Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ei enää koskaan pihiä miestä!

Vierailija
06.05.2022 |

Ensimmäistä kertaa olen suhteessa, jossa mies ei ole koko ajan tarkkana siitä että kaikki menee 50/50, jossa mies ostaa lahjoja eikä aina sitä halvinta versiota.

Olen siis itsekin suhteellisen hyvätuloinen ja luonteeltani ns. antaja. Minulle esimerkiksi tarkkaan harkitut lahjat ja rahallinenkin panostaminen toiseen on yksi rakkauden kielistä. Ensimmäistä kertaa olen suhteessa kaltaiseni kanssa. Ravintolassa lasku aina yhteen ja se maksaa kummalla nyt sattuu olemaan lompakko lähellä, kumpikaan ei laskeskele että no minä maksoin viimeksi kalliin ravintolan joten sinä maksat nyt ainakin kaksi edullisempaa jotta ollaan euromääräisesti tasoissa. Lahjat eivät ole "pakollinen paha" joka hankitaan miettien miten pääsee mahdollisimman helpolla ja halvalla vaan oikeasti siitä lähtökohdasta että mikä ilahduttaisi toista ja sitten siihen satsataan että toinen saa pikkuisen paremman version kuin minkä luultavasti itse hankkisi. Ihan vain koska hyvä lahja on jotain mitä toinen ei välttämättä itselleen raaskisi laittaa.

Naiset, älkää tyytykö. Hankkikaa kumppani jonka kanssa filosofia rahasta on samankaltainen. Jos itse et halua panostaa kumppaniin rahallisesti, sopii pihi mies sinulle. Jos taas olet kuin minä, niin onnellisin olet samanlaisen kanssa jolle raha on väline hemmotteluun ja jolle kumppanin hemmottelu on tapa osoittaa rakkautta.

Kommentit (90)

Vierailija
41/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitten tulee pihiä miestä ikävä, kun sota syttyy ja tuhlurimies on käyttänyt säästöt naisen hemmotteluun ja kalliisiin perhelomiin. Milläs sitten aloitatte uuden elämän tyhjästä? Pihit miehet vaan ajattelevat pidemmälle.

Ja näin, lisäksi taloudellinen järkevyys sekoitetaan turhan usein piheyteen. Minua haukutaan aina ja joka käänteessä pihiksi, mutta silti omistan paljon enemmän kuin monet näistä väittäjistä. En vain osta mitään turhaa, mitä en tarvitse.

Juuri sehän pihissä kumppanissa ärsyttää kun hän aina päättää muidenkin puolesta mitä he tarvitsevat. Vaikka kuinka selittäisi että tarvitsisi joskus kukkia tai jonkun kivan kauniin lahjan että tuntisi itsensä rakastetuksi niin pihi päättää puolestasi että et tarvitse vaan korkeintaan vatkaimen.

Mun kokemuksella pihi mies ostaa lahjat juurikin järkeilemällä, tyyliin; imuri meni rikki tai on kohta menossa rikki, niinpä vaimolle lahjaksi imuri. Mutta nainen olisikin halunnut jotain ihan muuta. Mies miettii että yhdellä lyönnillä kaksikärpästä. Tästä mä tunnistan pihit miehet.

Vierailija
42/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoittaa: "Jos itse et halua panostaa kumppaniin rahallisesti, sopii pihi mies sinulle."

Ei se ole ihan näin yksinkertaista. Minulla on hyvätuloinen mies, itse teen satunnaista työtä ja saan soviteltua päivärahaa. Mielelläni hemmottelisin miestä, mutta rahani eivät kerta kaikkiaan riitä siihen. Tykkään myös sisustaa kotia ja laittaa puutarhaa (kun aikaa on), ja onneksi mies maksaa nämä hankinnat käytännössä kokonaan. Mies on kyllä myös hemmotellut minua ylellisillä lahjoilla, joista pidän todella paljon, mutta olen itse laittanut sille vähän stoppia kun tiedän etten koskaan pysty vastavuoroisuuteen siinä asiassa. Ja täytyy myöntää, että taloudellinen eriarvoisuus kyllä hiertää välejämme jonkin verran.

Oleellinen sana: "HALUA panostaa."

On typerää panostaa rahallisesti jos rahaa ei ole, velaksi osteleminen tai itsensä taloudelliseen ahdinkoon ajaminen siksi että käyttää rahansa toiseen kertoo ainoastaan olemattomasta itsearvostuksesta ja siitä että yrittää "ostaa" toisen itselleen. Ei ole oikein eikä kuulu terveeseen parisuhteeseen. Jos molemmilla osapuolilla on halu panostaa ja satsata, voi suhde olla hyvä ja tasapainoinen vaikka toisen käytännön mahdollisuudet olisivat rajallisemmat kuin toisen. Kyse on nimenomaan siitä, että haluaa ilahduttaa ja sitten sitä toteutetaan resurssien mukaan.

Jos taas kyse on siitä että VOISI satsata toisen ilahduttamiseen ihan vaan ilahduttamisen vuoksi mutta ei HALUA tehdä niin, silloin ehdottomasti molempien on oltava sitä tyyppiä että kumpikin hoitaa oman tonttinsa eikä kaipaa ajattelevaisuutta tai huomionosoituksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap antaa esimerkin mitä tarkoittaa sillä että lahjat ovat yksi ns rakkauden kielistä:

Ex-mies kysyi mitä toivoisin lahjaksi: toivoin silkkipaitaa. Sain tekokuituisen "silkkiä" jäljittelevän paidan. Syyksi ex sanoi että näyttävät ihan samalta eikä ole mitään järkeä maksaa 100 euroa aidosta silkkipaidasta saatu 150e siitä tietystä josta olin haaveillut, kun "ihan yhtä hyvän" sai alle kolmella kympillä.

Minä kysyin Ex-mieheltä mitä toivoisi lahjaksi: hän toivoi kuulokkeita koska entiset alkoivat vedellä viimeisiään. Halvimmat kuulokkeet saa parilla kympillä, entisiä vastaavat olisivat olleet kuutisen kymppiä mutta otin asiakseni googlettaa ominaisuuksia. Tiesin, että ex piti mustista kuulokkeista ja hänen tyylinsä oli yksinkertainen joten kuulokkeiden ulkonäkökriteerit olivat tyylikkäät, mustat, ei mitään silmiinpistäviä logoja jne. Luin arvosteluja pehmusteiden materiaaleista ja kestävyydestä. Ajattelin, että vaikka vanhoissa kuulokkeissa oli johto eikä bluetooth siten ollut kriteerit, olisi kätevää jos sekin ominaisuus olisi, ihan vaan jos joskus haluaa kuunnella musiikkia kuulokkeilla samalla kun kävelee ympäri taloa. Mikrofoni oli ehdoton kriteeri koska puoliso tarvitsi sitä sekä työssään että pelatessaan online-videopelejä. Etsin myös nimenomaan pelitarkoitukseen sopivat ja pelaajilta hyvät arvostelut saaneet kuulokkeet. Maksoin niistä 160 euroa ja olin hyvilläni siitä että uusien kuulokkeiden sijasta ex saisi astetta paremmat kuulokkeet kuin mitä ehkä itse ostaisi itselleen.

Lopulta hinta on sivuseikka, idea ei ole että molemmat ostavat yhtä kalliit lahjat, vaan se että lahjan laatuun on panostettu ja mietitty sen toivottuja ominaisuuksia eikä otettu vain sitä halvinta joka etäisesti muistuttaa toivottua asiaa mutta ei välttämättä edes ole sitä.

Huh, tällaiselle aarteelle olisin kyllä ostanut jotkut Tokmannin halvimmat nappikuulokkeet. Aito silkkipaita ja silkkiä jäljittelevä tekokuituhuitale eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Vierailija
44/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitten tulee pihiä miestä ikävä, kun sota syttyy ja tuhlurimies on käyttänyt säästöt naisen hemmotteluun ja kalliisiin perhelomiin. Milläs sitten aloitatte uuden elämän tyhjästä? Pihit miehet vaan ajattelevat pidemmälle.

Ja näin, lisäksi taloudellinen järkevyys sekoitetaan turhan usein piheyteen. Minua haukutaan aina ja joka käänteessä pihiksi, mutta silti omistan paljon enemmän kuin monet näistä väittäjistä. En vain osta mitään turhaa, mitä en tarvitse.

Juuri sehän pihissä kumppanissa ärsyttää kun hän aina päättää muidenkin puolesta mitä he tarvitsevat. Vaikka kuinka selittäisi että tarvitsisi joskus kukkia tai jonkun kivan kauniin lahjan että tuntisi itsensä rakastetuksi niin pihi päättää puolestasi että et tarvitse vaan korkeintaan vatkaimen.

Mun kokemuksella pihi mies ostaa lahjat juurikin järkeilemällä, tyyliin; imuri meni rikki tai on kohta menossa rikki, niinpä vaimolle lahjaksi imuri. Mutta nainen olisikin halunnut jotain ihan muuta. Mies miettii että yhdellä lyönnillä kaksikärpästä. Tästä mä tunnistan pihit miehet.

Lisäksi pihi mies ostaa sen ensimmäisen ja halvan imurin joka vastaan tulee. Vaikka tietäisi esimerkiksi että nainen on panostanut yhtenäisiin kodinkoneisiin, hankkinut itse kaikki tiettyä merkkiä tai vaikkapa samaa väriä olevana, ja olisi itsestäänselvää että jos nanen ostaisi imurinsa itse, hän hankkisi jonkin tietyntyyppisen.

Mutta pihi mies vähät välittää, koska häntä ei kiinnosta mitä nainen haluaa vaan hän näki Kärkkäisen tarjouksen superhalvasta imurista joka lähinnä siirtelee pölyä edestakaisin ja hankki sen. Sitten pihin miehen mielestä nainen on pinnallinen gold digger jos pettyy hänen lahjaansa. Lisäksi pihi mies suuttuu jos nainen hankkii sitten kuitenkin itse sen haluamansa, jonka pihi mies varsin hyvin tiesi naisen haluavan.

Pihi mies haluaa että nainen tyytyy huonoimpaan sen sijaan että uskaltaisi edes toivoa tai etenkään tavoittelisi parempaa. Sitten pihi mies katkeroituu, kun nainen ei tyytynyt häneen.

Vierailija
45/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus ihmiset on liian rahaan orientuneita. Kaikkea pohditaan ja mietitään sekä tehdään rahan kautta. Raha sanalee säännöt ja ihmiset seuraa perässä. Ei sen tosin niin täydy olla ja tästä rahan kahleesta voi vapautua. Eikä se tarkoita sitä, että täytyisi olla miljonääri, vaan köyhäkin voi olla vapaa. Kyse on mielentilasta ja köyhäkin voi oppia elämään hyvää elämää tuloillaan ja silloin ei vain tarvitse sitouttaa elämäänsä maksulliseen suorittamiseen, kuten maksu palveluihin, ravintoloihin jne.

Vierailija
46/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meistä piheistä pojista on tehty myös kappale, ohessa laulu- ja soitinyhtye Sleepy Sleepersin esittämänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hui. Tapailen tällä hetkellä miestä, joka on osoittautunut pihiksi niuhottajaksi. Itsekin olen pienituloinen, eikä mieleeni tulisi maksattaa omia kulujani toisella. Mutta tulee kyllä todella hölmö olo, kun kaupungilla mies ehdottaa jäätelölle menoa, ja sitten jonotetaan ja maksetaan erikseen. Kahvilassa sama asia. Molemmat olemme kuitenkin samoissa tuloluokissa, ja ylimääräiseen ei juuri ole varaa, mutta yhdessä liikkuessa tuntuisi mukavalta että vaikka tarjoaisimme vuorotellen toisillemme, niin että kulut menisivät suurin piirtein ajan mittaan tasan.

En tiedä mistä tuo hänellä juontaa juurensa, ja ollaan siitä kyllä juteltukin.

Ystävienkin kanssa olen tottunut vastavuoroisuuteen, toinen ostaa leffaliput ja toinen tarjoaa seuraavan illan jne, ilman sen suurempaa numeroa ja eurojen siirtelyä edes takaisin.

No, on hänessä paljon muuta hyvää, mutta nuo pihistelyelkeet kyllä tympäisevät.

No mitä hän pihistelee, jos kuitenkin maksatte puolet kaiksita kuluista. Eikö se ole ihan sama, jos kumpikin maksaa oman osuutensa kuin teatreeliseti näytellään, että toinen tarjoaakin kaiken vaikka loppulaskelmissa ei kuitenkaan tarjoa?

No en olisi katsellut miestä, jonka kanssa jonotetaan erikseen jäätelökioskille tai kahvilaan tai vaikka jonnekin lippukioskille. Kyllä se oli alusta saakka itsestäänselvää, että toinen menee jo etsimään pöydän ja toinen hakee kahvit tai muut, tai toinen käy vaikka leffateatterin vessassa sillä aikaa kun toinen lunastaa liput jne.

eri

Oletko sattumalta sinä aina se joka lähtee etsimään pöytää tai vessaa ja toiselle jää maksaminen?

Vierailija
48/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainahan naiset kitisevät jos eivät pääse hyväksikäyttämään miehen tienaamaa varallisuutta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitten tulee pihiä miestä ikävä, kun sota syttyy ja tuhlurimies on käyttänyt säästöt naisen hemmotteluun ja kalliisiin perhelomiin. Milläs sitten aloitatte uuden elämän tyhjästä? Pihit miehet vaan ajattelevat pidemmälle.

Ja näin, lisäksi taloudellinen järkevyys sekoitetaan turhan usein piheyteen. Minua haukutaan aina ja joka käänteessä pihiksi, mutta silti omistan paljon enemmän kuin monet näistä väittäjistä. En vain osta mitään turhaa, mitä en tarvitse.

Juuri sehän pihissä kumppanissa ärsyttää kun hän aina päättää muidenkin puolesta mitä he tarvitsevat. Vaikka kuinka selittäisi että tarvitsisi joskus kukkia tai jonkun kivan kauniin lahjan että tuntisi itsensä rakastetuksi niin pihi päättää puolestasi että et tarvitse vaan korkeintaan vatkaimen.

Mun kokemuksella pihi mies ostaa lahjat juurikin järkeilemällä, tyyliin; imuri meni rikki tai on kohta menossa rikki, niinpä vaimolle lahjaksi imuri. Mutta nainen olisikin halunnut jotain ihan muuta. Mies miettii että yhdellä lyönnillä kaksikärpästä. Tästä mä tunnistan pihit miehet.

Vähän sama asia kun naisten antamat lahjat on yleensä niitä mitä nainen itse haluaa tai niitä millä nainen yrittää muuttaa miehen ulkonäköä miellyttämään itseään ja molempia yhdistää se että nainen ostaa mitä itse haluaa eikä sitä mitä mies haluaa

Vierailija
50/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hui. Tapailen tällä hetkellä miestä, joka on osoittautunut pihiksi niuhottajaksi. Itsekin olen pienituloinen, eikä mieleeni tulisi maksattaa omia kulujani toisella. Mutta tulee kyllä todella hölmö olo, kun kaupungilla mies ehdottaa jäätelölle menoa, ja sitten jonotetaan ja maksetaan erikseen. Kahvilassa sama asia. Molemmat olemme kuitenkin samoissa tuloluokissa, ja ylimääräiseen ei juuri ole varaa, mutta yhdessä liikkuessa tuntuisi mukavalta että vaikka tarjoaisimme vuorotellen toisillemme, niin että kulut menisivät suurin piirtein ajan mittaan tasan.

En tiedä mistä tuo hänellä juontaa juurensa, ja ollaan siitä kyllä juteltukin.

Ystävienkin kanssa olen tottunut vastavuoroisuuteen, toinen ostaa leffaliput ja toinen tarjoaa seuraavan illan jne, ilman sen suurempaa numeroa ja eurojen siirtelyä edes takaisin.

No, on hänessä paljon muuta hyvää, mutta nuo pihistelyelkeet kyllä tympäisevät.

No mitä hän pihistelee, jos kuitenkin maksatte puolet kaiksita kuluista. Eikö se ole ihan sama, jos kumpikin maksaa oman osuutensa kuin teatreeliseti näytellään, että toinen tarjoaakin kaiken vaikka loppulaskelmissa ei kuitenkaan tarjoa?

No en olisi katsellut miestä, jonka kanssa jonotetaan erikseen jäätelökioskille tai kahvilaan tai vaikka jonnekin lippukioskille. Kyllä se oli alusta saakka itsestäänselvää, että toinen menee jo etsimään pöydän ja toinen hakee kahvit tai muut, tai toinen käy vaikka leffateatterin vessassa sillä aikaa kun toinen lunastaa liput jne.

eri

No tuo ratkeaa hommaamalla yhteisen taloustilin ja lopuilla rahoilla kumpikin saa pihistellä niin paljon kuin haluaa. Meillä ole koskaan tullut tarvetta tehdä noita asioita erikseen. Samaan aikaan ollaan käyty vessassa ennen leffaan menoa ja sitten yhessä ollaan jonotettu liput ja tehty ostokset. Kahviakin ollaan menty yhdessä ostamaan, kun samalla on mietitty mitä herkkua tai pullaa ostetaan siihen lisäksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nuuka-Nyysteeni kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeassa olet. Pihit ihmiset ovat ihan oma ihmistyyppi joiden kannattaisi pariutua vain kaltaistensa kanssa.

Onneksi olen löytänyt toisen pihin suhteeseen. Arjessa molemmat iloitsemme punalappuisista löydöistä. Ainoa poikkeus nuukuuteen on lomamatkat, joilla ei pihistellä. Ja rahastahan tämä ei ole kiinni vaan elämänasenteesta.

Pihiys ei ole elämänasenne, vaan kurja luonteenpiirre. Saita ihminen on rasittava. Tosiaan, nuukat voivat taistella rahoistaan keskenään,

En minä taistele kenenkään rahoista, sitä on taatusti kertynyt tarpeeksi niin minulle kuin vaimollekin. Kavereiden kanssa ollessa tiedostan luonteenpiirteeni ja mieluusti aloitan tarjoamisen, etten varmasti anna itsestäni kuvaa lokkeilevana luonteena. Muutenkin yritän olla nuuka vain itsekseni tai parisuhteessani, en muiden seurassa.

Nuuka ihminen kun ei automaattisesti yritä hyötyä muista.

Vierailija
52/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitten tulee pihiä miestä ikävä, kun sota syttyy ja tuhlurimies on käyttänyt säästöt naisen hemmotteluun ja kalliisiin perhelomiin. Milläs sitten aloitatte uuden elämän tyhjästä? Pihit miehet vaan ajattelevat pidemmälle.

Ja näin, lisäksi taloudellinen järkevyys sekoitetaan turhan usein piheyteen. Minua haukutaan aina ja joka käänteessä pihiksi, mutta silti omistan paljon enemmän kuin monet näistä väittäjistä. En vain osta mitään turhaa, mitä en tarvitse.

Juuri sehän pihissä kumppanissa ärsyttää kun hän aina päättää muidenkin puolesta mitä he tarvitsevat. Vaikka kuinka selittäisi että tarvitsisi joskus kukkia tai jonkun kivan kauniin lahjan että tuntisi itsensä rakastetuksi niin pihi päättää puolestasi että et tarvitse vaan korkeintaan vatkaimen.

Mun kokemuksella pihi mies ostaa lahjat juurikin järkeilemällä, tyyliin; imuri meni rikki tai on kohta menossa rikki, niinpä vaimolle lahjaksi imuri. Mutta nainen olisikin halunnut jotain ihan muuta. Mies miettii että yhdellä lyönnillä kaksikärpästä. Tästä mä tunnistan pihit miehet.

No tuohan on hyvä lahja ja arvostaisin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/90 |

Varsinkin, jos on vielä kunnon imuri eikä siitä tarvitse maksaa puolia. Arvostan  tuollaisia käytännönlahjoja. 

Vierailija
54/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hui. Tapailen tällä hetkellä miestä, joka on osoittautunut pihiksi niuhottajaksi. Itsekin olen pienituloinen, eikä mieleeni tulisi maksattaa omia kulujani toisella. Mutta tulee kyllä todella hölmö olo, kun kaupungilla mies ehdottaa jäätelölle menoa, ja sitten jonotetaan ja maksetaan erikseen. Kahvilassa sama asia. Molemmat olemme kuitenkin samoissa tuloluokissa, ja ylimääräiseen ei juuri ole varaa, mutta yhdessä liikkuessa tuntuisi mukavalta että vaikka tarjoaisimme vuorotellen toisillemme, niin että kulut menisivät suurin piirtein ajan mittaan tasan.

En tiedä mistä tuo hänellä juontaa juurensa, ja ollaan siitä kyllä juteltukin.

Ystävienkin kanssa olen tottunut vastavuoroisuuteen, toinen ostaa leffaliput ja toinen tarjoaa seuraavan illan jne, ilman sen suurempaa numeroa ja eurojen siirtelyä edes takaisin.

No, on hänessä paljon muuta hyvää, mutta nuo pihistelyelkeet kyllä tympäisevät.

No mitä hän pihistelee, jos kuitenkin maksatte puolet kaiksita kuluista. Eikö se ole ihan sama, jos kumpikin maksaa oman osuutensa kuin teatreeliseti näytellään, että toinen tarjoaakin kaiken vaikka loppulaskelmissa ei kuitenkaan tarjoa?

No en olisi katsellut miestä, jonka kanssa jonotetaan erikseen jäätelökioskille tai kahvilaan tai vaikka jonnekin lippukioskille. Kyllä se oli alusta saakka itsestäänselvää, että toinen menee jo etsimään pöydän ja toinen hakee kahvit tai muut, tai toinen käy vaikka leffateatterin vessassa sillä aikaa kun toinen lunastaa liput jne.

eri

Oletko sattumalta sinä aina se joka lähtee etsimään pöytää tai vessaa ja toiselle jää maksaminen?

Täällä on selvästi joku pihi linjoilla! Sinä olet luultavasti juuri se aiemmassa viestissä esitelty miesystävä joka laukkaa edeltä ostamassa oman lippunsa ja oman juomansa, jotta ei vahingossakaan joutuisi tilanteeseen jossa joutuisi maksamaan molempien ostokset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuuka ja pihi on muuten eri asia. Nuuka voi tarjota huoltamokahvit ja eiliset pullat molemmille. Pihi voi859 kyllä huolehtia itselleen herkut, mutta ei tarjoa toiselle.

Vierailija
56/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hui. Tapailen tällä hetkellä miestä, joka on osoittautunut pihiksi niuhottajaksi. Itsekin olen pienituloinen, eikä mieleeni tulisi maksattaa omia kulujani toisella. Mutta tulee kyllä todella hölmö olo, kun kaupungilla mies ehdottaa jäätelölle menoa, ja sitten jonotetaan ja maksetaan erikseen. Kahvilassa sama asia. Molemmat olemme kuitenkin samoissa tuloluokissa, ja ylimääräiseen ei juuri ole varaa, mutta yhdessä liikkuessa tuntuisi mukavalta että vaikka tarjoaisimme vuorotellen toisillemme, niin että kulut menisivät suurin piirtein ajan mittaan tasan.

En tiedä mistä tuo hänellä juontaa juurensa, ja ollaan siitä kyllä juteltukin.

Ystävienkin kanssa olen tottunut vastavuoroisuuteen, toinen ostaa leffaliput ja toinen tarjoaa seuraavan illan jne, ilman sen suurempaa numeroa ja eurojen siirtelyä edes takaisin.

No, on hänessä paljon muuta hyvää, mutta nuo pihistelyelkeet kyllä tympäisevät.

No mitä hän pihistelee, jos kuitenkin maksatte puolet kaiksita kuluista. Eikö se ole ihan sama, jos kumpikin maksaa oman osuutensa kuin teatreeliseti näytellään, että toinen tarjoaakin kaiken vaikka loppulaskelmissa ei kuitenkaan tarjoa?

No en olisi katsellut miestä, jonka kanssa jonotetaan erikseen jäätelökioskille tai kahvilaan tai vaikka jonnekin lippukioskille. Kyllä se oli alusta saakka itsestäänselvää, että toinen menee jo etsimään pöydän ja toinen hakee kahvit tai muut, tai toinen käy vaikka leffateatterin vessassa sillä aikaa kun toinen lunastaa liput jne.

eri

Oletko sattumalta sinä aina se joka lähtee etsimään pöytää tai vessaa ja toiselle jää maksaminen?

Täällä on selvästi joku pihi linjoilla! Sinä olet luultavasti juuri se aiemmassa viestissä esitelty miesystävä joka laukkaa edeltä ostamassa oman lippunsa ja oman juomansa, jotta ei vahingossakaan joutuisi tilanteeseen jossa joutuisi maksamaan molempien ostokset.

Sinä olet sitten varmaa kuvailtu nainen joka leikkii pöytään tai vessaan karkuun ettei vahingossakaan joudu maksamaan omia juttuja. Ja rehellisesti taidan olla juuri kuvailta pihi mies. Liikaa olen siipeleviä lokkeja joutunut elättämään ja maksamaan heidän ostoksia ja kiitokseksi niistä saa vain pettämisen ja jättämisen.

Nykyaikana nainen pääsee töihin tienaamaan niin kuin mieskin niin naiset voivat hyvin maksaa omat ostokset se olisi aitoa tasa-arvoa mutta kaikki me tiedämme että naiset ei siihen suostu

Vierailija
57/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ämmät tienatkaa omat rahanne ja tuhlailkaa niitä  miten lystäätte.

Vierailija
58/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerrankin rehellinen nainen aloituksessa; Nainen etsii pääasiassa lompakkoa ja statusta miehessä.

Jos mies ei maksa sekä tarjoa naiselle sitä, tätä, tota ja kaikkea, niin sit se on pihi mies!

Hienoa että olet tämän oivaltanut, AP!

Vierailija
59/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoittaa: "Jos itse et halua panostaa kumppaniin rahallisesti, sopii pihi mies sinulle."

Ei se ole ihan näin yksinkertaista. Minulla on hyvätuloinen mies, itse teen satunnaista työtä ja saan soviteltua päivärahaa. Mielelläni hemmottelisin miestä, mutta rahani eivät kerta kaikkiaan riitä siihen. Tykkään myös sisustaa kotia ja laittaa puutarhaa (kun aikaa on), ja onneksi mies maksaa nämä hankinnat käytännössä kokonaan. Mies on kyllä myös hemmotellut minua ylellisillä lahjoilla, joista pidän todella paljon, mutta olen itse laittanut sille vähän stoppia kun tiedän etten koskaan pysty vastavuoroisuuteen siinä asiassa. Ja täytyy myöntää, että taloudellinen eriarvoisuus kyllä hiertää välejämme jonkin verran.

Oleellinen sana: "HALUA panostaa."

On typerää panostaa rahallisesti jos rahaa ei ole, velaksi osteleminen tai itsensä taloudelliseen ahdinkoon ajaminen siksi että käyttää rahansa toiseen kertoo ainoastaan olemattomasta itsearvostuksesta ja siitä että yrittää "ostaa" toisen itselleen. Ei ole oikein eikä kuulu terveeseen parisuhteeseen. Jos molemmilla osapuolilla on halu panostaa ja satsata, voi suhde olla hyvä ja tasapainoinen vaikka toisen käytännön mahdollisuudet olisivat rajallisemmat kuin toisen. Kyse on nimenomaan siitä, että haluaa ilahduttaa ja sitten sitä toteutetaan resurssien mukaan.

Jos taas kyse on siitä että VOISI satsata toisen ilahduttamiseen ihan vaan ilahduttamisen vuoksi mutta ei HALUA tehdä niin, silloin ehdottomasti molempien on oltava sitä tyyppiä että kumpikin hoitaa oman tonttinsa eikä kaipaa ajattelevaisuutta tai huomionosoituksia.

Niin siis meillä nimenomaan molemmat HALUAVAT panostaa, mutta minä en tee sitä koska ei ole rahaa. Ja mieskään ei enää tee koska olen kieltänyt. Koska siitä lahjojen vastaanotaamisestakin tulee lopulta vain paska fiilis kun tiedän etten koskaan voi huomioida miestä samalla tavalla. Ja koska mies jo nyt maksaa suurimman osan yhteisistä menoistamme. 

t. tuo jolle vastasit

Vierailija
60/90 |
06.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ravintolassa lasku aina yhteen ja se maksaa kummalla nyt sattuu olemaan lompakko lähellä, kumpikaan ei laskeskele että no minä maksoin viimeksi kalliin ravintolan joten sinä maksat nyt ainakin kaksi edullisempaa jotta ollaan euromääräisesti tasoissa."

Kas kummaa kun se maksaja  on tällaisissa suhteissa on 99% kerroista mies.

Naisen lompakko tai kortti nyt vaan on taas jotenkin niin että ei voi maksaa.

Ja nainen ei varmasti tee elettäkään, että laskun maksaisi, vaan lähtee vessassa käymään tai plärää puhelintaan kun lasku tulee.

Koettu on.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan kahdeksan