Oletko koskaan ajatellut pyytää anteeksi

Kiusaajia pitäisi hyljeksiä, eikä kiusattuja.

Vuosia jatkunutta kiusaamista ei ees välttämättä saa anteeksi, joten pitäisi tajuta jättää kiusattu rauhaan, eikä yrittää lähestyä missään tilanteessa esim. kaverien välityksellä. Kiusattu voi saada siitä kunnon hepulin ja vanhat traumat voivat nousta pintaan. Jälki voi olla rumaa. 

Kiusaaja ei koskaan lopeta. Tällaiset just on niitä hierarkian huipussa olevia supliikkityyppejä.

Toisen tuskasta saa voimaa!

Kiusaamisesta ei saa puhua. Täytyy vaieta, varsinkin kiusatun.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaja ei koskaan lopeta. Tällaiset just on niitä hierarkian huipussa olevia supliikkityyppejä.

Toisen tuskasta saa voimaa!

Kiusaaja pitää haastaa oikeuteen vainoamisesta, jollei lopeta. Huorittelijalle perään kunnianloukkaussyyte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaja ei koskaan lopeta. Tällaiset just on niitä hierarkian huipussa olevia supliikkityyppejä.

Toisen tuskasta saa voimaa!

Kiusaaja pitää haastaa oikeuteen vainoamisesta, jollei lopeta. Huorittelijalle perään kunnianloukkaussyyte.

Ja kunnon korvausvaatimukset, varsinkin jos on tallella lääkärinlausuntoja, jotka osoittavat toteen henkisen tai fyysisen pahoinpitelyn! 

Itseäni häiritsee toisten ulkonäkö ja koen että olen oikeutettu kiusaamaan ja mustamaalaamaan.

Millaisia korvauksia voisi hakea siitä, jos kiusaaja on usuttanut vaikka piripäätorpedon jonkun kimppuun mustamaalamisellaan ja siitä on seurannut sairaalakeikka? Riittäisikö anteeksipyyntö asian kuittaamiseen, vai pitäisikö hakea korvauksia?

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamisesta ei saa puhua. Täytyy vaieta, varsinkin kiusatun.

Saako siitä yhä selkäsaunan, josta ei myöskään saa puhua?

Vierailija kirjoitti:

Millaisia korvauksia voisi hakea siitä, jos kiusaaja on usuttanut vaikka piripäätorpedon jonkun kimppuun mustamaalamisellaan ja siitä on seurannut sairaalakeikka? Riittäisikö anteeksipyyntö asian kuittaamiseen, vai pitäisikö hakea korvauksia?

10 000€ vähintään.

Kyllähän fakta on, että usein kiusatut ovat jotenkin sosiaalisesti sopeutumattomia. He saattavat töksäytellä omituisia juttuja, eivätkä ymmärrä muiden huumoria. Vaatii jonkunlaista itsekuria olla kiusaamatta kaikkein provosoivimpia tyyppejä. Toki kiusaaminen on aina ja ehdottomasti väärin, ja kertaa vain tekijänsä heikosta impulssikontrollista. 

Onko sellainen kiusaamista (vähintään sairasta), että antaa omalle lapselleen kiusatun kuolleen lapsen nimen?

Vierailija kirjoitti:

Onko sellainen kiusaamista (vähintään sairasta), että antaa omalle lapselleen kiusatun kuolleen lapsen nimen?

Raakaa henkistä väkivaltaa. Ja varmaan juoruavat, että sinä matkit kiusaajaa, eikä kiusaaja sua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän fakta on, että usein kiusatut ovat jotenkin sosiaalisesti sopeutumattomia. He saattavat töksäytellä omituisia juttuja, eivätkä ymmärrä muiden huumoria. Vaatii jonkunlaista itsekuria olla kiusaamatta kaikkein provosoivimpia tyyppejä. Toki kiusaaminen on aina ja ehdottomasti väärin, ja kertaa vain tekijänsä heikosta impulssikontrollista. 

Miksihän sitten ainoastaan osa ihmisistä "aktivoituu" toisten "ärsyttävistä" piirteistä ja enpä tiedä että isolle, riskille  tyypille olis koskaan samalla tavalla "aktivoiduttu" vaikka oliskin ärsyrttäviä piirteitä-jospa se sittenkin olisi niin että se kiusaaja on sadistinen paskiainen jolla on tarve toteuttaa pahuuttaan????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sellainen kiusaamista (vähintään sairasta), että antaa omalle lapselleen kiusatun kuolleen lapsen nimen?

Raakaa henkistä väkivaltaa. Ja varmaan juoruavat, että sinä matkit kiusaajaa, eikä kiusaaja sua.

Projisointia. Mautonta.

Kiusasin alle 10-vuotiaana, aikuisena lähetin anteeksipyyntökirjeen. En saanut vastausta, mutta en halua enempää häiritä. Ymmärrän hyvin, jos hän ei halua kuulla minusta.

Ainoa asia, jota elämässäni kadun, on tuo kiusaaminen. Itken asiaa vieläkin välillä, vaikka siitä on yli 20 vuotta. Olen itsekin tullut kiusatuksi myöhemmin elämässäni, mistä olen jälkikäteen kiitollinen. Kiusatessani olin niin täynnä itseäni, että edelleen ällöttää.

Multa on pyydetty anteeksi 10 vuoden takaista kaltoinkohtelua. Olin ilahtunut, vaikka ei oltu enää tekemisissä. On aina kiva nähdä, että joku on oikein kunnolla katsonut peiliin ja on oikeasti pahoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaja ei koskaan lopeta. Tällaiset just on niitä hierarkian huipussa olevia supliikkityyppejä.

Toisen tuskasta saa voimaa!

Kiusaaja pitää haastaa oikeuteen vainoamisesta, jollei lopeta. Huorittelijalle perään kunnianloukkaussyyte.

Ja kunnon korvausvaatimukset, varsinkin jos on tallella lääkärinlausuntoja, jotka osoittavat toteen henkisen tai fyysisen pahoinpitelyn! 

Onneksi mulla oli silloin ihana psykiatri, jolle oli helppo puhua kaikesta. Pyydänpä sen todistamaan oikeudessa. Olisi pitänyt tehdä tämä monta vuotta sitten!

Vierailija kirjoitti:

Onko sellainen kiusaamista (vähintään sairasta), että antaa omalle lapselleen kiusatun kuolleen lapsen nimen?

Todellakin on. Typerää ja mautonta. Kiva lapsen tietää, että nimi on peräisin vanhempiensa kiusaamalta henkilöltä. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sellainen kiusaamista (vähintään sairasta), että antaa omalle lapselleen kiusatun kuolleen lapsen nimen?

Kuinka sairas päästään pitää ihmisen olla, että tekee jotain tuollaista? Psykologisesti toki mielenkiintoista, kuin kansanmurha, varkaus, ehkäpä jatkuva muistutus kiusatusta tai sitten kiusaajalla on ollut jotain tunteita kiusattua kohtaan. Silti todella sairasta, varsinkin jos hieman erikoisempi nimi kuin joku Anna tai Maija.

Kiusatun näkökulmasta: en usko että tekisin sillä anteeksipyynnöllä yhtään mitään. Ei se hyvittäisi sitä kiusaamista ja tulisi ihan liian myöhään. Ihan kiva ele, mutta en usko että pystyisin antamaan anteeksi.

Ei se anteeksipyyntö paranna traumoja. Raha vois kyllä auttaa ja tilinteko muutamasta vanhasta asiasta vaikka sitten oikeuden kautta. Perattais kerralla ja kunnolla se, mitä tapahtui ja kuka teki väärin ketä kohtaan.