Olen korona potilaiden parissa työskentelevä hoitaja
Aloitin eilen loman, pidän nyt viime vuoden kertyneet lomat. Eli viime vuonna en saanut pitää kertyneistä lomistani kuin pari vkoa, työnantaja vetosi koronaan ja hoitajapulaan.Minä en palkankorotuksia kaipaa, vaan sitä että kuluvan vuoden aikana saisi pitää sille kuuluvat lomat.Olen niin väsynyt, seuraavat 2,5 viikkoa nukun.
Kommentit (2)
Hyvää lomaa ja jaksamista Sinulle!
Teette tärkeää , vaativaa työtä , jossa kysytään henkistä jaksamista.🌺💪
Kiitos.
Itse en ole joutunut teholle, mutta mitä olen kuullut se on rankkaa.
Toivottavasti pääsemme eroon , Lopullisesti kuten 100- vuotta sitten Espanjan taudista oli saman tapainen kun tämä Covid19,
Kun olen siitä lukenut katsonut dokumenttia.
Silloin ei ollut hoitoja kehittynyt nyt on lääketieteessä tullut muutoksia.
Taisi olla niin, että oltiin vain karateenissa.
Käytettiin maskia niin kai se on ollut kun jylläsi Espanjan tauti.No nyt on nyt.
Hyvää lomaa, tulee varmasti tarpeeseen. Toivottavasti sait edes rahallisen korvauksen siitä, ettet saanut ansaitsemaasi lomaa pitää ajallaan. Se ei kyllä auta siinä kohtaa kun on ihan poikki.