Lue keskustelun säännöt.
Selviäminen läheisen henkirikoksesta, anteeksi antaminen mahdotonta
26.04.2022 |
Läheiseni joutui henkirikoksen uhriksi joitakin vuosia sitten. Syyllinen avomies. Vaikka muutamien tapaamisien perusteella mies vaikuttikin vastenmieliseltä ja mustasukkaiselta niin tätä emme odottaneet. Mies tuomittiin mutta vapautui parin vuoden päästä. Tuntuu hirveän epäoikeudenmukaiselta.
Mä en tiedä mitä tekisin negatiivisten tunteiden kanssa jotka ottavat vallan lähes joka päivä. Terapiakin oli ihan paska kokemus. Olen stalkannut tän miehen someprofiileja ja kuullut tuttujen kautta hänen kuulumisia. Hän päivittelee lähinnä bileistä ja mukavan oloisesta elämästä. Sai uusia töitäkin. Ei varmasti mitään tunnon tuskia. Ihan kun olisin viime vuosien aikana herännyt jostain pumpulista. Tämmöinen tämä maailma onkin. Ei täällä taida pärjätä jos on tunneihminen ja välittää. Miten voin antaa anteeksi jos toinen ei edes koe tehneensä väärin?
Kommentit (23)
Minulla on samankaltainen kokemus, sillä erotuksella että siellä somessa ei ole se henkilö itse vaan hänen avovaimonsa. Kovin auvoiselta näyttää heidän perhe-elämänsä niistä päivityksistä päätellen. Se oli hyvinkin raskasta luettavaa aluksi, mutta olen nyt jotenkin tottunut asiaan. Sitä paitsi ko. herralla ja hänen perheellään on varmasti kuitenkin omat ongelmansa, niitä vain ei sinne someen laiteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi annetaan itsen, ei tekijän takia. Mutta ei tarvi edes ajatella sanaa "anteeksi", vaan sitä että itse päästää irti.
Anteeksiantaminen ja irti päästäminen ovat kyllä ihan eri asioita.
Mitä anteeksiantaminen mielestäsi merkitsee?
Suomessa ihmiset istuu jopa vuoden parin tuomioita.. ei mene mun oikeustajuun sitten millään.
Olen usein miettinyt, kun olen lukenut uutisista näistä erilaisita kauheista henkirikoksista. Olen miettinyt heidän läheisiään ja kun olen lukenut millaisia tuomioita tekijät ovat saaneet, olen miettinyt, miten omaiset selviävät näiden ajatusten kanssa.
Teot ja tekotavat ovat olleet hirveitä, tuomiot naurettavan lyhyitä.
Ketään nimittäin yhteiskunnassa ei juurikaan kiinnosta uhrien ja uhrien omaisten asema. He ovat räikeä vähemmistö myös eivätkä saa sanaansa kuuluviin.
En tiedä miten itse selviäisin vastaavassa tilanteessa, sillä en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta edes arkipäiväisissä asioissa.