Onko teillä ollut kaveria, josta ajattelitte ensin että vau mikä tyyppi, mutta

Kyllä, paljastui kiva tyyppi täysin lokiksi ja pummiksi kun paremmin tutustuttiin.

Kyllä! Yks nainen oli aluksi tosi mukava ja ihana, kunnes yks kerta kun vietettiin iltaa niin yritti iskeä minun miestäni minun silmien alla! Ja kaiken huippu, se on itsekin varattu! Olen myös huomannut että sen käytös on todella lapsellista,suorastaan noloa..

Kyllä! Ajattelin, että onpas ihanan puhelias tyyppi. Eikä mennyt kauaa, kun sen ääni alkoi jo soimaan korvissa. Kohta olikin tunne, että onpa raivostuttavan puhelias tyyppi.
Muuten ihan jees mutta en vaan jaksa koko ajan hölöttämistä.

Ei oikeastaan. En ylipäänsä innostu uusista ihmisistä koskaan, ja lähtökohtaisesti suhtaudun varauksella kaikkiin uusiin ihmisiin. Lämpenen niin hitaasti uusille ihmissuhteille, että kusipäisyys tai signaalit siitä ehtii sinä aikana tulla esillle.

Pikkaisenkin jos alkaa henkilön tarkoitusperät epäilyttämään suhde ei kehity siitä lähemmäksi.
Jos joku ihminen on liian hyvää ollakseen totta niin sitä se yleensä onkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan. En ylipäänsä innostu uusista ihmisistä koskaan, ja lähtökohtaisesti suhtaudun varauksella kaikkiin uusiin ihmisiin. Lämpenen niin hitaasti uusille ihmissuhteille, että kusipäisyys tai signaalit siitä ehtii sinä aikana tulla esillle.
Pikkaisenkin jos alkaa henkilön tarkoitusperät epäilyttämään suhde ei kehity siitä lähemmäksi.
Jos joku ihminen on liian hyvää ollakseen totta niin sitä se yleensä onkin.

Sama mulla.

Ja tämä piirre vaan korostuu, kun omaan yhden ystävän, joka on lähestulkoon ärsyttävän naiivi ja sinisilmäinen uusien ihmisten suhteen. Olen seurannut, kun on suorastaan hullaantunut esim. uusista tuoreista työkavereistaan, isolla innolla ystävystynyt ja käyttäytynyt lähestulkoon kuin romanttisesti ihastunut ihminen. Nähnyt pelkkää mahtavuutta uudessa tyypissä, puhunut koko ajan näistä jne.

Sitten jonkin ajan kuluttua vähän kuin palannut häntä koipien välissä takaisin minun, vanhan, tylsän ja tavallisen kaverinsa luo, ja tilittänyt kuinka uusi ystävänsä paljastuikin ties miksi epärehelliseksi ketkuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan. En ylipäänsä innostu uusista ihmisistä koskaan, ja lähtökohtaisesti suhtaudun varauksella kaikkiin uusiin ihmisiin. Lämpenen niin hitaasti uusille ihmissuhteille, että kusipäisyys tai signaalit siitä ehtii sinä aikana tulla esillle.
Pikkaisenkin jos alkaa henkilön tarkoitusperät epäilyttämään suhde ei kehity siitä lähemmäksi.
Jos joku ihminen on liian hyvää ollakseen totta niin sitä se yleensä onkin.

Sama mulla.
Ja tämä piirre vaan korostuu, kun omaan yhden ystävän, joka on lähestulkoon ärsyttävän naiivi ja sinisilmäinen uusien ihmisten suhteen. Olen seurannut, kun on suorastaan hullaantunut esim. uusista tuoreista työkavereistaan, isolla innolla ystävystynyt ja käyttäytynyt lähestulkoon kuin romanttisesti ihastunut ihminen. Nähnyt pelkkää mahtavuutta uudessa tyypissä, puhunut koko ajan näistä jne.
Sitten jonkin ajan kuluttua vähän kuin palannut häntä koipien välissä takaisin minun, vanhan, tylsän ja tavallisen kaverinsa luo, ja tilittänyt kuinka uusi ystävänsä paljastuikin ties miksi epärehelliseksi ketkuksi.

Ihannointi voi edesauttaa toisen huonoa käytöstä. Kuka jaksaisi suuria odotuksia itsestään. "Sinä varmaan olet seuraava suuri merkkitapaus." "Sinä varmaan järjestät", "Sinulla varmaan on coolimpia ystäviä."

Aika lapsellista innostua suunnattomasti jostain ihmisestä.