Haluaisin vaan olla rakastettu ja hyväksytty

Luin otsikon ja tuli mieleen, että juuri noin minä ajattelin lapsena. Ei mitenkään kohtuuton toive keneltäkään. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sillä rakastetun ja hyväksytyn tunteella oikein teette? Miksei minulla ole moisia tarpeita.

Kyllä sinullakin on sellaisia. Olet vain hieman rikki sisältä ja kun annat aikaa korjaantua, niin kasvat kokonaiseksi toimivaksi ihmiseksi, jolla on usko parempaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet. Kristukselle olet tuota kaikkea ja vielä enemmän.

Joo, kamalasti varmaan lohduttaakin...huoh. Kas kun ei Paavo Pesusienelle tai Joulupukille.

Mutta joo, kyllä varmasti jokaisella ihmisellä on tuo tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, eiköhän ne ole ihan perustarpeita jotka ovat meissä jo syntyessämme.

Tässä tarkoitan nyt aitoa ja sydämestä tulevaa pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää. Sitä onkin varmasti varsin vaikea löytää ja saada, ja onnellinen se joka sellaista löytää.

Niin sitä älykäs ihminen luulisi. Ahne ihminen ei arvosta vaan siitä tulee itsestään selvyys. "Parempaa on jossain" 

Vierailija kirjoitti:

Moni elää elämäänsä laput silmillä ja ei ota riskejä. Se oikea voi olla kävellyt juuri ovesi ohi tai imee pillimehua takanasi tai imi sitä, kun olit 8 ja Linnanmäellä. Vaatii intuitiota ja uskoa henkimaailmaan lähteä hyppäämään kohti rakkautta, joka sekin on esoteerinen käsite. 

Ilman lapsellisuutat et voi onnistua. Vaaditaan ihmiseltä hieman leikkimielisyyttä ja sellaista mitä joskus esimerkiksi Juhannuksen aikana uskottiin tekevän. Liian rationaalinen ihminen ei löydä onnea edes näkkileipäpaketista. 

Usko rakkauteen ja taivaallisen vastinparin löytymiseen vaatii hieman leikkimielisyyttä ja moni ihminen on aikuisuuteen mennessä kadottanut romantiikan ja seikkailun halun. Heistä on tullut vain kuoria ja materialisteja. He ostivat kylmän maailman kolkot arvot ja heittivät hyvyyden halvalla työskentelyyn ja uhriutumiseen.

Ne jotka pienenä lukivat satuja ja uppoutuivat tarinoihin, saattavat tänäänkin elää sellaista satua millainen AMELIE elokuvakin on. 

Todellisia rakkaustarinoita on olemassa ja olen kokenut niitä ja kuullut niistä omin korvin, nähnyt omin silmin tapahtuvan. Ne on ihmeellisiä yhteensattumia ja oikeita ihmeitä. Ihminen pienestä pitäen uskoo ja toivoo sellaista tapahtuvan. 

Moni vain luopuu uskosta matkan varrella ja kuihtuu pois, eikä näe rakkautta. Sellainen ei koskaan tule kokemaan sitä myöskään elämässään. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla onnistui kun odottelin kiltisti kotona neljän seinän sisällä. Kuuntelin tämän tyylistä musiikkia eräänlaisessa horroksessa tai hypnoosissa. Odottelin vain että jotain tapahtuu ja seinäkello nakutti taustalla myös. Musiikki auttoi seisahtuneesen tunnelmaan paljonkin. Joskus oli vain pysäyttävää huomata odottavansa jotain. Keskityin odottamiseen noin kolme vuotta ja en sanonut juurikaan sanaakaan, jos sanoin ja lähipiiri todistaa sanoneeni, niin se ei merkinnyt mitään. Sanoin vain sanomisen takia ja ettei muut huomanneet miten odotin. 

Sitten se tapahtui ja kohtasin hänet. Kolmekymmentä vuotta oltu yhdessä. 

Vielä pitäisi mennä naimisiin, mutta odotan että sekin tapahtuu. Melkein aloitin sormusten tekemisen, mutta ajattelin että jos löydän, niin parempi. Nyt pitää vain odotella taas. 

Odottaminen on mukavaa. Tykkään jonottaa kaupassa pitkiäkin aikoja ja menen kauppaan aina ruuhka--aikana odottelemaan jonoon. Jonossa tulee hyviä ajatuksia mieleen, joskus tulee uusia ostoksia mieleen ja poistun jonosta hakemaan lisää tarvikkeita. Sitten kotona rakkaani ihmettelee missä minä oikein olen kuhninut. Vastaan hänelle mysteerisellä hymylläni. Hmmmm.

Kuten laulussakin lauletaan, niin rakkaus tulee läpi lukkojenkin ja ovien. Mikään ei estä todellista rakkautta löytämästä osumaa! Mikään kolkka tai selli ei estä rakkauta löytämästä perille. Amen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsivällisyys palkitaan ja odottavan aika on pitkä. Mitä jos tekisit sillä välillä jotain kehittävää. 

Muistan lapsuudesta sellaisen aurinkoisen kesäpäivän keskisavosta, jossa isä oli ostanut pumpattavan uima-altaan. Isä puhalsi sen keuhkoillaan kokoon. Sen pinta oli vaalean sininen ja sisältäpuolelta valkoisen värinen. Pinnassa oli avaruusaluksia, tähtiä ja semmoista avaruuteen liittyvää tilkettä. Se näytti isolta pienen lapsen silmissä vihreää lähes niittymäistä nurmikkoa vasten. Muistan kuinka sen kyljillä kasvoi pitkiä voikukkia ja otin selaisen käteeni naurahtaen isälle. Isän silmät hymyilivät. Hän oli juonut lapparia. Isän henki haisi myös ja hän lähti jahtaamaan minua altaan ympäri, minä räklättäen ja isä öristen kuin karhuvaari. Kun menin altaaseen uimaan, niin äiti ja mummokin oli tullut pihaan katsomaan polskintaani. Isä innostui heittämään kuperkeikkoja altaan ympäri ja paukkukin häneltä pääsi. 

Minua nauratti kovasti isäni vahinkolaukaus. Pihaan oli tullut naapurista Atso poika. Hänkin halusi uimaan. Mummo ja isä alkoi ryypätä oikein huolella. Illalla grillattiin makkaraakin. Minä olen nyt Atson vaimo. Meidän yhteinen rakkaus löytyi jo aikojen alusta lähtien. Ei siihen mitään taikoja tarvittu.

Niin justiinsa savolainen rakkaustarina. Isä kännissä kuin käki ja mummokin. Pieru, lappari, mummo, kuperkeikat mainitti. Siitä  syntyy savolainen rakkaustarina.

Lapsena luin aina tarinoita jossa kolme veljestä lähetetään maailmalle ja se hölmöin ja hyväsydämisin sai sen prinsessan lopussa ja puolet valtakuntaa. 

Niin minullekin kävi sitten lopulta. Pidin kiinni sydämen hyvyydestä ja positiivisesta elämänkatsomuksesta. En koskaan mennyt negatiivisyyteen ja luottanut rationaaliseen maailmankatsomukseen. Hyvyys lopulta palkitaan ja paha saa palkkansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet. Kristukselle olet tuota kaikkea ja vielä enemmän.

Joo, kamalasti varmaan lohduttaakin...huoh. Kas kun ei Paavo Pesusienelle tai Joulupukille.

Mutta joo, kyllä varmasti jokaisella ihmisellä on tuo tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, eiköhän ne ole ihan perustarpeita jotka ovat meissä jo syntyessämme.

Tässä tarkoitan nyt aitoa ja sydämestä tulevaa pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää. Sitä onkin varmasti varsin vaikea löytää ja saada, ja onnellinen se joka sellaista löytää.

Pyyteetöntä rakkautta ei taida olla kuin vanhemman ja lapsen suhteessa. 

Minua on parikin miestä rakastanut, kiihkeästi ja hyväksyvästi. Mutta he olivat tukahduttavia, olin heille pelastusrengas, jossa roikkuivat henkensä hädässä.  En enää uskalla ryhtyä suhteeseen. 

Selvästi ap kaipaa harmonista, tasapainoista rakkautta, joka antaa myös vapauden hengittää. Sellainen rakkaus on erittäin harvinaista. Kun siihen vielä lisätään toisen epätäydellisyyden(?) hyväksyminen. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsena luin aina tarinoita jossa kolme veljestä lähetetään maailmalle ja se hölmöin ja hyväsydämisin sai sen prinsessan lopussa ja puolet valtakuntaa. 

Niin minullekin kävi sitten lopulta. Pidin kiinni sydämen hyvyydestä ja positiivisesta elämänkatsomuksesta. En koskaan mennyt negatiivisyyteen ja luottanut rationaaliseen maailmankatsomukseen. Hyvyys lopulta palkitaan ja paha saa palkkansa.

Semmoinen satutäti siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sillä rakastetun ja hyväksytyn tunteella oikein teette? Miksei minulla ole moisia tarpeita.

Kyllä sinullakin on sellaisia. Olet vain hieman rikki sisältä ja kun annat aikaa korjaantua, niin kasvat kokonaiseksi toimivaksi ihmiseksi, jolla on usko parempaan!

Älä nyt hullujas puhu! Itsenäinen ihminen, joka ei koe puutteellisuutta yksineläjänä ei ole rikki. Pikemmin ongelma on heissä, jotka eivät pärjää itsekseen, vaan aina tuntuu jotian puuttuvan, kun ei ole rakastavaa kumppania. Jokainen ihminen on kokonainen sellaisenaan. Jo sana 'puoliso' kuvaa sitä, että tämmöinen ihminen on vain puolikas, epäitsenäinen, riippuvainen. Terve ihminen hyväksyy itse itsensä, eikä tarvi muiden kehuja. "I don't need anyone to tell me I'm good"

Minua on aina huvittanut englanninkielisten ilmaisut: my other half (OH) tai my significant other.  Kuulostaa aivan siltä, että ihminen ei pidä itseään kokonaisena ilman sitä toista, ovat ikään kuin symbioottisessa suhteessa, missä toinen on toiselle elinehto. Kuulostaa kauhealta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sillä rakastetun ja hyväksytyn tunteella oikein teette? Miksei minulla ole moisia tarpeita.

Kyllä sinullakin on sellaisia. Olet vain hieman rikki sisältä ja kun annat aikaa korjaantua, niin kasvat kokonaiseksi toimivaksi ihmiseksi, jolla on usko parempaan!

Älä nyt hullujas puhu! Itsenäinen ihminen, joka ei koe puutteellisuutta yksineläjänä ei ole rikki. Pikemmin ongelma on heissä, jotka eivät pärjää itsekseen, vaan aina tuntuu jotian puuttuvan, kun ei ole rakastavaa kumppania. Jokainen ihminen on kokonainen sellaisenaan. Jo sana 'puoliso' kuvaa sitä, että tämmöinen ihminen on vain puolikas, epäitsenäinen, riippuvainen. Terve ihminen hyväksyy itse itsensä, eikä tarvi muiden kehuja. "I don't need anyone to tell me I'm good"

Ihminen on muut ihmiset. Sinä et ole ihminen ja kukaan ei ole saari. 

Sä juuri tarvitse muut peiliksi itsellesi. ET voi nähdä itseäsi ilman muita. Näet vääristymän. Omaa peräpäätään ja naamaansa ei voi nähdä. Jos et näe putkiston päitä, niin et näe sisällesikään selvästi. TArvitset peilin peiliä vasten ettet elä monologissa. Ihminen on eläinlaji. Se ei ole lihassa elävä todellisuusfiltteri. Ego on ihan yhtä tärkeä elin kuin sydän tai maksa on. Sille on annettu vain vähän liikaa ansioita. Koska sydän tai maksa ei ajattele ja leiju pilvissä tai kirjoita jo kirjoitettuja juttuja ominaan nettiin. Keskustelut on aina käyty fiiltteri kuvittelee olevansa erillinen elävä ohjaava asia elimistössä. Kuin kuski joka ohjaa lihaisaa autoa. 

Omaa tahtoa ei kuitenkaan ole todistettu olevan. On vain kovaääninen ego, joka kertoo että en tarvitse muita ja olen jotain muuta kuin ihmislaji on. Olen Maarit. Äitini ja isäni nimesi minut Maaritiksi, en ole ihminen tai tarvitse muita ihmisiä. Olen saari.

Ap, pystytkö itse rakastamaan pyyteettömästi ja hyväksymään toisen ihmisen sellaisenaan?

Minun oli todettava, että en pysty. Joten en voi odottaa, että kukaan ihminen tarjoaisi vastaavaa minullekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sillä rakastetun ja hyväksytyn tunteella oikein teette? Miksei minulla ole moisia tarpeita.

Kyllä sinullakin on sellaisia. Olet vain hieman rikki sisältä ja kun annat aikaa korjaantua, niin kasvat kokonaiseksi toimivaksi ihmiseksi, jolla on usko parempaan!

Älä nyt hullujas puhu! Itsenäinen ihminen, joka ei koe puutteellisuutta yksineläjänä ei ole rikki. Pikemmin ongelma on heissä, jotka eivät pärjää itsekseen, vaan aina tuntuu jotian puuttuvan, kun ei ole rakastavaa kumppania. Jokainen ihminen on kokonainen sellaisenaan. Jo sana 'puoliso' kuvaa sitä, että tämmöinen ihminen on vain puolikas, epäitsenäinen, riippuvainen. Terve ihminen hyväksyy itse itsensä, eikä tarvi muiden kehuja. "I don't need anyone to tell me I'm good"

Ihminen on muut ihmiset. Sinä et ole ihminen ja kukaan ei ole saari. 

Sä juuri tarvitse muut peiliksi itsellesi. ET voi nähdä itseäsi ilman muita. Näet vääristymän. Omaa peräpäätään ja naamaansa ei voi nähdä. Jos et näe putkiston päitä, niin et näe sisällesikään selvästi. TArvitset peilin peiliä vasten ettet elä monologissa. Ihminen on eläinlaji. Se ei ole lihassa elävä todellisuusfiltteri. Ego on ihan yhtä tärkeä elin kuin sydän tai maksa on. Sille on annettu vain vähän liikaa ansioita. Koska sydän tai maksa ei ajattele ja leiju pilvissä tai kirjoita jo kirjoitettuja juttuja ominaan nettiin. Keskustelut on aina käyty fiiltteri kuvittelee olevansa erillinen elävä ohjaava asia elimistössä. Kuin kuski joka ohjaa lihaisaa autoa. 

Omaa tahtoa ei kuitenkaan ole todistettu olevan. On vain kovaääninen ego, joka kertoo että en tarvitse muita ja olen jotain muuta kuin ihmislaji on. Olen Maarit. Äitini ja isäni nimesi minut Maaritiksi, en ole ihminen tai tarvitse muita ihmisiä. Olen saari.

Sä ainakin olet täysin sekopää. Huh huh.

Sekin on hupaisaa, että neurotyypilliset eivät näe kuin oman napansa, saman navannkaikissa muissa. Teillä nt:illa ei ole mitään käsitystä siitä, miten esim. autistinen henkilö kokee muut ihmiset. Tyhmyyksissänne luulette kaikkien olevan samanlaisia ja tar itsevanbteidän typeryyksiänne. Huooh.

Vierailija kirjoitti:

Lähde siitä, että alat antaa sitä itse itsellesi. Ja se on mahtava bonus, jos löydät rinnallesi toisen. Itse en ole löytänyt uutta edellisen kariuduttua.

Miten se tehdään? Se on varmaan se ison kysymys meille kaikille muista väärällä tavalla riippuvaisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sillä rakastetun ja hyväksytyn tunteella oikein teette? Miksei minulla ole moisia tarpeita.

Kyllä sinullakin on sellaisia. Olet vain hieman rikki sisältä ja kun annat aikaa korjaantua, niin kasvat kokonaiseksi toimivaksi ihmiseksi, jolla on usko parempaan!

Älä nyt hullujas puhu! Itsenäinen ihminen, joka ei koe puutteellisuutta yksineläjänä ei ole rikki. Pikemmin ongelma on heissä, jotka eivät pärjää itsekseen, vaan aina tuntuu jotian puuttuvan, kun ei ole rakastavaa kumppania. Jokainen ihminen on kokonainen sellaisenaan. Jo sana 'puoliso' kuvaa sitä, että tämmöinen ihminen on vain puolikas, epäitsenäinen, riippuvainen. Terve ihminen hyväksyy itse itsensä, eikä tarvi muiden kehuja. "I don't need anyone to tell me I'm good"

Ihminen on muut ihmiset. Sinä et ole ihminen ja kukaan ei ole saari. 

Sä juuri tarvitse muut peiliksi itsellesi. ET voi nähdä itseäsi ilman muita. Näet vääristymän. Omaa peräpäätään ja naamaansa ei voi nähdä. Jos et näe putkiston päitä, niin et näe sisällesikään selvästi. TArvitset peilin peiliä vasten ettet elä monologissa. Ihminen on eläinlaji. Se ei ole lihassa elävä todellisuusfiltteri. Ego on ihan yhtä tärkeä elin kuin sydän tai maksa on. Sille on annettu vain vähän liikaa ansioita. Koska sydän tai maksa ei ajattele ja leiju pilvissä tai kirjoita jo kirjoitettuja juttuja ominaan nettiin. Keskustelut on aina käyty fiiltteri kuvittelee olevansa erillinen elävä ohjaava asia elimistössä. Kuin kuski joka ohjaa lihaisaa autoa. 

Omaa tahtoa ei kuitenkaan ole todistettu olevan. On vain kovaääninen ego, joka kertoo että en tarvitse muita ja olen jotain muuta kuin ihmislaji on. Olen Maarit. Äitini ja isäni nimesi minut Maaritiksi, en ole ihminen tai tarvitse muita ihmisiä. Olen saari.

Sä ainakin olet täysin sekopää. Huh huh.

Sekin on hupaisaa, että neurotyypilliset eivät näe kuin oman napansa, saman navannkaikissa muissa. Teillä nt:illa ei ole mitään käsitystä siitä, miten esim. autistinen henkilö kokee muut ihmiset. Tyhmyyksissänne luulette kaikkien olevan samanlaisia ja tar itsevanbteidän typeryyksiänne. Huooh.

Nyt ei ole kysymys siitä että montako sukupuolta on jonkun filtterin mielestä. Sulla voi olla vaikka mitä mielipiteitä, koska se on egon olemus selitellä kaikkea paskaa. Nyt puhutaan tieteen näkökulmasta, eli todellisuudesta. Ei muurahainen ole muurahaiset. Yksi muurahainen ei ole varpaankynsikään. 

Sä pidät itseäs erillisyysharhassas niin erillisenä ja uniikkina ( joo jokaisella on geneettisesti uniikki lumihiutale perimä), mutta kuulut lego-sarjaan ihmiset. 

Olet ihminen. Et ole se mikä sun nimes on. Olet vain yksi iso osa kasaa ihmistä ja ihmisellä on todellisuutta ja laumakäyttäytymistä varten kehittynyt ego, joka selittelee noita satuja mitä sinäkin päästät ulos suustasi. Tämä ei ole mun mielipide vaan tieteen mielipide ihmisestä kollektiivisena olentona. Ihminen on laumaeläin ja yksi ihminen joka kertoo olevansa erityinen, ei ole muuta kuin ihmismassaa, joka tarvitsee muita ihmisiä ja rakkautta selvittääkseen itsekkäät geeninsä tulevaisuuteen.

Ulkopuolisen silmin kaikki ihmiset näyttää ihan samalta ja kuulostaa samaltaa. Kysyin tätä yhdeltä toiselta eläimeltä ja hän nyökkäsi myöntyvästi korvaat lerputtaen. Jokainen huutaa omaa erityisyyttään ja haluaa rakkautta, koska se on koodattu meihin. Se on syvää geenien itsekyyttä. Joku itkee ja muuttuu kyyniseksi, koska rakkaus ei tullutkaan tai se ei ollut sellaista kun ajatteli sen olevan. Rakkaus olikin todellista. Kun se iskee, se sattuu syvälle ja syöpyy luihin asti. Sen jälkeen se voi tehdä katkeraksi kenet vain. Jokainen silti janoaa sitä ja kierii siinä vielä pitkään sen lyötyä päin sitä, joka sen tuntee. Siks sinäkin imet lerssiä vappuna. Esinahka tuntuu sellaiselle, että sun pitäisi kuvailla se tänne meille. Se ei ole kuin ilmapallon suljettu suu, vaikka voi aluksi tuntua sille. Sei ei maistu kumille edes kumi päällä. Esinahka oli aina ensin kuin sinä tulit.

Vierailija kirjoitti:

Minulla onnistui kun odottelin kiltisti kotona neljän seinän sisällä. Kuuntelin tämän tyylistä musiikkia eräänlaisessa horroksessa tai hypnoosissa. Odottelin vain että jotain tapahtuu ja seinäkello nakutti taustalla myös. Musiikki auttoi seisahtuneesen tunnelmaan paljonkin. Joskus oli vain pysäyttävää huomata odottavansa jotain. Keskityin odottamiseen noin kolme vuotta ja en sanonut juurikaan sanaakaan, jos sanoin ja lähipiiri todistaa sanoneeni, niin se ei merkinnyt mitään. Sanoin vain sanomisen takia ja ettei muut huomanneet miten odotin. 

Sitten se tapahtui ja kohtasin hänet. Kolmekymmentä vuotta oltu yhdessä. 

Vielä pitäisi mennä naimisiin, mutta odotan että sekin tapahtuu. Melkein aloitin sormusten tekemisen, mutta ajattelin että jos löydän, niin parempi. Nyt pitää vain odotella taas. 

Odottaminen on mukavaa. Tykkään jonottaa kaupassa pitkiäkin aikoja ja menen kauppaan aina ruuhka--aikana odottelemaan jonoon. Jonossa tulee hyviä ajatuksia mieleen, joskus tulee uusia ostoksia mieleen ja poistun jonosta hakemaan lisää tarvikkeita. Sitten kotona rakkaani ihmettelee missä minä oikein olen kuhninut. Vastaan hänelle mysteerisellä hymylläni. Hmmmm.

Jos ei avaa ovea, niin ei voi tavata sit oikeaa. 

Rakasta ja hyväksy itsesi. Siitä se lähtee!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsivällisyys palkitaan ja odottavan aika on pitkä. Mitä jos tekisit sillä välillä jotain kehittävää. 

Muistan lapsuudesta sellaisen aurinkoisen kesäpäivän keskisavosta, jossa isä oli ostanut pumpattavan uima-altaan. Isä puhalsi sen keuhkoillaan kokoon. Sen pinta oli vaalean sininen ja sisältäpuolelta valkoisen värinen. Pinnassa oli avaruusaluksia, tähtiä ja semmoista avaruuteen liittyvää tilkettä. Se näytti isolta pienen lapsen silmissä vihreää lähes niittymäistä nurmikkoa vasten. Muistan kuinka sen kyljillä kasvoi pitkiä voikukkia ja otin selaisen käteeni naurahtaen isälle. Isän silmät hymyilivät. Hän oli juonut lapparia. Isän henki haisi myös ja hän lähti jahtaamaan minua altaan ympäri, minä räklättäen ja isä öristen kuin karhuvaari. Kun menin altaaseen uimaan, niin äiti ja mummokin oli tullut pihaan katsomaan polskintaani. Isä innostui heittämään kuperkeikkoja altaan ympäri ja paukkukin häneltä pääsi. 

Minua nauratti kovasti isäni vahinkolaukaus. Pihaan oli tullut naapurista Atso poika. Hänkin halusi uimaan. Mummo ja isä alkoi ryypätä oikein huolella. Illalla grillattiin makkaraakin. Minä olen nyt Atson vaimo. Meidän yhteinen rakkaus löytyi jo aikojen alusta lähtien. Ei siihen mitään taikoja tarvittu.

Ennen vanhaan oli vakituisia töitä ja ihmiset asui tiiviisti samalla paikkakunnalla. Minun teoriani on sellainen, että ne perheet jotka muuttaa pätkätöiden perässä ja vaihtaa paikkakuntaa lastensa kanssa, niin heidän lapset jää yksinäisiksi ja harvemmin pariutuu.

Ihminen kasvattaa juuret ja tarvitsee aikaa kumppanin löytämiseen. Ennen hyvinkin oli puoliso naapuri tai läheltä oleva tuttu. Asiaa kerkesi pitkään idätellä ja ihastukset vaihtui iän mukana, mutta aina kaikki tunsi toisensa. Sellaista äkkirakastumista tulee harvoin ihmisillä ja harvoin se johtaa mihinkään pysyvään, jos ei samalla paikkakunnalla olla. 

Pätkätöiden vuoksi vähentynyt lasten tulo ja parisuhteet.