Lue keskustelun säännöt.
Alan kallistua entistä enemmän sille kannalle että olen onnellinen ettei minulla ole lapsia
13.05.2022 |
Ennen ajattelin että elämää ei ole ilman lapsia ja kyllä minäkin haluan vanhemmaksi mutta nyt kun ikää on 30+ niin olen sitä mieltä että lapset ovat esteenä kaikelle uralle, elämälle, matkoille, unelmille aivan kaikelle. En halua elättää ketään muuta kuin itseäni.
Kommentit (35)
Tärkeintähän on se, että tiedostaa miten itselle on paras. Vaikka joku muuta väittäisin
Y.onnellinen yhden leskiäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En allekirjoita tuota. Ei mikään matka tai ura voisi ikinä korvata sitä, mitä lapset on minulle antaneet. Ennen lapsia matkustelin paljon ja ehdin tehdä tarpeeksi töitä ja uraakin. Halusin lapsia vasta 35-vuotiaana. En aiemmin.
Silloinkin emmin, että onko hullu päätös. Paras ratkaisu ikinä.
Ja lasten kanssa on tehty tosi hienoja reissuja. Nyt ovat isompia niin suunnitellaan yhdessä. En tarvitse mitään itselle elämistä. Olen tehnyt sitä ihan tarpeeksi.
Minä olen elänyt varsin onnellisa elämää ilman lapsia, en ole koskaan halunnut lapsia, se "geeni" puuttui minulta.
Olemme eläneet mieheni kanssa (jolla 1 aikuinen lapsi) erittäin monipuolista ja antoisaa elämää, emme ole koskaan kaivanneet sitä arkea jota muksut tuo tullessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisenä vanhuksena ajattelet ehkä toisin. Olisi kivaa kun lapset ja lapsenlapset kävisi kylässä, mutta siellä sinä yksinäinen vela-mummo toteutat itseäsi vanhainkodissa ihan omassa rauhassa.
Jos on oikea aatteellinen velat eikä uhoava teini, niin on tuonkin asian käynyt jo päässään läpi. Vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, joilla on lapsia...jossain.
Vanhainkotiargumentti on muutenkin todella raivostuttava. Kaikki eivät joudu vanhainkotiin, ja vaikka joutuisivatkin, he ovat siellä vain joitain vuosia, joka on paljon vähemmän kuin se aika, jonka ovat uhranneet lapselleen. Ei kannata käyttää elämästään aikaa vastentahtoiseen vanhemmuuteen, koska se on niin paljon suhteessa vanhainkotiaikaan (joka sitä paitsi voi olla sellaista, ettei vanhus sitä tajua, tai dementikkona ei omaisten vierailuista hyödy, koska ne unohtuvat samantien).
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mikään helppo ja vaivaton juttu. Harvat todella arvokkaat asiat ovat.
Lapset tekevät elämästä sen verran työlään, että harva nykyajan nuori on valmis siihen. Ei fyysisiä ammattejakaan enää kestetä. Pitäisi olla miljonääri, jotta joku siivoaa ja hoitaa ne lapset, jotta jaksaisi elämää niiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jos itellä ei olisi tullut melkein hulluus, kun oli niin kova tarve saada lapsi, niin nyt kun ajattelee, olisin pärjännyt oikeasti ilmankin.
Tämä. Kahden alle 1,5v lapsen äitinä joskus mietin, että olin ihan onnellinen ilmankin, kun oli aikaa tehdä niitä omia asioitakin, joita intoverttina tarvitsee pysyäkseen järjissään, mutta jos en olisi lapsia tehnyt, niin hulluksi olisin tullut. Välillä tuntuu siltä, että lapset tekevät vielä enemmän hulluksi, mutta perheen perustaminen oli se elämän suurin (ja oikeastaan ainoa toteutettavissa oleva) unelma, enkä pois vaihtaisi vaikka aikaa voisi kääntää taaksepäin. Tuleepahan sitten edes ne vähäiset omat hetket käytettyä oikeasti johonkin omaan eikä vain möllöttämiseen. Harmi kyllä sitten se oma aikakin tuppaa olemaan suorittamista, kun pakko ehtiä tunnissa-kahdessa tekemään sitä sun tätä tai jää tekemättä. Kaikesta sitä ihminen osaakin ottaa paineita...
No, ehkä sitten parinkymmenen vuoden päästä voi taas elää itselleen :D Kunnes tulee lapsenlapset.
Älyttömän lyhyet ikäerot on kyllä ihan vihoviimeinen elämänvalinta. Siin saa kaiken lapsiperhe-elämän paskan potenssiin kymmenen, mut ilo ei lisäänny samassa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen elänyt varsin onnellisa elämää ilman lapsia, en ole koskaan halunnut lapsia, se "geeni" puuttui minulta.
Olemme eläneet mieheni kanssa (jolla 1 aikuinen lapsi) erittäin monipuolista ja antoisaa elämää, emme ole koskaan kaivanneet sitä arkea jota muksut tuo tullessaan.
Minulla melkein sama mieheni kanssa. Oikeastaan kiva, kun hän on tehnyt lapsen jo ennen minua. On siis lapsi elämässä kuitenkin, vaikka ei tarvitse ottaa päävastuuta siitä. Lapsi asuu äidillään. Tämä sopii oikein hyvin minulle ja miehelleni, jotka kummatkin tarvitsemme ns hiljaista aikaa paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mikään helppo ja vaivaton juttu. Harvat todella arvokkaat asiat ovat.
Lapset tekevät elämästä sen verran työlään, että harva nykyajan nuori on valmis siihen. Ei fyysisiä ammattejakaan enää kestetä. Pitäisi olla miljonääri, jotta joku siivoaa ja hoitaa ne lapset, jotta jaksaisi elämää niiden kanssa.
Entisaikoina auttoi isovanhemmat ja rikkaammilla oli lapsipiiat. Ei tarvinnut ottaa itse täyttä vastuuta lasten kasvattamisesta ja hoitamisesta.
Minulla on kaksi lasta ja voin yhtyä siihen, että välillä on tosi rankkaa. Mutta vain välillä. Enimmäkseen on mahtavaa. En osaa kuvitella mitä se elämä itselle olisi ilman lapsia. Siis lapset on mun elämää, eli elämää itseäni varten elän nytkin, kun heitä rakastan ja haluan viettää aikaa heidän kanssa. Ei kenenkään muun seura tunnu samalta. Tottakai on välillä kiva nähdä muita ihmisiä ja olla muutakin kuin äiti, mutta ei niiden muiden ihmisten seura ole sillä tavalla merkityksellistä.
En ole vielä keksinyt, mistä jäisin paitsi perheellisenä. Kun on perheessä isä, joka yhtä hyvä vanhempi kuin minä, ellei välillä jopa parempi, niin ihan saan harrastaa ja matkustaa välillä yksinkin.
Nuorena matkustin paljon ja sekin aika raskasta pitemmän päälle. Meidän lapset ei ole vieneet hirveän paljon rahaakaan, en tiedä mistä johtuu. Eivät ole niin materialistisia vielä. Minusta on toisaalta ihana laittaa lapsiin rahaa.
Eletään toisenlaisissa todellisuuksissa. Joku lapseton varmaan joskus näkee minut lasteni kanssa jossain ja säälii, kun en saa sielläkään yksin ja rauhassa olla. Ja minä olen lasteni kanssa onnellisena juuri siellä missä olen, vaikka hienossa ravintolassa.
Ainut asia, jonka vuoksi epäröin, oliko lasten hankinta oikea ratkaisu, on heidän tulevaisuutensa. Minua pelottaa millaisia asioita he tulevat kohtaamaan. Mutta sitten mietin, että ajatellessani noin, se on vain oman pelkoni pelkäämistä. Heillä on elämä, joka on ainutkertainen ja heille arvokas, oli se kuinka epävarman tulevaisuuden käsissä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan lapsia halunnut ja nyt 43-vuotiaana tuntuu, etten olisi tässäkään iässä vielä valmis niitä hankkimaan, jos sellainen olisi pakko tehdä. Enkä tosiaankaan ole mikään uraohjus, päin vastoin. Liian mukavuudenhaluinen ja kaikkea kivaa tekemistä elämässä, josta nauttimisen lapsi estäisi. Jos joskus vanhainkotiin joudun, niin etukäteen jo kammottaa kaikki vierailevat lapsiryhmät, jotka käy vanhuksia "piristämässä" ja joululauluja laulamassa yms. Joten olisin just sellanen mummeli, joka ei piittaisi lapsenlapsistakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisenä vanhuksena ajattelet ehkä toisin. Olisi kivaa kun lapset ja lapsenlapset kävisi kylässä, mutta siellä sinä yksinäinen vela-mummo toteutat itseäsi vanhainkodissa ihan omassa rauhassa.
Jos on oikea aatteellinen velat eikä uhoava teini, niin on tuonkin asian käynyt jo päässään läpi. Vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, joilla on lapsia...jossain.
Katsos kun aika paljon riippuu siitä miten lapsia kasvattaa.Veikkaan että aika moni yksinäinen vanhainkodissa saa katsoa peiliin.Jos on hyvät ja läheiset suhteet lapsiin niin ei tarvitse olla yksinäinen.
Ei tarvitse omia lapsia kun palvelun voi ostaa muualta sitten kun on vanha ja seuraa saa aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisenä vanhuksena ajattelet ehkä toisin. Olisi kivaa kun lapset ja lapsenlapset kävisi kylässä, mutta siellä sinä yksinäinen vela-mummo toteutat itseäsi vanhainkodissa ihan omassa rauhassa.
Jos on oikea aatteellinen velat eikä uhoava teini, niin on tuonkin asian käynyt jo päässään läpi. Vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, joilla on lapsia...jossain.
Katsos kun aika paljon riippuu siitä miten lapsia kasvattaa.Veikkaan että aika moni yksinäinen vanhainkodissa saa katsoa peiliin.Jos on hyvät ja läheiset suhteet lapsiin niin ei tarvitse olla yksinäinen.
Miksi siellä vainhainkodissa on yksinäinen, jos nytkään ei ole yksinäinen.
Eri
Mä tiedän ja hyväksyn ihan täysin sen että missaan yhden elämän hienoimmista ja kasvattavimmista asioista kun en hanki lapsia, mutta mä en vaan kertakaikkiaan jaksaisi sitä että joku ihminen vaatisi multa koko ajan jotain. Miksi juuri mun pitäisi tähdätä siihen kasvattavimpaan kokemukseen tai kilpailla jossain vastuullisimmaksi kasvamisessa?
En pidä elämääni mitenkään ihmeellisenä tai kaipaa erityisluksusta, matkustelua tms ja olen toisinaan kateellinen perheellisille jotka eivät koe yksinäisyyttä. Joskus mietin minkälaista jälkikasvu olisi ollut, mutta äh, entä jos niistä olisikin tullut ihan hirveitä?
Olin lto monta vuotta, ja mietin monesti että voisin hankkia lapsia jos tasan tarkkaan tietäisin että ne olisi juuri sellaisia kuin tuo lapsi X (kyllä, meillä on lempparilapsia vaikkei saisi, mutta sen voi hyväksyä ja olla näyttämättä sitä ikinä kenellekään). Mutta sitten on ne erityiset, joiden vanhemmat oli aina puolikuolleina väsymyksestä ja ikionnellisia päästessään lapsesta eroon päivän ajaksi. Huh. Ei ikinä.
Tunnen myös naisia jotka ovat hylänneet ihan tavallisen perheensä, muuttaneet erilleen eivätkä ole tekemisissä lasten kanssa koska eivät vaan jaksaneet sitä perusarkea. Ei kaikki ole onnellisia perheen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti helpompi elämä. Mutta mikään ei kasvata persoonaa niin tehokkaasti kuin lapsen saaminen. Sitä rakkauden ja myötätunnon määrää on mahdotonta kokea, jos et ole saanut omaa lasta! Ja sitä suurempi mahdollisuus tulla itsekkääksi, niinkuin aloituksesi kertookin.
Eikö ole todella itsekästä tehdä niitä lapsia? Synnytät tänne maailmaan eikä toisella ole mitään sanomista siihen.
Jos tekee lapsia, suurempi mahdollisuus tulla itsekkääksi? Tavallaan kyllä, koska silloin asettaa lapsensa etusijalle muiden ihmisten kustannuksella.