Oletko laihtunut vähähiilarisella dieetillä?
Jos et siis varsinaisesti ole ketoosiin pyrkinyt ja luopunut hiilareista kokonaan?
Kommentit (65)
Hiilarit oli alle 50, ja laihduin kilon viikossa.
Eihän tuo mitään magiaa ole, vaan tuo vie ruokahalun pois, joten siinä laihtuu itsestään.
Syöpä pari kk pelkkää hiilaria, ja nälkä on koko ajan, ja lisää siihen vielä rasvaa, niin lihot vauhdilla. Osa hiilareista on terveellisiä, mutta ei läheskään kaikki.
Kyllä. Laihduin vieläpä aika nopeasti 5-10 kg. Karsin lähinnä vehnät, rukiin, perunat, riisin, sokerin. Söin kauraa puuron muodossa.
Kuten bull joskus sanoi, kukaan ei ole lihonnut kaurapuuroa syömällä.
En oo mitenkään muuten onnistunut laihduttamaan kuin vhh:lla. Ei tarvinnut laske kaloreita eikö ollut nälkä. Aluksi teki mieli herkkuja ja tuli tehtyä vhh-leivoksia mutta kun herkkuhimot lähti, niin niitäkään ei enää tarvinnut.
Hiilihydraatit sisältävät paljon kaloreita joten tämähän on käytännössä vain kaloreiden vähentämistä.
Laihduin aikoinani 20 kiloa puolessa vuodessa siten että rajoitin hiilarien saannin n. 60-70 g per vuorokausi.
Se on mulla ollut ainoa keino pudottaa painoa ns. normaalipainon sisällä. Kuitenkaan en näköjään jaksa pitää sitä elämäntapana vaan siirryn aina jossain vaiheessa syömään jonkin verran esim. perunaa ja leipääkin. Sitten kun nappi alkaa kiristää, pitää taas jättää hiilarit minimiin, ja paino normalisoituu muutamassa viikossa.
Leivän ja pullan pois jättämisellä putosi kolme kiloa. Just niinkuin pitikin.
Enää syön niitä ihan joskus vaan.
Ketoosissakaan EI luovuta hiilareista kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Laihduin vieläpä aika nopeasti 5-10 kg. Karsin lähinnä vehnät, rukiin, perunat, riisin, sokerin. Söin kauraa puuron muodossa.
Kuten bull joskus sanoi, kukaan ei ole lihonnut kaurapuuroa syömällä.
Ravitsemusoppia Mentulalta? No, jos se nyt sattuu menemään sinne päin, niin ok.
Mutta joo, totta kai kevyesti liikkuvan ja kenen tahansa ei kannata lastata elimistöön hiilareita yli tarpeen.
Mä tarvin ketoosin alkuun, mutta sitten voi lisätä hiilareita ja paino jatkaa putoamistaan.
Lähti 16kg/4kk. Edelleen vyö , jonka tarvitsin, kun housut tippui polviin. Eli monta kokoa katos.
Vierailija kirjoitti:
Hiilarit oli alle 50, ja laihduin kilon viikossa.
Eihän tuo mitään magiaa ole, vaan tuo vie ruokahalun pois, joten siinä laihtuu itsestään.
Syöpä pari kk pelkkää hiilaria, ja nälkä on koko ajan, ja lisää siihen vielä rasvaa, niin lihot vauhdilla. Osa hiilareista on terveellisiä, mutta ei läheskään kaikki.
Sinulta lähti litra nesteitä viikossa + lihaskatoa.
En. Enkä laihtunut myöskään tällä 16:8 dieetillä oli se sitten yhdistetty vähähiilariseen tai ihan ns. normiruokavalioon.
Ainoa mikä laihduttaa (ja tuskastuttavan hitaasti) on laskea kalorit n 1200 päivässä ja harrastaa joka päivä sekä aerobista liikuntaa että jumppaa. Ei toki samanlaista lenkkiä joka päivä vaan välillä on kevyempiä päiviä ja samoin tuo lihaskuntojumppakin on yhtenä päivänä kevyempää/lyhyempää ja toisena sitten raskaampaa kehonpainoa avuksi käyttäen.
KAIKKI asiantuntijat tietävät ja todistavat että vhh:lla pudotetut kilot tulevat takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiilarit oli alle 50, ja laihduin kilon viikossa.
Eihän tuo mitään magiaa ole, vaan tuo vie ruokahalun pois, joten siinä laihtuu itsestään.
Syöpä pari kk pelkkää hiilaria, ja nälkä on koko ajan, ja lisää siihen vielä rasvaa, niin lihot vauhdilla. Osa hiilareista on terveellisiä, mutta ei läheskään kaikki.
Sinulta lähti litra nesteitä viikossa + lihaskatoa.
Totta, nesteturvotus, joka johtui liioista hiilareista, hävisi. Lihakset ei häviä vhh-ruokavaliolla.
Sain vakavan rytmihäiriön vhh:lla.
Vierailija kirjoitti:
KAIKKI asiantuntijat tietävät ja todistavat että vhh:lla pudotetut kilot tulevat takaisin.
Kilot tulevat takaisin ihan jokaisella laihdutustavalla, jos laihtumisen jälkeen palaa entisiin tapoihin.
Vierailija kirjoitti:
KAIKKI asiantuntijat tietävät ja todistavat että vhh:lla pudotetut kilot tulevat takaisin.
Ihan kaikilla tavoilla laihdutetut kilot tulevat takaisin, ei vhh poikkea tästä.
Joo, takavuosina karpaasien ja paino putosi noin 5-6 kg. Ihan normaalipainoisia lähdettiin liikkeelle eli en ollut ylipainoinen. En pyrkinyt ketoosin, vaan hiilarit pyörivät siinä 60 - 80 gramman välillä.