Lue keskustelun säännöt.
Onko kellään kokemusta siitä että lapsi kehittäisi tyhjästä kiukuttelua, koska haluaa kiukutella?
02.05.2022 |
En tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Kerron esimerkin: ollaan vietetty mukava aamu, kaikki on mennyt hyvin, sovitaan että lähdetään ulkoilemaan paikkaan, joka on lapselle (täytti juuri 4-v.) mieluinen. Ennen kuin edes aletaan pukemaan tai edes on otettu sukkia esille, lapsi alkaa jankkaamaan että siniset sukat ei käy koska ne on siniset, vihreät sukat ei käy koska niissä on raitoja, harmaat sukat ei käy koska niissä ei ole raitoja. Vaikka kaikki piti olla hyvin ja kaikki nuo sukat on ennen ongelmitta käyneet. Sitten alkaa kiukuttelemaan että hän ei itse suostu pukemaan mutta äiti ei saa myöskään auttaa pukemisessa (vaikka yleensä tykkää itse pukea ja mielellään myös välillä ottaa apua pukemisessa vastaan, yleensä siis pukeminen ei ole mikään ongelma).Eli ihan kuin järjestäisi ihan tyhjästä tahallaan kiukun voidakseen kiukutella. Ja tavalla, jossa etukäteen kiukuttelee siitä että mikään vaihtoehto ei voi käydä eli jo ennalta asetelma on se että tilannetta ei voi edes ratkaista.Kun yritän selvittää onko jokin muu asia pielessä niin kuulemma ei. Enkä keksi mikä olisi koska tunnelma on ollut kiva ja kaikki on siihen saakka mennyt mukavasti ja tiedossa on lapselle mukavaa tekemistä.
Kommentit (67)
Lapsi purkaa turhautumistaan siihen, että kaikki asiat eivät olekaan hänen kontrolloitavissaan. Lopulta hän oppii näiden harjoitusten kautta hyväksymään sen, että maailma ei pyöri hänen määräämällään tavalla eikä siitä tarvitse joka kerta erikseen pillastua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli lapsen pienenä ollessa tapana puolison kanssa alkaa hyräillä Leevi&Leavingisiä "... hakemalla syitä haetaan...." tietyissä tilanteissa. Eli joo, kyllä ainakin meidän lapsella oli tapana viritellä draamaa, varsinkin jos oli jotain jännää tiedossa. Ilmeisesti ei riittänyt vielä kapasiteetti käsitellä jännitystä, niin sen laukaisemiseksi piti sitten keksiä kiukkuamista. Välillä turhautti, kun osasi jo lukea lasta ja tajusi, että nyt ei muuten selvitä tästä ilman kohtausta. Eipä siinä auttanut kuin olla ja kestää.
Minullakin on usein olo kuin lapsi jotenkin tarvisi sännöllisesti sen kiukkukohtauksen, ihan kuin nollatakseen itsensä. Ja jos ei ole mitään kunnon syytä mistä kiukutella (koska kaikki on hyvin ja menee mukavasti), niin järjestää sen tyhjästä. Mutta miksi? Mistä tällainen johtuu ja miten sitä voisi vähän saada vähennettyä?
ApKyseessä on uhmaikä, joka on hyvin tärkeä vaihe lapsen kehityksessä. Lapsi ei vielä osaa käsitellä tunteitaan, saatikka sanoittaa niitä - järkeäkään ei ole vielä liiaksi suotu. Tuloksena tästä kombosta on monesti aikuiselle absurdina näyttäytyvä kiukkukohtaus, jossa mikään ei kelpaa.
Antamassasi sukkaesimerkissä kiukun kohteena tuskin on se sukka. Lapsi saattaa olla kivaan paikkaan lähtemisestä innoissaan ja jännittynyt, ja tämä iso ja outo tunne purkautuu. Ei lapsi osaa vielä tunnistaa tai kertoa, jos joku asia jänskättää.
Katso esim.:
https://www.vau.fi/perhe/kasvatus/koska-antaa-periksi-lapselle-nain-koh…
https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uh…
Tämän ymmärtäisin jos kyseessä olisi joku jännempi tai harvinaisempi tekeminen. Mutta kyseessä oli tuossakin esimerkissä ihan tavanomainen omaan pihaan keinumaan ja leikkimään meneminen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ikään kuuluvalta, hyvinkin normaalilta, käyttäytymiseltä. Lapsi todennäköisesti kokeilee rajojaan ja ottaa ensimmäisiä askeliaan itsenäistymistä kohti - tyypillistä on, että kiukku syntyy jostakin turhasta 😊
Tsemppiä sinne!Ai 4-vuotias itsenäistyy 😂😂😂😂😂😂😂😂 JA OPETTELE AP KIRJOITTAMAAN!!!! Minkä h e l v e t i n takia tungette tuota h e l v e t i n väliviivaa paikkoihin, joihin se ei kuulu?!?
Oho, tuliko siellä ruudun toisella puolella uhmakohtaus 😅?
Kyllä, uhmaikäinen lapsi nimenomaan ottaa ensimmäisiä askeliaan itsenäistymistä (vanhemmista erottautumista, oman persoonan muodostumista) kohti. Prosessiin kuuluu rajojen kokeilu.
Ja mitä tulee viivan käyttöön. Kyseessä on ajatusviiva, ja voi olla että en käytä sitä täysin kieliopillisesti oikein. Voinet jättää asian huomiotta 😄.
/sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei yksinkertaisesti halua lähteä, muttei osaa sanoa sitä. Ei pitäisi olla niin vaikea ymmärtää.
Ei ole kyse siitä ja se lähteminen oli vain esimerkki. Ja kyllä meillä lapsi saa sanoa jos ei halua lähteä ja se huomioidaan ja lapsi tulee kuulluksi. Välillä sanookin että ei jaksaisi lähteä, ja silloin mietitään että tehdäänkö jotain muuta mitä jaksaa tilalla vai ollaanko vain. Ap
No, jos näin on, niin mietipä itsesi kautta. Oletkos koskaan lupautunut lähtemään jonnekin, mutta lähdön hetkellä alkaakin tuntua, että eipä huvittaisikaan, ja olisi ollut kivempi jäädä kotiin? Jo pukeminen ärsyttää. Asia voi olla ihan yksinkertaisesti näin, tarvitsematta filosofoida sen enempää "onko tyhjä tyhjää vai onko tyhjä täysi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei yksinkertaisesti halua lähteä, muttei osaa sanoa sitä. Ei pitäisi olla niin vaikea ymmärtää.
Ei ole kyse siitä ja se lähteminen oli vain esimerkki. Ja kyllä meillä lapsi saa sanoa jos ei halua lähteä ja se huomioidaan ja lapsi tulee kuulluksi. Välillä sanookin että ei jaksaisi lähteä, ja silloin mietitään että tehdäänkö jotain muuta mitä jaksaa tilalla vai ollaanko vain. Ap
Lapsi ei aina tunnista halujaan tai osaa sanoittaa niitä. Ei moni aikuinenkaan, vaan käytös kertoo sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli lapsen pienenä ollessa tapana puolison kanssa alkaa hyräillä Leevi&Leavingisiä "... hakemalla syitä haetaan...." tietyissä tilanteissa. Eli joo, kyllä ainakin meidän lapsella oli tapana viritellä draamaa, varsinkin jos oli jotain jännää tiedossa. Ilmeisesti ei riittänyt vielä kapasiteetti käsitellä jännitystä, niin sen laukaisemiseksi piti sitten keksiä kiukkuamista. Välillä turhautti, kun osasi jo lukea lasta ja tajusi, että nyt ei muuten selvitä tästä ilman kohtausta. Eipä siinä auttanut kuin olla ja kestää.
Minullakin on usein olo kuin lapsi jotenkin tarvisi sännöllisesti sen kiukkukohtauksen, ihan kuin nollatakseen itsensä. Ja jos ei ole mitään kunnon syytä mistä kiukutella (koska kaikki on hyvin ja menee mukavasti), niin järjestää sen tyhjästä. Mutta miksi? Mistä tällainen johtuu ja miten sitä voisi vähän saada vähennettyä?
ApKyseessä on uhmaikä, joka on hyvin tärkeä vaihe lapsen kehityksessä. Lapsi ei vielä osaa käsitellä tunteitaan, saatikka sanoittaa niitä - järkeäkään ei ole vielä liiaksi suotu. Tuloksena tästä kombosta on monesti aikuiselle absurdina näyttäytyvä kiukkukohtaus, jossa mikään ei kelpaa.
Antamassasi sukkaesimerkissä kiukun kohteena tuskin on se sukka. Lapsi saattaa olla kivaan paikkaan lähtemisestä innoissaan ja jännittynyt, ja tämä iso ja outo tunne purkautuu. Ei lapsi osaa vielä tunnistaa tai kertoa, jos joku asia jänskättää.
Katso esim.:
https://www.vau.fi/perhe/kasvatus/koska-antaa-periksi-lapselle-nain-koh…
https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uh…
Oman tahdon luomisesta ja henkisestä irtautumisesta siinä uhmaiässä on kyse eikä mistään tunteiden sanoittamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi purkaa turhautumistaan siihen, että kaikki asiat eivät olekaan hänen kontrolloitavissaan. Lopulta hän oppii näiden harjoitusten kautta hyväksymään sen, että maailma ei pyöri hänen määräämällään tavalla eikä siitä tarvitse joka kerta erikseen pillastua.
Kiitos, tämä on ymmärrettävä selitys. Miten minun kannattaisi toimia noina hetkinä? Paitsi tietenkin pysyä itse rauhallisena, niin siis aina jo teenkin.
Usein on tilanne, että joku asia täytyy vain saada tehtyä, ollaan vaikka saatettu sopia tapaaminen lapsen kaverin (ja tämän äidin) kanssa ulos retkelle lähipuistoon tms kivaa (mistä lapsi tykkää) eikä sitä voi perua viime hetkellä tuollaisen kiukkukohtauksen takia. Vaan jotenkin ne vaatteet pitää saada päälle vaikka lapsi yhtäkkiä heittäytyy lattialle huutamaan en pue itse äiti ei saa pukea. Joo aikuinen päättää lähdetäänkö vai ei ja jos päättää että lähdetään niin silloin lähdetään. Mutta jospa se jotenkin onnistuisi ilman että on pakko väkisin pukea? Lapsi kuitenkin tekee tahallaan mahdottomaksi kaiken muun.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimi näin: ota oikean käden sormien väliin tukko pilttisi hentoja niskavilloja.Tiukalla puristusotteella niskavilloista kiinni pitämällä nostat piltin 2 cm irti lattiasta, ravistat vähän tarvittaessa, katsot lempeästi silmiin ja sanot että nyt on sinisten sukkien päivä, sovitaanko näin. Tämän jälkeen päästät irti ja tiputat piltin lattialle. Toimii. Pahoittelen kappalejaon puuttumista, ei se ole ehkä edes tarpeen.
PLIIS,ÄLÄ Lisäänny, laita siis pili solmuun!
VÄKIVALTA on laissa kielletty!
Nykypäivän vanhemmilla ei ole enää valtaa lapsiinsa jos lapsi laittaa tarpeeksi kovaa hanttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei yksinkertaisesti halua lähteä, muttei osaa sanoa sitä. Ei pitäisi olla niin vaikea ymmärtää.
Ei ole kyse siitä ja se lähteminen oli vain esimerkki. Ja kyllä meillä lapsi saa sanoa jos ei halua lähteä ja se huomioidaan ja lapsi tulee kuulluksi. Välillä sanookin että ei jaksaisi lähteä, ja silloin mietitään että tehdäänkö jotain muuta mitä jaksaa tilalla vai ollaanko vain. Ap
No, jos näin on, niin mietipä itsesi kautta. Oletkos koskaan lupautunut lähtemään jonnekin, mutta lähdön hetkellä alkaakin tuntua, että eipä huvittaisikaan, ja olisi ollut kivempi jäädä kotiin? Jo pukeminen ärsyttää. Asia voi olla ihan yksinkertaisesti näin, tarvitsematta filosofoida sen enempää "onko tyhjä tyhjää vai onko tyhjä täysi".
Älkää juuttuko siihen lähtemiseen, se oli vain esimerkki. Yhtä hyvin tuota voi tapahtua kesken kivan leikin, kun pitäisi mennä keittiöön syömään jäätelöä, ollessa pissalla tai mitä vain.
Ap
On, ja kyllähän tuota tekee ihan aikuisetkin: laetaan kiukutella olemattomista asioista, koska taustalla harmittaa joku muu asia, jota henkilö ei välttämättä itsekään tunnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te joiden mielestä lapsen pitää vain antaa tuolla tavalla kiukutella sydämensä kyllyydestä niin paljon kuin haluaa, vaikka se estäisi muun perheen normaalin tekemisen kuten ulos lähtemiset, isomman lapsen läksyihin keskittymisen, nukkumaan menon, aikuisen ruoanlaiton tms. Miksi? Miksi lapsen pitäisi antaa tuolla tavalla kiukutella ja pyörittää koko muuta perhettä sillä tahallisella kiukuttelulla?
Vierailija kirjoitti:
On, ja kyllähän tuota tekee ihan aikuisetkin: laetaan kiukutella olemattomista asioista, koska taustalla harmittaa joku muu asia, jota henkilö ei välttämättä itsekään tunnista.
Jotkut aikuiset tekee, ja se on läheisille todella rasittavaa. Onneksi kaikki aikuiset ei tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te joiden mielestä lapsen pitää vain antaa tuolla tavalla kiukutella sydämensä kyllyydestä niin paljon kuin haluaa, vaikka se estäisi muun perheen normaalin tekemisen kuten ulos lähtemiset, isomman lapsen läksyihin keskittymisen, nukkumaan menon, aikuisen ruoanlaiton tms. Miksi? Miksi lapsen pitäisi antaa tuolla tavalla kiukutella ja pyörittää koko muuta perhettä sillä tahallisella kiukuttelulla?
Kukaan ei ole tainnut näin sanoa?
Mistä te kaikki naljailevat besserwisserit revitte nuo oletuksenne? Yhtäkään ainoaa keskustelua täällä ei voi käydä, ettei joku ala länkyttää parin lauseen perusteella, kuinka aloittaja vaikuttaa ikävältä ihmiseltä.
Miksi ei voi keskustella aiheesta asiallisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te joiden mielestä lapsen pitää vain antaa tuolla tavalla kiukutella sydämensä kyllyydestä niin paljon kuin haluaa, vaikka se estäisi muun perheen normaalin tekemisen kuten ulos lähtemiset, isomman lapsen läksyihin keskittymisen, nukkumaan menon, aikuisen ruoanlaiton tms. Miksi? Miksi lapsen pitäisi antaa tuolla tavalla kiukutella ja pyörittää koko muuta perhettä sillä tahallisella kiukuttelulla?
Kukaan ei ole tainnut näin sanoa?
Ei suoraan mutta rivien välistä sanomalla että anna lapsen olla lapsi ja sanoita vain tunteita. Ei tuossa tilanteessa joku sanoittaminen hyödytä yhtään.
T. Eri
4- vuotias lapsi kokeilee rajojaan esim itkemällä, uhmaamalla ym. Eli käytäntö on se, että sinä asetat rajat, että nyt mennään ulos ja nämä vaatteet ym. Lapsen uhma on luonnollista ja kuuluu tuohon ikään. Kaikkea ei pidä hyväksyä ja antaa vaihtoehtoja lapselle, että mikä sopii ym. Eli rajat, joilla lapsi myös hakee sinusta turvaa samalla, kun kiukuttelee, eli rajojen asettaminen tuon ikäiselle antaa myös turvallisuutta, koska ei hänen ikäinen ei ymmärrä, mikä on oikein tai väärin. Eli asetat selkeät rajat, että mikä on hyväksyttävää tai mikä ei. Jos lapsi uhmaa sinua, eikun lapselle vain vaatteet päälle ja ulos ja piste. Eli sinun pitää olla aikuinen, eikä kysyä lapselta 4 veeltä, mikä sopii tai ei sovi. Tuon ikäinen ei pysty sitä vielä päättämään.
Älä sinäkään, ap, juutu mihinkään yksittäisiin tilanteisiin. Ei niissä välttämättä ole mitään suurta psykologista selitystä taustalla. Ehkä lasta vähän väsyttää, vatsaa kolottaa tai siitepölyallergia pikkuisen ärsyttää tai hyvä leikin juoni juuri unohtuu.
Minä olen aikuinen, ja edelleen välillä jurppii aivan selittämättömästi. Toki hillitsen itseni.
Vierailija kirjoitti:
Älä sinäkään, ap, juutu mihinkään yksittäisiin tilanteisiin. Ei niissä välttämättä ole mitään suurta psykologista selitystä taustalla. Ehkä lasta vähän väsyttää, vatsaa kolottaa tai siitepölyallergia pikkuisen ärsyttää tai hyvä leikin juoni juuri unohtuu.
Minä olen aikuinen, ja edelleen välillä jurppii aivan selittämättömästi. Toki hillitsen itseni.
En juutukaan. Vaan minulla on hätä siitä onko lapsellani huonosti jokin sellainen asia jota en tajua mutta joka pitäisi tajuta. Ap
Mikä se paikka oli, minne olit viemässä? Minusta kuulostaa siltä, että lapsella oli ollut mukava rauhallinen kotiaamu, ja hän olisi ehkä halunnut päivän jatkuvan niin.
Silloin sinun aikuisena kannattaa miettiä, onko pakollista tai tarpeen lähteä. Eihän vain ole kyse vain siitä, että on aina tehtävä juuri SINUN pääsi mukaan? Jos on sellainen meno, että on mentävä tai hyvä mennä, niin sitten sinun tehtäväsi on aikuisena kannustaa lähtemään, tai muuten vedeltävä oikeista naruista tai toimittava niin, että lähtö toteutuu. Normaali aikuinen ymmärtää myös, että lapset joskus kiukuttelevat, ja myös sen, mistä se voi johtua. Vaikka huonosti nukutusta yöstä, alkavasta flunssasta jne. Miten olet selvinnyt neljä vuotta ymmärtämättä näitä asioita?