Keski-ikäiset! Mitä vierastatte nykykulttuurissa?
Minä vierastan esimerkiksi sitä, että 90-luvulla mallit olivat kauniiita, ja nykyisin eivät.
Silloin myös naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Nykyisin on vähän niin sun näin.
Pop-musiikki on nykyisin autotunetettua sontaa.
Muuta?
Kommentit (2707)
Sitä että joka asiasta pitää loukkaantua ja että kaikki pitäisi rakentaa siihen malliin että edes se yksi miljoonasta ei loukkaannu / tunne että häntä ei ole otettu huomioon.
...ylenpalttista pride hössötystä, on cool olla joku muu kuin hetero. Lisäksi sekoitetaan lasten ja nuorten päät, jotka sitten kypsemmällä iällä katuvat "identiteettikokeilujaan".
Lisäksi älypuhelimien ja digin palvonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää että jo keski-iikäiset tuntuvat paitsi rasvoittuneet ihan järjeettömästi, myös kalkkeutuneet ihan tolkuttomasti.
Luulen ja toivon että tähän ketjuun vastaavat vain pahiten kyydistä pudonneet kaikenpaheksujat. Nuoremmille tiedoksi että suurin osa keski-ikäisistä elää ihan tässä ajassa.
Sori mutta ajassa eläminen ei tarkoita sitä että ottaisi vastaan sellaisenaan kaiken sen soopan mitä tää höttösomessa aivonsa rappeuttanut nuoriso koittaa faktana tarjota. Pikemminkin päinvastoin.
Eikä semmoista maailmaa ole eikä tule jossa kaikki olisi täsmälleen samaa mieltä yhtään mistään. Tuollaiseen pyrkiminen on hyvin hölmö tavoitekin. Jos erilaiset mielipiteet ahdistaa niin vika ei ole erilaisissa mielipiteissä vaan sinussa.
Kiitos. Nuoriso on kautta historian ollut radikaalia mielipiteissään. Siitä ne sitten iän ja kokemuksen karttuessa loiventuvat. Some on nyt antanut heille ihan uudella tavalla stagen missä kuuluttaa aatteitaan kaikkialla ja kun nykykulttuuri vielä ylikorostuneesti ihailee nuoruutta niin jotkut kokee, että elääkseen ajassa on adoptoitava kaikki mitä nuorisokulttuuri meille syöttää. Toisaalta nuorissa on muutosvoimaa, eli kautta aikojen nuorison aatteista on poikinut hyvää myös ihan lainsäädännön /lakikäytännön tasolle. Mutta nuorison muutoksenhakuisuus on siis aina kaivannut rinnalleen ns kokeneempien valtiomiesten maltillisuutta hiomaan terävimmät kulmat pois.
Ainakin tässä pk-seudulla vallitsevaa muista piittaamatonta ja töykeää käytöstä. Tuntuu kuin ihmisiltä olisi unohtunut ihan kokonaan peruskäytöstavat ja muiden kunnioittaminen julkisilla paikoilla.
Samaan aikaan sitten somessa ollaan niin mielinkielin, ihastellaan kaikkea ja esitetään supermukavaa vaikka sielläkin ollaan koko ajan valmiudessa iskemään puukkoa jonkun selkään.
Ihmisiin on pesiytynyt omituinen minäitte-asenne jossa muut ihmiset nähdään ainoastaan hyödykkeinä ja muuten pelkkänä haittana.
Harvassa on aidot hymyt ja sellainen aidosti taka-ajatukseton jutustelu vieraiden ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä 49-vuotiaana ihmettelen, että miksi nuoret naiset haluaa näyttää sellasilta sutturoilta? Jotkut hirvittävissä meikeissään keskellä päivää ovat kuin drag queen -kisoista kadulle lähteneitä. Haluan säilyttää itselläni kunnon vyötärön. Nuoret ovat nykyään hirvittäviä paksukaisia. Kehopositiivisuus on kääntynyt itseään vastaan. Moni kaipaisi enemmän realismia. Ei kaikkea eteen tulevaa ja kannettavaa kannata suuhunsa laittaa.
Mihin on kadonnut klassinen kauneuskäsitys?
Noudatitko sinä 90-luvulla sitä mitä silloin kenties 49- vuotias (eli 40-luvulla syntynyt) piti "klassisena kauneuskäsityksenä"?
Ja jos noudatit, olitko aikasi muoti-ikoni ja piirittivätkö miehet sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia, jota vierastan nykykulttuurissa, ovat ärsyttävät naamavideot somessa. On siis tyyppi X, joka avautuu elämästään, sukupuolielämästään, yksityisasioistaan, voimaantumisistaan, mistä nyt ikinä - ja sitä videota kestää tuntikausia. Parhaimmillaan näitä naamavideoita putkahtaa samoista asioista, monta kertaa viikossa.
Voin olla toki vain introvertti, joka ei jaksa näitä puhuvia päitä kuunnella. Ehkä ne toimivat hyvin muutenkin sosiaalisille ihmisille.
Mieluummin katsoisin vaikka muotikuvia, luontokuvia tai jotain luovia videoita netistä kuin vaivaannuttavia avautumisvideoita jossain feedissä.
Muuten en ole somen suhteen mustavalkoinen, sillä sieltä löytyy paljon kaikkea kivaakin. Kuten kissavideot. :-D
Yritän miettiä, mikä olisi vastaava asia ennen sosiaalista mediaa. "Ärsyttää, kun kirjaston kirjahyllyssä on elämäkertoja, vaikka minä en tykkää elämäkerroista. Kirjaston täti suositteli elämäkertaa joten minun oli pakko lukea se, ja nyt kirjaston täti luulee että tykkään elämäkerroista ja suosittelee minulle kokoajan uusia, ja minun on pakko lukea kaikki, koska ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa että jos kirja ei kiinnosta, en lue sitä."
Nyt oli hyvä vertaus. Ja vielä "kirjastosta on pakko lainata kirjoja koska minulla ei ole muuta ja olen itse asiassa aika addiktoitunut kirjastoon"
OMG OMG OMG hokemista varsinkin lapsilla ja teineillä. Siis niiiiiin ärsyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää että jo keski-iikäiset tuntuvat paitsi rasvoittuneet ihan järjeettömästi, myös kalkkeutuneet ihan tolkuttomasti.
Luulen ja toivon että tähän ketjuun vastaavat vain pahiten kyydistä pudonneet kaikenpaheksujat. Nuoremmille tiedoksi että suurin osa keski-ikäisistä elää ihan tässä ajassa.
Sori mutta ajassa eläminen ei tarkoita sitä että ottaisi vastaan sellaisenaan kaiken sen soopan mitä tää höttösomessa aivonsa rappeuttanut nuoriso koittaa faktana tarjota. Pikemminkin päinvastoin.
Eikä semmoista maailmaa ole eikä tule jossa kaikki olisi täsmälleen samaa mieltä yhtään mistään. Tuollaiseen pyrkiminen on hyvin hölmö tavoitekin. Jos erilaiset mielipiteet ahdistaa niin vika ei ole erilaisissa mielipiteissä vaan sinussa.
Kiitos. Nuoriso on kautta historian ollut radikaalia mielipiteissään. Siitä ne sitten iän ja kokemuksen karttuessa loiventuvat. Some on nyt antanut heille ihan uudella tavalla stagen missä kuuluttaa aatteitaan kaikkialla ja kun nykykulttuuri vielä ylikorostuneesti ihailee nuoruutta niin jotkut kokee, että elääkseen ajassa on adoptoitava kaikki mitä nuorisokulttuuri meille syöttää. Toisaalta nuorissa on muutosvoimaa, eli kautta aikojen nuorison aatteista on poikinut hyvää myös ihan lainsäädännön /lakikäytännön tasolle. Mutta nuorison muutoksenhakuisuus on siis aina kaivannut rinnalleen ns kokeneempien valtiomiesten maltillisuutta hiomaan terävimmät kulmat pois.
Ihan totta! Minäkin nuorena vouhotin kaikkien eläinkokeiden kieltämistä per heti. Nyt ymmärrän, että kokeille on etsittävä vaihtoehtoja ensitilassa, mutta niiden kieltäminen kokonaan vaarantaisi lääketutkimuksen, valitettavasti.
Monet ottivat silloin ysärillä kovasti kantaa Irlannin separatistikuvioihin, joka oli mielestäni jo silloin hieman kummallista. Syynä oli tiettyjen bändien fanittaminen, en tiedä kuinka perillä lopulta olivat vuosikymmeniä vanhasta kiistasta, jossa ei taida olla yhtä syytöntä osapuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia, jota vierastan nykykulttuurissa, ovat ärsyttävät naamavideot somessa. On siis tyyppi X, joka avautuu elämästään, sukupuolielämästään, yksityisasioistaan, voimaantumisistaan, mistä nyt ikinä - ja sitä videota kestää tuntikausia. Parhaimmillaan näitä naamavideoita putkahtaa samoista asioista, monta kertaa viikossa.
Voin olla toki vain introvertti, joka ei jaksa näitä puhuvia päitä kuunnella. Ehkä ne toimivat hyvin muutenkin sosiaalisille ihmisille.
Mieluummin katsoisin vaikka muotikuvia, luontokuvia tai jotain luovia videoita netistä kuin vaivaannuttavia avautumisvideoita jossain feedissä.
Muuten en ole somen suhteen mustavalkoinen, sillä sieltä löytyy paljon kaikkea kivaakin. Kuten kissavideot. :-D
Yritän miettiä, mikä olisi vastaava asia ennen sosiaalista mediaa. "Ärsyttää, kun kirjaston kirjahyllyssä on elämäkertoja, vaikka minä en tykkää elämäkerroista. Kirjaston täti suositteli elämäkertaa joten minun oli pakko lukea se, ja nyt kirjaston täti luulee että tykkään elämäkerroista ja suosittelee minulle kokoajan uusia, ja minun on pakko lukea kaikki, koska ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa että jos kirja ei kiinnosta, en lue sitä."
Yleensä niitä elämäkertakirjoja tehtiin ihmisistä, jotka olivat saavuttaneet jotakin erityisen merkittävää, esim. vieneet maata maailmankartalle taiteen tai politiikan saavutuksilla.
Nämä naamansa esiin tunkijat tunnetaan lähinnä vain siitä naamansa esiin tunkemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tässä pk-seudulla vallitsevaa muista piittaamatonta ja töykeää käytöstä. Tuntuu kuin ihmisiltä olisi unohtunut ihan kokonaan peruskäytöstavat ja muiden kunnioittaminen julkisilla paikoilla.
Samaan aikaan sitten somessa ollaan niin mielinkielin, ihastellaan kaikkea ja esitetään supermukavaa vaikka sielläkin ollaan koko ajan valmiudessa iskemään puukkoa jonkun selkään.
Ihmisiin on pesiytynyt omituinen minäitte-asenne jossa muut ihmiset nähdään ainoastaan hyödykkeinä ja muuten pelkkänä haittana.
Harvassa on aidot hymyt ja sellainen aidosti taka-ajatukseton jutustelu vieraiden ihmisten kanssa.
Muistan kun eka Survivor-sarja tuli Suomeen olisiko ollut ysärin lopulla. Silloin oli paljon polemiikkia siitä, miten on moraalitontakin tehdä viihdettä, joka perustuu juonitteluun ja muiden kanssa tehtyjen sopimusten pettämiseen. Ja huokaistiin, että onneksi tämä ei sentään ole suomalaiseen mielenmaisemaan istuva konsepti, vaan amerikan höttöä, jota voi katsoapäätä pyöritellen.
Sittemmin kaikenlainen juonittelu ja siitä seuraava sankaruus on arkipäiväistynyt meikäläisessäkin viihteessä niin, ettei sitä pidetä mitenkään arveluttavana.
Yleinen siisteyskäsityksen ja kauniin ympäristön arvostuksen romahtaminen, roskia viskotaan ympäriinsä ottamatta mitään vastuuta omista tekemisistä ja puistot ovat minkä tahansa tapahtuman jälkeen kuin pommin jäljiltä. Paikat sotketaan rumilla tageilla ja graffiteilla.
Kyvyttömyys ottaa muut ihmiset huomioon toimissaan.
Että liikutaan joka paikassa kuurona kuulokkeet korvilla kännykkään tuijottaen.
Skuuteilla hurjastelua.
Kaikesta mielenpahoittamista.
Kertakäyttöparisuhteita, TINDER yms appipohjaista seuranhakua jne..
Sitä, että kaikki luulee olevansa jotenkin erityisiä - ei ole, 95% on ihan tavan tallaajia ja sellaisina pysyy hautaan asti. Kaikilla on vahva mielipide kaikkeen ja pitää olla, kaikesta pahoitetaan mieli.. "Kylähullut" pääsee ääneen verkossa.
Että se kännykkä on oltava ihan koko ajan kädessä, lenkillä, lasten kanssa puuhatessa, vaunuja työntäessä, pyöräillessä, koiralenkillä, kaupungilla kävellessä, sohvalla, ruokapöydässä, tv katsoessa, sängyssä...
Että koulussa saa pitää kännyköitä päällä ja käyttää niitä.
Some on melkoinen alusta kylähulluille kuten joku jo sanoikin. Pelottavaa kun saavat harhaisilla virkamafia-teorioillaan suuria joukkoja yhteiskuntapudokkaita taakseen (Kavonius) jopa presidentti -kampanjaan. Ennen kylähulluus oli harmitonta.
Jos autat vanhusta kadulla, siitä pitää kirjoittaa someen ja esittää suurta hyväntekijää.
Jos ostat jonkun merkkituotteen, se pitää esitellä somessa.
Jokainen treeni pitää esitellä somessa.
Koti esitellään somessa.
Julkaiset mitä vaan asiaa somessa niin siihen kuvataan omaa naamaa ja kroppaa eikä sitä asiaa mistä puhe.
Vierailija kirjoitti:
Yleinen siisteyskäsityksen ja kauniin ympäristön arvostuksen romahtaminen, roskia viskotaan ympäriinsä ottamatta mitään vastuuta omista tekemisistä ja puistot ovat minkä tahansa tapahtuman jälkeen kuin pommin jäljiltä. Paikat sotketaan rumilla tageilla ja graffiteilla.
Minun kotipaikkakunnalla on taas kaduilla siistimpää kuin vaikka 30 vuotta sitten. Mut huomaa kyllä, että osa on tuossakin kunnostautunut muidenkin edestä, esim metsä-dumppauspaikat on, ei ehkä yleistyneet, mutta mukana on enemmän kotitaloustavaraa kuin ennen. Ihmisten varattomuuskin näkyy hoitamattomissa pihoissa ja taloissa.