syy vaimon seksihalujen laskulle
Reilulla kolmekymppisellä vaimolla on seksihalut hiljalleen hiipuneet edellisen 6kk aikana. Läheisyys maistuu kyllä noin yleisesti, mutta oma osa kotitöistä on jäänyt osin hoitamatta. Illat hänellä menee etätöissä, ja olen olettanut seksin määrän romahduksen syyksi stressiä ja väsymystä.
Lauantaina kuulin sitten sen todellisen syyn asiaan hänen omasta suustaan. Hänelle on kehittynyt vakava ihastus työkaveriin toisella mantereella chatin kautta. Kaveri on kuulemma niin ihana, että vaimoni oli tekaissut syyn töiden puolesta matkustaa toiselle puolelle kaveria tapaamaan reilun kuukauden päästä. Nyt tunnustaa avoimesti minulle, että voi hyvin olla, että suhteellamme ei ole tulevaisuutta. Ei pidä asiaa kuitenkaan todennäköisenä, vain etäisenä mahdollisuutena. Kuitenkin tilanne on se, että 'etätöistä' iso osa on ollut kyseisen miehen kanssa chättäämistä samalla kun minä hoidan pienet lapset. Tämä on 2-4 tuntia lähes joka ikinen ilta puolen vuoden ajan
Rakastan vaimoani, ja hyvä että kertoi. Aikuisen tapa käsitellä asiaa tietysti oli todeta, että ihastuksia tulee ja menee, mutta joskus niistä tietysti tulee myös totta. Hänen on nyt selvitettävä miten asia on, eikä se oikeastaan kuulu minulle. Jos hän haluaa mennä, niin pakko tässä ei ole olla.
Vaan vaan, kyllä ottaa luonnolle etenkin lasten takia. Saahan nähdä jaksanko olla tässä perätilassa kuinka kauan, tuohon matkaan on vielä aikaa. Mielenkiintoista kyllä, sen jälkeen kun hän asian minulle kertoi sain parasta seksiä varmaan vuoteen.
Mitä itse tekisit?
Kommentit (116)
M44 kirjoitti:
Ihastuminen saattaa hämärtää todellisuudentajua, eikä AP:n vaimo välttämättä näe itse mitään väärää siinä, että aikoo lähteä toiselle puolelle maailmaa ihastustaan tapaamaan, ja silti kuvitella että parisuhde AP:n kanssa on ihan normaali. Minulla on tällaisesta ihastumisesta kokemusta, tosin ihastus nyt ei ollut kaukana vaan ihan lähityötoveri, mutta kuitenkin. Siihen että ihastuu korviaan myöden, tarvitaan muutakin kuin työasioista puhumista ja jotta sellaisia asioita puhuu jonkun muun kuin puolison kanssa, parisuhteen tila ei varmaan ole kovin kummoinen. Tai näin ainakin omalla kohdallani oli, oltiin parisuhteessa muttei juurikaan puhuttu eikä paljoa yhdessä tehtykään, kun toisen pitkät työpäivät matkoineen veivät mehut ja vuosien jälkeen suhde oli hiukan muuttunut kämppissuhteeksi muutenkin. En ymmärtänyt ollenkaan sitä, että puoliso suuttui kun en lupauksista huolimatta katkaissut yhteydenpitoa ihastukseeni, enkä edes myöntänyt ihastustani, vaan sitkeästi väitin kyseessä olevan ystävän. Silti vaikka viestien sisältö oli kaikkea muuta kuin ystävien välistä ja puoliso näki osan. Ihastus myös taisi olla molemminpuoleista ja kohteella oli myös liitto kriisissä ja ero tulossa.
Tällaisesta ihastumisesta on mahdollista päästä yli, mutta siihen tarvitaan herääminen ihastuskuplasta, tilanteen näkeminen tässä tapauksessa AP:n vinkkelistä ja sen myötä parisuhteen ja kommunikaation korjaaminen niin, että mieltä painavista asioista voi puhua puolison eikä jonkun muun kanssa. Ja sitten kun parisuhde on korjattu, ei uutta ihastumista välttämättä tule kun sille ei ole tilaisuutta eikä tarvetta. Jos taas kuvittelette että suhde korjaantuu pelkästään sillä, että puoliso lopettaa yhteydenpidon ihastukseensa eikä muuta korjata, edessä on kohta uusi kriisi. Kommunikaation puute on mielestäni yksi tosi iso syy sille, miksi usein eron tullessa toinen osapuoli sanoo, että koko homma tuli ihan puskista, ilman mitään merkkiä tai varoitusta. Kun ei ole kommunikaatiota, ei edes riitoja, toinen voi luulla kaiken olevan hyvin, kun toinen valmistelee eroa ja kommunikoi ehkä jonkun muun kanssa puolison sijaan.
Tuo on kyllä itsekeskeisyyttä eikä johdu ihastumisesta, varsin suurtakin itsekeskeisyyttä, mikä ei välttämättä ikinä parane. Luonteenpiirteet ovat aika pysyviä.
Mutta hyvin olet kuvannut salasuhteiden logiikkaa pettäjän näkökulmasta. Kun ei ole kommunikaatiota, sehän tarkoittaa sitä, ettei pettäjä ole kertonut omista puuhistaan eli on valehdellut. Toinen voi luulla kaiken olevan hyvin, koska hänelle on valehdeltu.
Tällaiset psykologiset selitykset ovat ihan tärkeitä, mutta samalla ne peittävät petetyn näkökulman kokonaan, käärivät sen kivankuuloisiin kääreisiin.
Ap:n vaimo kuitenkin kertoi mistä on kyse eikä odotellut kiinni jäämistä.
Itse en antaisi pettämistä anteeksi, jos se olisi tuollainen pitkään jatkunut valehtelu ja vedätys. Sen vuoksi, että menettäisin kunnioituksen tuota ihmistä kohtaan ja sitä kautta rakkaudenkin. Jos rakastaa, ei valehtele systemaattisesti rakastetulleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun näkökulmastani vaimosi on täysin seonnut. Ihastunut toisella mantereella asuvaan mieheen kirjallisuuskeskustelujen takia?! Teillä pienet yhteiset lapset ja koko elämä. Aikooko hylätä lapsensakin tämän ihastuksen takia?
Itse ehkä kuitenkin yrittäisin pysyä aikuisena ja rauhallisena ja katsoa, tokeneeko vaimo vielä tuosta. Jos pystyt siihen menettämättä luottamusta ja itsekunnioitusta.
Vaimo ja äiti 39v.Ymmärrän sitä Amerikan sankariakin tässä sikäli, että tähän naiseen on ihastunut moni, moni mies. Ja näköjään edelleen sama jatkuu, ensimmäisen kerran vain sillä on ollut mitään vastakaikua sen jälkeen kun minä hänet kaappasin 13 vuotta sitten.
AP
Tuossahan tuota syytä tilanteeseen tulikin, nainen on ollut ennen avioliittoaan ihastuksien kohde, ja tottunut saamaan huomiota. Rakastuminen, avioliitto ja lapsia. Arki.
Nuoruuden aika, ja ihastuksien kohteena olo tuntuu kaukaiselta, kutkuttavalta muistolta. Oma mies on niin...no, oma mies. Periaatteessa ihan ok, mutta se alkuaikojen tunne on vain hävinnyt jonnekin talonrakennuksen tai lasten kurahousujen tai kahvinkeittimen aamuisen ruplatuksen takamaastoon.
Valtameren takainen nettituttavuus melankolisine puhetyyleineen ja klassisen kirjallisuuden tuntemuksineen on vain niin JOTAIN MUUTA kuin tätä yhtä ja samaa...
Vaikka tässä tapauksessa ei välttämättä ole kysymys mistään rakkaushuijarista, niin olen aina ihmetellyt mistä näitä helposti höynäytettäviä oikein löytyy, ja näissähän on iso osa korkeasti koulutettuja, koska heiltä löytyy enemmän rahaa lypsettäväksi. Korkea oppiarvo ei siis todellakaan suojaa tämäntyyppisiltä rikoksilta.
Joillakin ihmisillä on vain kyky huomata, mitä toinen ihminen haluaa kuulla, ja sen jälkeen ei yleensä järkevälle ajattelulle löydy sijaa kun tunne vie voiton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun näkökulmastani vaimosi on täysin seonnut. Ihastunut toisella mantereella asuvaan mieheen kirjallisuuskeskustelujen takia?! Teillä pienet yhteiset lapset ja koko elämä. Aikooko hylätä lapsensakin tämän ihastuksen takia?
Itse ehkä kuitenkin yrittäisin pysyä aikuisena ja rauhallisena ja katsoa, tokeneeko vaimo vielä tuosta. Jos pystyt siihen menettämättä luottamusta ja itsekunnioitusta.
Vaimo ja äiti 39v.Ymmärrän sitä Amerikan sankariakin tässä sikäli, että tähän naiseen on ihastunut moni, moni mies. Ja näköjään edelleen sama jatkuu, ensimmäisen kerran vain sillä on ollut mitään vastakaikua sen jälkeen kun minä hänet kaappasin 13 vuotta sitten.
APTuossahan tuota syytä tilanteeseen tulikin, nainen on ollut ennen avioliittoaan ihastuksien kohde, ja tottunut saamaan huomiota. Rakastuminen, avioliitto ja lapsia. Arki.
Nuoruuden aika, ja ihastuksien kohteena olo tuntuu kaukaiselta, kutkuttavalta muistolta. Oma mies on niin...no, oma mies. Periaatteessa ihan ok, mutta se alkuaikojen tunne on vain hävinnyt jonnekin talonrakennuksen tai lasten kurahousujen tai kahvinkeittimen aamuisen ruplatuksen takamaastoon.
Valtameren takainen nettituttavuus melankolisine puhetyyleineen ja klassisen kirjallisuuden tuntemuksineen on vain niin JOTAIN MUUTA kuin tätä yhtä ja samaa...
Vaikka tässä tapauksessa ei välttämättä ole kysymys mistään rakkaushuijarista, niin olen aina ihmetellyt mistä näitä helposti höynäytettäviä oikein löytyy, ja näissähän on iso osa korkeasti koulutettuja, koska heiltä löytyy enemmän rahaa lypsettäväksi. Korkea oppiarvo ei siis todellakaan suojaa tämäntyyppisiltä rikoksilta.
Joillakin ihmisillä on vain kyky huomata, mitä toinen ihminen haluaa kuulla, ja sen jälkeen ei yleensä järkevälle ajattelulle löydy sijaa kun tunne vie voiton.
Olet aivan täysin asian ytimessä, näin tässä on nyt omalle vaimolle käynyt. Nytkin se on tuolla toimistossa ehkä kokouksessa, ehkä chätissä, en tiedä. Tai no, juuri nyt on varmaan kokouksessa koska näytti päivän kalenteriaan jotta täyttä on.
Sanoi, jotta kun pääsee tuolta, että saunotaan, rakastellaan ja nukutaan sisäkkäin (!). Senkin pystyy tekemään ;)
Tästä huolimatta oma kutina on, että nautitaan yhdessä olosta vielä muutama päivä, sillä kohta se loppuu. Mukavampi tässä sängyssä on kun sitä joku vielä hetken lämmittää. Sitten se on tinderin asennukseen.
Käsittämätön juttu.
AP
Lisättävä tuohon muuten, että meidän välisestä käsittämättömästä luottamuksesta on vielä jotain kuitenkin jäljellä. Meillä on jonkin verran omaisuutta ilman avioehtoa. Kysyin, että jos kerran saatat olla menossa, voisitko laittaa nimet näihin avioehtopapereihin joissa selvästi rajataan se, mikä osa omaisuutta on keneltäkin kotoisin. Minä voitan tässä kuusinumeroisia summia.
Luki paperin, sain suukon ja vastauksen että tietysti. Nyt on sekin paperi sitten maistraatissa varmuuden varalla.
Lapsista totesi, että sitäkään minun ei tarvitse huolehtia yhtään tämän enempää. Uskon sen nyt.

Teit viisaasti. Nämä asiat kannattaa tehdä viimeistään nyt, koska kun aikaa kuluu ja tilanteet muuttuu, niin hyvinkin varman kuuloiset puheet eivät välttämättä päde. Tämä nimimerkillä "kokemusta on". Kovin on vaimosi varma asiastaan, pakko on hänelle toivottaa onnea valitsemallaan tiellä, koska todennäköisesti tulee tarvitsemaan sitä.
Vierailija kirjoitti:
M44 kirjoitti:
Ihastuminen saattaa hämärtää todellisuudentajua, eikä AP:n vaimo välttämättä näe itse mitään väärää siinä, että aikoo lähteä toiselle puolelle maailmaa ihastustaan tapaamaan, ja silti kuvitella että parisuhde AP:n kanssa on ihan normaali. Minulla on tällaisesta ihastumisesta kokemusta, tosin ihastus nyt ei ollut kaukana vaan ihan lähityötoveri, mutta kuitenkin. Siihen että ihastuu korviaan myöden, tarvitaan muutakin kuin työasioista puhumista ja jotta sellaisia asioita puhuu jonkun muun kuin puolison kanssa, parisuhteen tila ei varmaan ole kovin kummoinen. Tai näin ainakin omalla kohdallani oli, oltiin parisuhteessa muttei juurikaan puhuttu eikä paljoa yhdessä tehtykään, kun toisen pitkät työpäivät matkoineen veivät mehut ja vuosien jälkeen suhde oli hiukan muuttunut kämppissuhteeksi muutenkin. En ymmärtänyt ollenkaan sitä, että puoliso suuttui kun en lupauksista huolimatta katkaissut yhteydenpitoa ihastukseeni, enkä edes myöntänyt ihastustani, vaan sitkeästi väitin kyseessä olevan ystävän. Silti vaikka viestien sisältö oli kaikkea muuta kuin ystävien välistä ja puoliso näki osan. Ihastus myös taisi olla molemminpuoleista ja kohteella oli myös liitto kriisissä ja ero tulossa.
Tällaisesta ihastumisesta on mahdollista päästä yli, mutta siihen tarvitaan herääminen ihastuskuplasta, tilanteen näkeminen tässä tapauksessa AP:n vinkkelistä ja sen myötä parisuhteen ja kommunikaation korjaaminen niin, että mieltä painavista asioista voi puhua puolison eikä jonkun muun kanssa. Ja sitten kun parisuhde on korjattu, ei uutta ihastumista välttämättä tule kun sille ei ole tilaisuutta eikä tarvetta. Jos taas kuvittelette että suhde korjaantuu pelkästään sillä, että puoliso lopettaa yhteydenpidon ihastukseensa eikä muuta korjata, edessä on kohta uusi kriisi. Kommunikaation puute on mielestäni yksi tosi iso syy sille, miksi usein eron tullessa toinen osapuoli sanoo, että koko homma tuli ihan puskista, ilman mitään merkkiä tai varoitusta. Kun ei ole kommunikaatiota, ei edes riitoja, toinen voi luulla kaiken olevan hyvin, kun toinen valmistelee eroa ja kommunikoi ehkä jonkun muun kanssa puolison sijaan.Tuo on kyllä itsekeskeisyyttä eikä johdu ihastumisesta, varsin suurtakin itsekeskeisyyttä, mikä ei välttämättä ikinä parane. Luonteenpiirteet ovat aika pysyviä.
Mutta hyvin olet kuvannut salasuhteiden logiikkaa pettäjän näkökulmasta. Kun ei ole kommunikaatiota, sehän tarkoittaa sitä, ettei pettäjä ole kertonut omista puuhistaan eli on valehdellut. Toinen voi luulla kaiken olevan hyvin, koska hänelle on valehdeltu.
Tällaiset psykologiset selitykset ovat ihan tärkeitä, mutta samalla ne peittävät petetyn näkökulman kokonaan, käärivät sen kivankuuloisiin kääreisiin.
Ap:n vaimo kuitenkin kertoi mistä on kyse eikä odotellut kiinni jäämistä.
Itse en antaisi pettämistä anteeksi, jos se olisi tuollainen pitkään jatkunut valehtelu ja vedätys. Sen vuoksi, että menettäisin kunnioituksen tuota ihmistä kohtaan ja sitä kautta rakkaudenkin. Jos rakastaa, ei valehtele systemaattisesti rakastetulleen.
Äijät olette aika hyviä. Vaimo on aina ollut varsin itsekeskeinen, eikä omasta mielestään juuri koskaan väärässä. Anteeksi on minulta pyytänyt mistään yhden käden sormilla laskettavan määrän reilun 12 vuoden aikana.
Tosin vaimon kunniaksi sanottava, että aika kovalla prosentilla se on oikeassa. Vaan silti, on minunkin osumatarkkuus varmaan kolmanneksen. Anteeksipyyntöjä näistä ei kuitenkaan juuri koskaan tule, korjaa vaan asian ymmärrettyään käytöstään joskus viikkojenkin viiveellä.
AP
Ap:n vaimo vaikuttaa aika kovahermoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vaimo vaikuttaa aika kovahermoiselta.
Sille on syynsä miksi häneen aikanaan päädyin. Mieletön sissi, tätä tyttöä ei sohvalta löydä. Kulmia on toki kuten tässä nähdään ja itsevarmuutta. Teki mallin hommia opiskeluaikoinaan, niin on myös kovin tottunut siihen että miehet kumartaa. Mitat on säilyneet vuosien läpi oikeastaan juuri eikä melkein. Nyt kun tuota opiskelumenestystä ja uraa on tullut tähän päälle niin eipä se itsetunto siitä ole ainakaan laskenut. Olisi koko suhteen ajan voinut varmaan vaihtaa minut pois sekunneissa laskettavissa olevassa ajassa.
Vaan pidän sen nyt tässä sen aikaa kun on, ja jos lähtee reissuun niin takaisin ei pääse. Valmistaudun nyt itsekin tömähdykseen kaikin mahdollisin tavoin. Vaan kaikesta huolimatta edellisen 12h aikana on taas rakasteltu 2 kertaa, varmaan liki tunnin kerrallaan. Parempi se on näin erota jos se siihen asti menee kuin riidellä.
En vaihtaisi päivääkään pois, onnistunut suhde joka tapauksessa kävi miten kävi.

Ehkäpä vakka on sinussa kantensa löytänyt. Olemme siis kuulleet vain sinun versiosi tarinasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M44 kirjoitti:
Ihastuminen saattaa hämärtää todellisuudentajua, eikä AP:n vaimo välttämättä näe itse mitään väärää siinä, että aikoo lähteä toiselle puolelle maailmaa ihastustaan tapaamaan, ja silti kuvitella että parisuhde AP:n kanssa on ihan normaali. Minulla on tällaisesta ihastumisesta kokemusta, tosin ihastus nyt ei ollut kaukana vaan ihan lähityötoveri, mutta kuitenkin. Siihen että ihastuu korviaan myöden, tarvitaan muutakin kuin työasioista puhumista ja jotta sellaisia asioita puhuu jonkun muun kuin puolison kanssa, parisuhteen tila ei varmaan ole kovin kummoinen. Tai näin ainakin omalla kohdallani oli, oltiin parisuhteessa muttei juurikaan puhuttu eikä paljoa yhdessä tehtykään, kun toisen pitkät työpäivät matkoineen veivät mehut ja vuosien jälkeen suhde oli hiukan muuttunut kämppissuhteeksi muutenkin. En ymmärtänyt ollenkaan sitä, että puoliso suuttui kun en lupauksista huolimatta katkaissut yhteydenpitoa ihastukseeni, enkä edes myöntänyt ihastustani, vaan sitkeästi väitin kyseessä olevan ystävän. Silti vaikka viestien sisältö oli kaikkea muuta kuin ystävien välistä ja puoliso näki osan. Ihastus myös taisi olla molemminpuoleista ja kohteella oli myös liitto kriisissä ja ero tulossa.
Tällaisesta ihastumisesta on mahdollista päästä yli, mutta siihen tarvitaan herääminen ihastuskuplasta, tilanteen näkeminen tässä tapauksessa AP:n vinkkelistä ja sen myötä parisuhteen ja kommunikaation korjaaminen niin, että mieltä painavista asioista voi puhua puolison eikä jonkun muun kanssa. Ja sitten kun parisuhde on korjattu, ei uutta ihastumista välttämättä tule kun sille ei ole tilaisuutta eikä tarvetta. Jos taas kuvittelette että suhde korjaantuu pelkästään sillä, että puoliso lopettaa yhteydenpidon ihastukseensa eikä muuta korjata, edessä on kohta uusi kriisi. Kommunikaation puute on mielestäni yksi tosi iso syy sille, miksi usein eron tullessa toinen osapuoli sanoo, että koko homma tuli ihan puskista, ilman mitään merkkiä tai varoitusta. Kun ei ole kommunikaatiota, ei edes riitoja, toinen voi luulla kaiken olevan hyvin, kun toinen valmistelee eroa ja kommunikoi ehkä jonkun muun kanssa puolison sijaan.Tuo on kyllä itsekeskeisyyttä eikä johdu ihastumisesta, varsin suurtakin itsekeskeisyyttä, mikä ei välttämättä ikinä parane. Luonteenpiirteet ovat aika pysyviä.
Mutta hyvin olet kuvannut salasuhteiden logiikkaa pettäjän näkökulmasta. Kun ei ole kommunikaatiota, sehän tarkoittaa sitä, ettei pettäjä ole kertonut omista puuhistaan eli on valehdellut. Toinen voi luulla kaiken olevan hyvin, koska hänelle on valehdeltu.
Tällaiset psykologiset selitykset ovat ihan tärkeitä, mutta samalla ne peittävät petetyn näkökulman kokonaan, käärivät sen kivankuuloisiin kääreisiin.
Ap:n vaimo kuitenkin kertoi mistä on kyse eikä odotellut kiinni jäämistä.
Itse en antaisi pettämistä anteeksi, jos se olisi tuollainen pitkään jatkunut valehtelu ja vedätys. Sen vuoksi, että menettäisin kunnioituksen tuota ihmistä kohtaan ja sitä kautta rakkaudenkin. Jos rakastaa, ei valehtele systemaattisesti rakastetulleen.Äijät olette aika hyviä. Vaimo on aina ollut varsin itsekeskeinen, eikä omasta mielestään juuri koskaan väärässä. Anteeksi on minulta pyytänyt mistään yhden käden sormilla laskettavan määrän reilun 12 vuoden aikana.
Tosin vaimon kunniaksi sanottava, että aika kovalla prosentilla se on oikeassa. Vaan silti, on minunkin osumatarkkuus varmaan kolmanneksen. Anteeksipyyntöjä näistä ei kuitenkaan juuri koskaan tule, korjaa vaan asian ymmärrettyään käytöstään joskus viikkojenkin viiveellä.
AP
Itse asiassa olen nainen. Jostain syystä ihmiselle kehittyy sellainen naismaku kuin kehittyy, ei se ole ihan sattumaakaan. Eli pidät ilmeisesti tuota itsekeskeisyyttä suurena avuna, kun suorastaan ylistät sitä viesteissäsi ihailevaan sävyyn?
Näin ulkopuolisena ei tunnu ihan tavanomaiselta, vaan vähän erikoiselta. Aivan kuin tuollainen luonne olisi jotain erityisen hienoa? Koetko itsesi samanlaiseksi, ihailet voimaa, riippumattomuutta, muista piittaamattomuutta, "itsenäisyyttä"?
Joo, ihmettelen kanssa kovasti tätä naisen palvontaa. Hän on malli, hän on menestynyt, hän on opiskellut, hän on mahtava sängyssä, hän on kulmikas, hän on sitä ja tätä.
Hän on lähinnä eeittäin itsekäs ja kylmä, kun tässä vaiheessa, jäätyään kiinni pitkäaikaisesta vähintään henkisestä pettämisestä, ei halua edes yrittää korjata tilannetta lopettamalla koko juttua, vaan haluaa vielä tsekata onnistuisko sen toisen kanssa.
Ja ap on tossu pahvi, kun pitää tätä tilannetta jotenkin aikuismaisena ja onnistuneesti hoidettuna, koska saa vielä säälipillua. Vaikka kuvittelee olevansa tosimies joka katsoo rauhassa.... Ainoa asia mitä tässä katsellaan, on se, että apn vaimo on pahasti ihastunut, ellei peräti jo rakkauden huumassa, toiseen mieheen eikä halua päästää toisesta miehestä irti, ja ap roikkuu epätoivoisesti että saisi vielä viimeiset kosketukset tältä ihailemaltaan maailman parhaalta naiselta jonka kaikki miehet haluais (🤮)
Ihme juttu, kun ei asiassa pääse eteenpäin, vaan siellä perheessä yhdessä tuumin nauretaan ja ilakoidaan ja vaimo on jo kertonutkin miten lasten ja asunnon kanssa menetelläön kohta kun hän lähtee... ja mies roikkuu että no pannaan kuitenkin vielä (kun en vissiin koskaan saa enää tällasta mallinaista panna...)
Erikoinen kuvio, mutta kun on alistettu vässykkä niin kai se ilmenee sitten noin.
Tässä vaiheessa, kun on jo käynyt selväksi, että nainen ei ole jättämässä ihastustaan ja on matkustamassa tämän luo, niin tosimies toteisi että kun emme nyt näköjään enää ole pari, niin käyn tossa iltasella panemassa maksullista ja huomenna voidaan alkaa pakkailemaan sun kamoja, että diilihän oli että mies ja lapset jää tähän.
Eikös sitä kaikkensa pidäkkin tehdä liittonsa eteen. Vastaavassa tapauksessa toisinpäin, varmaan täällä kehotettas naista vaan kestämään, jos ei muuta niin lasten takia!
Naisen pitäs kestää kaikki uskottomuudet tyyliin, "se on naisen osa, miehet nyt vaan on sellasia".
Nyt Mies onkin jotenkin rassu, kun taistelee rakkautensa ja liittonsa eteen. Mitäs kunniakasta olis heti antaa periksi,"kunnian" vuoksi!
Aikoinaan meille kävi osittain samoin, ja mies tuli takasin ( minä siis halusin silloin eroa..)ja nyt kaikki aivan loistavati meidän elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Lisättävä tuohon muuten, että meidän välisestä käsittämättömästä luottamuksesta on vielä jotain kuitenkin jäljellä. Meillä on jonkin verran omaisuutta ilman avioehtoa. Kysyin, että jos kerran saatat olla menossa, voisitko laittaa nimet näihin avioehtopapereihin joissa selvästi rajataan se, mikä osa omaisuutta on keneltäkin kotoisin. Minä voitan tässä kuusinumeroisia summia.
Luki paperin, sain suukon ja vastauksen että tietysti. Nyt on sekin paperi sitten maistraatissa varmuuden varalla.
Lapsista totesi, että sitäkään minun ei tarvitse huolehtia yhtään tämän enempää. Uskon sen nyt.
AP
Jos tämä kaikki AP:n kirjoittama täällä on totta, niin vaimo on kyllä täysi idiootti koulutuksestaan huolimatta. Ap puolestaan on läheisyysriippuvainen ihminen. No rakkaus on sokea ja sen takia ihmisiä käytetäänkin hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Eikös sitä kaikkensa pidäkkin tehdä liittonsa eteen. Vastaavassa tapauksessa toisinpäin, varmaan täällä kehotettas naista vaan kestämään, jos ei muuta niin lasten takia!
Naisen pitäs kestää kaikki uskottomuudet tyyliin, "se on naisen osa, miehet nyt vaan on sellasia".
Nyt Mies onkin jotenkin rassu, kun taistelee rakkautensa ja liittonsa eteen. Mitäs kunniakasta olis heti antaa periksi,"kunnian" vuoksi!
Aikoinaan meille kävi osittain samoin, ja mies tuli takasin ( minä siis halusin silloin eroa..)ja nyt kaikki aivan loistavati meidän elämässä.
Ei AP mistään taistele. Se alistuu vaimonsa tekemille päätöksille. Sellainen sankari...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös sitä kaikkensa pidäkkin tehdä liittonsa eteen. Vastaavassa tapauksessa toisinpäin, varmaan täällä kehotettas naista vaan kestämään, jos ei muuta niin lasten takia!
Naisen pitäs kestää kaikki uskottomuudet tyyliin, "se on naisen osa, miehet nyt vaan on sellasia".
Nyt Mies onkin jotenkin rassu, kun taistelee rakkautensa ja liittonsa eteen. Mitäs kunniakasta olis heti antaa periksi,"kunnian" vuoksi!
Aikoinaan meille kävi osittain samoin, ja mies tuli takasin ( minä siis halusin silloin eroa..)ja nyt kaikki aivan loistavati meidän elämässä.Ei AP mistään taistele. Se alistuu vaimonsa tekemille päätöksille. Sellainen sankari...
Kyllä taistelee; on valmis vaikka mihin että saisi naisensa pitää. Ja niin mäkin tekisin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vaimo vaikuttaa aika kovahermoiselta.
Vaan kaikesta huolimatta edellisen 12h aikana on taas rakasteltu 2 kertaa, varmaan liki tunnin kerrallaan.
AP
Unohdit mainita vaimosi (vielä) saamat useat ja räjähtävät orgasmit, kun kietouduitte saumattomasti yhteen ja jaoitte universumin keskenänne. Hikisinä ja raukeina makoilitte lemmennesteiden kastelemilla lakanoilla. Vaimo ihastustaan ajatellen. Kuinka ihmistä voidaankaan kusettaa. Ja joku vielä suostuu tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös sitä kaikkensa pidäkkin tehdä liittonsa eteen. Vastaavassa tapauksessa toisinpäin, varmaan täällä kehotettas naista vaan kestämään, jos ei muuta niin lasten takia!
Naisen pitäs kestää kaikki uskottomuudet tyyliin, "se on naisen osa, miehet nyt vaan on sellasia".
Nyt Mies onkin jotenkin rassu, kun taistelee rakkautensa ja liittonsa eteen. Mitäs kunniakasta olis heti antaa periksi,"kunnian" vuoksi!
Aikoinaan meille kävi osittain samoin, ja mies tuli takasin ( minä siis halusin silloin eroa..)ja nyt kaikki aivan loistavati meidän elämässä.Ei AP mistään taistele. Se alistuu vaimonsa tekemille päätöksille. Sellainen sankari...
Kyllä taistelee; on valmis vaikka mihin että saisi naisensa pitää. Ja niin mäkin tekisin!
Sehän on jo käytännössä luovuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vaimo vaikuttaa aika kovahermoiselta.
Vaan kaikesta huolimatta edellisen 12h aikana on taas rakasteltu 2 kertaa, varmaan liki tunnin kerrallaan.
APUnohdit mainita vaimosi (vielä) saamat useat ja räjähtävät orgasmit, kun kietouduitte saumattomasti yhteen ja jaoitte universumin keskenänne. Hikisinä ja raukeina makoilitte lemmennesteiden kastelemilla lakanoilla. Vaimo ihastustaan ajatellen. Kuinka ihmistä voidaankaan kusettaa. Ja joku vielä suostuu tähän.
😂😂 joo tämä puuttui
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös sitä kaikkensa pidäkkin tehdä liittonsa eteen. Vastaavassa tapauksessa toisinpäin, varmaan täällä kehotettas naista vaan kestämään, jos ei muuta niin lasten takia!
Naisen pitäs kestää kaikki uskottomuudet tyyliin, "se on naisen osa, miehet nyt vaan on sellasia".
Nyt Mies onkin jotenkin rassu, kun taistelee rakkautensa ja liittonsa eteen. Mitäs kunniakasta olis heti antaa periksi,"kunnian" vuoksi!
Aikoinaan meille kävi osittain samoin, ja mies tuli takasin ( minä siis halusin silloin eroa..)ja nyt kaikki aivan loistavati meidän elämässä.Ei AP mistään taistele. Se alistuu vaimonsa tekemille päätöksille. Sellainen sankari...
Kyllä taistelee; on valmis vaikka mihin että saisi naisensa pitää. Ja niin mäkin tekisin!
Sehän on jo käytännössä luovuttanut.
Jos tässä joku haluaisi taistella parisuhteen puolesta, niin sen sijaan että palvoo pettävää naista, niin laittaisi tämän tiukasti selkä seinää vasten että homma loppuu nyt tavalla tai toisella, jossei yhetydenpito katkee heti ja reissut peruunnu heti, niin sitten ollaan sinkkuja tästä hetkestä alkaen.
Mutta kun ei tämä ap kykene tällaiseen taisteluun, vaan on juurikin jo luovuttanut. Että jos se toinen mies ei sitten ota hänen vaimoaan, niin hän voi ottaa siksi aikaa että tulee taas uusi rakkaus. Ja jos siinä väliaikoina saa säälipiparia niin ihquu, ja helliä sanoja, ja vakuutteluja ikuusesta ja syvästä rakkaudesta ja blaa blaa...
Alan vahvasti kyllä olla sitä mieltä ettei tämä ole totta, vaan joku haluaa provoilla mahdollisimman pitkää tarinaa. En siksi jaksa enempiä enää kommentoida, tuu sit ap kertomaan joskus miten sun tarina päättyi.