Jos on aikaisempia traumoja, pitääkö niistä kertoa kumppanille?

Kun/jos ihminen on niin pipipää ettei edes tiedä puhuako totta vai valehdellako, niin olisiko silloin parasta ottaa 150mg Venlafaxiinia jokaiseen (harhaiseen) ajatukseen ja jättää muut ihmiset täysin rauhaan. MOT

hyvä, että varaudut eroon, koska sellainen teille tulee kun salailet vikojasi.

Enpä minä tiedä mikä olisi niin kiinnostavaa menneisyydessäni, että pitäisi alkaa siitä avautumaan

.

Ja tiedämmekö edes itse, mikä johtuu mistäkin? Jotain omia keittiöpsykologisia analyyseja selityksenä ja tekosyynä?

Miksi pitäisi kertoa? Minä kerroin että sairastin masennuksen ja mies alkoi tivata syytä. Ei olisi pitänyt kertoa ollenkaan. Jätin kertomatta kaiken muun mt-ongelman mitä silloin oli vaikka toisinaan nostaa päästään.

Olen yrittänyt kertoa mutta toinen päätyi analysoimaan ja diagnosoidaan minua kuuntelun sijaan. Vahingoitti suhdettamme vain lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää kertoa, jos ne ovat sellaisia, jotka vaikuttavat käyttäytymiseesi edelleen (kuten sinulla ilmeisesti on).

Kyllähän sen nyt näkee tässä hetkessä, miksi pitäisi kertoa yksityiskohtia ja ehkä jopa sijaistraumatisoida se toinenkin? Haluaisitko kuulla väkivallasta yms?

Olen eri, mutta todellakin haluaisin! Haluan tuntea kumppanini läpikotaisin menneisyyttä myöten ja kyllä sen oikean kanssa sama pätee myös toisin päin. 

ookoo. Tuo on sairasta, ei toista pidä tuntea läpikotaisin.

Eli rais,kauksesta johtuvaa traumaa ei saisi kertoa?

En ole koskaan seurustellut, mutta ajattelin, että turvallisen kumppanin kanssa seksiin voisi tutustua uudestaan. Mutta täällä sanotaan, ettei kumppania saisi olla ensinkään jos on trauma. Eli ei siis seksiä enää koskaan?

Myös ihminen, jolta on joskus lapsi kuollut, on traumatisoitunut. Ei koskaan parisuhdetta?

Myös joku on voinut traumatisoitua töissä: pelastushenkilökunta, hoitotyössä esim lääkärit. Ei koskaan parisuhdetta?

Suurimmalla osalla ihmisistä on joku kokemus, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja tekemisensä. Eli juuri kukaan ei tällä perusteella saisi olla parisuhteessa.

Ihan yhtälailla suhteeseen ei saa alkaa ilman psykoterapeutin pätevyyttä, koska toisella voi olla traumoja.

Kaikille vuosien terapia ja parisuhteen ajokortti vaatimukseksi ennen suhdetta. Suhteen alkuun pariterapiaa Ensitreffien tyyliin.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, olisiko pitänyt olla alkamatta vuosia sitten suhteeseen, kun olisi pitänyt osata ennakoida että pandemia ja maailmanpolitiikan tilanne nostaa esiin traumoja, joita ei normaalimmassa arjessa koskaan ilmennyt? Ettei vaan kukaan joudu näkemään ylimääräistä vaivaa kanssani parisuhteessa.

Varmaankin. Minunkin olisi pitänyt varautua siihen että nuori lähisukulainen kuoli yllättäen ja traagisesti ja olla sinkkuna siltä varalta. Kun eihän tuollaisia traumoja saa tuoda parisuhteeseen.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/realistinen-rakkaus-auttaa-kohtaamaan…

Rakkaus voi parantaa paremmin kuin terapia traumasta toipuminen vaatii kolme askelta

Traumaattinen kokemus voi muuttua osaksi ehjää elämäntarinaa, kun suhde on turvallinen ja myötätuntoinen.

Jos ihminen tuhoaa tiedostamattaan rakkaussuhdettaan, syynä on usein aikaisempi traumaattinen kokemus.

Traumaattiset kokemukset vaikuttavat parisuhteisiin enemmän kuin uskomme. Näin sanoo terapeutti Harri Virtanen, jonka traumoja ja niistä toipumista käsittelevä kirja Trauma ja rakkaus ilmestyi vuoden alussa.

Virtasen mukaan luultua useampi meistä on traumaselviytyjä, eli olemme selviytyneet hengissä mieltä kuormittaneista kipeistä tapahtumista tai olosuhteista. Kokemukset ovat kuitenkin jääneet varjostamaan elämäämme. --

Käsittelemättömästä traumasta voi kertoa esimerkiksi ahdistusoire tai selittämättömäksi jäävä masennus. Myös riippuvuuden, syömishäiriön, pelkotilan tai unettomuuden taustalta voi löytyä traumaattinen kokemus.

Jos kärsit esimerkiksi unettomuudesta, jota on tuloksetta ratkottu monella tavalla, on hyvä kysyä, onko elämänhistoriassa tapahtunut jotakin, mikä voisi liittyä ongelmaan, Virtanen sanoo.

--

Virtanen korostaa, ettei trauman tuoma kärsimys ole mielen sairautta, vaan osa elämää. Yli puolet lapsista kokee ennen kuudettatoista ikävuottaan jonkin traumautisoivan tapahtuman.

----

Traumat ovat yleisiä, mutta niiden vaikutuksista tiedetään vähän. Emme osaa tulkita tunne-elämän vaikeuksia traumoista johtuviksi, vaan traumojen seurauksia hoidetaan usein erillisinä ongelmina, Virtanen sanoo.

Erityisesti suomalaisille ominainen trauman seuraus on Virtasen mukaan se, että ihminen tuntee itsensä vieraaksi omassa elämässään.

Moni elää puolella liekillä, ikään kuin käsijarru päällä, eikä uskalla lähteä tavoittelemaan sitä, mikä olisi itselle mahdollista. Usein pohjalla on kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden tunne, joka on lahja lapsuuden lähipiiriltä.

Virtasen mukaan se, mikä on suhteessa rikottu, voi myös suhteessa parantua.

Hyvä uutinen on se, että trauman läpi voi päästä. Turvattomien vuorovaikutusmallien ei tarvitse jatkua samanlaisina hautaan asti. Myötätuntoisessa ja turvallisessa suhteessa traumaattinen kokemus voi muuttua osaksi ehjää elämäntarinaa.

--

Terapiasta voi olla apua silloin, kun omat voimat eivät riitä. Virtasen mukaan rakkaussuhteen parantava voima voi olla jopa terapiasuhdetta voimakkaampi.

Jospa ajattelisimme parisuhdetta tienä itseksi tulemiseen, emmekä vain jonakin, johon liittyy lasten kasvattamista, onnelliseksi pyrkimistä ja vaurauden keräämistä, Virtanen ehdottaa.

Traumakokemuksesta toipumisessa on Virtasen mukaan kolme askelta. Ne ovat tietoiseksi tuleminen, vastuun ottaminen ja riskin hyväksyminen.

--

Virtanen tähdentää, että tietoiseksi tuleminen ei tarkoita traumaattisen tilanteen yksityiskohtaista muistamista. Olennaisempaa on tunnistaa elämässään trauman vaikutukset, kuten vahingolliset uskomukset ja käyttäytymismallit.

Vastuun ottaminen voi tarkoittaa esimerkiksi omien tunteiden ja ajatusten suoraa ilmaisua.

Muutos edellyttää sen tiedostamista, mitä minulle on tapahtunut ja miksi toimin näin, ja sen jälkeen vastuun ottamista omasta käyttäytymisestä. En enää syytä muita omista toimintamalleistani enkä itsekään syyllisty niistä, vaan lähden tietoisesti rakentamaan yhteyttä toiseen ihmiseen.

Lumikki ottaa rakastamisen riskin

Riskin ottamisella Virtanen tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa kurottautua kohti toisia, vaikka ymmärtää, että siihen liittyy riski torjutuksi tulemisesta.

Rakkaussuhteet tarjoavat yhteyttä, jakamista ja läheisyyttä, mutta myös kipeitä tunteita. Kaikissa ihmissuhteissa voi tulla haavoitetuksi. Tahtomattammekin petämme, hylkäämme ja loukkaamme toisiamme.

Tätä ristiriitaa traumaselviytyjän on Virtasen mukaan vaikea kestää. Siksi hän saattaa vetäytyä suhteesta tai eristäytyä. Psyykkinen suojamekanismi, joka on aikaisemmin mahdollistanut selviytymisen, on kääntynyt häntä vastaan.

Virtanen kuvaa traumasta kärsivän ihmisen tilannetta tunnettujen satujen avulla.

Jokin osa traumaselviytyjän sisimmästä on koteloitunut eikä ole enää yhteydessä maailmaan. Se on kuin Prinsessa Ruusunen, joka nukkuu satavuotista unta linnassaan, tai Lumikki lasiarkun suojassa.

Virtanen muistuttaa, että unelma ikuisesta, paratiisimaisesta rakkaudesta on epärealistinen. Luopuminen kuuluu väistämättä kaikkiin suhteisiin. Jokainen rakkaussuhde päättyy lopulta, joko eroon tai viimeistään toisen osapuolen kuolemaan.

Ainoa vaihtoehtomme on ottaa riski yhä uudelleen ja tehdä tekoja rakkauden maailmassa. Se, että ihminen joutuu lopulta luopumaan rakkaudesta tavalla tai toisella, luo rakkaudelle arvon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroa ja kerro sille seuraavalle.

Laita jo deittiprofiiliin, ettei kukaan erehdy joutumaan suhteeseen.

Tällä ohjeistuksella lähes kaikilla olisi deittiprofiilissa maininta aikaisemmista traumoista, koska suurimmalla osalla niitä on valitettavasti kohdalle osunut. Toisilla pienempiä, toisilla suurempia. Toki poikkeus tässä ovat ne ihmiset, joilla ei ole sitten yhtään minkäänlaista itsereflektiokykyä, ja jotka sen takia väittävät että heillä ei ole traumojakaan.

Mutta missään ei kerrota, MITEN tällainen asia otetaan esiin ja miten se keskustelu käydään .

Minulla on traumoja jotka ovat syntyneet ennen kuin minulla oli sanoja. Siksi en voi sanoittaa noita tuntemuksia ja kokemuksia. Silloin auttaisi enemmän kiinni pitäminen, mutta mies alkaa mänspleinata "pelkäämme molemmat virheiden tekemistä. Se on yleistä lapsilla, jotka ovat tulleet kohdelluksi aikuisen tavoin kun olivat vielä pieniä." Muutenkin alkaa aina selittää puolestani asioita.

Puolella lapsista on traumaattiset kokemuksia.

50% ihmisistä siis täytyisi olla incl.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin. Kumppani lyttäsi, sanoi että varmaan tein jotain ansaitakseni sen ja myöhemmin käytti tietoja minua vastaan kun tuli riitaa. Ei enää koskaan.

Teit aivan oikein kertoessasi. Se oli samalla loistava mahdollisuus karsia elämästäsi kpää, josta on vain haittaa. Virhe oli siinä, että et uskonut testin tulosta tai ymmärtänyt toimia sen mukaan. Hyvä mies olisi vastannut toisin, eikä muiden kanssa kannata aikaansa tuhlata.

En tiedä, olenko varsinaisesti koskaan puhunut traumoistani, mutta olen kyllä kertonut elämänhistoriasta siltä osin kuin se on tullut puheeksi esimerkiksi siinä yhteydessä, että en ole tekemisissä perheeni kanssa. Ajattelisin, että sen perusteella mitä olen kertonut ei ole vaikeaa vetää tarvittavia johtopäätöksiä.

Kukaan ei voi sanoa sinulle, että sinun pitää tai ei pidä tehdä jotakin. Uskon kuitenkin, että hyvässä suhteessa hyvän kumppanin kanssa asiasta kannattaisi kertoa. Ymmärrän kuitenkin, että sinua pelottaa kumppanin mahdollinen suhtautuminen tai asian paljastuminen ulkopuolisille erotilanteessa.

Ei.