Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaa miten ihanaa elämästä tuli, kun lapset muuttivat omilleen?
27.04.2022 |
Olen saanut lapseni nuorena (20-23v.) ja olen havahtunut siihen, että nuo teini-ikäiset ovat enää ehkä muutamia vuosia tässä kotona.Se tuntuu samaan aikaan MAHTAVALTA ja toisaalta aivan kamalalta, että olen nelikymppisenä laittanut lapset maailmalle ja loppuelämällä ei ole oikein suuntaa?Teen tietysti töitä ja vietän aikaa aviomiehen kanssa. Asuntolaina on maksettu, joten mikään ei sido.Onko kokemuksia tällaisesta elämänvaiheesta?Miten elämä jatkui kun lapset muuttivat?Tuliko kriisiä?
Kommentit (90)
Kauheaa se minusta oli, mutta en olekkaan parisuhteessa. Kova ikävä lapsia, olen alle 40. Jospa mummoks kohta xD.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset edes hankkivat lapsia, kun iloisin asia monelle tuntuu olevan se kotoa pois muutto. Nykyisin on ihan ok valita toisinkin.
Eihän ne lapset elämästä katoa ja jos katoaakin, niin sitten voi itse miettiä miksi niin kävi. Kun huomaa lasten pärjäävän, voi olla hyvillä mielin. Jälkeläisten kuuluukin itsenäistyä jossain vaiheessa. Tuskin sinäkään asut vanhempiesi kanssa tai kaipaat sinne koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
En oikein ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset edes hankkivat lapsia, kun iloisin asia monelle tuntuu olevan se kotoa pois muutto. Nykyisin on ihan ok valita toisinkin.
On ihan normaalia iloita, kun lapsi aloittaa oman itsenäisen elämän. Myös lapsi iloitsee.
Sitten on nämä äidit, jotka sitovat lapsensa kotiin ja estävät itsenäistymisen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut ihanaa vaan tosi tylsää elämää.
Elitkö pelkästään lapsillesi? Keksi nyt mitä kaikkea kivaa voit tehdä ihan itse ja itsekkäästi.
Usein nämä nelikymppiset tyhjästä pesästä kärsivät yrittävät olla jonkin sortin humble braggejä. Että mitäs minä nelikymppinen tässä nyt itsekseen, mites muute teillä muilla saman ikäisillä menee siellä päiväkodin portilla ja vanhempainilloissa? 😌
Se lapsi on meillä kaikilla ihan yhtä pitkään ja yhtä monta vuotta lapsi, itse voi valita mille ikäkaudelle nuo lapsivuodet sattuvat. Jotkut haluavat viettää ne pikkulapsiajat parikymppisenä, toinen valitsee ajan vähän vanhemmalle iälle. Ja eihän se lapsiin sitoutuminen siihen lopu, että ne muuttaa pois, huoli on myös aikuisista, omillaan olevista lapsista.
Itse valitsin huolettoman nuoren aikuisen elämän ja lapseni sain vähän myöhemmin. Olen jotain 55 v. kun lapseni on parikymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun ulkomailla ja aivan ihanaa, kun nuoret (4) välillä lentävät omille teilleen ja palaavat taas - yksi töiden, toinen opintojen vuoksi. Aina on kotona elämää, tekemistä, ystäväpiiriä ja tapahtumaa. Alkoi tavallaan omakin aivan erilainen elämä uudestaan, kun sai miehen muuttamaan pois tiluksilta.
Vierailija kirjoitti:
En oikein ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset edes hankkivat lapsia, kun iloisin asia monelle tuntuu olevan se kotoa pois muutto. Nykyisin on ihan ok valita toisinkin.
Elämä kulkee sillä tavalla että siitä äiti-lapsi symbioosista kumpikin erkanee, ja niin kuin sen vauvan ensiaskeleita ihasteli ja odotti, niin sitä odottaa sen nuoren aikuisen ensiaskeleita omaan elämään. Kaikella on aikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde meillä rauhallisen leppoisa ja harmoninen, yhdessä paljon puuhastellaan kaikkea . Töissä jaksaa paremmin kuin lapsiperheaikoina ja talous on vahvemmalla tolalla . Lasten ilot ja murheet edelleen tärkeitä asioita, onneksi pärjäilevät elämässään. Eläkepäivistäkin jo haaveillaan
Meillä ehdittiin elämään lapsiperhe-elämää 40 vuotta😅 Hyvä että saimme annettua juuret ja siivet.
Kuopus muutti opiskelemaan viime syksynä, käynyt kotona 3-4 kertaa.
Onhan tää ihanaa! Mies on kotitoimistolla ja minä jo poissa työelämästä. Hitaat aamut, yhteiset ateriat, rakastelua vaikka keskellä päivää, reissut ilman koulujen aikatauluja (tälläkin hetkellä reissussa 2 vkoa), omat hölmöt jutut. Ei koulu- tms kyytejä.
Ei nuo lapset mihinkään katoa, tapaamme heitä ja heidän perheitään 1-4 kk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla aika sama. Sain lapset 20-23v. Nyt olen 42v ja lapset muuttaneet pois. Miehen kanssa kaksin elellään. Tilaakin on huikeat 300m2. Selityksenä siis, että meillä oli uusperhe ja miehellä vielä vanhempia lapsia, jotka myös muuttaneet pois. Mutta siis viihdytään täällä talossa, vaikka lääniä riittääkin.
Omien lasten kanssa suhde on hyvä. Usein ei nähdä (eri kaupungeissa asutaan), mutta soitellaan.
Miehen kanssa elellään kuin nuoripari. Lähinnä pelaillaan xboxia ja chillaillaan. Voi tehdä oikeastaan mitä vaan. Ruokaa menee vähän (ostan yhä liikaa). Tavarat ovat aina paikoillaan. Siivoamista todella vähän ja pyykkiä.
Voisin olla jo mummo (onneksi en ole) ja välillä mietinkin, et hitsi kun olen jo vanha, vaikka ihan teinimeininkiä on oma käytökseni. Toisaalta taas jotkut ikäiseni kaverit saavat ensimmäisiä lapsiaan vasta nyt tai elelevät sitä päiväkotiarkea. Eikä käy kyllä kateeksi.
Sitähän voisi periaatteessa vaikka opiskella taas jotain, oikeastaan mitä vaan kun ei ole samanlaista huolta rahasta.
Jotenkin erikoinen ikä ja tilanne. Elämä kuitenkin on tosi helppoa nyt.
Esikoinen asuu jo omillaan ja nuorempi lapsi muuttaa ensi syksynä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.
Olen eronnut lasten isästä 12 vuotta sitten,ja silloin päätin että asun lasten kanssa niin kauan kun asuvat kotona.
Ensi syksynä siis nuorempiin lapsista muuttaa pois,ja minä myyn ison talon pois,ja muutan yhteen miesystävänsä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta taas jotkut ikäiseni kaverit saavat ensimmäisiä lapsiaan vasta nyt tai elelevät sitä päiväkotiarkea. Eikä käy kyllä kateeksi.
Veikkaan, että ei olleet kaveritkaan aikoinaan kateellisia, kun parikymppisenä pikkulapsivuosia vietit. Niin ne vuorot vaihtuu.
Kauhulla odotan.
Sitten olen turha nainen.
Tai olenhan jo nyt, kun olen jo 36v, mutta jotenkin hyödyllinen, kun lapsia kotona.
Uskon että kun lapset lentää pesästä, niin mieskin lähtee, ja aloittaa perhe-elämän alusta jonkun 20v pimun kanssa. Elää unelmaa uudelleen.
Minä sitten elän mahona mummona, 40v nainen ei miehille enää kelpaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset lensivät pesästä ja pienellä viiveellä lähti mies.
Nyt aika eksyksissä haahuilen, mutta eiköhän tämä tästä kohta ala sujua.
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla odotan. Sitten olen ihan yksin. Kukaan ei tarvitse.
Tervetuloa hoitamaan meikäläisen 2,5-vuotiasta uhmailijaa, joka ei malttaisi nytkään nukahtaa päiväunille. Unohtuuko tämä aika tyystin teiltä?
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla odotan. Sitten olen ihan yksin. Kukaan ei tarvitse.
Ja se on ihanaa! Voin myös kertoa että kyllä tarvitsee, kysellään puhelimessa kaikkeen neuvoa ja pyydetään tulemaan korjaamaan/ripustamaan/ompelemaan joku juttu.
Lapset muuttivat viime kesänä lähemmäs keskustaa, kun koulumatkat veivät suhteettoman paljon aikaa päivästä. Olen ollut helpottunut, koska molemmat lapset ovat kirjolla ja saman katon alla asuminen oli jatkuvaa riitelyä ihan kaikesta. Enää ei tarvitse huomioida muita, teen ruokaa jos sattuu huvittamaan, kaupassa tarvitsee käydä vain kerran viikossa, pyykkiä tulee vähän, astianpesukonettakaan ei tarvitse usein käynnistellä. Miesystävä voi tulla ja mennä vapaasti, itse voin tulla ja mennä vapaasti.
Ihan parhautta 🤩 Nukun, syön ja elän koiran kanssa hiljaisessa kuplassa. Mikään, ei mikään minua enää häiritse!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset edes hankkivat lapsia, kun iloisin asia monelle tuntuu olevan se kotoa pois muutto. Nykyisin on ihan ok valita toisinkin.
On ihan normaalia iloita, kun lapsi aloittaa oman itsenäisen elämän. Myös lapsi iloitsee.
Sitten on nämä äidit, jotka sitovat lapsensa kotiin ja estävät itsenäistymisen.
Niinpä
Alue: Aihe vapaa
Esikoinen on opiskelemassa, on toki kotona edelleen paljon, varsinkin nyt kun opiskeli etänä.
Siivoamista, pyykkäämistä ja ruoanlaittoa on huomattavan paljon vähemmän.