Pitkä parisuhde ja seksi
Millainen seksielämä pitkässä parisuhteessa olevilla on?
Omalla kohdalla olen hämmentynyt asiasta. Olen toistamiseen tilanteessa, jossa parisuhteessa olen halukkaampi - mutta käytännössä mennään miespuoleisen puolison tahtiin ja tavalla.
Haluaisin kokeilla uutta ja kokea itseni halutuksi. Haluaisin myös antaa miehelle uusia kokemuksia ja olen paljon puhunut toiveistani ja haluistani.
Mies aina perustelee, että suhteen alussa en oikein antanut tehdä itselleni mitään (esim suuseksiä tai koskea oikein muutenkaan kuin perus aktia) ja oppi siihen.
Jos olen ollut aktiivisempi osapuoli - mieheni ei ole innostunut. Hän yleensä innostuu sillon, kun en halua, jaksa, olen sairas tai kipeä ja oloni on epämukava tai olen muuten vastahankainen.
Suhteen alussa koin, että en saanut tehdä aloitteita, koska mies ei silloin halunnut (vaan tosiaan esim. yllättäen sellaisessa hetkessä kun tyhjensin tiskikonetta ja olin muissa ajatuksissa)
(tämäkin olisi ok, jos siitä asiasta sovitaan, että mies toivoo minun vastustelevan - voisin sitä roolileikkinä leikkiä)
Nyt mietin, että miten eteenpäin. Elämä meillä on monella tavalla toimivaa, mutta täm ä vaivaa vuosi toisensa jälkeen enemmän.
Lasten ollessa pieniä suostuin usein hyvin vastahankaisesti ja velvollisuudesta ja silloin seksi oli minulle lähes nöyryyttävää. Koin, että silloin mies halusi paljon, kun olin väsyneimmilläni.
Nyt tuntuu, että haluaisin vielä kokea myös seksuaalisesti tyydyttävän elämän, mutta en haluaisi rikkoa parisuhdetta.
Puhuminen vaan ei tunnu auttavan ja mitä enemmän otan asiaa puheeksi, sen ihmeellisimmissä tilanteissa mies sitten ehdottaa seksiä (eli herkissä kun on vain minuutteja aikaa ja homma pitää hoitaa vaan nopeasti hänen osalta).
Pikaiset olisi tietenkin ok, jos se ei olisi ainoa seksuaalinen teko ja myös minut huomioitaisiin.
Tuntuu vaikealta myöntää, että olen vuosia elänyt odottaen, että ihan kohta se hetki tulee kun mies näkee vaivaa minun nautinnon vuoksi myös. Mutta oikeasti - siitä kun aloin aktiivisesti toimia paremman seksielämä eteen herätellen omaa seksuaalisuuttani ja aloin puhumaan miehelle ajatuksista ja toiveista - siitä on yli kolme vuotta.
En tiedä oikein mitä ajattelen.
Olen ollut uskollinen kaikki nämä vuodet ja aina rakentanut sill3, että yksi suhde kerrallaan.
Nyt mietin, että voiko seksi - tai se, ettei vuosien pyytämisen jälkeenkään tule huomioiduksi seksuaalisesti - olla syy rikkoa perhe ja päättää pitkä parisuhde?
Mies todennäköisesti pärjäisi hyvin sillä määrällä pikaseksiä, mitä meillä nyt on noin kerran 2 viikossa, mutta itse kaipaan niin paljon enemmän.
Millaista muilla on pitkissä suhteissa? Tai miten olette toimineet vastaavissa tilanteissa?
Kuulen mielelläni ajatuksia ja vaikka ihan valmiita sanoja ja lauseita joilla ehkä vielä voisi herätellä keskustelua.
Kommentit (254)
Meillä sama tilanne. Parisuhdetta ei takana noin kauaa, vajaa 10v mutta sama tarina. Alussa ja ennen lapsia mies huomioi, tehtiin erilaisia juttuja jne. Jostain syystä kun tulin raskaaksi miehellä lisääntyi omat menot ja seksielämä alkoi vähetä. Mäkin voin pahoin, oksentelin päivät pitkät jne. Nyt kun taas jaksaisi niin miehen panos on mitätön enkä saa seksistä oikein mitään. Tuntuu että mies vaan ruikkaa lastit ja that's it. Esim haluaa suuseksiä joka kerta, itse ei anna. Ennen lapsia antoi. Jos on oikein halukas olo itsellä niin sitä on miehen kimpussa ja toivoo josko tällä kertaa mutta kai pitäisi jo myöntää että ei. Mulla takana ihan sama ajatuskuvio, että yritän olla parempi kumppani nyt kun lapsilta se muutaman vuoden jälkeen vihdoin on mahdollista ja energiaa on toisinaan muuhunkin kuin hereillä pysymiseen. Mies vaikuttaa tyytyväisemmältä mutta omat fiilikset lähteneet taas alamäkeen kun joutuu joka kerta tyydyttämään itseään illalla tms. kun mies ei paikalla. Olen yrittänyt puhua, kuulemma miehen kiihotus ei kestä joten yhdyntä alkaa kun hällä seisoo (heti kun riisuu housut) ja koko juttu loppuu kun hän tulee. On vain tosi käytetty olo useimmiten.
Seksin loppuminen pitkässä parisuhteessa on ikäänkuin luonnonlaki. Jos seksiä oli vähän suhteen alussa, niin vuosien, tai kymmenien vuosien kuluttua sitä on vaikea tai mahdoton alkaa haikailemaan takaisin. Vähän niinkuin kukan kasvatus. Sille pitää antaa vettä, säännöllisesti. Jos ei anna, niin se kukka kuolee. Viiden vuoden päästä se kukka on edelleen kuollut, eikä herää enää henkiin vaikka sille humputtaisi ämpärikaupalla vettä.
Keski-ikäisillä seksi loppuu tai on loppumassa joka tapauksessa, joten AP et ole yksin ongelmasi kanssa. Jos tuntuu ylipääsemättömältä jutulta, eroa, ota rakastaja, tai sitten vain sopeudut tilanteeseen ja käytät suristinta.
En tajua miten suostutte, edelleenkän en tajua. Miksi ette vaadi! Odottakaa hamaan hautaan, siellä sitten kirkkain kruunu varmaan odottaa...
Jos AP:llä on seksiä kerran kahdessa viikossa, niin se on selvästi enemmän kuin ikäiselläsi ihmisellä pitkässä parisuhteessa yleensä on. 2 kertaa kuukaudessa, enpä omassa avioliitossa moisesta voinut edes haaveilla. Seksin väli mitattiin vuosissa, kunnes loppui kokonaan, kuten liittokin.
Vierailija kirjoitti:

Seksiä, jota saa siis vain mies? Anna mun nauraa...

Useimmilla ei ole edes sitä.
Vierailija kirjoitti:
Seksin loppuminen pitkässä parisuhteessa on ikäänkuin luonnonlaki. Jos seksiä oli vähän suhteen alussa, niin vuosien, tai kymmenien vuosien kuluttua sitä on vaikea tai mahdoton alkaa haikailemaan takaisin. Vähän niinkuin kukan kasvatus. Sille pitää antaa vettä, säännöllisesti. Jos ei anna, niin se kukka kuolee. Viiden vuoden päästä se kukka on edelleen kuollut, eikä herää enää henkiin vaikka sille humputtaisi ämpärikaupalla vettä.
Keski-ikäisillä seksi loppuu tai on loppumassa joka tapauksessa, joten AP et ole yksin ongelmasi kanssa. Jos tuntuu ylipääsemättömältä jutulta, eroa, ota rakastaja, tai sitten vain sopeudut tilanteeseen ja käytät suristinta.
Höpö höpö. Pitkissä parisuhteissa on tunnetusti eniten säännöistä seksiä. Enkä en sitten vielä ole keski-iässä, kun 65v vanhana seksi ei ole vielä pitkässä parisuhteessa loppunut On sentään vähentynyt kun enää kerta viikossa. Tässä nyt 46v naitu ja pillua nuoltu ja oli tarkoitus vielä jatkaa. Sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Mutta ei seksi itsestään jatku, molempien pitää pitää toisen tyydyttämisestä huolta. Vaikka nuorina alle 20v tavattiin, niin ei ole ollut koskaan kylmiä seksittömiä kausia, ei mitään pausseja, ei riitoja ei mitään mikä olisi seksiä haitannut. Lapset ja varsinkin raskausajat vain lisäsivät kiimaa. Olen ollut niin rakastettu, ettei koko ikänä ole tullut edes mieleen, ettei oltaisi yhdessä koko ikää. Elämä on valintoja, minulle vaimo ollut aina ykkönen, parisuhteen ehdoilla kaikki muu.
Koettakaa saada päähänne se asia, että seksin määrä parisuhteessa on aina laskeva. Jos parisuhteen alussa on seksiä 4 kertaa viikossa, niin kymmenen vuoden päästä sitä voi olla 4 kertaa kuukaudessa. Jos parisuhteen alussa seksiä on kerran viikossa, niin kymmenen vuoden päästä sitä on kerran kuukaudessa. Jos parisuhteen alussa seksiä on kaksi kertaa kuukaudessa, niin kymmenen vuoden päästä sitä on max. kaksi kertaa vuodessa.
Tämä on se kaava isossa kuvassa. Äärimmäisen harvinaista on, jos alkuaikoina vähän sekstaileva pari on kymmenen vuoden päästä tilanteessa jossa seksiä olisi enemmän kuin suhteen alussa. Ei semmoista käytännössä tapahdu koskaan.
Vähemmän haluava määrittelee milloin on seksiä, ja milloin ei ole. Siihen on tyytyminen, jos sitä parisuhdetta aikoo jatkaa. Jos seksuaalinen eriparisuus on suhteessa suuri, niin tietää takuuvarmasti ongelmia tulevaisuudessa. Max. kahdesti vuodessa haluavan ja neljästi viikossa haluavan suhteessa tulee seksi olemaan yksi iso kanto kaskessa, kaikkien niitten muitten ongelmien lisäksi jotka tulevat perisuhdetta rasittamaan joka tapauksessa. Kuitenkin näitä seksuaalisesti todella eriparisien liittoja on kertakaikkiaan paljon. Kukin ratkaisee asian omalla tavallaan, joku eroaa, joku sopeutuu, joku etsii seksinsä suhteen ulkopuolelta.
Tämä on se iso kuva asiasta. Tähän tulevat nämä muutamat vakiokirjoittajat öyhyämään kuinka MEILLÄ on vielä 75-vuotiaana seksiä ihan tolkuttomasti, aina on ollut ja kun MINÄ käyn mahtimelallani hommiin niin pillu ulvoo, voivottelee, itkee ilosta, ja lopuksi lotisee orgasmien sarjatulessa. Voi olla, voi olla olematta. Yleisesti ottaen tilanne on kuitenkin tuo minkä kirjoitin.
Pitkissä parisuhteissa on tutkitusti eniten säännöllistä seksiä, eikä seksimäärät vähene, jos parisuhde on kunnossa. Jos ei ole, niin ensimmäisenä se heijastuu seksiin. Syytä ei silloin kannata lähteä hakemaan seksistä, vaan siitä minkä seuraus haluttomuus on. Kuten on täältäkin saanut lukea, niin välinpitämättömyys toisen tyydyttämisestä ja läheisyyden puute kadottaa seksihalut. 10v, ei ole mikään kovin pitkä parisuhde. Eikä pidempikään ole mikään syy vähäisempiin seksimääriin. Jos parisuhde on kunnossa ja kumppanin arvostus ja halua saada toiselle tyydytystä, ei seksikerran vähene mihinkään. Jos suksi ei luista ja seksikerran vähenee kannattaa laittaa parisuhde ensin kuntoon. Ei ole mikään luonnonlaki, että seksimäärät laskee, ihan omasta tekemisestä kiinni.

Niin, voihan se olla säännöllistä, säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa...Ja kyllä, seksin määrän väheneminen on luonnonlaki. Jos se EI olisi luonnonlaki, niin vanhainkodeissa kävisi yksi nainnin jytinä kun asukkaat jörnisivät ihan saman verran kuin nuorenakin. Näinhän asia ei tietenkään ole.Se on sitten eri asia että mitä tahtia, ja missä iässä seksin määrä vähenee ja kuinka paljon, mutta yleiskuva on se että seksin määrä on aina laskeva.
Parisuhteen tila vaikuttaa seksin määrään, se on selvä. Jos suhteessa on ongelmia, seksi loppuu yleensä ensimmäisenä, ja on merkki siitä että jotain on vialla. Joskus loppuu vaikkei olisi mitään vikaa suhteessakaan. Onkin oma kysymyksensä, johtuuko seksittömyys suhteen ongelmista, vaiko suhteen ongelmat seksittömyydestä? Tähän lienee yhtä monta vastausta kuin on suhteitakin.
Haluttomuudelle on varmasti monia parisuhteen tilasta johtuvia syitä, mutta on myös ihmisiä joita seksi ei vain kiinnosta muuten kuin keinona saada itselleen parisuhde ja perhe. Kun nämä on saatu, ei ole mitään tarvetta "esittää" seksuaalisesti halukasta, jolloin seksi loppuu siitä parisuhteesta ilman mitään "näkyvää" syytä. Ei vain kiinnosta enää. Vähemmän haluava määrittelee tahdin.
10 vuotta ei tosiaan ole mikään pitkä parisuhde, mutta on riittävän pitkä että oppii tuntemaan toisen, ja ne toisen ärsyttävät piirteet tulevat kyllä esille, samoin kuin vaikkapa se seksuaalisen halukkuuden tai haluttomuuden määrä. Niin ikään, se tulee ilmi, mihin suuntaan seksi ja sen määrä tulee suhteessa menemään. Suunta on toki selvä jo aiemminkin, seksi vähenee, mutta kymmenessä vuodessa näkee sen kuinka nopeasti vähenee, ja sen kuinka vähiin menee. Tästä voi sitten suhteen kymmenvuotis-päivänä päätellä mitä se tulee olemaan kymmenen vuotta tästä eteenpäin, mikäli suhde vielä silloin on olemassa.
Yli 20 vuotta kimpassa ja lapsetkin tehty. Itsestään huoltapitävä ja nuorekas rouva aloitteellisempi. Loistavaa ja monipuolista seksiä useamman kerran viikossa. Paranee vain!
Kyllä sitä seksiä voi olla vanhempana ihan jokapäivä, väitän minä. Ei sen seksin määrän tarvitse vähentyä todellakaan! Ainakin meillä nyt , kun ollaan kotona ja aikaa on ja lapset omillaan, suorastaan pidämme seksiä harrastuksenamme. Tietysti on näin, koska seksi välillämme on hyvää ja toinen toistaan huomioivaa.
Miehet voisivat katsoa peiliin, ainakin niissä tapauksissa joissa nainen ns pihtaa...toki se syy ei aina ole miehenkään taidoissa.

Joojoo, tiedetään, "ihanaaseksiä ihanjokapäivä"...
Vierailija kirjoitti:
Niin, voihan se olla säännöllistä, säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa...Ja kyllä, seksin määrän väheneminen on luonnonlaki. Jos se EI olisi luonnonlaki, niin vanhainkodeissa kävisi yksi nainnin jytinä kun asukkaat jörnisivät ihan saman verran kuin nuorenakin.
20v- vanhainkoti on aika iso gappi. Ei ole mikään luonnonlaki, että seksikerran viikossa vähenee 20-60v välissä. Voi olla, ettei enää kaikki jaksaa 4 krt viikossa, mutta pari kertaa hyvinkin. Pitkässä hyvässä parisuhteessa ei ole niin nokon nuukaa, kun seksiä voi harrastaa seuraavanakin päivänä ja aina kun tekee mieli .Pääsia, että harrastetaan säännöllisesti. Pysyy paikatkin paremmassa kunnossa.
Jos itsellä on huonoja suhteita ja seksistä ollut puutetta, niin ei kannata yleistää, että muillakin menee huonosti. Yksi pitkän parisuhteen salaisuuksista on hyvä ja säännöllinen usein toistuva seksi. Sitä sanoo kaikki hyvässä pitkässä parisuhteessa olevat. Mun molemmat saa aina mitä haluaa ja saa nauttia orgasmeista ja tyydytyksistä, niin sitä jaskaa kummasti haluta usein. Jos ei saa, niin ekaksi kannattaa miettiä tai kysellä, jääkö puolisolta jotain nautintoa saamatta mitä haluaisi. Onko itse tehnyt kaiken voitavat puolison vuoksi. Puolison pitää saada niin suurta nautintoa ja tyydytystä, että haluaa ja on syy saada niitä lisääkin. Jos tämä ei toteudu parisuhteessa, niin ihan on omassa asenteessa vikaa. Omat saamiset tulee vasta sen jälkeen.

Aivan samoin jos on itsellä hyvä suhde, ja seksistä ei ole puutetta, niin ei kannata yleistää että muillakin menee automaattisesti hyvin. On olemassa pitkiä parisuhteita jossa seksi on loppunut nelikymppisenä. Jutun juju onkin se, että kumpikaan suhteen osapuolista ei ole pitänyt seksiä alunalkaenkaan mitenkään erityisen tärkeänä, eli siis ovat seksuaalisesti hyvin samanparisia. Joku pari eroaa vastaavassa tilanteessa, toinen pari ei ymmärrä miksi pitäisi harrastaa seksiä kun kumpaakaan ei oikein enää kiinnosta. Parisuhe jatkuu ja voi hyvin siitä huolimatta. Vai että ihan KAIKKI pitkässä parisuhteessa olevat sanoo samaa? Montaako olet jututtanut, tuliko pikkuisen taas yleistettyä? Ongelma ei ole haluttomuus, jos se on kummakin tahto. Ongelma on eriparisuus, kun toinen tahtoo ja toiselle se on osastoa evvk. Se, miksi toinen ei tahdo, onkin sitten oma lukunsa. Osalla tyytymättömyys parisuhteeseen, terveydelliset seikat, henkiset ongelmat, sekä sitten se ettei vaan kertakaikkiaan kiinnosta pätkääkään enää koko seksi. Ainakaan oman kumppanin kanssa, ja tuskin kenenkään toisenkaan.
Sama täälläkin,tosin ei enään. Mun lääke oli vieras mies jota mieheni tarjosi minulle.
En halunnut pettää miestäni ,joten vaadin että
Mieheni on pakko olla mukana.
Emme lähteneet hakemaan netistä ,sillä halusin nähdä miehen ,ja tuntea sen halun.
Se aika oli tosi ihanaa,mietin jo että tarviiko mennä pidemmälle.
Mieheni muuttui täysin.
Hän halusi nähdä minut tosi toimissa.
Kysyin jo silloin eihän tämä riko meidän suhdetta ? Vastaus oli,hän kuulemma kestäisi.
Se hetki tuli . Pääsimme jatkoille kahden koneen nuoren miehen kanssa.
Se oli jotain uskomatonta.. löysin uudelleen sexin.
Se oli pelkkää sexiä ja tiesin että tyydytin kahden nuoren miehen halut.
Se että tunsin olla haluttu oli jo se mitä tarvitsen.
Mieheni tosiaan kesti sen että vieras mies oli minun kanssa yhdynnässä loppuun asti.
Tuo muutti meidän elämän,tunsin rakkauden kotona ,vielä voimakkaammin kun ennen.
Sexiä oli molemmille usein ja tarpeeksi.
Pitkissä hyvissä parisuhteissa,missä molemmat on onnellisia, harrastetaan tutkitusti paljon seksiä. Ei ole oma keksintö, vaikka pätee meilläkin.
Jos pitkä parisuhde on huono ja joutuu kärvistelemään puutteesta, niin tokkopa on suhteessa läheisyyttä muutenkaan. Haluton ei halua läheisyyttä, jottei toinen ala haluamaan. On sitten ihan oma valinta jääkö kärvistekemään ja pilaamaan elämäänsä. Itse en jäisi. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuisi, eikä mitään olisi tehtävissä katsoisin parisuhteen tulleen päätepisteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, voihan se olla säännöllistä, säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa...Ja kyllä, seksin määrän väheneminen on luonnonlaki. Jos se EI olisi luonnonlaki, niin vanhainkodeissa kävisi yksi nainnin jytinä kun asukkaat jörnisivät ihan saman verran kuin nuorenakin.
20v- vanhainkoti on aika iso gappi. Ei ole mikään luonnonlaki, että seksikerran viikossa vähenee 20-60v välissä. Voi olla, ettei enää kaikki jaksaa 4 krt viikossa, mutta pari kertaa hyvinkin.
Huomasitko kirjoituksessasi ristiriitaisuuden? Siis ei ole luonnonlaki että seksin määrä vehenee 20-60 ikävuosien välillä. Okei. "Voi olla että kaikki ei enää jaksa 4 kertaa viikossa, mutta pari kertaa hyvinkin". No, eikös tuo tarkoita juurikin sitä että seksin määrä on tuolloin pudonnut puoleen, ennen neljästi, nyt kaksi kertaa? Kyllä seksin määrän väheneminen parisuhteessa on luonnonlaki. Ihan samalla tavoin kuin on luonnonlaki että mahdollisuudet tulla raskaaksi vähenevät 35-40 ikävuoden jälkeen hyvin voimakkaasti. Samoin kuin että yleisurheilun maailmanennätyksistä ei yhtään ole tehty yli neljäkymmenvuotiaana. Tai että riski sairastua erilaisiin sairauksiin kasvaa neljänkymmenen ikävuoden jälkeen.
Seksin määrän väheneminen ei tarkoita sitä, että se loppuisi kokonaan. Joillakin loppuu, joillakin ei lopu, mutta seksin määrä siihen nähden, mitä se oli nuorempana kyllä vähenee.

Ei ole minusta niin oleellista, väheneekö seksikertojen määrä vai ei, vaan se että säilyykö seksin määrä sellaisella tasolla, että molemmat ovat tyytyväisiä. Seksikertojen määrä varmasti vähenee valtaosassa pitkiä suhteita, mutta ei se ole ongelma jos molempien halut ja tarpeet vähenevät samaa tahtia.
Seksikertojen määrällä ei sinänsä ole arvoa suhteessa, tyytyväisyydellä seksielämään on.
Kiitos viestistäsi.
En ihan saanut kiinni viestistäsi, tai siitä mitä sillä halusit sanoa.
Sellainen ajatus kuitenkin heräsi, että en ehkä ole ainoa nainen, joka nyt heräilee vähän uuteen kukoistuksen kauteen ja alkaa pohtia näitä asioita.
Itse ainakin olen alakuloinen, sillä vaikuttaa usein, että ratkaisu olisi ero.
Minä vaan olen enemmän sellainen taistelija - tyyppinen. Haluaisin tässä suhteessa saada sen kaiken mitä voisin saada uudessa suhteessa.
Ja siis lisäksi pitää tämän kaiken yhteisen historian ja elämän.
En vain tiedä miten ihmeessä päästäisiin puheesta eteenpäin.
Miten päästä eteenpäin siitä, että mies osoittaa myötätuntoa minua kohtaan, kun jään seksuaalisesti tyyduttymättä ja siihen, että hän tekisi sen eteen tekoja, että saisin tyydytyksen.
Toisaalta nyt juuri ymmärrän, että miehen tekemiset ei ole vastuullani. Vaan olen itse vastuussa siitä, että en tyydy sellaiseen, joka ei tyydytä minua.