Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Epävakaa persoonallisuushäiriö?
05.05.2022 |
Kokemuksia, millainen ihminen on sairas ja milloin "normaali"?
Kommentit (33)
Mulla todettiin aikoinaan epävakaan piirteitä. Ennen kaikkea pelkäsin kuollakseni "hylätyksi" tulemista. Saatoin tulkita jopa toisen ihmisen yksittäisen sanan, äänenpainon tai ilmeen siten, että nyt tuo ihminen on hylkäämässä mut, ja hän muuttui välittömästi ajatuksissani maailman p*skimmaksi ihmiseksi. Tämä ailahtelu toisten idealisoinnista (johon olin hyvin taipuvainen) täydelliseen tuomitsemiseen on myös ominaista epävakaalle.
Olin kuitenkin myös hyvin tietoinen noiden piirteiden järjettömyydestä, yleensä jäädytin reaktioni täysin, etten paljastaisi muille hulluuttani, ja lopulta, kun totesin etten ikinä kykene normaaleihin ihmissuhteisiin jos en hae apua, hakeuduin terapiaan. En ole koskaan elämässäni ollut motivoituneempi minkään muun kuin parantumisen suhteen, ja se onkin sujunut erinomaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla todettiin aikoinaan epävakaan piirteitä. Ennen kaikkea pelkäsin kuollakseni "hylätyksi" tulemista. Saatoin tulkita jopa toisen ihmisen yksittäisen sanan, äänenpainon tai ilmeen siten, että nyt tuo ihminen on hylkäämässä mut, ja hän muuttui välittömästi ajatuksissani maailman p*skimmaksi ihmiseksi. Tämä ailahtelu toisten idealisoinnista (johon olin hyvin taipuvainen) täydelliseen tuomitsemiseen on myös ominaista epävakaalle.
Olin kuitenkin myös hyvin tietoinen noiden piirteiden järjettömyydestä, yleensä jäädytin reaktioni täysin, etten paljastaisi muille hulluuttani, ja lopulta, kun totesin etten ikinä kykene normaaleihin ihmissuhteisiin jos en hae apua, hakeuduin terapiaan. En ole koskaan elämässäni ollut motivoituneempi minkään muun kuin parantumisen suhteen, ja se onkin sujunut erinomaisesti.
Lisään vielä, että mulla ei tuntunut olevan identiteettiä. Muutuin sen mukaan, kenen kanssa olin tekemisissä, yrittäen (tiedostamattani) olla toisille jotain, jollaisena kuvittelin, että tulisin hyväksytyksi. Tämän myötä myös jatkuva tyhjyyden tunne vaivasi, koska koskaan se ei olisi voinut olla "minä", joka tuli hyväksytyksi. Vain se, mitä esitin, jos sekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästähän oli juuri jossakin päivälehdessä kirjoitus. Taisi olla HS. Menepä ja lue se juttu.
Itse olen sitä mieltä, että nämä diagnosoinnit voisi jättää ihan asiantuntijoille.
Mutta epävakaa, eikö se nyt jo itsessään kerro, toimii kuin tuuliviiri.
Ja sitähän sanottiin epävakaaksi, joka Helsingissä teki viimeisimmän perhesurman.
Tosin mikä sitten on tyypillinen epävakaa.... Ehkä sitä jonkinlaista tuuliviirimäisyyttä on meissä jokaisessa.
Elämä on!
Sitten taisi olla seuraava pohdittava juttu jossakin päivälehdessä, että millainen on psykoottinen.
Olen epävakaa, koska en osaa pitää puoliani....
Kirjottaisit enemmän itsestäsi. Saatais jotain konkreettista.
Niin , katos, sinä se oot näppärä, tartuit viimeiseen virkkeeseen tekstissä. Jeh, sinä se osaat ihan vakaasti jatkaen.
Ymmärsit väärin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla todettiin aikoinaan epävakaan piirteitä. Ennen kaikkea pelkäsin kuollakseni "hylätyksi" tulemista. Saatoin tulkita jopa toisen ihmisen yksittäisen sanan, äänenpainon tai ilmeen siten, että nyt tuo ihminen on hylkäämässä mut, ja hän muuttui välittömästi ajatuksissani maailman p*skimmaksi ihmiseksi. Tämä ailahtelu toisten idealisoinnista (johon olin hyvin taipuvainen) täydelliseen tuomitsemiseen on myös ominaista epävakaalle.
Olin kuitenkin myös hyvin tietoinen noiden piirteiden järjettömyydestä, yleensä jäädytin reaktioni täysin, etten paljastaisi muille hulluuttani, ja lopulta, kun totesin etten ikinä kykene normaaleihin ihmissuhteisiin jos en hae apua, hakeuduin terapiaan. En ole koskaan elämässäni ollut motivoituneempi minkään muun kuin parantumisen suhteen, ja se onkin sujunut erinomaisesti.
Oireet kuulostaa tutulta, mutta missä menee normaalin ja sairauden raja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla todettiin aikoinaan epävakaan piirteitä. Ennen kaikkea pelkäsin kuollakseni "hylätyksi" tulemista. Saatoin tulkita jopa toisen ihmisen yksittäisen sanan, äänenpainon tai ilmeen siten, että nyt tuo ihminen on hylkäämässä mut, ja hän muuttui välittömästi ajatuksissani maailman p*skimmaksi ihmiseksi. Tämä ailahtelu toisten idealisoinnista (johon olin hyvin taipuvainen) täydelliseen tuomitsemiseen on myös ominaista epävakaalle.
Olin kuitenkin myös hyvin tietoinen noiden piirteiden järjettömyydestä, yleensä jäädytin reaktioni täysin, etten paljastaisi muille hulluuttani, ja lopulta, kun totesin etten ikinä kykene normaaleihin ihmissuhteisiin jos en hae apua, hakeuduin terapiaan. En ole koskaan elämässäni ollut motivoituneempi minkään muun kuin parantumisen suhteen, ja se onkin sujunut erinomaisesti.
Lisään vielä, että mulla ei tuntunut olevan identiteettiä. Muutuin sen mukaan, kenen kanssa olin tekemisissä, yrittäen (tiedostamattani) olla toisille jotain, jollaisena kuvittelin, että tulisin hyväksytyksi. Tämän myötä myös jatkuva tyhjyyden tunne vaivasi, koska koskaan se ei olisi voinut olla "minä", joka tuli hyväksytyksi. Vain se, mitä esitin, jos sekään.
Kiitos asiallisuudestasi.
Kuulostaa jokseenkin tutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole kiltti, sinisilmäinen tyttö, onko epävakaa...
Vierailija kirjoitti:
Voiko "terve" olla impulsiivinen?
Totta kai. Myös spontaani, eloisa, tuttavallinen, herkkä, rento, vetäytyvä...
On myös normaalia olla hieman erilainen eri päivinä. Hormonikierto, stressi, väsymys, innostus jne näkyvät käytöksessä ja olemuksessa. Se on tervettä.
Olisin hieman huolissani heistä, jotka säilyttävät pokerinaamansa päivästä päivään, vuodesta vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla todettiin aikoinaan epävakaan piirteitä. Ennen kaikkea pelkäsin kuollakseni "hylätyksi" tulemista. Saatoin tulkita jopa toisen ihmisen yksittäisen sanan, äänenpainon tai ilmeen siten, että nyt tuo ihminen on hylkäämässä mut, ja hän muuttui välittömästi ajatuksissani maailman p*skimmaksi ihmiseksi. Tämä ailahtelu toisten idealisoinnista (johon olin hyvin taipuvainen) täydelliseen tuomitsemiseen on myös ominaista epävakaalle.
Olin kuitenkin myös hyvin tietoinen noiden piirteiden järjettömyydestä, yleensä jäädytin reaktioni täysin, etten paljastaisi muille hulluuttani, ja lopulta, kun totesin etten ikinä kykene normaaleihin ihmissuhteisiin jos en hae apua, hakeuduin terapiaan. En ole koskaan elämässäni ollut motivoituneempi minkään muun kuin parantumisen suhteen, ja se onkin sujunut erinomaisesti.
Lisään vielä, että mulla ei tuntunut olevan identiteettiä. Muutuin sen mukaan, kenen kanssa olin tekemisissä, yrittäen (tiedostamattani) olla toisille jotain, jollaisena kuvittelin, että tulisin hyväksytyksi. Tämän myötä myös jatkuva tyhjyyden tunne vaivasi, koska koskaan se ei olisi voinut olla "minä", joka tuli hyväksytyksi. Vain se, mitä esitin, jos sekään.
Heh, olit kuin minä. Oletko nähnyt Woody Allenin elokuvan "Zelig"?
Minä olin Zelig. Onneksi nykyään minulla on vahva minäkuva ja identiteetti, ei pelkoa hylkäämisestä, ei dissosiointia - olen elämäni kunnossa. 💪🏼
Tähän pääsin uskon/Jumalan avulla.
Silloin tietämättömyyden aikoina kävin ns. terapiassa pari vuotta, mutta se oli täysin hyödytöntä, kun terapeutti oli aivan onneton. Seinälle puhumista, seinää edes näkemättä. Kaikkea Kela kustantaakin, huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että mulla ei tuntunut olevan identiteettiä. Muutuin sen mukaan, kenen kanssa olin tekemisissä, yrittäen (tiedostamattani) olla toisille jotain, jollaisena kuvittelin, että tulisin hyväksytyksi. Tämän myötä myös jatkuva tyhjyyden tunne vaivasi, koska koskaan se ei olisi voinut olla "minä", joka tuli hyväksytyksi. Vain se, mitä esitin, jos sekään.
Heh, olit kuin minä. Oletko nähnyt Woody Allenin elokuvan "Zelig"?
Minä olin Zelig. Onneksi nykyään minulla on vahva minäkuva ja identiteetti, ei pelkoa hylkäämisestä, ei dissosiointia - olen elämäni kunnossa. 💪🏼
Tähän pääsin uskon/Jumalan avulla.
Silloin tietämättömyyden aikoina kävin ns. terapiassa pari vuotta, mutta se oli täysin hyödytöntä, kun terapeutti oli aivan onneton. Seinälle puhumista, seinää edes näkemättä. Kaikkea Kela kustantaakin, huh huh.
En ole nähnyt ko. elokuvaa. Mä kävin yksityisesti todella hyvän traumaterapian, joka auttoi käsittelemään ja korjaamaan näitä ongelmia, dissosiaatiota ym. Sain myös kiinni siitä, kuka todella olen, olen pystynyt vahvistamaan sitä yhteyttä ja päästämään irti toimimattomista selviytymiskeinoista. Mulla kaiken ytimessä oli alkuperäinen todellinen hylätyksi tulemisen kokemus ja siitä seurannut täydellisen arvottomuuden tunne, minkä jälkeen elämäni oli ollut tuon saman kuvion uudelleen elämistä aina peläten, että se johtaa samaan lopputulokseen. Että olen arvoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla todettiin aikoinaan epävakaan piirteitä. Ennen kaikkea pelkäsin kuollakseni "hylätyksi" tulemista. Saatoin tulkita jopa toisen ihmisen yksittäisen sanan, äänenpainon tai ilmeen siten, että nyt tuo ihminen on hylkäämässä mut, ja hän muuttui välittömästi ajatuksissani maailman p*skimmaksi ihmiseksi. Tämä ailahtelu toisten idealisoinnista (johon olin hyvin taipuvainen) täydelliseen tuomitsemiseen on myös ominaista epävakaalle.
Olin kuitenkin myös hyvin tietoinen noiden piirteiden järjettömyydestä, yleensä jäädytin reaktioni täysin, etten paljastaisi muille hulluuttani, ja lopulta, kun totesin etten ikinä kykene normaaleihin ihmissuhteisiin jos en hae apua, hakeuduin terapiaan. En ole koskaan elämässäni ollut motivoituneempi minkään muun kuin parantumisen suhteen, ja se onkin sujunut erinomaisesti.
Lisään vielä, että mulla ei tuntunut olevan identiteettiä. Muutuin sen mukaan, kenen kanssa olin tekemisissä, yrittäen (tiedostamattani) olla toisille jotain, jollaisena kuvittelin, että tulisin hyväksytyksi. Tämän myötä myös jatkuva tyhjyyden tunne vaivasi, koska koskaan se ei olisi voinut olla "minä", joka tuli hyväksytyksi. Vain se, mitä esitin, jos sekään.
Hyvin kerrottu. Onneksi epävakaat piirteet usein lieventyvät iän myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko "terve" olla impulsiivinen?
Totta kai. Myös spontaani, eloisa, tuttavallinen, herkkä, rento, vetäytyvä...
On myös normaalia olla hieman erilainen eri päivinä. Hormonikierto, stressi, väsymys, innostus jne näkyvät käytöksessä ja olemuksessa. Se on tervettä.
Olisin hieman huolissani heistä, jotka säilyttävät pokerinaamansa päivästä päivään, vuodesta vuoteen.
KIITOS 💜
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla todettiin aikoinaan epävakaan piirteitä. Ennen kaikkea pelkäsin kuollakseni "hylätyksi" tulemista. Saatoin tulkita jopa toisen ihmisen yksittäisen sanan, äänenpainon tai ilmeen siten, että nyt tuo ihminen on hylkäämässä mut, ja hän muuttui välittömästi ajatuksissani maailman p*skimmaksi ihmiseksi. Tämä ailahtelu toisten idealisoinnista (johon olin hyvin taipuvainen) täydelliseen tuomitsemiseen on myös ominaista epävakaalle.
Olin kuitenkin myös hyvin tietoinen noiden piirteiden järjettömyydestä, yleensä jäädytin reaktioni täysin, etten paljastaisi muille hulluuttani, ja lopulta, kun totesin etten ikinä kykene normaaleihin ihmissuhteisiin jos en hae apua, hakeuduin terapiaan. En ole koskaan elämässäni ollut motivoituneempi minkään muun kuin parantumisen suhteen, ja se onkin sujunut erinomaisesti.
Lisään vielä, että mulla ei tuntunut olevan identiteettiä. Muutuin sen mukaan, kenen kanssa olin tekemisissä, yrittäen (tiedostamattani) olla toisille jotain, jollaisena kuvittelin, että tulisin hyväksytyksi. Tämän myötä myös jatkuva tyhjyyden tunne vaivasi, koska koskaan se ei olisi voinut olla "minä", joka tuli hyväksytyksi. Vain se, mitä esitin, jos sekään.
Hyvin kerrottu. Onneksi epävakaat piirteet usein lieventyvät iän myötä.
Ei minulla ole lieventynyt.
Alue: Aihe vapaa
Minulla diagnoosi mutta nyt aikuisena ei enää vaivaa. Nuorena oli suuria tunnekuohuja, itsemurhayrityksiä, yleistä epävarmuutta. Kun kasvaa ja elämä saa turvallisen pohjan, jäävät oireet pois. Suuria elämänmuutoksia yritän välttää ja elää ihan tavallista, turvallista elämää, niin pysyy elämä hallinnassa. Myös pieni annos psyykenlääkettä tasoittaa voimakkaita tunteita, jotka muuten saattaisivat johtaa päivystykseen. Ei siis kannata menettää toivoa, jos saa diagnoosin. Joka vuosi tämä vaivaa vähemmän. Itsekin työskentelen sote-alalla asiantuntijatehtävissä ilman ongelmia.