Mistä voi saada apua
Tilanne on todella vaikea.. Olen ollut pitkään sairaana ja olemme muuttaneet n. vuosi sitten asunnosta, jossa oli sisäilmaongelma ja muutto oli todella raskas ja kallis. Luulin että kuolen sinne, joten se on todellinen ihme että meillä on nyt hyvä asunto, mihin päästiin ihan viimeisillä voimanrippeilläni lähtemään.
Olen 10v tytön yksinhuoltaja. Rahaongelmat on kumuloituneet vuosien aikana, koska olen ollut pitkään työkyvytön ja totaali yksinhuoltaja. Luottotiedot on menneet ajat sitten, vaikka en varsinaisesti ole velkaa juuri ottanut, on ollut muutama todella epäonninen tapahtuma. Velkasaneeraus on mahdollinen, mutta se ei nyt tähän akuuttiin tilanteeseen auta mitenkään.
En pysty enää hankkimaan lapselleni sellaisia pakollisia asioita, mitkä maksaa useamman satasen, kun osamaksua en voi käyttää. Asiat on tässä suhteessa kasaantuneet ja yhä kasaantuu lisää.
Hän nukkuu tällä hetkellä vieressäni, koska en pysty ostamaan kunnollista patjaa, mikään vaahtomuovi ei tule kysymykseen, patjan on oltava kunnollinen ja pitkäikäinen. Ja kun olemme molemmat altistuneet sisäilmaongelmille, lapsellani oli entisessä asunnossa mm. voimakasta nenäverenvuotoa, patjan tulisi olla mahdollisimman myrkytön, ettei hän ala enää oireilla. Ei tällaiseen anneta tukea esim. kirkolta, he antavat maksukortin korkeintaan jyskiin (jossa muuten on samanhintaiset patjat kuin paikassa josta saa patjan luonnonmateriaaleilla). Ymmärrän, että hitaasti säästämällä se raha tulee jossain vaiheessa kasaan, mutta tarvii hän myös muutakin, kuten peiton ja vuodevaatteet, tuntuu että suo on loputon. Tämä on jotenkin niin musertanut minut, että köyhyyden takia lapsi joutuu kärsimään niin monista asioista, perusasiat pitäisi saada olla kaikilla. Tähän asti hän on nukkunut mielellään vieressäni, mutta täytyyhän hänen saada oma huone kuntoon ja nukkua siellä. Kavereitakaan ei tästä syystä kehtaa pyytää kun sängystä on vain runko hänen huoneessaan. Tällaista on suomalainen köyhyys. Alan olla ihan loppu. Olen kuitenkin yrittänyt panostaa terveelliseen ruokaan, ja nyt kun ruoka on kallistumassa, joudumme siitäkin alkaa tinkiä, mikä varmaan romahduttaa omaa kuntoani entisestään.
Mistä ihmeestä voisin kysyä apua että lapsi saa nämä perusasiat?
Kommentit (44)
Nukuin kovalla alustalla kolme vuotta ja vasta sitten pystyin ostamaan patjan.
Kamalissa kivuissa (en ole ihan nuori) kävin kuitenkin töissä joka arkipäivä, niin kauan kuin työsuhdetta kesti.
Työsuhteen palkasta suurin osa meni työttömyysaikana otettujen lainojen maksuun, koska julkisesta terveydenhuollosta en saanut apua enkä myöskään saanut toimeentulotukea. Työsuhteet ovat määräaikaisia ja niiden väliajalla pakostikin velkaantuu, jos haluaa syödä ja saada välttämättömän avun terveytensä hoitoon.
Hanki riittävän varakas ukko...pidät sitä hyvänä niin talouskin helpottuu..
En tiedä.