Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaa miten ihanaa elämästä tuli, kun lapset muuttivat omilleen?
27.04.2022 |
Olen saanut lapseni nuorena (20-23v.) ja olen havahtunut siihen, että nuo teini-ikäiset ovat enää ehkä muutamia vuosia tässä kotona.Se tuntuu samaan aikaan MAHTAVALTA ja toisaalta aivan kamalalta, että olen nelikymppisenä laittanut lapset maailmalle ja loppuelämällä ei ole oikein suuntaa?Teen tietysti töitä ja vietän aikaa aviomiehen kanssa. Asuntolaina on maksettu, joten mikään ei sido.Onko kokemuksia tällaisesta elämänvaiheesta?Miten elämä jatkui kun lapset muuttivat?Tuliko kriisiä?
Kommentit (90)
En itse ole päässyt koskaan muuttamaan lapsuudenkodistani. Olen nykyään tahtomattani se vanhan, sairaan ja vihaisen vanhempani kotiorja ja kaikki on vastuullani. Vanhempani sotkuja saa olla aina siivoomassa ja tiskiä ja pyykkiä on aina. Omalle elämälle ei ole mahdollisuutta. Olen itse köyhä työtön ja kärsin mielenterveysongelmista. Olen myös autismikirjolla. Olen toki tietoinen, että ikäiselläni voi jo olla aikuisia lapsia, oma asunto ja muutenkin tasapainoinen oma elämä kun itse tosiaan en ole koskaan voinut edes muuttaa omilleni tai ole ollut koskaan palkkatöissä, säästöjä ei ole, enkä ole tavallaan voinut koskaan aikuistua, eikä tarpeitani ole mitenkään huomioitu. Olen vela ja sinkku, mutta ei itselläni olisi koskaan ollutkaan mahdollisuutta parisuhteeseen tai lapseen, jos sellaista olisin halunnut. Joku muu on aina päättänyt elämästäni ja olen joutunut muiden uhraamaksi. En pääse tästä pois ennen kuin vanhempani kuolee ja sitten olenkin varmaan koditon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt niin ihanaa ole kun on jo vähän vanhakin. Nuorena oli selkeä suunta ja tarkoitus kun lapset oli kotona vielä. Nyt en tiedä mitä tekisin. Päivät on pitkiä turhia ja olen tarpeeton.
Korona-aika opetti lojumaan kotona ja tuli lopetettua kaikki aktiviteetit. Nyt on vaikea palata entiseen. Eikä se entinen enää edes kiinnosta. Juu ei, ei ole kovin kivaa. Kaipaan ikävuosia 25-45.
En ymmärrä tällaista. Kaikki aika maailmassa ja käyttää sen mädäntyen toimettomana neljän seinän sisällä, haikaillen jotain 20 vuoden takaista. Kannattaisko elää nyt kun huomenna voi olla jo kuollut? Jestas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä tehdä jotkut nelikymppisenä vielä Iltatähden jos tyhjä talo pelottaa.
Hulluutta. Seuraava etappi on sitten lapsenlapset jos niitä tulee. Muuten kannattaa hankkia mieluummin lemmikki kuin vauva. Sitoo vähemmän; ei tarvitse taas odottaa ~6-7 vuotta että voi käydä yksin kauppareissulla järjestämättä lapsenvahtia.
No kyllähän se toinen vanhempi vahtii lasta sen aikaa kun itse käy kaupassa tai lenkillä tms.
Hauskempaa se on yhdessä kumppanin kanssa mennä tai sitten kumpikin touhuaa omiansa, ilman että kumpikaan joutuu olemaan vastuussa pienestä taaperosta sillä aikaa.
Oli uusi elämänvaihe. Jatkoin opiskelujani samaan aikaan kuin lapsetkin. Eli huoletonta opiskelijaelämää pienellä budjetilla, mutta oli avartavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla odotan. Sitten olen ihan yksin. Kukaan ei tarvitse.
Kannattaa mennä päiväkotiin töihin. Siellä kun puet 12 lasta ulos niin tiedät olevasi tarpeellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset edes hankkivat lapsia, kun iloisin asia monelle tuntuu olevan se kotoa pois muutto. Nykyisin on ihan ok valita toisinkin.
Minä en ymmärrä miksi ihmiset edes yrittävät elättää itsensä työllä eivätkä jää suosiolla kotisohvalle lepäämään koko iäkseen veronmaksajien rahoilla, kun iloisin asia monelle tuntuu olevan eläkkeelle pääseminen. Nykyisin on ihan ok valita toisinkin.
Hetken oli mukavaa, kun lapset lähtivät kotoa pois. Nykyään vanha narsisti äiti pommittaa koko ajan puhelimella ja muutenkin. Lapsenlapset on ihania ja samoin puolisoni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein nämä nelikymppiset tyhjästä pesästä kärsivät yrittävät olla jonkin sortin humble braggejä. Että mitäs minä nelikymppinen tässä nyt itsekseen, mites muute teillä muilla saman ikäisillä menee siellä päiväkodin portilla ja vanhempainilloissa? 😌
Se lapsi on meillä kaikilla ihan yhtä pitkään ja yhtä monta vuotta lapsi, itse voi valita mille ikäkaudelle nuo lapsivuodet sattuvat. Jotkut haluavat viettää ne pikkulapsiajat parikymppisenä, toinen valitsee ajan vähän vanhemmalle iälle. Ja eihän se lapsiin sitoutuminen siihen lopu, että ne muuttaa pois, huoli on myös aikuisista, omillaan olevista lapsista.
Itse valitsin huolettoman nuoren aikuisen elämän ja lapseni sain vähän myöhemmin. Olen jotain 55 v. kun lapseni on parikymppinen.
Miksi sinua hiertää näin paljon nelikymppisenä vapaudesta nauttivat, joiden lapset ovat jo maailmalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sen pitää mennä juuri niin, että murrosiän myrskyissä odottaa lasten itsenäistymistä. Muutenhan sitä ei osaisi koskaan päästää irti.
Meillä lapset asuvat lähellä ja käyvät kotona vielä paljon. Kotona on harrastetilat heidän harrastukselleen, joten piipahtelevat täällä usein. Keskenään heillä myös lämpimät välit ja kokoontuvat meille välillä tapaamaan toisiaan, kun meillä on tilaa.
Mutta se on nyt erilaista, kun heillä on omat kodit.
Omassa kodissanikin oli aikoinaan samanlaista. Kävimme sisatusten kanssa paljon kotona. Sinne oli helppo mennä ja viettää aikaa. Vanhemmat ei meitä aikuisia lapsia passanneet, vaan kun tulimme, tulimme ruokakassin kansa ja siivosimme jälkemme.
Tämä tapa näkyy periytyvän myös meidän perheeseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi kivaa aikaa. Iloitsen, että lapset ovat itsenäisiä ja pärjäävät. Nähdään usein. Aloitin paljon uusia harrastuksia, en laita ollenkaan ruokaa vaan syön valmisruokia tai ravintolassa. Miesystävää voi rauhassa tavata. Avustan lapsia rahallisesti (ruokaa, hankintoja), joten rahaa ei vielä jää säästöön asti, mutta eiköhän kohta.
Mulla meni n 2v, ennen kuin totuin olemaan yksin. Lapsi muutti 600km päähän opiskelemaan, käy lomilla ja pidemmillä vapailla kotona.
Ruuanlaiton lopetin ja pyykkiä tulee tosi vähän. Olen aina ollut totaali yh. Rahaa ei jää yhtään enempää kuin lapsen asuessa kotona, sillä tuen sen kun pystyn opiskelevaa lastani ja mulla on aina ollut pienipalkkainen työ.
Asuntolainaakin vielä kun en sitä ole pienestä palkasta yksinhuoltajana paljoa pystynyt lyhentämään. Mistään matkusteluista ei puhettakaan , olisi kyllä ihanaa jos voisi lapsen kanssa edes joskus lähteä matkalle. Rahapulaa lukuunottamatta nyt kaikki aika ok, lapseen on hyvät välit, lähes päivittäin viestitellään. Suren vaan kun en pysty taloudellisesti tukemaan niin paljon kun haluaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä lukea kuinka moni lopettaa ruuanlaiton!?
Itselle ei tulisi mieleenkään, rakastamme hyvää ruokaa ja parasta saa itse tekemällä. 2 ateriaa päivässä kun olemme kotitoimistolla.
Jopa silloin kun olen n 5kk vuodessa yksin ulkomailla teen itse ruokaa.
Lisäksi meillä on ruokavieraita 1-4 kk joille ei myöskään einekset kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein nämä nelikymppiset tyhjästä pesästä kärsivät yrittävät olla jonkin sortin humble braggejä. Että mitäs minä nelikymppinen tässä nyt itsekseen, mites muute teillä muilla saman ikäisillä menee siellä päiväkodin portilla ja vanhempainilloissa? 😌
Se lapsi on meillä kaikilla ihan yhtä pitkään ja yhtä monta vuotta lapsi, itse voi valita mille ikäkaudelle nuo lapsivuodet sattuvat. Jotkut haluavat viettää ne pikkulapsiajat parikymppisenä, toinen valitsee ajan vähän vanhemmalle iälle. Ja eihän se lapsiin sitoutuminen siihen lopu, että ne muuttaa pois, huoli on myös aikuisista, omillaan olevista lapsista.
Itse valitsin huolettoman nuoren aikuisen elämän ja lapseni sain vähän myöhemmin. Olen jotain 55 v. kun lapseni on parikymppinen.
Miksi sinua hiertää näin paljon nelikymppisenä vapaudesta nauttivat, joiden lapset ovat jo maailmalla?
Sinäkö täällä näitä ilkeitä kommentteja heittelet? Onko paha olo?
Todella vapaata elämää elän. Omien aikataulujen mukaan. Rahaakin on, kun Onnetar antoi. Muille tää ei oo vielä päivittynyt, heidän mielikuvissaan olen yh ghetosta ja varaton .
nyt mikään noista ei enää pidä paikkaansa ;)
Lapsemme asui (nolon) pitkään kotona erinäisten syiden takia - mutta kun muutti omilleen oli toki haikeutta ja huolta miten pärjää. Oli siinä myös hyvät puolet: jääkaappi ei ollut aina tyhjä, jopa jemma-keksipaketitkin säilyivät.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, en malta odottaa!!
Miten pidätte parisuhdetta kunnossa?
Ap
Meillä alkoi uusi kuherruskuukausi. Nuorimmaisenkin lähdöstä on jo 23 vuotta.
No täällä tulee tosi tosi TOSI ikävää kun lapset lähtevät. Kauhulla odotan.
Alue: Aihe vapaa
Ei tämä nyt niin ihanaa ole kun on jo vähän vanhakin. Nuorena oli selkeä suunta ja tarkoitus kun lapset oli kotona vielä. Nyt en tiedä mitä tekisin. Päivät on pitkiä turhia ja olen tarpeeton.
Korona-aika opetti lojumaan kotona ja tuli lopetettua kaikki aktiviteetit. Nyt on vaikea palata entiseen. Eikä se entinen enää edes kiinnosta. Juu ei, ei ole kovin kivaa. Kaipaan ikävuosia 25-45.