Keski-ikäiset! Mitä vierastatte nykykulttuurissa?
Minä vierastan esimerkiksi sitä, että 90-luvulla mallit olivat kauniiita, ja nykyisin eivät.
Silloin myös naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Nykyisin on vähän niin sun näin.
Pop-musiikki on nykyisin autotunetettua sontaa.
Muuta?
Kommentit (2707)
- räppiä ja räppäreitä
- venetsialaisia
- kyläilykulttuurin puute
- Halloween on turhaa tuontikulttuuria.
- Graffititaide on enimmäkseen ympäristöä pilaavaa, kuin roskaamista. Kai siitä spraypullosta jonkinlaiset sniffit irtoo.
- nopeasyklinen pintamuoti
- kertakäyttökulttuuri
- urheilun ja urheilijoiden palvonta
- julkkiskulttuuri, samat tyhjäpäät kailottaa ja hoilottaa joka mediassa. Vaikea nykyaikana edes väistellä tätä kuvottavaa ilmiötä.
- isohuuli-, isoperse-, isotissi-, isohammas jne muoti.
- tatuoinnit
Olisi helpompi luetella, mikä EI ärsytä. Jos saisin aikakoneen, lentäisin 90-luvun puolivälin Storyvilleen polttelemaan sikaria.
Milleniaalien ja Z-sukupolven työmarkkinoille tulo on muuttanut ja muuttaa työkulttuuria. Jokainen on niin herkkä lumihiutale, että työt pitäisi räätälöidä just oman mielen mukaan. Ei ymmärretä työnantajan vastuut ja mandaattia vaan halutaan tehdä vain sellaista työtä mikä tuntuu kivalle, itselleen ikävät työtehtävät pitäisi saada pois työnkuvasta.
Kun pikkasen polvea kolottaa, ollaan viikko pois töistä, kuvautetaan jalka, käydään kolmella ortopedillä ja jaetaan tämä kaikki stooreissa silmät suurina ja hätääntyneinä.
Ja se, jos et kuvaa ja jaa, etä elä tai koe mitään. Jos et ole jakanut kokemaasi asiaa, sitä ei ole oikeastaan tapahtunut, koska kukaan ei tiedä siitä.
Meillä on töissä junioreja, jotka on koulutettu ja nyt tekee töitä. Sitä narinaa ja valitusta riittää.
Vuoden jälkeen menivät rinta rinnan vaatimaan 500 e palkankorotusta ja uhkasivat lähteä muualle.
Kilpailijalla oli paikkoja auki ja sieltä kerrottiin eivät ottaneet edes haastatteluun, kun palkkatoiveet oli korkealla.
-miesten pukeutuminen muistuttaa tällä hetkellä lasten pukeutumista. Lippalakit, lenkkarit, t-paidat, reisitaskushortsit jne.
- miehen elämässä ei näytä olevan enää hetkeä, jolloin siirrytään lapsesta aikuiseksi, nelikymppiset skeittaavat.
- jokainen suomalainen tapahtuma tai pyhäpäivä pyörii kaljan tai vähän hienommin kuohuvan ympärillä
- kirjojen ja lukemisen siirtyminen viisikymppisten naisten harrastukseksi, jossa luetaan naiskirjailijoiden kipeästä suhteesta omaan äitiinsä. Kirjailijoista kaikki tuntuvat olevan naisia, elävän kaupungissa melko hyvässä tilanteessa ja olevan hukassa omassa elämässä. Hyvin harva on elänyt ns. mielenkiintoisesti.
- uutisia ei oikeastaan enää ole Suomessa. Tärkeät asiat pitää lukea muualta, koska uutiset eivät enää tuo esille uusia asioita kattavasti, vaan lähinnä peilaavat somea tai jakavat jonkun melko kehittymättömiä mielipiteitä yhdentekevästä asiasta.
- henkistä näkymää tai horisonttia siihen, mitä Suomi on tai haluamme sen olevan parinkymmenen vuoden päästä ei tunnu olevan kenelläkään. Pelkään, että se on enemmän paljuja, enemmän kaljaa, mukavampaa elämää ja enemmän lihavia tietämättömiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita käyttäviä ihmisiä.
Huumeita käytettiin jo sotien aikaan ja varmaan ennen sitäkin. Ei mikään nykykulttuurin ilmentymä.
Haluatko tahallasi olla tyhmä vai oletko sitä oikeasti ? Ongelmahan on räjähtänyt käsiin. Jo lapsille annetaan koulun nurkilla ilmaiseksi-tulevia asiakkaita ajatellen.
Ihan täällä Lappeenrannassakin huumekauppa ja niiden käyttö rehottaa avoimena kaduilla ja kauppakeskuksissa kirkkaassa päivänvalossa eikä edes yritetä piilotella. Narkkarit pöllii pihoista minkä irti saa.
Joo onneksi ennen kaikki oli raittiita.
No olivat ne, melkein.
Alkoholinkulutus kolminkertaistui 1970-2012.
Ennen oltiin lähes raittiita, verrattuna nykyaikaan.
Esko76 kirjoitti:
-miesten pukeutuminen muistuttaa tällä hetkellä lasten pukeutumista. Lippalakit, lenkkarit, t-paidat, reisitaskushortsit jne.
- miehen elämässä ei näytä olevan enää hetkeä, jolloin siirrytään lapsesta aikuiseksi, nelikymppiset skeittaavat.
- jokainen suomalainen tapahtuma tai pyhäpäivä pyörii kaljan tai vähän hienommin kuohuvan ympärillä
- kirjojen ja lukemisen siirtyminen viisikymppisten naisten harrastukseksi, jossa luetaan naiskirjailijoiden kipeästä suhteesta omaan äitiinsä. Kirjailijoista kaikki tuntuvat olevan naisia, elävän kaupungissa melko hyvässä tilanteessa ja olevan hukassa omassa elämässä. Hyvin harva on elänyt ns. mielenkiintoisesti.
- uutisia ei oikeastaan enää ole Suomessa. Tärkeät asiat pitää lukea muualta, koska uutiset eivät enää tuo esille uusia asioita kattavasti, vaan lähinnä peilaavat somea tai jakavat jonkun melko kehittymättömiä mielipiteitä yhdentekevästä asiasta.
- henkistä näkymää tai horisonttia siihen, mitä Suomi on tai haluamme sen olevan parinkymmenen vuoden päästä ei tunnu olevan kenelläkään. Pelkään, että se on enemmän paljuja, enemmän kaljaa, mukavampaa elämää ja enemmän lihavia tietämättömiä ihmisiä.
Komppaan!
Koulutetut miehet ja naisetkin pukeutuvat nykyään kuin white trash, kun se on niin hienoa olla trailer park look. Miehet pukeutuvat nykyään kuin pellet, ja sanon tämän miehenä.
Ei niin minkäänlaista tyyliä enää kelläkään. Niin konformistista. Helkkarin lampaat.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on vaikea ymmärtää tätä nykyajan parikymppisten herkkähipiäisyyttä. Itse elin nuoruuteni ysärillä ja joo, tulihan niitä inhottavia kommentteja miehiltä ja kaikkea kävi, mutta ne eivät kuitenkaan suistaneet meitä raiteiltamme. Inhottiin niitä rasvaisia äijiä, mutta ei annettu niiden vaikuttaa. Olen harrastuksen myötä eräässä internet-yhteisössä, jossa on porukkaa kaikkialta maailmasta. Olin ihan hämmästynyt, kun muutaman kerran on joku parikymppinen (osa myös jo kolmekymppisiä) suorastaan itkien tullut kertomaan miten kauheita kommentteja joku setä tai täti sanoi jostain vähemmistöstä jossain perhejuhlassa. Ja näihin itkuisiin kommentteihin oikeasti suhtaudutaan suurella vakavuudella ja kehotetaan kyseistä tyyppiä nyt lepäämään ja yrittämään unohtaa ne kommentit - ja huom. nämä kyseiset neidot eivät itse kuuluneet näihin vähemmistöihin mistä olivat kommentteja kuulleet! En vain voi käsittää, itse olen tottunut siihen että pyöräytetään silmiä ja ehkä sanotaan kipakasti takaisin tai sitten vaan unohdetaan.
Tällä en siis tarkoita etteikö ahdisteluun ja inhottavaan puheeseen tule reagoida, toki tulee, mutta se mielen järkytys minkä moinen nykyään tuntuu aiheuttavan on mulle ihan käsittämätöntä. Sanat todella käsitetään kirjaimellisena väkivaltana.
Sanat ovat kirjaimellista väkivaltaa. Muuten ottamatta kantaa kirjoitukseesi puoleen taikka toiseen.
Woke hömpötystä, safe space, sukupuolia lukematon määrä jne. jne. Aika sairasta meno nykyään.
Työntekoa ei nykyisin kunnioiteta, tuet pois ja ihmiset töihin.
Nykyajan laiskotteluun ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on vaikea ymmärtää tätä nykyajan parikymppisten herkkähipiäisyyttä. Itse elin nuoruuteni ysärillä ja joo, tulihan niitä inhottavia kommentteja miehiltä ja kaikkea kävi, mutta ne eivät kuitenkaan suistaneet meitä raiteiltamme. Inhottiin niitä rasvaisia äijiä, mutta ei annettu niiden vaikuttaa. Olen harrastuksen myötä eräässä internet-yhteisössä, jossa on porukkaa kaikkialta maailmasta. Olin ihan hämmästynyt, kun muutaman kerran on joku parikymppinen (osa myös jo kolmekymppisiä) suorastaan itkien tullut kertomaan miten kauheita kommentteja joku setä tai täti sanoi jostain vähemmistöstä jossain perhejuhlassa. Ja näihin itkuisiin kommentteihin oikeasti suhtaudutaan suurella vakavuudella ja kehotetaan kyseistä tyyppiä nyt lepäämään ja yrittämään unohtaa ne kommentit - ja huom. nämä kyseiset neidot eivät itse kuuluneet näihin vähemmistöihin mistä olivat kommentteja kuulleet! En vain voi käsittää, itse olen tottunut siihen että pyöräytetään silmiä ja ehkä sanotaan kipakasti takaisin tai sitten vaan unohdetaan.
Tällä en siis tarkoita etteikö ahdisteluun ja inhottavaan puheeseen tule reagoida, toki tulee, mutta se mielen järkytys minkä moinen nykyään tuntuu aiheuttavan on mulle ihan käsittämätöntä. Sanat todella käsitetään kirjaimellisena väkivaltana.
Sanat ovat kirjaimellista väkivaltaa. Muuten ottamatta kantaa kirjoitukseesi puoleen taikka toiseen.
80-luvulla opetettiin ettei "haukku haavaa tee"
Ehkäisi uhriutumista aika hyvin, kaikessa karuudessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vouhottaminen kotieläinten ympärillä, käytetään valtavia summia koirien ja kissojen hammashoitoon, jotkut jopa velkaantuvat tämän takia. Kyllä on eläinlääkärit keksineet hyvän rahasammon. Osoittaa täydellistä järjen puutetta lähteä tällaiseen vuohotukseen mukaan. Kotieläimet EIVÄT tarvitse hammaskiven poistoa. Kertoo arvojen rappiosta että tällainen humpuuki menee ihmisillä läpi, samaan aikaan Suomi on entistä lapsivihamielisempi maa ja lapsia ei synny, kas kun ne kotieläimet korvaa ne lapset.
Joskus mietin miten ennen lemmikit pärjäsivät, kun ihmiset eivät ostaneet niille hammasharjoja ja jotain ihmeellisiä aktivointileluja. Nykyään lemmikeille on mielialalääkkeitä masennukseen ja kaiken maailman hierontoja ja muita.
Ilmeisesti ennen eläimet olivat terveempiä tai sitten jatkuvasti masentuneita kehäraakkeja, jotka kulkivat mädin hampain kohti vääjämätöntä dementian varjostamaa kuolemaa lihakset jumissa.
Kaupoissa on koirien olutta ja jäätelöautolla on koirien jäätelöä, kolme eri makua: maksa, hirvi ja lohi. 120 gramman pikari ei maksa kuin pari senttiä alle 6 euroa. Edullista!
Onko se jotain sulta pois, jos ihmiset käyttää rahansa mihin haluavat? Haluaisitko että ne antavat rahansa sulle?
Onko se sulta pois kun kirjoitin oman kommenttini ketjun aiheeseen? Onko se sulta pois kun keskustelen?
Ei tietenkään ole :) Kumpikaan. Voitko sinä puolestasi vastata nyt siihen mitä minä kysyin? Ja joo, yksi mikä ärsyttää nykymenossa, on se, että kysymyksiin vastataan kysymyksillä, eikä vastata siihen mitä kysytään. Tuntuu että poliitikoista lähtien ihmiset tekee tätä.
Yksi asia tosiaan joka netissä ärsyttää on se, että jotkut (oman maailmankaikkeutensa keskipisteet?) tuntuu vääntävän joka keskustelun siihen että jankuttavat loputtomiin vaatimusta että heidän älyvapaisiinkin kysymyksiin olisi vastattava ennen kuin keskustelu voi edetä.
Ei täällä kenelläkään ole velvollisuutta vastata kenenkään kysymyksiin eikä se inttämällä muuksi muutu. Jos kysymyksesi on liian tylsä/selvää trollausta/ei muuten herätä kenessäkään halua vastata niin kysy joku parempi kysymys äläkä jää inttämään sen huonon kysymyksesi kanssa.
-eri
Joo. Samoin se on ärsyttävää nykypäivänä, että kun kysytään jotain, mikä nyt sattuu jotain tiukkapipoa ärsyttämään, niin tullaan luennoimaan siitä, miten kysymykset ovat typeriä, ja trollaamista. Muutenkin tota trollikorttia heittelee sellaiset, jotka ei oikein muuta keksi. Jos nyt ymmärtää, mitä tossa kahdessa aiemmassa kommentissa tapahtui, niin toinen esitti kysymyksiä liittyen edelliseen sarkastisen vihamieliseen kommenttiin, ja niihin vastattiin kysymyksillä. Ilmeisesti siitä huomauttaminen oli jotenkin nyt punainen lippu jollekin. Eli, toinen saa kysyä typeriä, mutta toinen ei? Toinen inttää, mutta toinen ei? Näinhän se tuppaa nykyään täällä internetin ihmemaassa menevän. Halutaan luoda omat säännöt, ja sitten kiukuttaa kun kaikki eivät halua niitä noudattaa. ;)
Lastentarhassa voidaan tenavat pakottaa tasapuolisiksi. Vapaassa maailmassa tuollaista keinoa ei ole jolla pakottaisi kaikki kysymään ja vastaamaan tasapuolisesti. Enemmän vastausten saaminen on siitä kiinni, että kysytkö jotain mielenkiintoista. Ja jos kysymyksesi/inttämisesi luokitellaan jatkuvasti trollaamiseksi niin vika taitaa olla kysymyksissäsi, vai?
Nykymenossa ärsyttää myös tiukkapipot, joiden pitää päästä loppuun asti mussuttamaan, että juuri hän on oikeassa. Esim. hän pitää jotakin trollaamisena, niin sitten hän kuvittelee, että se oikeasti on trollaamista. Toki kukaan heistä ei myönnä, että se oma käytös, ja kantansa verissäpäin puolustaminen viimeiseen sanaan asti, voisi mitenkään täyttää jankkaamisen, tai trollaamisen tunnusmerkkejä. Eli, nykymenossa ärsyttää keski-ikäiset, mitkä ovat löytäneet viimein tiensä internetskun ihmeelliseen maailmaan, ja käyttävät sitä lähinnä siihen, että pääsevät kertomaan miten he ovat oikeassa. Aina. :D
Miksi "keski-ikäisen" pitäisi vierastaa nykykulttuurissa mitään? Kai se on ihan yhtä hyvin hänen nykykulttuuriaan kuin kenen tahansa muunkin. Kummallinen ajattelutapa!
Lopeta se englannin kielen tunkeminen joka paikkaan, se ei ole "mageeta", kuten luulet, vaan noloa!
Turvalliset tilat, sensuuri, syrjintä mielipiteiden perusteella, nuorten naisten heikkous ja henkinen hauraus, turhasta valittaminen, somevaikuttajat, onlyfans, genderideologia, roskamaistereiden elättäminen verorahoilla, järjestöjen tukeminen verorahoilla, junissa ei ole tupakkakoppeja, graffitit, koirille ja koirista lässyttäminen, kirjastoista tehdään "kohtaamispaikkoja" vetelehtijöille, lehdistön kuolema.
Aikamoisia kalkkiksia on keski-ikäiset,toivottavasti itsestä ei tule sellaista.
Minä vierastan ihan erityisesti tätä somekulttuuria. Myönnän itsekin olevani facessa ja käyttäväni tällaisia foorumeita, mutta se millaiseksi koko homma on kokonaisuudessaan muodostunut on ihan kauheaa. Juuri nuo kaikki influensserit, elämän feikkaaminen jotenkin hienommaksija paremmaksi kuin se onkaan jne. Nykypäivän lapsiparat, heillä on ihan erilaiset sosiaaliset paineet nykyään kuin itselläni kasarilla ja ysärillä.
Vierastan valtavasti myös globalisoitumisen ja internetin, ja tekniikan kehittymisen myötä tulleita lieveilmiöitä, kuten valeuutisetja klikkiotsikot. Mediaankaan ei voi enää luottaa, rahaa pitää takoa, eikä toimittajatkaan osaa enää suomea kunnolla. Kaikesta on tullut näkyvämpää, ja erityisesti kaikki negatiivinen nostetaan tapetille, vaikka olisi kuinka mitättömästä asiasta kyse.
Kulutuskulttuuria vierastan myös. Lapsilla tuntuu nykyään olevan hirveät määrät leluja, niin paljon että hyvä kun lasten huoneisiin sekaan mahtuu. Ja iso osa siitä on ihan hirveää muovikrääsää jolla leikitään puoli päivää hankkimisen jälkeen ja sitten sen on enää muovijätettä. Tähän liittyy myös pikamuoti, ja kaiken surkea laatu. Ihan kuin hirveän roinamäärän omistaminen tekisi onnelliseksi.
Ohi, mutta tuo mieleen prätkistien "vapauden" eli jengit, joissa vapautta ilmentäen kaikilla samanlainen olemus, käytös, prätkä ja oikeastaan kaikki. Tai autontuunaajat jotka tekevät kiesistänsä "uniikin" tekemällä aina samat asiat.