Eikö tosiaan voi tehdä mitään, kun yläkerran 11- ja 9- vuotiaat hyppivät kuin leka tulisi läpi?
Yläkertaan siis muutti perhe, jossa kaksi lasta. Jyräävät, jytäävät, hyppivät ilmeisesti sängyltä sohvalta tuntitolkulla päivässä.
Menee mielenterveys ja stressaava meteli altistaa myös fyysisille sairauksille.
Itselläni myös kolme aikuista lasta. Meininki oli toinen eli ulos kavereiden kanssa, liikuntaharrastuksiin jne. Kotona kerrostalossa luettiin, pelättiin, katsottiin telkkaria. Toki vauhdikkaampia sisäleikkejäkin ihan satunnaisesti.
Lapset ovat vielä tosi isokokoisia. Eivät lihavia, mutta pitkiä ja rotevia. Vastaavat pieniä aikuisia.
En odota ratkaisua, mutta edes vertaistukea ja se ei ole "muuta maalle".
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Olen tuttavista huomannut, että ne joilla on mt-ongelmia, valittavat aina yläkerran äänistä. Mistään muusta suunnasta tulevat äänet eivät näytä heitä haittaavaan...
Se nyt vaan on niin, että ennemmin kuuntelee vaikka junan kulkua seinän takana kuin jonkun apinan tamppaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset saavat leikkiä kotonaan, joten aivan turhaa on isännöitsijälle valittaminen. Tämä on ihan sama asia kuin se joidenkin kantapääkävely. Kävely omassa huoneistossa on sallittu.
Ei siis ole mitään väliä miten kävelee, kun kävellä kuitenkin saa. Esim. saa kävellä päivät pitkät vaikka puukengillä sisällä. Kävellähän kun saa.
Ehkä teillä Hekan kämpissä saa.
Voithan sä mennä pää punaisena karjumaan niiden poltiluukusta ja, että jos ei se hyppiminen ja pomppiminen lopu, niin alkaa hermot mennä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläkertaan siis muutti perhe, jossa kaksi lasta. Jyräävät, jytäävät, hyppivät ilmeisesti sängyltä sohvalta tuntitolkulla päivässä.
Voin kuvitella.
Meidän talossa on pesutupa ja kuivaushuone kellarikerroksessa, yhden tälläisen meluperheen alapuolella. Perhe asuu siis ensimmäisessä kerroksessa. Siellä pesutuvassa olessa on kuin oisi sotatantereen alla. Kamala jytinä ja jyske. Kaksi lasta (alle kouluikäisiä) juoksee ja hyppii kotonaan - riehuvat. YH-perhe kysessä, olisiko äiti uupunut?
Yksi naapuri jo muutti heiden naapuristaa parin kuukauden jälkeen pois. Talokin on ihan uusi, pari kuukautta sitten valmistunut. Eipä auta meteliin, seinien ja lattian kautta meteli kuuluu.
Mutta menepä sanomaan asiasta niin olet razizti, neezeriperhe.
Käsittämätöntä että annetaa juosta ja hyppiä sisällä!
Missä ihmisten aivot on?
Heillä ei ole mattoja. Matot ovat vanhanaikaisia.

Osalla roskissa.
Pyydä jotain nörttiä tekemään sinulle kovaääninen piippari, joka soi n. 22 kHz taajuudella.
Se on niin korkea, etteivät useimmat aikuiset kuule sitä, mutta lapset kyllä kuulevat.
Se soimaan joka yö parin tunnin välein, jolloin mekkaloivat lapset heräävät, niin jo viikon päästä ovat niin uupuneita etteivät enää jaksa kotona pomppia kuin kumiukot.
Hyvin toimii!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostaloasuminen on aivan helvetin epäreilua.
Mutta täysin vapaaehtoista.
Ellei saa lainaa omakotitaloon ja tarjolla on vaan kerrostalovuokraluukkuja, niin aika pakolliselta vaikuttaa.
Mun kerrostalokaksio maksaa 400 000€, kaikki ei halua asua jossain korvessa.

Näinhän se menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai liiallisesta melusta voi ilmoittaa lasten vanhemmille?
Suoraan isännöitsijälle ilmoitusta vaan.
Lasten hyppiminen katsotaan normaaleiksi elämisen ääniksi, ei auta valittaminen. Jos et aio muuttaa, ole paljon pois kotoa tai kehitä rautahermot.
Vierailija kirjoitti:
Siis eihän taloyhtiöissä voi enää keneltäkään vaatia toisten huomioimista, vaan kaikilla on OIKEUS ELÄÄ 24/7. Nimimerkillä 30 min unta viime yönä naapurin metelöinnin takia
Otan osaa kokemuksen tuomalla varmuudella.
Ja tietynrakenteisissa kerrostaloissa tuonlaatuinen hyppiminen kuuluu myös ylöspäin ja vaakatasoon.
Koettu on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myydä asunto ja muuttaa korpeen omakotitaloon.
Enkö juuri aloituksessa sanonut, etten kaipaa tätä kommenttia?
Ei estänyt sinua sitten kuitenkaan.
No muuta sit ylimpään kerrokseen niin kukaan ei hypi päälläs.
Ei sekään takaa mitään. Asun ylimmässä kerroksessa, mutta silti alakerran norsulauman jytinä kuuluu rakenteita pitkin niin kuin se tulisi ylempää.
Aivan totta, koettu on.
Rakentaja ei ole pystynyt tai halunnut ymmärtää, että näin on.
Ei ole kuulemma mahdollista.
Käy pimpottamassa ovikelloa ja sano niille lapsille, että "nyt oli ihan pakko tulla sanomaan, että alakertaan kuuluu kova töminä. Kerrostalossa äänet voi kuulua naapuriin tosi voimakkaasti. Että voitteko leikkiä vähän nätimmin, niin ei kuuluisi niin kovaa. Kiva kiitti hei "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuttavista huomannut, että ne joilla on mt-ongelmia, valittavat aina yläkerran äänistä. Mistään muusta suunnasta tulevat äänet eivät näytä heitä haittaavaan...
Se nyt vaan on niin, että ennemmin kuuntelee vaikka junan kulkua seinän takana kuin jonkun apinan tamppaamista.
Näin on.
Syynä lienee se, että juna on säännöllinen ja oikealla asialla.
Pentujen pomppiminen on epäsäännöllistä ja ennalta-arvaamatonta.
Psyykkisesti rasittavaa, kun ei tiedä, koska se taas alkaa ja miten kauan tällä kertaa kestää.
Rentuodu siinä sitten viettämään rouvan kanssa laatuaikaa, kun koska tahansa voi norsulauma aloittaa tamppaamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostaloasuminen on aivan helvetin epäreilua.
Mutta täysin vapaaehtoista.
Ellei saa lainaa omakotitaloon ja tarjolla on vaan kerrostalovuokraluukkuja, niin aika pakolliselta vaikuttaa.
Mun kerrostalokaksio maksaa 400 000€, kaikki ei halua asua jossain korvessa.
Ensinnäkin minua ei saisi kaksioon edes rahalla, tilaa pitää olla.
Toisekseen kaikki omakotitalothan tosiaan sijaitsevat korvessa.
Ja jos haluaa asua ahtaasti kerrostaloläävässä ja maksaa siitä itsensä kipeäksi niin kuka estää? Siinäpä voi tuhlata ainoan elämänsä naapurin mölyjä ja kusemista kuunnellen, katupölystä syöpää hankkien ja hermot kireellä ahtaassa luukussa kykkien. Jos haluaa niin tottakai saa.
Onnea vain valitsemallesi tielle.
Kokemusasiantuntija kirjoitti:
Pyydä jotain nörttiä tekemään sinulle kovaääninen piippari, joka soi n. 22 kHz taajuudella.
Se on niin korkea, etteivät useimmat aikuiset kuule sitä, mutta lapset kyllä kuulevat.
Se soimaan joka yö parin tunnin välein, jolloin mekkaloivat lapset heräävät, niin jo viikon päästä ovat niin uupuneita etteivät enää jaksa kotona pomppia kuin kumiukot.
Hyvin toimii!
Sinänsä mielenkiintoinen ajatus.
Kotonahan saa kuunnella minkäkorkuisia taajuuksia tahansa.
Tietysti myös bassopuolella.
Meilläkin yläkerran norsulauma tamppaa päivästä toiseen. Lapset ovat 11-12-vuotiaita, ja ihmettelen, miten noin vanhat riehuvat sillä tavalla. Kukaan ei koskaan leiki pihalla. Itse tuossa iässä pelattiin ja leikittiin naapurin lasten kanssa pihalla. Sisällä oli rauhalliset leikit.
Vierailija kirjoitti:
Mä niin symppaan sua. Itselleni muutti viime syksynä seinänaapuriksi perhe, jossa noin 5 v taapero juoksee käytännössä koko illan ympäri kämppää. On aivan käsittämätöntä, että viereisessä asunnossa tapahtuva jymistely tuntuu mun kodissa.
Lisäksi täällä on jossain jotain merkillistä toimintaa niin arkisin kuin viikonloppuisin aamusta iltaan, josta kuuluu peräjälkeen 3-4 tömähdystä ja sitten pieni tauko ja eikun sama uudestaan. Naapurikämpässä sentään ollaan päivät muualla eli sen suhteen on jotain rauhaa, mutta nyt on tullut tuo sarjatöminä uutena. Olen siis itse etätöissä kotona 3-4 pv/vko ja siksi aikaa kuunnella päivisinkin mekkalaa.
Mä en voi muuttaa kovinkaan helposti. Ostin tämän asunnon vuosi sitten ja muuttoon ym. meni lähes kaikki säästöt.
5v ei ole taapero.
Luojan kiitos en asu kerrostalossa. Olisi hirveää pelätä naapureitten valitusta joka äänestä, lapsista kun sitä ihan väistämättä joskus lähtee.
Oli vähän sama ongelma, rimpautin ovikelloa ja puhuin vanhemman kanssa. Eivät ollet ymmärtäneet että äänet kuuluu naapuriin. Väheni meteli huomattavasti.