Mun isä on kuollut. Kamala olo.

Lämmin osanottoni.

Lohdullisia sanoja on vaikea löytää, kun koittaa varoa vähättelemästä menetyksen suuruutta. Tunnen suurta myötätuntoa tuon nopean menehtymisen takia. Olkoonkin, että se on menehtyneelle kaikkein armollisinta, niin omaisille se on valtava järkytya.

Surun on annettava tulla, ja sinulla on oikeus surra. Jonain päivänä, ehkä jo hyvin pian, musertavan surun rinnalle nousee suuri kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että sinulla oli juuri tuo ihminen isänäsi. Elämä on ollut hyvä, jos on antanut niin rakkaita ja upeita ihmisiä vierellesi, että heidän poismenonsa todella tuntuu. Vuosi vuodelta surun tunteet antavat yhä enemmän ja enemmän tilaa kiitollisuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle, ap! Pyydä esikoinen käymään ja kerro hänelle mahdollisimman pian.

Esikoinen on mökillä. Tuntuu kamalalta kertoa. Olen kai vähän shokissa. En tiedä mitä mä tekisin. Jotenkin avuton olo. Onneksi mulla on mun lapset. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa, tuo on surullinen tilanne. 😢

Äitini kuoli 3 kk sitten ja tuntuu, että surusta ei pääse mitenkään yli.

Päivä kerrallaan on silti mentävä, vaikka raskaalta tuntuu. 😔

Rakas äitini kuoli -91 enkä vieläkään ole päässyt surun yli. 

Älä valehtele tai sitten olit vielä tississä kiinni.

Osanottoni.

Toivottavasti sinulla on läheisiä joiden kanssa keskustellen saat itse voimia.

Tärkeää olisi, että keskustelet paljon lastesi kanssa asiasta, muistelkaa ukkia ja kertokaa toisillenne mukavia tarinoita ukista.

Oma isäni kuoli kun olin 12 v. ja muistan oikein hyvin mitä latteuksia ja typeryyksiä aikuiset minulle sanoivat. No, surun äärellä on vaikea sanoa mitään todella lohdullista.

Kaikilla meistä on aikamme ja aina se tuntuu liian lyhyeltä. Sinä ja lapsesi muistatte häntä kuitenkin lämmöllä, joten se on parasta mitä kukaan voi elämässään saada aikaan.

Lämmin osanotto ap. Saa itkeä ja surra jos siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Luulitko elävän ikuisesti?

Mitä merkitystä sillä on tässä yhteydessä? Vanhempani kuolivat yli 80-vuotiaina. Toki tiesin heidän kuolevan jonain päivänä mutta se ei estänyt sitä, että heidän kuoltua oloni oli todella surullinen ja lamaantunut kauan. Aika helpotti kyllä mutta vieläkin yli 10 vuoden jälkeen kaipaan heitä vielä joskus. Voimia sinulle ap!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle, ap! Pyydä esikoinen käymään ja kerro hänelle mahdollisimman pian.

Esikoinen on mökillä. Tuntuu kamalalta kertoa. Olen kai vähän shokissa. En tiedä mitä mä tekisin. Jotenkin avuton olo. Onneksi mulla on mun lapset. ap

Käy hakemassa sieltä. Se ansaitsee tietää. Osanottoni.

Voimia! Tiedän tunteen. Tukeudu sun läheisiin, niistä saa paljon voimaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle, ap! Pyydä esikoinen käymään ja kerro hänelle mahdollisimman pian.

Esikoinen on mökillä. Tuntuu kamalalta kertoa. Olen kai vähän shokissa. En tiedä mitä mä tekisin. Jotenkin avuton olo. Onneksi mulla on mun lapset. ap

Oletko yh? Minä jäin pienten yksinhuoltajaksi kun olin haudannut ainoan elossa olevan vanhempani. Tästä jo vuosia.

Vierailija kirjoitti:

V i ttu soita sun lapselle

Se ei ole varmasti aina järkevintä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle, ap! Pyydä esikoinen käymään ja kerro hänelle mahdollisimman pian.

Esikoinen on mökillä. Tuntuu kamalalta kertoa. Olen kai vähän shokissa. En tiedä mitä mä tekisin. Jotenkin avuton olo. Onneksi mulla on mun lapset. ap

Voisitteko mennä sinne mökille kertomaan suru-uutisesta hänelle? Vaikka kertominen on raskasta, olisi epäreilua lykätä asiaa.

Osanottoni 💔

Mun isä kuoli, kun mä olin 9v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän oli vain mies. Eihän miehellä ole arvoa että kannattaisi olla surullinen

Tilannetajuisempi saattaisi hoksata, että tämä ei ole sopiva kohta tuutata omaa katkeruuttaan.

Täsmälleen samoilla sanoilla minulle sanottiin kun oma isäni kuoli kun olin surullinen ja en ilmeisesti tarpeeksi huomioinut naista

Otan osaa suruun.Voimia ja siunausta sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Mun isä kuoli, kun mä olin 9v.

Minä menetin isäni kun täytin juuri 4 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isä kuoli, kun mä olin 9v.

Minä menetin isäni kun täytin juuri 4 vuotta.

Ei kai tässä nyt sentään mistään isänsä menettämisiän vähyydestä kilpailla ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle, ap! Pyydä esikoinen käymään ja kerro hänelle mahdollisimman pian.

Esikoinen on mökillä. Tuntuu kamalalta kertoa. Olen kai vähän shokissa. En tiedä mitä mä tekisin. Jotenkin avuton olo. Onneksi mulla on mun lapset. ap

Varmasti tuntuu kamalalta kertoa, mutta eikö tunnu vielä kamalammalta olla kertomatta? Pitää toista tietämättömänä? Mietin vain sitä päivää kun jouduin kertomaan työmatkalla olleelle äidilleni että isä oli yllättäen kuollut onnettomuudessa.

Voimia ja halaukset!