Lapsi myöhästyi aamupalalta päiväkodissa, ei saa enää antaa aamupalaa!
Onko jossain näin tiukkaa, kuin armeijaan lapsen veisi? Itse ole anatnut, jopa iltpalaleivän mukaan lapselle, tietystä syystä, vaikka sitäkään ei olisi saanut tehdä. Eikö sitä pitäisi ajatella lapsen etua ja hyvinvointia? Ja nyt eletään 2000-lukua!
Kommentit (693)
Itse pidän tällaisia tilanteita varten aina autossa välipalapatukoita, rusinapakettia jne. ja lämpimän vuodenajan aikaan myös nesteitä kuten puolen litran lähdevesipulloja ja pillimehuja. Niistä on sitten hyvä taikoa tarvittaessa lapselle välipala tms. jos tarve tulee. Eli hieman etukäteisvarautumista elämän yllättäviä tilanteita varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kerran lapsi myöhästyi 2min ja lastentarhanopettaja sanoi ettei saa enää aamupalaa. Resurssipulasta on turha höpistä koska siellä ruokalassa hän istui kuitenkin. Tiedostan että olin myöhässä ja se oli minun vikani. Minusta tässä on kyse siitä että kostetaan ja halutaan näpäyttää vanhempia, mutta se tehdään valitettavasti lapsen kautta. Ja miksi emme syöneet kotona, siksi, etten tarkoituksella myöhästynyt ja lähdin siitä että ehdimme. Ihmettelen näitä kommentteja että ihan oikein että lapsen tulee olla nälässä aikuisen virheestä.
Jos yksi lapsi aloittaa ruokailun siinä vaiheessa kun muut lopettavat ja ruuat siivotaan pois menee siinä 15 min aikuisen aikaa ja KOKO ryhmän aikaa, eli kaikki lapset odottavat sitä yhtä ennen kuin voidaan siirtyä seuraavaan toimintaan. Miten itsekäs voi ihminen olla?
15 minuuttia kaataa koko päiväohjelman?
Sit se syö seuraavan palan.
Mikä oli ongelma, ja miksi et hoida sitä
PÄIVÄKODISSA vaan ikävystyvät meitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsemme oli päikyssä, niin miehen vientivuorolla myöhästyivät välillä. Tällöin lapsi sai näkkäriä ja vettä ja mies ymmärtäviä sanoja. Minulle sitten vaahdottiin lasta hakiessa, että myöhästymisiä EI saa tulla. Jatkossa ei aamupalaa anneta.
Ollaankohan käytetty samaa päiväkotia? Lapsen ollessa pieni, mies vei lapsen aamulla ja minä hain iltapäivällä kotiin. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun sain tiukkaa palautetta jostain, mitä mies oli tehnyt (yleensä tullut niin myöhään, että aamupala-aika oli yleensä jo ohi, mutta lapsi sai sitten sitä näkkäriä). Sitten kun yritin ottaa asian puheeksi miehen kanssa, ja sanoin että eikö sitä lasta nyt voisi viedä ajoissa ja minun ei tarvitsisi aina kuunnella saarnaa, niin mies oli silmät suurina ja hämmentyneenä. Hänelle kun oli aina vain sanottu että "ei se haittaa". Ensin ei edes meinannut uskoa minua, kun kerroin että sain taas kiukuttelua myöhästymisistä. Miehellä henkilökunta vain hymyili ja hoki, että ei haittaa.
Just samalla tavalla meilläkin miehelle sanottiin, että ei se mitään. Ei uskonut minua, kun sanoin, että tuosta tuli kovaa (!) valitusta. Hoki vaan minulle, että ei se niitä haittaa ja minä vaan olen nipo.
Tuolla muuten aamupalaa sai vain jos oli 7.30 mennessä paikalla.
T. Se aiempi kirjoittaja Pirkanmaalta
Ne on nuoria ja vielä aika nuoria naisia töissä siellä, tottakai isit on kivoja. 😉
Päiväkoti on saksalainen keksintö ja siellä on uskottu aina tarkkoihin aikatauluihin. Sitä paitsi jos myöhässä olisi ihan ok tulla, niin silloin te vanhemmat oppisitte että lapsen voi tuoda mihin tahansa aikaan aamupäivällä. Esimerkiksi työttömänä kotona loisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsi myöhästyi.
No me esimerkiksi myöhästyimme kuolonkolarin takia. Koko katu katki.
Sinne mennään tuon takia varuilta jo edellisiltana.
Vierailija kirjoitti:
Päivähoidon pitäisi olla lapsia varten, ei toisinpäin. Jos lapsi on nälkäinen, niin en ymmärrä, miksei se hoitaja voi lykätä näkkäriä tai banaania käteen. Jäisi nälkäkiukut itkemättä.
Missä kuvittelet Varhaiskasvattajan säilövän näitä banaaneja ja näkkäreitä työpäivänsä ajan? Kuljettaa taskussa mukanaan? Mistä työntekijä ostaa nämä elintarvikkeet?
Haloo, pitäisikö nyt oikeasti päivittää ymmärrys millainen laitos varhaiskasvatusyksikkö on? Ei siellä kukaan voi kävellä johonkin keittiöön kaapille etsimään ruokaa. Ruokapalvelut on eri firman tuottama rajattu palvelu. Ei toimistotyöläinenkään voi kävellä työmaaruokalan keittiöön napsimaan banaaneja silloin kun huvittaa. Ei itse asiassa koskaan. Päiväkodissa ruokailu on vastaavasti ulkoistettu kattaus nykyään. Ruokailutilassa käydään syömässä porrastettujen kattausaikojen puitteissa kukin ryhmä omalla vuorollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtevätkö lapset kotoa syömättä mitään?
Miksi he söisi kotona kun perhe maksaa aamupalasta päiväkodissa?
Sorry, mutta on kyllä aika kylmää lähettää lapsi aivan ilman mitään ruokkimista päiväkotiin.
En mene itsekään edes aamiaiselle jonnekin, ettenkö olisi jotain pientä heittänyt helttaan.
(Ja viisastelijoille selvennykseksi rinnastan hotellin tässä kotiin).
Jos et kerran huolehdi kunnolla lapsestasi ja vie ajoissa päiväkotiin, niin sitten vaan tarjoat sen aamupalan kotona ja viet sen jälkeen päiväkotiin.
Vika on sinussa, ei päiväkodissa,
Päiväkodissa ei voi tarjota aamupalaa lapsellesi, joka tulee myöhässä. Ei ole henkilökuntaa vahtimaan lastasi, vaan sille on tärkeämpää tekemistä. Yksin ei lastasi voi jättää, koska jos se sitten siellä yksikseen tukehtuu leipäpalaansa, alat kuitenkin sättiä henkilökuntaa ja vaatia kaikenlaisia rangaistuksia (heille, vaikka sinä olet alunperin syyllinen kaikkeen) ja korvauksia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kerran lapsi myöhästyi 2min ja lastentarhanopettaja sanoi ettei saa enää aamupalaa. Resurssipulasta on turha höpistä koska siellä ruokalassa hän istui kuitenkin. Tiedostan että olin myöhässä ja se oli minun vikani. Minusta tässä on kyse siitä että kostetaan ja halutaan näpäyttää vanhempia, mutta se tehdään valitettavasti lapsen kautta. Ja miksi emme syöneet kotona, siksi, etten tarkoituksella myöhästynyt ja lähdin siitä että ehdimme. Ihmettelen näitä kommentteja että ihan oikein että lapsen tulee olla nälässä aikuisen virheestä.
Inhoan kaltaisiasi ihmisiä. Normaali ihminen ei ole koskaan myöhässä. Kouluun/töihin piitää lähteä niin aikaisin että ehtisi vaikka tapahtuisi jotain erikoista matkalla.
Oman lapsen eskaria ennen oli hoitoaika ja aamupala 8.30 saakka. Itselläni oli liukuva työaika ja vein hoitoon n. 8.10-8.20. Sanottiin, että ei pääse enää aamupalalle kun eivät ehdi ulos. En voi käsittää tuota. Hyvin olisi ehtinyt kun ei kaikki muutkaan samasta oven avauksesta pihalla ole ja ei mikään älyttömän iso ryhmä, monta aikuista. Mutta syötiin sitten aamupala jatkossa kotona. Typerää toimintaa kun ei edes myöhässä oltu ja miks ulkona pitää olla niin aikasin.
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsemme oli päikyssä, niin miehen vientivuorolla myöhästyivät välillä. Tällöin lapsi sai näkkäriä ja vettä ja mies ymmärtäviä sanoja. Minulle sitten vaahdottiin lasta hakiessa, että myöhästymisiä EI saa tulla. Jatkossa ei aamupalaa anneta.
Aamuvuorossa oleva työntekijä ei ole sama henkilö kuin iltavuorossa oleva henkilö. Ne on ihan ihmisiä, yksilöitä, siellä työpaikallaan. Tunteet, halut, mieltymykset, hyvät ja huonot puolet ihan jokaisella.
Ehkä aamuvuoron lempeä ja huolehtivainen ihminen koki lapsen tai miehen sympaattiseksi ja halusi tarjota heille hyvän mielen? Naisten voi olla luontaisempaa miellyttää miehiä kuin naisia. Jos on hyvä kemia ihmisten välillä, haluaa tehdä palveluksia helpommin. Juttele mieshoitsulle kuulumiset ensi kerralla.
Koska tällainen natsimeininki on alkanut?
Meidän nuorin on nyt eskarissa, eli oli siis vielä viime keväänä päiväkodissa, eikä siellä moista meininkiä ollut. Tosin me söimme aina aamupalan kotona, mutta saattoi lapsi syödä usein vielä jotain päikyssäkin.
Vai onko täällä landella vaan rennompaa??
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen eskaria ennen oli hoitoaika ja aamupala 8.30 saakka. Itselläni oli liukuva työaika ja vein hoitoon n. 8.10-8.20. Sanottiin, että ei pääse enää aamupalalle kun eivät ehdi ulos. En voi käsittää tuota. Hyvin olisi ehtinyt kun ei kaikki muutkaan samasta oven avauksesta pihalla ole ja ei mikään älyttömän iso ryhmä, monta aikuista. Mutta syötiin sitten aamupala jatkossa kotona. Typerää toimintaa kun ei edes myöhässä oltu ja miks ulkona pitää olla niin aikasin.
Päättääkö sinun työpaikallasi asiakkaat miten toimitaan ja minkä ehtii tai ei ehdi tehdä milloinkin? Päiväkodissa toimintatavat päättää palveluntuottaja ja henkilökunta ja vanhemman tehtävä on tukea lastaan kasvamaan ja oppimaan miten missäkin paikassa ollaan. Jos et osaa, harjoittele ja pyydä neuvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kerran lapsi myöhästyi 2min ja lastentarhanopettaja sanoi ettei saa enää aamupalaa. Resurssipulasta on turha höpistä koska siellä ruokalassa hän istui kuitenkin. Tiedostan että olin myöhässä ja se oli minun vikani. Minusta tässä on kyse siitä että kostetaan ja halutaan näpäyttää vanhempia, mutta se tehdään valitettavasti lapsen kautta. Ja miksi emme syöneet kotona, siksi, etten tarkoituksella myöhästynyt ja lähdin siitä että ehdimme. Ihmettelen näitä kommentteja että ihan oikein että lapsen tulee olla nälässä aikuisen virheestä.
Kai sä tajuat, että se kaksi minuuttia on myöhästyminen aamupalan lopusta? Osaisitkos laskeskella paljonko se on oikeasti aamiaiselta myöhästyminen?
Oletko jotenkin vajaa? Lapsi tulee KAKSI minuuttia myöhässä ja sinä luulet, etä koko muu ryhmä on syönyt lautasensa TYHJÄKSI siinä kahdessa minuutissa ja myöhässä tulija ei kirisi tahtia kiinni?
Olet hyvin epäinhimillinen. Toivottavasti et pakkosyötä niitä ajoissa tulleita lapsia. Se on pahoinpitelyä.
Ei KUKAAN syö minuutilleen joka ikinen päivä samaa aikaa. LOL
"Kai sä tajuat, että se kaksi minuuttia on myöhästyminen aamupalan lopusta?" Ei helv...
Entä ne ajoissa tulleet? Mitä teet, jos lapsi on syönyt lautasen tyhjäksi "etuajassa"? Pakotat oksentamaan takaisin lautaselle, koska "aamupala loppuu 8:15, prkl!"?
Ei siinä kahdessa minuutissa vaan jo kauan ennen sitä. Siksi se aamupala on viety pois kaksi minuuttia aiemmin. Lapset eivät syö minuutilleen ja aina on hitaampia ja nopeampia syöjiä, mutta niin vain aamupalan olivat nähtävästi saaneet kaikki syötyä ja astiat sovittuna aikana pois.
Toi sun avautuminen on täysin naurettavaa, vie se lapsesi aamiaisen aikaan sinne päiväkotiin, mikä siinä on niin vaikeeta?
Aamupala alkaa 8:00. Lapsi tulee myöhässä 8:02 ja tädit ei päästä enää pöytään? Tämä lapsi joutuu eteisessä odottamaan 8:02-8:15, jolloin aamupala on ohi ja muut tulevat ruokapöydistä pois? Sori nyt vaan, mutta ei mene minunkaan oikeustajuun tuommoinen. Miten sinä kuvittelet että se kaksi minuuttia myöhässä tullut lapsi kaataa maailmasi ajalla 8:15-8:17? kaksi minuuttia ja olet täyttä pässinlihaa? Ja miksi olet varma, että lapsi edes olisi aamupalapöydässä vielä 8:15? Hänellä on kiire leikkimään muiden kanssa.
Lapseni ovat 21- ja 19-vuotiaita ja heidät vein AINA ajoissa päiväkotiin ja eskariin ja kouluun ja lukioonkin, jos heillä ei ollut vielä ajokortteja. Lasteni päiväkotiaikaan ei ollut lamaa ja kaikilla oli kivaa. Ruokaakin saivat.
Kiitos vain huolenpidostasi.
Noin jos tapahtuu niin valitusta kehiin.Mutta eiköhän nämä myöhästelijät ole ihan reilusti myöhässä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti voisi vähentää niitä lasten kehityskeskusteluja. Ihan painajaismaista täyttää kaiken maailman lappuja ja käydä jonnin joutava keskustelu siellä. Sen ymmärrän, jos lapsessa huomataan jotain poikkeavaa, mihin pitää puuttua, mutta itse koin nuo keskustelut lähinnä taakkana niin sanotusti normaalisti kehittyvien lasten kanssa. Keskittykää siihen lapsen hoitoon.
No juuri näin. Puoli tuntia keskusteltiin diipadaapaa ja lapsen tavoitteena on pottailun opettelu. (Jännä juttu että kaikkien tuon ikäisten tavoitteena on oppia pottailu). Tuonkin ajan olisi voinut käyttää johonkin järkevään. Ja tukea niille ketkä sitä tarvii, ei hyvin kehittyville normaaleille lapsille. Juttelemme muutenkin joka päivä klo.16 lapsen asioista niin ihan kartalla ollaan mitä siellä tapahtuu.
No joo, jos se pottailun harjoittelu on vielä 3-vuotiaalla listalla, niin kyllä on ihan tarpeellinen keskustelu kirjata ylös. Se diipa-daapa voi avautua ammattikasvattajalle eri tavalla kuin maallikolle. Keskustelut pidetään kaikille, jotta voit vanhempana ottaa siellä esille sinun mielestäsi tärkeitä ja oleellisia asioita. Ei kannata diipa-daapailla, kyse on oman lapsesi kasvuoloista ja mahdollisuuksista, joista voit sopia siellä keskustelussa. Respect your child, my dear.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivähoidon pitäisi olla lapsia varten, ei toisinpäin. Jos lapsi on nälkäinen, niin en ymmärrä, miksei se hoitaja voi lykätä näkkäriä tai banaania käteen. Jäisi nälkäkiukut itkemättä.
Missä kuvittelet Varhaiskasvattajan säilövän näitä banaaneja ja näkkäreitä työpäivänsä ajan? Kuljettaa taskussa mukanaan? Mistä työntekijä ostaa nämä elintarvikkeet?
Haloo, pitäisikö nyt oikeasti päivittää ymmärrys millainen laitos varhaiskasvatusyksikkö on? Ei siellä kukaan voi kävellä johonkin keittiöön kaapille etsimään ruokaa. Ruokapalvelut on eri firman tuottama rajattu palvelu. Ei toimistotyöläinenkään voi kävellä työmaaruokalan keittiöön napsimaan banaaneja silloin kun huvittaa. Ei itse asiassa koskaan. Päiväkodissa ruokailu on vastaavasti ulkoistettu kattaus nykyään. Ruokailutilassa käydään syömässä porrastettujen kattausaikojen puitteissa kukin ryhmä omalla vuorollaan.
Jos lapsi myöhästyessään ei saa ruokaa enää, niin systeemi on rikki inhimillisyyden osalta.
Tuohon toimistotyöhön liittyen, niin missä sellainen toimisto on, jossa ei välillä voi käydä haukkaamassa jotain, jos siltä tuntuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kerran lapsi myöhästyi 2min ja lastentarhanopettaja sanoi ettei saa enää aamupalaa. Resurssipulasta on turha höpistä koska siellä ruokalassa hän istui kuitenkin. Tiedostan että olin myöhässä ja se oli minun vikani. Minusta tässä on kyse siitä että kostetaan ja halutaan näpäyttää vanhempia, mutta se tehdään valitettavasti lapsen kautta. Ja miksi emme syöneet kotona, siksi, etten tarkoituksella myöhästynyt ja lähdin siitä että ehdimme. Ihmettelen näitä kommentteja että ihan oikein että lapsen tulee olla nälässä aikuisen virheestä.
Jos yksi lapsi aloittaa ruokailun siinä vaiheessa kun muut lopettavat ja ruuat siivotaan pois menee siinä 15 min aikuisen aikaa ja KOKO ryhmän aikaa, eli kaikki lapset odottavat sitä yhtä ennen kuin voidaan siirtyä seuraavaan toimintaan. Miten itsekäs voi ihminen olla?
Miten se vartti voi olla noin kuolemanvakava asia?
Ja ei, minä tai lapseni ei myöhästytä koskaan ever ikinä mistään.
Siksi, että nykyään joka ryhmään tungetaan ties mitä autismin kirjon sakkia ja muuten herkästi päreensä polttavaa porukkaa jos tulee yhtään ylimääräistä odottelua tai rutiinit muuttuu. Joka päivä joku on jossain kohtaa päivää sooloilemassa jos siihen annetaan mahdollisuus. Joskus on vaan pidettävä puolensa ja vedettävä rajat. Perhe joustaa, ei koko ryhmä.
Aivan törkeää
Eikö tiloissa ole ruokatarvikkeita ollenkaan. Maitoa, leipää leikkelettä edes
En ihan ymmärrä kysymystä. Keittiöstä meillä saa haettua aamiaista 8-8.15 ja kärry palautetaan noin 8.45-9. Jos joku tulee kärryn palautuksen jälkeen, niin ei sieltä saa enää mitään hakea. Meillä on ohjeena, että aamiaista syövät tulisi viimeistään 8.15, mutta jos joku tulee sitä myöhemmin, toki aamiaista tarjotaan niin kauan kuin kärry vielä on ryhmässä.
On ymmärrettävää, ettei kaikki aina mene niin kuin on suunniteltu. Mutta, jos jo kotoa lähdetään niin myöhään, että tiedetään ettei aamiaiselle ehditä, silloin järkevä vanhempi ottaa lapselle aamiaisen autoon tai rattaisiin.
Päivähoidon pitäisi olla lapsia varten, ei toisinpäin. Jos lapsi on nälkäinen, niin en ymmärrä, miksei se hoitaja voi lykätä näkkäriä tai banaania käteen. Jäisi nälkäkiukut itkemättä.