä kyllä mies piti kiinni sovituisa yhteisistä rentoutumispäivistä joten nyt en osaa neuvoa mikä avuksi....muutakun tietysti puhuminen ja yrittää saada toinen tajuamaan että välillä on hänenkin huilattava ihan oman ja perheen hyvinvoinnin takia.

Vierailija
4/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehesi on kuormittuneempi kuin sinä. Kuulostat turhautuneelta joka haluaisi vaan huvitella. Ymmärrä miestäsi.

Vierailija
5/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä aseta odotuksia, niin ei tule pettymyksiä

Vierailija
6/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehesi on kuormittuneempi kuin sinä. Kuulostat turhautuneelta joka haluaisi vaan huvitella. Ymmärrä miestäsi.

Itse mies sitä kuormaa itselleen kasaa. Talo ei karkaa minnekään vaikka pitääisi taukoa rakentamisesta ja hoitaa parisuhdetta. Miehen pitäisi ymmärtää tuo ja toimia sen mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
7/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkö voinut käyttää lentolippuja vaikka jonkun kaverin kanssa?

Vierailija
8/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Etkö voinut käyttää lentolippuja vaikka jonkun kaverin kanssa?

No en, ei ole sellaisia kavereita joiden kanssa mennä ulkomaille. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Etkö voinut käyttää lentolippuja vaikka jonkun kaverin kanssa?

Eiköhän tässä ole muusta kyse kuin siitä että lentoliput jäi käyttämättä.

Vierailija
10/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossa elämäntilanteessa monilla ei ole jaksamista muunlaiseen parisuhdeaikaan kuin telkkarinkatseluun yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkö osaa matkustaa yksin?

Tulisin hulluksi jos yrittäisin rakentaa taloa ja joku vielä aikatauluttaa jotain ekstraa parisuhdeaikaa siihen.

Vierailija
12/31 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ei varmaankaan oli muuta kuin trolli mutta miten te jotkut tarvitsette jotain parisuhdeaikaa niin tajuttomat määrät?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei varmaankaan oli muuta kuin trolli mutta miten te jotkut tarvitsette jotain parisuhdeaikaa niin tajuttomat määrät?

Jos ei ole ollenkaan parisuhdeaikaa, ja sitä kaipaa edes vähän, niin mikä vika siinä on?

Vierailija
14/31 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehellä stressi ja kyllä vie voimat käydä töissä ja remontoida taloa. Hyvät ajat edessäpäin, kun projekti valmistuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei varmaankaan oli muuta kuin trolli mutta miten te jotkut tarvitsette jotain parisuhdeaikaa niin tajuttomat määrät?

Jos ei ole ollenkaan parisuhdeaikaa, ja sitä kaipaa edes vähän, niin mikä vika siinä on?

Etkö voi itse tehdä aloitetta ja mennä kainaloon köllimään sohvalle. Pyytää että laittaa puhelimen pois tai menet katsomaan samaa tv-ohjelmaa. Joskus tekee ihan hyvää vain olla hiljaa lähekkäin ei sitä ole pakko tehdä jotain.

Vierailija
16/31 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän sinua, AP.

Vierailija
17/31 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on se puolison valinta. Sinä olet valinnut hänet.

Vierailija
18/31 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihme vastauksia!? Joku kirjoittajista voi mennä ap:n seuraajaksi ja ap ettii jonkun kiinnostuneemman miehen.

Oma priorisointi:

- hyvä parisuhde, jossa molemmat kiinnostuneita

- elämä sinkkuna

....

Ei sitten oikeastaan muuta, koska elämä sinkkuna on aina saatavilla. Mihinkään huonoon viritykseen ei tarvitse tyytyä.

Ja toi miehesi väite muista naisista on ihan kaasuvalotusta, et ole mitenkään erityisvaativa.

Vierailija
19/31 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei helvetti mikä akka. Että pitäisi kahden työn (palkkatyö ja talonrakennus) lisäksi revetä vielä viihdetoimistoksi prinsessalle.

Mitä jos sinä rakentaisit sen talon valmiiksi, niin miehelle jää aikaa ja voimia viihdyttää sinua?

Vierailija
20/31 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti mikä akka. Että pitäisi kahden työn (palkkatyö ja talonrakennus) lisäksi revetä vielä viihdetoimistoksi prinsessalle.

Mitä jos sinä rakentaisit sen talon valmiiksi, niin miehelle jää aikaa ja voimia viihdyttää sinua?

Ja nainen tekee omat työnsä, hoitaa lapset ja kodin. Hirveä prinsessa kyllä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kuusi kaksi