Eikö tosiaan voi tehdä mitään, kun yläkerran 11- ja 9- vuotiaat hyppivät kuin leka tulisi läpi?
Yläkertaan siis muutti perhe, jossa kaksi lasta. Jyräävät, jytäävät, hyppivät ilmeisesti sängyltä sohvalta tuntitolkulla päivässä.
Menee mielenterveys ja stressaava meteli altistaa myös fyysisille sairauksille.
Itselläni myös kolme aikuista lasta. Meininki oli toinen eli ulos kavereiden kanssa, liikuntaharrastuksiin jne. Kotona kerrostalossa luettiin, pelättiin, katsottiin telkkaria. Toki vauhdikkaampia sisäleikkejäkin ihan satunnaisesti.
Lapset ovat vielä tosi isokokoisia. Eivät lihavia, mutta pitkiä ja rotevia. Vastaavat pieniä aikuisia.
En odota ratkaisua, mutta edes vertaistukea ja se ei ole "muuta maalle".
Kommentit (75)
Itsekkyyshän se teettää tällasta.
Vierailija kirjoitti:
Mä niin symppaan sua. Itselleni muutti viime syksynä seinänaapuriksi perhe, jossa noin 5 v taapero juoksee käytännössä koko illan ympäri kämppää. On aivan käsittämätöntä, että viereisessä asunnossa tapahtuva jymistely tuntuu mun kodissa.
Lisäksi täällä on jossain jotain merkillistä toimintaa niin arkisin kuin viikonloppuisin aamusta iltaan, josta kuuluu peräjälkeen 3-4 tömähdystä ja sitten pieni tauko ja eikun sama uudestaan. Naapurikämpässä sentään ollaan päivät muualla eli sen suhteen on jotain rauhaa, mutta nyt on tullut tuo sarjatöminä uutena. Olen siis itse etätöissä kotona 3-4 pv/vko ja siksi aikaa kuunnella päivisinkin mekkalaa.
Mä en voi muuttaa kovinkaan helposti. Ostin tämän asunnon vuosi sitten ja muuttoon ym. meni lähes kaikki säästöt.
Kyllä sivusuunnassakin tosiaan kuuluu. Jopa yläkertaan kuuluu . Mulla tietty pahin, kun yläkerta.
Ihmetyttää varmaan laillasi nämä korpeen passittajat. Tässä ketjussa kyllä maltillisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kerrostaloasuminen on aivan helvetin epäreilua.
Mutta täysin vapaaehtoista.
Ellei saa lainaa omakotitaloon ja tarjolla on vaan kerrostalovuokraluukkuja, niin aika pakolliselta vaikuttaa.
Lapset saavat leikkiä kotonaan, joten aivan turhaa on isännöitsijälle valittaminen. Tämä on ihan sama asia kuin se joidenkin kantapääkävely. Kävely omassa huoneistossa on sallittu.
Isännöitsijälle ilmoitus kotirauhan häirinnästä. Kerrostalossa kun asuu, on otettava muut asukkaat huomioon, tämä koskee myös tätä lääkäriperhettä vaikka akateemisia ovatkin. Eivät kuitenkaan osaa ihan normaaleja käytössääntöjä, ei yllätä. Valitat kotirauhan häirinnästä niin kauan että saavat häädön. Ei ennenkään kakarat kerrostalossa pomppineet sinne tänne kuin apinat, oli säännöt mitä kunnioitettiin. Nykyään junttius näyttää olevan valttia.
Vierailija kirjoitti:
Kai liiallisesta melusta voi ilmoittaa lasten vanhemmille?
Weeteet aina haluavat, että heille tullaan päin naamaa sanomaan tai ei ollenkaan. Suoraan isännöitsijälle vaan. Sehän on itsestäänselvyys, että kerros/luhtitalossa ei hypitä ja mölistä kuin paviaanit. Hyvä vaan jos saavar virallisen varoituksen.
Se on tänään tuuripeliä nykypäivänä kenet saa naapurikseen, aina kauhulla odottaa tyhjään asuntoon asukasta ja tässä taloyhtiössä vieläpä aika usein muuttaa ihmiset pois(heikko äänieristys syynä ja jatkuvat vuokrankorotukset)
Vierailija kirjoitti:
Lapset saavat leikkiä kotonaan, joten aivan turhaa on isännöitsijälle valittaminen. Tämä on ihan sama asia kuin se joidenkin kantapääkävely. Kävely omassa huoneistossa on sallittu.
Jossain kai raja menee, jos liki 50-kiloiset hyppivät kerrossängystä kuusi tuntia putkeen?
Valaisimet heiluvat ja itse putoaa sohvalta.
Kutsu lasten vanhemmat vierailulle silloin kun lapset pomppivat. Se kuulostaa alakerrassa ihan eirlaiselta mitä samassa kerroksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat lääkäreitä, joten luulisi edistävän ihmisten hyvinvointia eikä tuhoavan sitä.
Kun olin lapsi niin talon pihapiirissä on lastenpsykiatrina toiminut perheenäiti, jolla oli kaksi lasta. Äijäkin oli joku opettaja tai vastaava tietääkseni. Lapset olivat aivan heitteille jätettyjä. Lapsille ei oltu järjestetty mitään ip-kerhoa vaikka koululla ja seurakunnalla molemmilla olisi sellainen ollut tarjolla vaan alakoululaiset lapset tulivat tyhjään kotiin koulun jälkeen. Vanhemmat eivät koskaan jättäneet lapsille mitään ruokaa lämmitettäväksi koulun jälkeen, siksi lapset kiersivät muiden lasten kotona leikkimässä ja etenkin syömässä, onneksi useimmat vanhemmat tiesivät etteivät lapsille ollut kotona ruokaa tarjolla. Vanhemmat tuli kotiin joskus ehkä kello 18-19 jälkeen, joten on selvä että lapsilla oli nälkä jo aiemmin. Muutenkin vanhemmat aika usein näyttivät sitten käyttävän sen vähäisenkin ajan lapsille raivoamiseen ja pikkumaiseen komenteluun mitä niiden pihan ohi mennessä siitä näki.
Ei ihan sopinut äidin ammatti yhteen käytännön lastenkasvatuksen kanssa tuossa perheessä.
Taloyhtiössä on isännöitsijä, johon voit ottaa yhteyttä. Kysele myös muilta asukkailta, kokevatko hekin tulevansa häirityiksi yläkerran tenavien jytistelystä.
Vierailija kirjoitti:
Mä niin symppaan sua. Itselleni muutti viime syksynä seinänaapuriksi perhe, jossa noin 5 v taapero juoksee käytännössä koko illan ympäri kämppää. On aivan käsittämätöntä, että viereisessä asunnossa tapahtuva jymistely tuntuu mun kodissa.
Lisäksi täällä on jossain jotain merkillistä toimintaa niin arkisin kuin viikonloppuisin aamusta iltaan, josta kuuluu peräjälkeen 3-4 tömähdystä ja sitten pieni tauko ja eikun sama uudestaan. Naapurikämpässä sentään ollaan päivät muualla eli sen suhteen on jotain rauhaa, mutta nyt on tullut tuo sarjatöminä uutena. Olen siis itse etätöissä kotona 3-4 pv/vko ja siksi aikaa kuunnella päivisinkin mekkalaa.
Mä en voi muuttaa kovinkaan helposti. Ostin tämän asunnon vuosi sitten ja muuttoon ym. meni lähes kaikki säästöt.
Siis 5-vuotias vai taapero? Vai 5-vuotias ja taapero?
Vierailija kirjoitti:
Lapset saavat leikkiä kotonaan, joten aivan turhaa on isännöitsijälle valittaminen. Tämä on ihan sama asia kuin se joidenkin kantapääkävely. Kävely omassa huoneistossa on sallittu.
Ei siis ole mitään väliä miten kävelee, kun kävellä kuitenkin saa. Esim. saa kävellä päivät pitkät vaikka puukengillä sisällä. Kävellähän kun saa.
Ota A 4. Paperi esille. Laita päivä ja kellon ajat häiröt kerät ne minimi päiviä 3 kpl. Paperin Sinun nimesi osoite. Kuin saman rapun 2 muusta huoneisto haltiasta nimi osote ja se nimi viralinen allekirjotus. Kipität paperi lapun viemän isännöitsiä toimisto! 1 ihminen valitukselle ei noterata, ei voi mitään. Tarvitaan ne 2 todistajaa eri asunnot lisäksesi.
Meillä 9v. saa pelata niin paljon kuin haluaa. Ei tule melua. Tämäkin on kuitenkin kuulemma väärin.
Vierailija kirjoitti:
Isännöitsijälle ilmoitus kotirauhan häirinnästä. Kerrostalossa kun asuu, on otettava muut asukkaat huomioon, tämä koskee myös tätä lääkäriperhettä vaikka akateemisia ovatkin. Eivät kuitenkaan osaa ihan normaaleja käytössääntöjä, ei yllätä. Valitat kotirauhan häirinnästä niin kauan että saavat häädön. Ei ennenkään kakarat kerrostalossa pomppineet sinne tänne kuin apinat, oli säännöt mitä kunnioitettiin. Nykyään junttius näyttää olevan valttia.
😂
Olen tuttavista huomannut, että ne joilla on mt-ongelmia, valittavat aina yläkerran äänistä. Mistään muusta suunnasta tulevat äänet eivät näytä heitä haittaavaan...
Pomppiminen on liikuntaa ja täysin sallittua.
Vierailija kirjoitti:
Isännöitsijälle ilmoitus kotirauhan häirinnästä. Kerrostalossa kun asuu, on otettava muut asukkaat huomioon, tämä koskee myös tätä lääkäriperhettä vaikka akateemisia ovatkin. Eivät kuitenkaan osaa ihan normaaleja käytössääntöjä, ei yllätä. Valitat kotirauhan häirinnästä niin kauan että saavat häädön. Ei ennenkään kakarat kerrostalossa pomppineet sinne tänne kuin apinat, oli säännöt mitä kunnioitettiin. Nykyään junttius näyttää olevan valttia.
Lasten leikkiminen kuulostaa ja onkin taatusti ihan normaalia asunnossa, mutta kun rakenteet kantaa äänen se tuntuu alakerrassa isolta. Muistan kun sisareni kanssa aikoinaan ihan normaalisti leikittiin paperinukeilla yläkerrassa myöhään illalla niin äiti alakerrassa raivostui kun katto jytisi. Emme me hyppineet, polvillamme räsymaton päällä leikittiin ja kun hypähdettiin vähän niin lattia tietysti jytisi.
Ei sekään takaa mitään. Asun ylimmässä kerroksessa, mutta silti alakerran norsulauman jytinä kuuluu rakenteita pitkin niin kuin se tulisi ylempää.